Kerran poistuin kotoa

MAAILMAN YMPÄRI

Lähdin tammikuussa 2018 4,5 kuukaudeksi maailmanympärimatkalle

Lentoreittini on Helsinki – Sydney – Auckland – Santiago de Chile – Pääsiäissaari – Santiago de Chile – Quito – Los Angeles – New York – Lissabon – Helsinki.

Vietin aluksi omin päin pari rentoa viikkoa Australiassa, nautin lämmöstä ja auringosta ja totuttelin uuteen aikavyöhykkeeseen. Sitten lensin reiluksi kuukaudeksi Uuteen-Seelantiin, jossa tiedossa oli 3,5 viikon road trip maan halki kahden kaverini kanssa. Matkaan mahtui paljon upeita luontokohteita sekä tietenkin Taru sormusten herrasta -fiilistelyä.

Uudesta-Seelannista jatkoin yksin pariksi kuukaudeksi Etelä-Amerikkaan. Vierailin Chilessä, Argentiinassa sekä Ecuadorissa. Seikkailin Patagoniaa ristiin rastiin, vierailin Ushuaiassa, vaelsin ja näin alueen ihmeellistä luontoa. Pääsiäissaari oli yksi reissuni ehdottomista kohokohdista, olen ollut pienestä asti kiinnostunut tuosta mystisestä saaresta. Ecuadorin osalta odotin kaikkein eniten Galapagossaarten risteilyä.

Etelä-Amerikasta matka jatkui kolmeksi viikoksi USA:an, jossa seikkailin kaverini kanssa ensin pari viikkoa länsirannikolla ja suuntasimme sitten viikoksi New Yorkiin, yhteen suosikkikaupungeistani. Lopuksi matkasin vielä viikoksi Portugaliin ennen paluuta Suomeen.

Ennen lähtöä kirjoittamani postaukset:

2018 – ei pelkästään Uuteen-Seelantiin vaan maailman ympäri!

Miten ostaa lennot maailman ympäri?

Kolme kuukautta lähtöön – mitkä on fiilikset?

Miten säästää rahaa maailmanympärimatkaa varten?

Miten suunnitella maailmanympärimatka?

Kaksi kuukautta maailmanympärimatkaan – mitä mulle kuuluu?

Maailmanympärimatkan suunnittelu – käytännön asiat ja aikataulutus

Enää kuukausi maailmanympärimatkaan – iik ja apua!

Miksi valitsin juuri nämä 7 maata maailmanympärimatkalleni?

Tavarahankintoja maailmanympärimatkaa varten

Enää viikko lähtöön!

Paljonko maksaa maailmanympärimatka? Tässä reissubudjettini

Mitä mukaan maailmanympärimatkalle? Tässä pakkauslistani

Matkan varrelta kirjoittamani postaukset:

Terkkuja Sydneystä – matka on alkanut!

Terkut Melbournesta, joka melkein sai nimekseen Batmania

Sydneyn särmikäs Cockatoo Island

Melbourne – katutaiteen ystävän unelma

Mitä fiiliksiä jäi Australiasta?

Kuukausi matkalla maailman ympäri – mitä kuuluu?

Jo viikossa Uusi-Seelanti on vienyt sydämeni

Kun sykloni Gita sotki matkasuunnitelmat

Heippa ihana Uusi-Seelanti, hola Chile!

Hobittila ihastutti oikeasti

Kaksi kuukautta matkalla – kylläpä aika rientää

Beaglen kanaali – maailman kauneimmissa maisemissa

Uskomaton Torres del Paine antoi vaeltajalle parastaan

Tämän verran maksoi 3,5 viikon road trip Uudessa-Seelannissa

Vihdoinkin Pääsiäissaarella!

Tongariro Alpine Crossing – p*ska sää mutta tulipa vaellettua

Tällainen on Torres del Painen W trek – vaeltajan unelma

Patagonian luonnon kauneus on mykistävää

Yksi niitä reissupäiviä, joista sai jälkeenpäin kerrottavaa

Hippi Hiltonissa – eli tarina viiden tähden hotellista Quitossa

Kolme kuukautta matkalla – nyt pitkin poikin Etelä-Amerikkaa

Galapagossaaret räjäytti tajuntani upeudellaan!

Parasta Uudessa-Seelannissa – kuvankaunis Milford Sound

Pikaterkut Kaliforniasta!

Neljä kuukautta takana, enää rippeet jäljellä

Synttärijuhlintaa iki-ihanassa New Yorkissa!

Kotiinpaluun jälkeen kirjoittamani postaukset:

Kotona taas – ensimmäisen Suomi-viikon fiiliksiä

10+1 suosikkikohdettani maailmanympärimatkan varrelta

Porto – niin ihana, että siellä voisi asua! 

Maailmanympärimatkalla käyttämiäni sovelluksia

Rano Raraku – Pääsiäissaaren kiehtova patsastehdas

Conanin nahoituksissa Los Angelesissa

Näin paljon maailmanympärimatkani lopulta maksoi

Kuukausi kotiinpaluusta – miltä arki Suomessa on tuntunut?

Livraria Lello – Harry Potter -henkinen kirjakauppa Portossa

Raha- ja pankkiasioiden hoitaminen maailmanympärimatkalla

Empire State Building – maisemia koko New Yorkin yli

Vastasiko maailmanympärimatkalla olo odotuksiani?

Arthur’s Pass ja Castle Hill – Uuden-Seelannin helmet

Näitä tavaroita tarvitsin maailmanympärimatkallani

Ristiriitainen Alcatraz – kamala vankila, upea saari

Roosevelt Island – rentoa tunnelmaa Manhattanin kupeessa

Kolme kuukautta hostelleissa – näin selviydyin

Griffith Park – Los Angelesista löytyy myös luontoa!

Los Angeles – rantatunnelmaa Santa Monicassa ja Venicessä

Uuden-Seelannin Taru sormusten herrasta -kohteet: Putangirua Pinnacles

Perito Moreno – jäätävän upea jäätikkö Argentiinassa

Kaunis San Francisco cable carin kyydistä koettuna

Orongo – pala Pääsiäissaarta ilman yhtään patsasta

Vuosi sitten lähdin maailmanympärimatkalle – mietteitä matkasta

Uuden-Seelannin Stewart Island on kuin paratiisi

Uuden-Seelannin Taru sormusten herrasta -kohteet: Mt Sunday eli Edoras

Tällainen matkakohde on mystinen Pääsiäissaari

Uuden-Seelannin Taru sormusten herrasta -kohteet: Weta Cave

San Franciscon kiinnostavimmat kohteet – vinkkini kaupunkiin

Avaruusmaisemissa Chilen Moon Valleyssa

Portland – ihastuttavan idyllistä kaupunkitunnelmaa

Atacama Salt Flat – huikea suolatasanko Chilessä

Road trip Uudessa-Seelannissa – vinkit onnistuneeseen matkaan

Uuden-Seelannin Taru sormusten herrasta -kohteet: Rivendell

Galapagossaarten upeat eläinkohtaamiset – mukana myös video!