Kerran poistuin kotoa
Färsaarten pääkaupunki Torshavn näköalapaikalta nähtynä. Päällä lukee Sympaattinen Torshavn.
Eurooppa Kaupunkilomat Luontokohteet

Tórshavn – Färsaarten sympaattinen pääkaupunki

Tórshavn on Färsaarten pääkaupunki – pieni ja sympaattinen paikka kauniissa merimaisemissa. Sanasta pääkaupunki tulee yleensä mieleen ruuhkainen ja turistien täyttämä kaupunki, yleensä varsin suuri sellainen. Joka puolella on ravintoloita sisäänheittäjineen, turistikrääsäkauppoja ja kakofoniaa. Tórshavnia ei onneksi näillä ominaisuuksilla ole pilattu, vaan värikäs pikkukaupunki oli varsin kodinomainen ja ilahduttava paikka vierailla.

Me ehdimme viettää Tórshavnissa pari päivää ennen muiden Färsaarten kolkkien valloittamista. Alle 20 000 asukkaan pääkaupunki oli parissa päivässä pääpiirteittäin jo nähty, mutta siellä oli mukava viettää aikaa, joten suosittelen tutustumaan Tórshavniin ainakin päivän verran Färsaarilla vieraillessa.

Värikäs ja kaunis Tórshavn

Ensimmäinen adjektiivi, joka mulla jäi Tórshavnista mieleen, on värikäs. Kukkulan rinteille levittyvä kaupunki on ripoteltu täyteen ihania, kirkkaanvärisiä taloja, mikä antoi kaupungille kotoisan ja kutsuvan tunnelman. Sama kotikutoinen tunnelma jatkui Tórshavnin kaduilla. Vaikka kyseessä on pääkapunki, olivat monet kaupungin rakennuksista kuin maaseutumatkailun kuvastosta.

Färsaarilla on paljon vanhanajan tunnelmaa henkiviä ruohokattoisia rakennuksia, ja niitä oli ripoteltu muutamia myös pääkaupungin hieman modernimpien rakennusten lomaan. Uuden ja vanhan yhdistelmä toimi Tórshavnissa hyvin, eivätkä erilaiset rakennukset luoneet kaupunkiin ristiriitaista ulkonäköä.

Tórshavniin jalkautuessaan kannattaa kivojen talojen lomassa seikkailun lisäksi pyörähtää satamassa. Siellä kaupungin väri-ilottelu jatkuu sataman veneissä, jotka myös ovat kaikenkirjavia. Varsin sumuinen ja sään kannalta vaihtelualtis kaupunki hyötyy valtavasti värikkäästä kaupunkikuvastaan. Jos Tórshavnin rakennustyyliksi olisi valikoitunut kouvolalaishenkinen pesussahaalistuneen harmaan sävyinen betoni, kaupunki olisi paljon ankeampi.

Vaikka Tórshavn on maailman mittapuulla pieni pääkaupunki, löytyy sieltä paljon kaikkea. Ravintoloita on vähän jokaiseen makuun. Ruokakauppojakin on. Ja kahviloita. Törmäsimme lisäksi aivan ihanaan kirjakauppaan, jossa oli paljon Harry Potter -juttuja ja muuta kivaa. Ja tietenkin kaikkia sympaattisia lunni-tuotteita. Melkein kaikkea pystyin vastustamaan, mutta yksi magneetti oli pakko tuoda kotiin asti.

Jos haluaa nauttia Tórshavnista hieman eri perspektiivistä kuin katujen tasalta tai satamasta, kannattaa korvan taakse laittaa seuraavat kaksi vinkkiä:

Skansin – näköalapaikka ja majakka

Tórshavnin keskustan laitamilta löytyy pieni mäennyppylä, jolla komeilee vanha linnoitus. Skansin ei kohoa erityisen paljon kaupungin yllä, mutta sen verran sopivasti silti, että linnoitukselta avautuvat sään salliessa kivat maisemat Tórshavniin. Sielä pystyy hyvin hahmottamaan kaupungin levittymisen mäen rinteille ja myös sen, kuinka paljon värikkäitä taloja kaupungissa onkaan.

Skansin koostuu parista rakennuksesta, muurinpätkästä ja toisen maailmansodan aikaisista tykeistä. Linnoitus on peräisin 1500-luvulta, mutta ei varmasti ole aikanaan ollut kovin suuri. Ainakaan mitään kovin massiivista siitä ei ole jäänyt jälkipolville, eikä linnoituksen aluekaan ole koolla pilattu.

Linnoituksen parasta antia oli mielestäni ihana punavalkoraidallinen majakka. Toki majakkafanina olen vähän puolueellinen näissä asioissa, mutta majakka kruunasi Skansinin.

Mikään kovin suuri vetonaula Skansin ei ole. Paria muuta turistia lukuunottamatta saimme olla siellä ihan rauhassa. Alueelle ei edes maksa mitään, joten sitä suuremmalla syyllä sinne kannattaa kavuta nauttimaan maisemista, menneen ajan tunnelmista ja majakasta. Skansinilta näkee hyvällä säällä myös läheisen Nólsoyn saaren, jolla kävimme tekemässä mukavan päivävaelluksen.

Yritin mennä kyläilemään, mutta majakassa ei oltu kotona

Kongaminnið – näköalapaikka Tórshavnin keskustassa

Kun siirtyy keskemmälle Tórshavnin kaupunkivilinää, löytää keskustan talojen seasta pienen puistontapaisen. Pienen viheralueen keskellä kohoaa obeliski, joka on pystytetty paikkaan 1800-luvun lopussa senaikaisen Tanskan kuninkaan Färsaarilla vierailun kunniaksi.

Tiedossa on taas hieman kapuamista, jos paikalle mielii, mutta jalkaa kannattaa pistää toisen eteen. Kongaminnið sijaitsee sen verran mainiolla paikalla, että sieltä kaupunki avautuu aivan eri perspektiivistä kuin vaikka Skansinilta. Jostain syystä täältä avautuneet maisemat toivat hieman mieleeni kotikaupunkini Tampereen värikkään kaupunginosan, Pispalan.

Myöskään täällä vierailemisesta ei tarvitse maksaa mitään, joten kannattaa ottaa kaikki hyöty irti näistä kahdesta mainiosta näköalapaikasta!

Jos on tullut Färsaarille patikoimaan, saa jo Tórshavnissa hyvän katsauksen siihen, mitä saarten patikkapoluilla on tarjottavana. Pienessä kaupungissa vipeltäessä tulee jo tutustuneeksi saarten korkeuseroihin, ja jos haluaa vaikka tehdä viime hetken treenit, niin ei kun rinkka selkään ja ylämäkeen!

Vaikka Färsaarille ei moni taida lähteä pelkästään Tórshavniin päästäkseen, on se silti mielenkiintoinen ja vierailun arvoinen kohde. Värikäs kaupunki sai ainakin mut hyvälle tuulelle ja näköalapaikkojen ystävänä olin iloinen siitä, että kaupungissa oli parikin eri kohdetta maisemista nauttimiseen.

LUE MYÖS NÄMÄ:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGIT.FI  

You Might Also Like...

4 Comments

Vastaa käyttäjälle Mikko / Matkalla Missä Milloinkin Cancel Reply