Kerran poistuin kotoa
Eurooppa Kaupunkilomat

Metrolla Lontoossa – vinkkini sujuvaan matkantekoon

Lontoon metro on ensimmäinen metro, jonka kyydissä olen taittanut useamman matkan ja joutunut vähän perehtymään sen käyttöön syvemmin. Ensimmäistä kertaa hurauttelin Lontoon metrolla vuonna 2010 ja se oli rakkautta ensikulkemalla. Metro oli mun mielestä ihanan selkeä ja looginen, enkä silloin – eikä sen jälkeenkään – ole tullut sillä tehneeksi kuin oikeaan paikkaan päätyneitä matkoja.

Koska Lontoon metro on mun mielestä varsin näppärä ja helppo kulkupeli – silloin kun se toimii – ajattelin nyt jakaa omia vinkkejäni Lontoon metrolla matkustamiseen.

Metrolipun hankinta – päivälippu, 7 päivän lippu vai lähimaksukortti

Lontoon metroon on tarjolla useita eri lippu- ja veloitusvaihtoehtoja. Kannattaa jo etukäteen tutkia hieman lipputarjontaa ja miettiä omien liikkumistarpeiden ja käyntikohteiden mukaan, minkälainen vaihtoehto olisi itselleen se kustannustehokkain.

Tarjolla on yhden päivän lippuja, varsin uusia 2-3 päivän lippuja sekä 7 päivän lippuja, joista varmasti löytyy jo lyhyemmille reissuille valinnanvaraa. Yhden päivän lippujen hinnat riippuvat siitä, ostaako koko päivän käytössä olevan lipun vai ruuhka-ajan ulkopuolella liikkumiseen oikeuttavan lipun ja myös siitä, monellako eri vyöhykkeellä haluaa lipulla matkata. 2-3 päivän liput taas oikeuttavat matkustamiseen vasta kello 9.30 jälkeen.

Toinen, itselleni mieluisampi vaihtoehto oli lähimaksulla maksaminen. Lontoon metroissa ja muissakin kulkupeleissä voi käyttää Oyster card -nimistä maksukorttia, jolle ladataan etukäteen rahaa ja kortilta veloitetaan rahaa tehtyjen matkojen mukaan. Kortin hankkimisesta menee hieman aikaa ja rahaa, samoin siihen, jos kortille pitää lisätä rahaa.

Samaan tapaan kuin Oyster card toimii myös lähimaksun mahdollistava maksukortti. Itse en siis hankkinut Lontoon metrossa matkatessani mitään erillistä päivä- tai muuta metrolippua, vaan luin lähimaksullista korttiani metron kortinlukulaitteisiin aina joka matkan aluksi ja lopuksi, ja homma sujui hyvin mutkattomasti. Korttia ei tarvitse mitenkään erikseen aktivoida käyttöön, sen kun alkaa lukea sitä kortinlukulaitteisiin niin homma alkaa toimia.

Päiväkohtainen veloitus jäi mulla noin 6 euron paikkeille, tein päivässä yleensä noin neljä metromatkaa vyöhykkeillä 1-2. Yleensä matkailijoille riittääkin vyöhykkeet 1-2 tai 1-3, joten kovin monista vyöhykkeistä ei välttämättä kannata maksaa. Päivälipun hinta on noin 15 euroa, joten jos vuorokauden aikana ei ole tiedossa kovin monta matkaa, kannattaa miettiä, olisiko maksukortilla maksaminen se sopivin vaihtoehto.

  • Lue lisää Lontoon Metron eri lippuvaihtoehdoista tästä ja tästä

Lähimaksukortin käyttäminen matkustuskorttina

Lähimaksukortin käyttäminen metromatkojen maksamiseen oli ainakin omalla kohdallani todella vaivatonta. Riitti, että metroon mennessä ja sieltä poistuessa muisti jokaisella kerralla lukea maksukortin metron porteilla olevaan keltaiseen lukijaan. Yleensä seuraavana päivänä verkkopankissa näkyi edellisen päivän matkoista tehty kertaveloitus, matkojen määrään ja matkattuihin vyöhykkeisiin perustuen.

