New Yorkin metro, eli New York Subway, on varsin kätevä tapa liikkua ympäri suurkaupunkia. Itse olen käyttänyt metroa…
Vaikka mua kiinnostaa lähes kaikki Harry Potteriin liittyvä, voin myöntää, että kun luin kirjoihin tehdyn, näytelmäkäsikirjoituksena toteutetun Harry…
Matkustan yleensä varsin kevyesti sekä mahdollisuuksien mukaan pelkillä käsimatkatavaroilla. Olen aiemminkin kirjoittanut kokemuksia ja pakkausvinkkejä pelkillä käsimatkatavaroilla matkustamiseen,…
Etelä-Amerikalla tuntuu olevan monen mielikuvissa varsin huono maine. Toisaalta myös omat käsitykseni maanosasta olivat vielä pari vuotta sitten…
Yksi asia, joka askarrutti mua paljon ennen lähtöäni maailmanympärimatkalle, oli se miten noin pitkällä reissulla pankki- ja raha-asioiden…
Nykyaikana puhelin on niin paljon muutakin kuin soittamisen ja tekstiviestien lähettämisen mahdollistava palikka. Se on kartasto, viihdekeskus, pankki,…