Kerran poistuin kotoa
Aasia Kaupunkilomat

Suosikkini Tel Avivissa – kuusi vinkkiä kaupunkiin

Tel Aviv ei noussut Israelin suosikkikohteekseni. Silti se osoittautui loppupeleissä ihan mukavaksi kaupungiksi. Kovin hyvää ensivaikutelmaa se ei silti onnistunut mulle antamaan. Vähän tuntui siltä, että olin saapunut taas yhteen Dubaihin, joka on yksi niistä harvoista kohteista, joista en ole lainkaan pitänyt.

Kun Tel Avivin ja sen kaksoiskaupungin Jaffan kerroksia alkoi kuoria, paljastui niistä kuitenkin myös muuta kuin tylsältä vaikuttanut pilvenpiirtäjien kaupunki. Löytyi kauniita merimaisemia, upeita vanhoja kaupunginosia, katutaidetta ja paikallista tunnelmaa. Niitä juttuja, joista mä kaupunkikohteissa pidän.

Tässä postauksessa esittelen kuusi itseäni miellyttänyttä juttua Tel Avivissa ja Jaffassa:

Tel Avivin rannat ja rantabulevardi

Meren tuntumassa kelpasi kävellä ja nauttia maisemista

Vaikka en ole rantalomaihminen, eikä pelkästään ranta saa mua yleensä ihastumaan mihinkään kohteeseen, iski Tel Avivin rannat juuri oikeaan kohtaan. Olimme Israelissa helmikuussa, silloin kun Suomessa ei pahemmin näe kuin valkoista tai harmaata.

Turkoosin ja sinisen sävyissä hohtanut meri oli ihanan lähellä ja ihanan värikäs. Se kutsui kävelemään rannoilleen tai vain istumaan ja nauttimaan maisemista. Tel Avivin keskustassa kulkee rannan viertä kaunis kävelyreitti, jota pitkin pääsee aina Jaffan vanhaankaupunkiin asti. Reitti on juuri sopivan mittainen käveltäväksi, samalla voi nauttia merestä ja Tel Avivin suunnasta lähtiessä aina vain komeammaksi kohoavasta Jaffan vanhankaupungin siluetista.

Keskustan rantojen lisäksi kävimme myös toisella rannalla Tel Avivin keskustasta pohjoiseen. Sinne meitä vei couchsurfingin kautta tavattu paikallinen tuttavuus, muuten tuskin olisimme paikkaan eksyneet. Assi surffasi, mä nautin ilta-auringosta ja sen jälkeen rantaa hellineestä auringonlaskusta.

Jaffan vanhakaupunki

Mä rakastan vanhojakaupunkeja ja mielestäni Jaffan vanhakaupunki olikin parasta koko Tel Avivissa! Se oli tunnelmallinen ja sokkeloinen ja sieltäkin avautui upeita maisemia – niin Tel Avivin suuntaan kuin merellekin.

Vaikka Tel Aviv saattaa näyttää kartalla suurelta, on sen keskusta-alue verrattaen pieni ja Tel Avivin keskustan tuntumasta on vain muutaman kilometrin kävelymatka Jaffaan.

Olen kirjoittanut Jaffan vanhastakaupungista oman postauksen, tästä voit tutustua tuohon ihastuttavaan kohteeseen paremmin! 

Katutaide toi väriä kaupunkikuvaan

Monet rakennukset Tel Avivissa, kuten myös muualla Israelissa, ovat varsin hillityn värisiä, vaalean tai beigen sävyisiä. Väriä ja myös hieman persoonaa Tel Avivin kaupunkikuvaan toi sieltä täältä löytynyt hauska ja iloisen värikäs katutaide.

Vaikka mitään katutaiteen mekkaa Tel Avivista ei tuntunut löytyvän, piristi satunnainen, sinne tänne ripoteltu taide kummasti kaupunkikuvaa ja toi aina välillä löytämisen riemua. Eniten mua ihastutti Jaffan vanhankaupungin kupeesta löytyneet kauniin värikkäät ovet, mutta muitakin hauskoja taide-elämyksiä tuli vastaan.

Neve Tzedekin kaupunginosa

Jos Jaffan vanhakaupunki edustaa kaksoiskaupungin vanhinta osaa, Tel Avivin puolen historiallisin kaupunginosa taas on Neve Tzedek. Pieni, tunnelmallisia katuja ja kauniita rakennuksia sisäänsä kätkevä kaupunginosa on kuin tyyneyden saareke Tel Avivin hälinässä.

Neve Tzadek on hieman boheemi ja sieltä löytyy ihania pieniä kauppoja ja kahviloita sekä tietenkin myös pisaroita katutaiteesta. Siellä kulkiessaan on kuin uinuvassa lähiössä, jossa meno on verkkaisempaa, kadut rauhallisempia ja talot kauniimpia kuin muualla Tel Avivissa. Sieltä löytyy myös ripauksia enemmän väriä kuin kaupungin katukuvasta muuten. Tänne kannattaa tulla pyörähtämään, varsinkin jos Jaffan vanhakaupunki on iskenyt tai tykkää muuten boheemimmasta meiningistä.