Vaikka yleensä metroihin tai niistä pois ei pääse käyttämättä lippua tai maksukorttia porttien lukijoissa, pitää metrossa aina muistaa käyttää korttia sekä metroon mennessä että myös sieltä poistuessa. Jos näin ei jostain syystä tee (eli jos metroportti on vaikka epäkunnossa ja siitä pääsee läpi leimaamatta) menee kortilta tästä matkasta maksimiveloitus. Muista myös käyttää yhtä ja samaa korttia mennen tullen, jotta veloitukset menevät koko päivän tehtyjen matkojen mukaan. Tämä on edullisempaa kuin yksittäisten tehtyjen matkojen perusteella.

Lontoon metrolla liikkuminen

Kuten jo alussa sanoin, Lontoon metro on mielestäni todella selkeä ja helppokäyttöinen, vaikka se käsittääkin 11 eri linjaa. Varsinkin Lontoon keskustan alueella metrolla on laajasti pysäkkejä ja se on myös verraten nopea tapa liikkua paikasta toiseen.

Lontoon metroa käyttävät myös todella monet paikalliset, joten varsinkin arkiaamuisin (kello 7-9) ja alkuillasta (kello 17.30-19) töiden loputtua metrot ovat tupaten täynnä, ruuhkaa saattaa esiintyä myös metrotunneleissa kun on vasta menossa metron kyytiin tai pyrkimässä sieltä pois. Jos mahdollista, kannatta ajoittaa oma liikkumisensa vähemmän ruuhkaisiin tunteihin.

Sujuva metron kyytiin ja sieltä pois meneminen ovat avainasemassa isoja massoja liikutellessa. Joten kun olet nousemassa metron kyytiin, älä jää seisomaan ovien eteen vaan väistä ovien sivuille niin, että metrosta ulos pyrkivät pääsevät ensin sujuvasti pois. Nouse itse vasta sitten kyytiin. Jos joudut metrovaunussa seisomaan, älä jää ovien eteen tukkeeksi.

Lontoon metrossa tulee yleensä selkeät kuulutukset siitä, mikä asema on seuraavaksi tulossa. Jos kuulutukset eivät jostain syystä toimi, on vaunuissa yleensä pysäkkinäyttö tai ainakin metrokartta. Yksi helppo tapa selvittää lähestyvän aseman nimi on myös katsoa metrovaunujen ikkunoista ulos. Asemien seinillä lukee varsin monessa paikkaa ja selkeästi, millä asemalla ollaan.

Lontoon metro toimii noin aamuviidestä puoleenyöhön. Perjantaisin ja lauantaisin osa linjoista on liikenteessä kellon ympäri. Tarkista tästä silloin operoivat linjat ja metrojen kulkutiheys.

Metrokartta ja eri metrolinjat

Koska Lontoossa on metrolinjoja hieman enemmän kuin vaikka Helsingissä, on linjoista tehty selkeä metrokartta, jota saa myös asemilta paperisena mukaan kompaktissa koossa. Jokainen linja on merkitty karttaan eri värillä, ja kaikilla linjoilla on myös omat nimet, joten ne erottaa helposti toisistaan. Myös asemilla linjat on opastettu sekä linjan nimen että värin mukaan.

Metrokarttaan on merkitty metrojen asemat kahdella eri symbolilla. Ensinnäkin pienellä väkäsellä, joka on samanvärinen kuin itse linjakin. Tämä tarkoittaa, että siinä on kyseisen linjan asema, mutta siltä asemalta ei voi vaihtaa muiden metrolinjojen kyytiin. Toinen vaihtoehto on mustareunainen valkoinen ympyrä, mikä taas tarkoittaa sitä, että tällä asemalla voi vaihtaa muihin metrolinjoihin.

Kartassa on myös muita symboleja, kuten liikuntaesteisille sopivat asemat sekä vaihtoyhteyksiä muihin kulkupeleihin.

Jos taas haluaa käyttää metrokarttasovellusta, voin suositella Tube Map -nimistä appsia, joka on saatavilla App Storesta sekä Play-kaupasta. Sovelluksella pystyi helposti tarkastelemaan metrokarttaa sekä hakemaan parasta reittiä paikasta toiseen.

