On Enid Blytonin ansiota, että hurahdin pienenä lunneihin. Luin nuorena ahmien Blytonin tuotantoa, eritoten Viisikkoja, ja haaveilin jännittävistä seikkailuista, aurinkoisista kesäpäivistä täynnä tapahtumia ja vapautta, luolien löytämisestä ja aarteista. Haaveammattini nuorena olikin salapoliisi.
Vaikka Viisikko olikin suosikkisarjani Blytonilta, luin myös kaikkia muitakin hänen kirjoittamiaan sarjoja. Kakkossuosikikseni nousivat Seikkailu-sarjan kirjat, joissa lapsinelikko päätyi jännittävien seikkailujen lomassa kiehtovilta kuulostaneisiin paikkoihin.
Tämä oli ensimmäinen näkymäni lunneihin. Ennen niitä oli aina olllut näköpiirissä nolla, nyt oli yhtäkkiä näin monta!
Lintujen menoa oli hauska katsella, joku teki aina jotain veikeää tai oli muuten vain puuhakkaalla tuulella
Tässä vain pieni osa niistä lunneista, joita näimme päivän aikana. Tässäkin on monta enemmän, kuin uskalsin edes toivoa pääseväni näkemään.
Yhdessä kirjassa he päätyvät ulkomaille mystiseen laaksoon, josta löytyy luolasto täynnä salaisuuksia. Toisessa kirjassa, Seikkailujen meressä, he taas päätyvät viettämään lomaa Skotlannin saaristoon ja majoittuvat saarelle, joka on täynnä lunneja. Lintuja, joiden näkemisestä alan itsekin haaveilla.
Kirjassa nuo hassut, sateenkaarinokkaiset linnut kuvataan varsin sympaattisiksi veijareiksi. Ja tietenkin lapset saavat pari lunnia lemmikikseen. Lunnit seuraavat lapsia uskollisesti kaikkialle, toteavat “arr” eri äänenpainoilla ja tuovat heille kalaa. Lunnien veikeä ulkonäkö yhdistettynä Blytonin hauskaan kuvaukseen lintujen elämästä tekevät muhun lähtemättömän vaikutuksen, vaikken sitä heti ymmärräkään.
Lunnit olivat myös todella kuvauksellisia, moni tuntui kuin poseeraavan kameralle
Yksi lunni haluaa ilmeisesti puheenvuoron!
Paikasta toiseen hyppelehtivät lunnit olivat veikeitä
Kun olin nuorempi, me emme erityisesti käyneet ulkomailla, eikä mulle tullut silloin koskaan mieleenkään, että voisin lunneja joskus nähdä. Vuosikymmeniä uinunut lunnifanitus herää kuitenkin ensikertaa horroksestaan vuonna 2015, kun olen lähdössä Islantiin. Siellä lunneja olisi mahdollista nähdä.
Olimme kuitenkin Islannissa väärään vuodenaikaan, eikä lunneja osu näköpiiriin. Tämä toki vähän harmitti, mutta ei pilannut uskomattoman upeaa reissua. Kuitenkin tämän jälkeen lunnit ovat aina olleet takaraivossani nokkimassa, kun reissukohteita on tullut pohdittua – olisiko tiedossa vihdoin lunneja.
Lunnien ja mun ensikohtaaminen koitti vihdoin Färsaarilla, kun osuimme samalle maaläntille samaan aikaan. Tituleerasin tätä kohtaamista Facebookissa yhdeksi elämäni parhaista päivistä ja olen edelleen sitä mieltä. Tätä kohtaamista jos jotain kannatti odottaa!
Lunnien liikkeistä sai veikeitä kuvasarjoja. Tässä lunni kumartumassa sukimaan itseään
Mykines on lunnien valtakunta
Färsaarten läntisin pääsaari Mykines on varsin varma kohde lunnien bongaamiseen, jos osuu sinne oikeaan vuodenaikaan. Lunneja voi kohdata myös muualla Färsaarilla, ja ennen Mykinesiä näimmekin niitä muutaman Vestmannan lintukallioilla. Tuon retken teimme veneellä, ja lunnibongaukset olivat lähinnä kaukaa nähtyjä lentäviä lunnipörrääjiä. Ihan ok alku, mutta mä halusin nähdä niitä lähempää.
Mykines on hieman riskialtis saari. Se on saarena aika pieni, ja möllöttää yksin Färsaarten länsireunalla. Sinne ei aina pääse, tai jos pääseekin, sieltä ei välttämättä pääse heti pois. Tulen kirjoittamaan vielä oman postauksensa Mykinesistä ja sen muista nähtävyyksistä – siellä oli paljon muutakin kiinnostavaa kuten majakka – mutta tämä postaus on omistettu saaren lunneille.
Tässä toinen hauska kahden kuvan sarja, tässä ensimmäisessä taustalla oleva lunni näyttää jahtaavan vimmatusti etualalla olevaa
… ja tässä tuo lunni on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan
Lunneja oli oikeasti lähes kaikkialla!