HaTachana – Jaffan vanha juna-asema

Neve Tzedekin ja keskustan rannan välimaastosta löytyi hauska yllätys, kaupungin vanha juna-asema! Kyseinen juna-asema oli Lähi-idän ensimmäinen juna-asema ja sieltä kulki rata Jerusalemiin. Asema suljettiin alkuperäisestä käytöstään jo 1940-luvulla ja kymmenisen vuotta sitten alue muokattiin vapaa-ajan viettoa varten.

Juna-aseman alue on säilyttänyt vanhaa charmiaan, siellä on löydettävissä asemarakennuksia, pala ratakiskoja sekä pari junavaunua. Näiden muistojen lisäksi alueella on erilaisia kauppoja, kahviloita ja ravintoloita ja mielestäni alueen muodonmuutos tuntui varsin onnistuneelta. Lisäksi se täydentää loistavasti Neve Tzedekin kaupunginosan hipahtavaa tyyliä.

Carmel Market

Mun mielestä on hauska kierrellä kaupunkien markkinoita, vaikka niistä tulee harvoin ostettua mitään. Ihan jokaiselle markkinalle tai basaarille en lämpene – olenhan introvertti suomalainen ja jos en saa katsella tuotteita rauhassa, lähden varsin nopeasti muualle.

Carmel Market on Tel Avivin vilkkain katumarkkinapaikka, se löytyy kaupungin keskustasta sunnuntaista perjantaihin. Vaikka tarjolla on myös paljon niin sanottua krääsää ja turisteille suunnattuja juttuja, löytyy sieltä myös paljon paikallisille tarpeellista, varsinkin elintarvikkeiden puolelta. Eksoottisia, värikkäitä hedelmiä ja villeinä pienoisvuorina kohoavia, lähes painovoimaa uhmaavia maustekasoja oli hauska katsella.

Lisäksi plussaa siitä, että näillä markkinoilla sai kierrellä verraten rauhassa – ihmisvilinää toki riitti, mutta kukaan ei tuppautunut iholle, jos jonkin kojun eteen jäi tutkailemaan tarjontaa. Katsella sai kaikessa rauhassa, mikä oli ihanaa.

Tässä omat suosikkinipaikkani Tel Avivissa. Koko kaupunkia en parissa päivässä ehtinyt tutkia, mutta varsin kompaktin kokonsa ansiosta Tel Avivista ehtii parissa-kolmessakin päivässä nähdä jo varsin paljon.

LUE MYÖS NÄMÄ:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGIT.FI  

You Might Also Like...

6 Comments

  • Reply
    Katja / Historia de Viajes
    2.6.2019 at 10:40

    Mää kyllä tykkäsin TelAvivista ja just näistä samoista listassa olevista jutuista. Carmelista tuli myös ostettua ihan älyttömästi mausteita ja pähkinöitä kotiinviemisiksi. Jaffan vanhakaupunki oli kyllä hurmaava. Mietin itse siellä aikoinaan kävellessäni, että olisi voinut olla hauska myös yöpyä siellä pari yötä.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      6.6.2019 at 21:01

      Oli Tel Aviv ihan ok, mutta miksikään suosikiksi se ei noussut. Aluksi siitä vaan tuli jotenkin todella persoonaton kuva, mutta sellaiseksi se ei lopulta jäänyt 🙂 Mä en kauheasti osta kotiin mitään ruokajuttuja ulkomailta, korkeintaan teetä ja suklaata, mutta tuolta Carmelista tuli ostettua shakshuka-maustetta, joka on ollut myös käytössä. Jaffan vanhassakaupungissa olisi kyllä ihana yöpyä. Pitänee etsiä majapaikkaa sieltä, jos Tel Aviv kutsuu toisen kerran.

  • Reply
    Emilia
    3.6.2019 at 01:08

    Tel Aviv vaikuttaa super kivalta kaupungilta, varsinkin toi vanha kaupunginosa! Voi kun pääsisi noihin markkinakojuihin tuoksuttelemaan mausteita 😍

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      6.6.2019 at 21:02

      Tel Avivin vanhat kulmat olivat mielestäni kaupungin parasta antia! Ihan mun suosikkeihin kaupunki ei noussut, mutta ei siellä myöskään harmittanut viettää aikaa. Noissa markkinakojuissa riitti tutkimista, käytiin tuolla Carmel Marketissa pariinkin otteeseen 🙂

  • Reply
    Piyya
    3.6.2019 at 21:18

    Minunhan piti lähteä tuonne lauantaina, mutta peruin sitten matkani koska tunsin, että majoittuminen olisi tullut ihan liian kalliiksi yhdelle henkilölle. Mutta kyllä nuo maisemat ja sun jutut houkuttelee, vielä joskus on Osraelin ja Tel Avivin vuoro.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      6.6.2019 at 21:03

      Voi harmi, että sun reissu ei toteutunutkaan! Ehkä toisella kertaa. Majoitus ei tosiaan ollut tuolla kaikkein edullisinta. Me sohvasurffattiin osa reissusta ja osa yövyttiin hostellissa, ja kun meitä oli liikkeellä kaksi, niin tuolla tapaa säästi jo pitkän pennin.

Leave a Reply