Kerran poistuin kotoa
Eurooppa Kaupunkilomat

Tallinnan KGB:n tutkintavankila – kaikuja julmasta menneisyydestä

Vaikka olen tainnut käydä Tallinnassa yli kahden käden sormilla laskettavan määrän verran, tuntuu kaupunki silti tarjoavan joka kerralla myös jotain uutta nähtävää – jos niin haluaa. Viimeisimmän piipahduksen Tallinnaan tein kesäkuussa, ja tuosta reissusta muodostui aktiviteettien perusteella varsin synkänpuoleinen.

Aloitin synkistelyn vierailemalla vastikään uudelleen avatussa Patarein vankilassa. Synkän teeman ei ollut tarkoitus jatkua, mutta törmäsin vanhankaupungin läpi oikaistessani aivan sattumalta KGB:n vankilasta kertoneeseen kylttiin ja huomasinkin hetken pohdittuani seisovani paikan lippujonossa.

Koska vierailuni oli varsin spontaani, en sen suuremmin tiennyt, millainen kohde olisi kyseessä tai mitä odottaa. Toki paikan nimi antoi jo paljon osviittaa siitä, että millekään huviretkelle en olisi astumassa, kun laskeuduin muutaman portaan verran varsin pramean näköisen rakennuksen kellarikerrokseen.

Pahamaineinen KGB:n tutkintavankila on edelleen puistattava

KGB:n entinen tutkintavankila sijaitsee varsin keskeisellä paikalla Tallinnan vanhassakaupungissa. Jos saapuu vanhaankaupunkiin sataman suunnasta, Pikk-kadun kaariportista ja jatkaa kulkuaan Pikkiä pitkin, tulee kulkeneeksi tämän rakennuksen ohi – tiesi sitä tai ei.

Olen toki itse viime aikoina vanhankaupungin läpi kulkiessani oikaissut sen rauhallisempia katuja pitkin, enkä ollut pitkään aikaan mennyt Pikkin kautta, joten ei ihme, etten paikkaa ollut huomannut. Kun kysäisin lipunmyynnistä, onko vankila ollut yleisölle avoinna jo pitkään, sain kuulla sen olleen sitä jo parin vuoden ajan. Ehkä olen siis oikonut matkaani jo varsin pitkään muiden katujen kautta, tai en ole katsonut oikeaan aikaan tiettyyn paikkaan opastaulua nähdäkseni.

Koska olin juuri käynyt vierailulla Tallinnan toisessa vankilassa, ahdistavassa, kolossaalisessa ja kalseassa Patareissa, tuntui KGB:n tutkintavankila aluksi jopa hieman vaisulta. Siis ulkoisilta puitteiltaan. Kellarikerroksesta löytyvä KGB:n vankila on varsin pieni, tyrmiä on vain kourallinen. Käytäviä on vain pari, eivätkä ne tunnu loputtoman pitkiltä. Itse asiassa vankila loppui melkein ennen kuin alkoikaan.

On toki hölmöä verrata tätä vankilaa Patareihin, mutta kun edellisen vankilan pitkät, autiot ja salaperäiset käytävät, paikan yleinen ankeus sekä hyytävä kylmyys ovat tuoreessa muistissa, ei voi olla vertaamatta vankiloita toisiinsa. Mutta vaikka KGB:n tutkintavankilan puitteet eivät ehkä näyttäydy kävijöille yhtä rujoina kuin paljon kärsinyt Patarei, on sillä niin hurja maine, ettei ulkoisesti ehkä hieman vaisummat puitteet tainneet paljon sen selleihin joutuneita lohduttaa.

KGB:n tutkintavankila rakentui nykyiseen sijaintiinsa 1940-luvun alussa ja kylvi siellä heti kauhua. Tutkintavankilaan päätyi säilöön muun muassa poliitikkoja, virkamiehiä ja veteraaneja, mutta kelpasivat sinne myös niin sanotut tavalliset pulliaisetkin. Oikeastaan kuka tahansa, jonka katsottiin olleen Neuvostoliiton vihollinen, saattoi päätyä vankilan ahtaisiin koppeihin.