Mutta jos Mykines tarjoaa hieman haastetta ja jännitystä sinne pyrkijöille, se kompensoi sitä valtavalla määrällä lunneja. Valtavalla määrällä kesyjä, sympaattisia ja höpsöjä lunneja.
Mykinesin satamasta pitää taittaa pieni matka ylämäkeen saaren korkeimmille kohdille, jotta lunneja pääsee näkemään, mutta kun niitä näkee yhden, niitä alkaa nähdä joka paikassa. Lunneja asuu pienehköllä saarella tuhansia, tai kymmeniätuhansia. Tai varmasti vieläkin enemmän. Niitä oli paikalla uskomaton määrä.
Lentävät lunnit näyttävät niin pöljiltä!
Tuo ilmassa oleva lunni näyttää lähinnä siltä, että se on hyppäämässä selin olevan lunnin kimppuun!
Mä menin ihan sekaisin ensimmäisestä lunnibongauksestani. Saavuin kukkulan korkeimmalle kohdalle, minne muutama muu kävijä oli jäänyt ihmettelemään ja kuvailemaan. Ensiksi en nähnyt mitään, mutta kun kurkkasin pienen ruohovallin yli, siellä niitä vihdoin oli. Kaikki ne lunnit, mitä olin koskaan halunnut nähdä, ja vielä muutama kaupan päälle!
En oikein edes tiedä, kuinka kauan vietin tuon ensimmäisen lunniryppään luona. Huusin kauempana seikkailleelle Ellalle, että täällä niitä lunneja nyt on, parkkeerasin itseni maisemapaikalle ja aloin ihmetellä. Ei paljon kiinnostanut istuinko lampaankikkareille, märkään maahan tai mihin lie. Tuosta hetkestä mulla hävisi ajan- ja paikantaju varmaan aika pitkäksi aikaa. Myös sellaiset perusasiat kuten juominen, syöminen ja vessassakäynti unohtuivat tunneiksi, olin niin lunnien lumoissa.
Ei Blyton ollut lunnien ominaisuuksia ja hassua luonnetta tyhjästä temmannut. Lunnit ovat oikeasti sellaisia sympaattisia höpönassuja, mitä olin pienestä asti olettanut. Lunneilla on hieman surullinen ja haaveileva katse. Ne tuntuvat tuijottavan haikeina merille, kenties seikkailua odottaen, kuten Muumipappakin. Mutta kun haaveiluvaiheesta pääsee eroon, lunneista paljastuu hassuja koikkelehtijoita.
Pystyasennossa pingviinien tapaan pönöttävät lunnit ovat hauskaa katseltavaa. Ne viipottavat ympäriinsä hyvin päämäärätietoisesti, pujahtelevat maassa oleviin pesäkoloihinsa ja pomppivat kumpareelta toiselle. Lyhytsiipiset lunnit ovat mainioita lentäessään. Ne näyttävät räpisteleviltä pötkylöiltä ja niiden laskeutumisasento herättää hilpeyttä. Ne siirtyvät puoliseisovaan asentoon, iskevät raajat haralleen ja näyttävät ihan siltä kuin yrittäisivät tarrautua jonkun naamaan koko ponnellaan.
Lentolunni photobombaa taustalla
Lunnit ovat myös varsin pienikokoisia. Ne näyttävät ihan siltä, kuin yhden voisi sujauttaa taskuun. Tämä lienee itsestäänselvää kaikille, mutta lunneihin ei kuitenkaan missään tapauksessa saa koskea, eikä niitä saa muutenkaan häiritä. Me yritimme pitää lunneihin korrektin etäisyyden, eivätkä lunnit tuntuneet onneksi pelästyvän lähitienoilla pyörineitä ihmisiä.
Maltoimme me sentään vähän muutakin tehdä Mykinesissä kuin bongailla lunneja, mutta lunnit toki tuntuiva vähän varastavan showta. Aina kun jossain huomasi yhdenkin, jäi sen puuhia seuraamaan ihan varkain.
Tässä kuvassa myös pieni vilaus Mykinesin huikeisiin maisemiin! Saaren korkeuserot ja maastonmuodot olivat uskomattomat.
Tässä vielä pieni video Mykinesiltä havainnollistamaan sitä, kuinka paljon lunneja siellä onkaan.
Myönnän, että olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen jo siihen, jos jossain päin Färsaaria olisin nähnyt edes pari lunnia niin läheltä kuin täällä näin satoja tai jopa tuhansia. Välillä tuntui, että yhtäkkinen lunnipaljous pisti jopa mun pään sekaisin – olinhan haaveillut niiden näkemisestä niin kauan.