Metroasemat

Lontoon metroasemat erottuvat hyvin katukuvasta, muun muassa isojen Underground-kylttiensä ansiosta. Asemille on yleensä useampi sisäänkäynti. Kannattaa huomioida, että ainakin joillain isoilla asemilla osa metroasemien sisään- ja uloskäynneistä toimii vain jompaan kumpaan suuntaan, eli kaikista oviaukoista ei aina pääse sekä sisään että ulos.

Niillä asemilla, joilla pysähtyy useampi linja, ovat kulkureitit eri linjoille opastettu hyvin selkeästi sekä linjan värillä että nimellä. Linjat operoivat kahteen eri suuntaan, yleensä etelä-pohjoisakselilla tai itä-länsisuunnassa. Nämä suunnat ja linjonen päätepysäkit ovat selkeästi esillä asemilla, kun käytävät haarautuvat eri suuntaan vieville metrolaitureille.

Asemilla on yleensä myös esillä kartat siitä, mitä pysäkkejä senhetkisen pysäkin ja päätepysäkin välille mahtuu, jotta vielä voi varmistaa, että on menossa oikeaan suuntaa.

Metrosta poistuessa kannattaa seurata exit-kylttejä, jotta löytää sokkeloista oikeaan käytävään. Metroa vaihtaessa laitureilla on taas merkitty linjojen nimin ja värikoodein se suunta, mistä kulku muille metrolinjoille löytyy. Näitä kylttejä seuraamalla löytää helposti ulos tai toiselle linjalle.

Kannattaa varautua siihen, että linjalta toiselle vaihtaessa voi metroaseman käytävien sokkeloissa vaeltamiseen mennä useita minuutteja, sillä etäisyydet linjojen välillä saattavat olla yllättävän pitkiä.

Sekä metroasemien käytäväsokkeloissa että liukuportaissa on käytössä kulkutapa, jossa oikea kaista varataan kiireettömämmille ja vasenta käyttävät ohituskaistana ne, joilla on kiire paikasta toiseen. Älä siis jää tien tukkeeksi varsinkaan liukuportaissa vaan seiso aina oikealla puolella, älä kaverin vieressä vasemmalla!

Varaudu poikkeuksiin, muutoksiin ja korjaustöihin

Vaikka toimiessaan Lontoon metro on todella näppärä ja nopea tapa liikkua paikasta toiseen, kannattaa aina varautua siihen, että jotain esteitä tai hidasteita matkantekoon saattaa tulla. Varaa aina varsinkin lentokentälle mennessä runsaasti aikaa ja muutenkin varaudu siihen, että joudut ottamaan vaihtoehtoisen reitin, jos metrovaunu rikkoutuu tai linjalla on kunnostustöitä.

Metro on varsin usein valintani, kun haluan liikkua Lontoossa paikasta toiseen. Vaikka metrolla taittaisikin pidempiä matkoja, tulee kaupungissa silti helposti käveltyä useita kilometrejä siihen päälle. Jalkoja siis kannattaa säästää vähän ja tehdä ainakin osa matkoista metrolla.

Toivottavasti tästä postauksesta oli sulle apua. Lontoon metro on oikeasti todella helppo tapa ottaa kaupunki haltuun!

LUE MYÖS NÄMÄ:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGIT.FI  

You Might Also Like...

2 Comments

  • Reply
    Johanna
    26.9.2019 at 13:41

    Kiitos hyvästä tekstistä! Minäkin totesin lähimaksupankkikorttini olevan kätevin maksutapa. Käytin sitä myös bussissa; siellä vaan todella pitää keskittyä, että leimaa itsensä myös ulos 😉 onneksi oli kaveri muistuttamassa!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      27.9.2019 at 16:09

      Kiitos itsellesi! Mukava kuulla, että tästä on ollut iloa 🙂 Busseja en edellisellä reissullani Lontooseen käyttänyt, mutta myös panin merkille tuon, että lähimaksukortti toimii kätevästi myös niissä. Hyvä, että kaveri muistutti myös ulosleimaamisen suhteen, ettei tullut ikäviä yllätyksiä 😉

Vastaa käyttäjälle Nimetön Cancel Reply