Vankikoppeja on paikassa kuusi, mutta  yhteen pieneen, noin kellarikomeron kokoiseen huoneeseen saatettiin sulloa lähes parikymmentä vankia kerralla. Ahtaat olot eivät tietenkään olleet pahinta, mitä paikalla oli tarjota, vaan vankilaan joutuneita pahoinpideltiin monin tavoin, minkä lisäksi heitä myös kidutettiin. Eikä vankilasta pääsy luvannut parempaa. Vankeja tuomittiin kuolemaan tai vankileireille Siperiaan, mikä oli usein synonyymi kuolemantuomiolle.

Varsinaisten sellien lisäksi vankilasta löytyy myös kaksi pientä koppia. Niin pientä, ettei niissä mahdu kunnolla kuin seisomaan. Tuollaiseen loukkoon joutumista en edes halua ajatella. Vankilatila tekee pääkäytävän päässä pienen koukkauksen toiseen käytävään, jolle on ripustettu pieni taidenäyttely. Tämän tilan varrelta löytyy toinen näistä pienistä kopeista, ensimmäinen on pääkäytävän lopussa.

Katselen hieman ahdistuneena kun vankilaa kierrellyt nuoripari sulkee toisiaan hetkeksi pilkkopimeään huoneeseen eristyksiin. Itse en oikein edes halua astua tuohon klaustrofobisen kokoiseen koppiin, saati sitten pyytää ketään sulkemaan ovea takanani.

Pienelle alueelle on saatu mahtumaan paljon sekä vankilan että Tallinnan ahdistavaa menneisyyttä. Pääkäytävän varrella on enemmän yleistä historiaa aikajanana seinille ripustetuille tauluille pilkottuna. Yhdestä sellistä taas voi löytää tarinoita paikan vangeista.

Pikkuinen vankila-alue tuntuisi kertovan paljon tarinoita, mutta kärsii myös hieman koostaan. Kapealla pääkäytävällä on hankala yrittää tavata toiselle seinälle ripustettuja historian katkelmia. Aika joku haluaa päästä ohi ja joudumme väistelemään toisiamme mennen tullen. Myös huoneissa on välillä hieman ahdasta ja kun toiset haluavat katsoa ympärilleen pienessä tilassa, he taas onnistuvat kiepauttamaan itsensä lukijan ja tekstin väliin. Ehkä tämä oli ainoastaan sateisen päivän ongelma, kun kaikki mahdolliset sisätilat tuntuivat vetämään kävijöitä puoleensa.

Lisäksi keskittymistä herpaannuttaa myös tuoreessa muistissa ollut toinen vankilakäynti. Ei kai päiväretken Tallinnaan tarvitse olla pelkkää kärsimysten kertaamista? En ehkä suosittelisi molempia vankiloita saman päivän ohjelmaan, mutta KGB:n vankila on silti ehdottomasti käynnin arvoinen kohde muistuttamassa meitä tekemistämme julmuuksista.

Kumpaankaan näistä kopeista en haluaisi joutua teljetyksi!

Pieni vinkkiboksi KGB:n vankilasta:

  • KGB:n tutkintavankila sijaitsee Tallinnan vanhassakaupungissa, osoitteessa Pagari 1
  • Sisäänkäynti vankilaan on Pikk-kadun puolelta
  • Vankila on auki 1.5.-30.9. ma-su kello 10-18 ja 1.10.-30.4. ma-su kello 11-18
  • Pääsylippu aikuiselta maksaa 5e, lapselta 4e, perhelippu on 11e
  • Tarjolla on myös opastettua kierroksia lisämaksusta
  • Lipuista ja opastetuista kierroksista voit lukea lisää tästä
  • Museon kotisivut löytyvät tästä, myös suomeksi!

Vaikka seuraavalla reissullani Tallinnaan haluan tehdä jotain iloisempaa, oli KGB:n vankila silti mielenkiintoinen käyntikohde. Toki myös puistattava ja ahdistava. Muista pitää silmät auki vanhankaupungin kaduilla suhaillessasi, jos et ole vielä tänne eksynyt!

LUE MYÖS NÄMÄ:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGIT.FI  

You Might Also Like...

No Comments

    Leave a Reply