Onneksi Enid Blyton aikanaan onnistui istuttamaan muhun kipinän nimenomaan lunneihin. Nämä linnut olivat kaiken odotuksen arvoisia kaikessa herttaisuudessaan, niin että tästä oli kannattanutkin haaveilla! Eikä mun lunnikipinä lähtenyt mihinkään, vaan olen alkanut haaveilla seuraavista kohteista, joissa nähdä lisää lunneja.
Oletko säkin hurahtanut lunneihin? Vai oletko reissannut maailmalla jonkun muun eläimen kohtaamista toivoen?
LUE MYÖS NÄMÄ:
- Färsaarten Mykines – saari kuin taruista
- Färsaaret – tämän kohteen kanssa loppuvat ylisanat!
- Vaeltamassa Färsaarilla – vinkit onnistuneisiin päiväpatikoihin
- Galapagossaaret räjäytti tajuntani upeudellaan!
Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:
FACEBOOK | INSTAGRAM | BLOGIT.FI
4 Comments
Suunnaton
9.6.2019 at 00:23Ai vitsit, noiden lunnien hauskaa tepastelua katsellessa tulee väkisinkin hyvälle tuulelle 🙂
Mä en ole vielä lunneja onnistunut bongaamaan, vaikka teoriassa se olisikin ollut mahdollista esim. Islannissa ja kait Walesissakin. Tulevalla Norjan reissulla niiden näkemiseksi pitäisi tehdä sen verran paljon vaivaa, etten taida pystyä näkemään niitä tälläkään kertaa. Mutta lunnit ovat yksi hyvä syy lähteä Färsaarille! Ovatko ne siellä johonkin tiettyyn aikaan vuodesta ja mitä pitäisi tietää, jotta niiden näkeminen olisi mahdollisimman todennäköistä?
On muuten ihan mielettömän hienoja kuvia tässä postauksessa! Jäin ihastelemaan itse lunnien lisäksi myös kuvien kirkkautta, tarkkuutta ja tosi hyvää laatua!
Noora | Kerran poistuin kotoa
9.6.2019 at 15:17Lunnit kyllä saavat ehdottomasti hyvälle tuulelle 🙂 Voi kun niitä olisi voinut tuoda muutaman kotiin tepastelemaan. Walesissakin lunneja on, en tosin tarkemmin tiedä missä siellä, mutta ainakin meillä on kirjastossa yksi Walesin matkaopas, jonka kannessa komeilee lunni, joten tuskin ovat sitä siihen ihan syyttä laittaneet 😀
Lunneja on Färsaarilla suunnilleen huhtikuun puolivälistä syyskuuhun. Tuohon aikaan ainakin tuo Mykines on ns. idioottivarma paikka niiden bongaamiselle. Siellä ei tarvitse kuin kävellä silmät auki, niin lunneihin melkein kompastuu. Lunnit tuntuvat pesivän saarten rannikoilla rinteissä, joten rannikkoalueet ovat sisämaata potentiaalisempia bongauskohteita. Me tosiaan näimme lunneja lentämässä myös Vestmannan lintukallioilla, eli taas meren äärellä kalliomaisemissa. Färsaarilta en osaa tuon Mykinesin lisäksi suositella mitään muuta takuuvarmaa paikkaa, ainakaan jos haluaa nähdä lunneja tepastelemassa maan pinnalla. Ainakaan noiden kahden paikan lisäksi me emme nähneet niitä missään. Tosin olimme liikkeellä julkisilla, emme siis omalla autolla, joten kaikkiin potentiaalisiin paikkoihin emme olisi edes päässeet.
Kiitos, tässähän ihan punastuu kehuista! Investoin uuteen objektiiviin tätä reissua varten, vaikka en tiennyt, tulisinko lunneja edes näkemään lähietäisyydeltä. Mutta siltä varalta jos näkisin, halusin, että kamerassani olisi tarpeeksi potkua lunnien taltioimiseen. Video ja sen ohessa olevat pari kuvaa on napattu kännykällä, mutta muut on tuolla objektiivilla. Ei mennyt rahat hukkaan 🙂
Sunna
9.6.2019 at 15:42Voi miten ihania pikkuisia! Ja kirjoitat niistä niin rakastavasti ja eläväisesti, että melkein tulee tippa linssiin. Mahtavaa, että onnistuit bongaamaan näinkin paljon ja näinkin pelottomia lunnikavereita. Mun lempisukat on Islannista ja niissä on lunneja – harmi vaan alkaa jo kantapäät kulua. Kuka toisi mulle uudet lunnisukat 🙁
Noora | Kerran poistuin kotoa
11.6.2019 at 21:43Lunnit ovat ihan parhaita! Ei niistä voi kuin kirjoittaa rakastavasti, niin lystikkäitä ja ihania ne ovat 🙂 Olin kyllä onnekas päästessäni käymään tuolla Mykinesillä, vaikka en edes hurjimmissa unelmissani uskonut, että sieltä löytyisi näin paljon lunneja. Voi mikä kurja kohtalo lunnisukilla. Mäkin haluan lunnisukat, tehdäänkö joku yhteistilaus!