Kerran poistuin kotoa
Eurooppa Kaupunkilomat

King’s Cross – Harry Potter -fanin ehdoton kohde Lontoossa!

Lontoo on Harry Potterin faneille loistava matkakohde! Kaupunki tarjoaa paljon erilaista kirjasarjaan sekä sen pohjalta tehtyihin elokuviin liittyvää. Lontoon kupeessa pääsee tutustumaan elokuvan lavasteisiin Warner Brosin studioilla. Lontoossa taas voi vaikka viettää muutaman tunnin Harry Potter -teemaisella kävelykierroksella. Tai käydä vierailulla King’s Crossin juna-asemalla.

Harry Pottereihin perehtyneet varmasti tietävät, että King’s Cross on varsin keskeinen osa kirjojen tapahtumia. Jokainen kouluvuosi alkaa juuri tuolta juna-asemalta, kun Tylypahkaan menevät oppilaat kerääntyvät jästeiltä piilossa olevalle laiturille 9¾ aloittaakseen junamatkan kohti pohjoisessa odottavaa Tylypahkaa.

Laituri 9¾ on oikeasti olemassa!

King’s Cross on lähtenyt kiitettävästi mukaan J. K. Rowlingin luomaan taikamaailmaan ja luonut juna-asemalle Pottereista tutun laiturin. Se tosin ei ole piilotettu laitureiden 9 ja 10 väliin, vaan on esillä keskeisellä paikalla aseman pääsalissa.

Olen käynyt King’s Crossilla tunnelmoimassa Harry Potterin fiiliksissä jokaisella käyntikerrallani Lontoossa – nyt siis jo neljästi! Taidan olla aikamoinen fani. Ensimmäinen käyntini King’s Crossille ulottuu jo yhdeksän vuoden taakse, toukokuuhun 2010. Silloin muistaakseni tuo laituri oli sijoitettu eri paikkaan asemalla, eikä paikalla ollut monta muuta Potter-hullua.

Tältä laituri näytti vuonna 2010, kun kävin ensimmäistä kertaa King’s Crossilla

Kaksi vuotta myöhemmin ulkonäkö oli hieman kohentunut

Laituriseinä ja siihen liittyvä rekvisiitta ovat vuosien saatossa eläneet elämäänsä ja kehittyneet entistä kuvausystävällisemmiksi. Seinä on siirtynyt paikkaan, jossa on tilaa leikkiä oman elämänsä tylypahkalaista ilman, että se häiritsee junamatkustajia. Lisäksi tiiliseinän ulkonäkö on vaihtunut ja puoliksi seinään uponnut kuljetusvaunu saanut kyytiinsä kantamuksia.

Kerta kerralta tiiliseinä on myös ollut suositumpi. Parempaan paikkaan siirtäminen on varmasti auttanut sen löytämistä, samoin se, että Harry Potter on nykyään varmasti tunnetumpi kuin koskaan.

Tänä vuonna paikalla käydessäni huomasin, että kärry on saanut kyytiinsä kasan matkatavaraa!

Jos seitsemän vuotta sitten seinälle oli muutaman hassun ihmisen jono ja kaveri otti kämäisellä pokkarilla susta pari kuvaa, meininki on ammattilaistunut siitä huomattavasti. Nykyään jonot poseeraamaan saattavat olla sadankin hengen mittaiset, tarjolla on ammattilaiskuvaaja ja kuvaan voi saada lainaksi oman tupansa kaulahuivin.

Itse en ole jaksanut enää kahteen viime kertaan jonotella seinälle. Mulla on muistona ne kotikutoiset kuvat monien vuosien takaa, ne saavat riittää. Mutta silti tuo laituri vetää mua kerta toisensa jälkeen puoleensa. Ehkä siksi, että mitä jos joku kerta oikeasti onnistaa, ja mäkin löydän itseni Tylypahkan pikajunasta matkalla pohjoiseen!

Minä vuonna 2010, ensimmäistä kertaa menossa Tylypahkaan!

Harry Potter -kauppa laiturin 9¾ vieressä

Jos itse laituri 9¾ ei jaksa kerta toisensa jälkeen vetää puoleensa, on sen viereen ilmestynyt toinen syy, miksi King’s Crossille kannattaa edelleen suunnata. Nimittäin Harry Potter -tuotteita myyvä kauppa! Kauppa avattiin King’s Crossille vuoden 2012 lopussa, ja itse pääsin käymään siellä ensi kertaa pari vuotta myöhemmin. Kauppaa laajennettiin vuonna 2015, ja tuota suurempaa kauppaa pääsin ihmettelemään nyt pääsiäisenä.

Korpinkynsi, mun tupa ❤

Kauppa onkin varsinainen Potter-fanien unelma ja aarreaitta, sillä siellä on myynnissä vaikka mitä ihanaa! Jokaiselle tuvalle löytyy omat vaatteensa, asusteensa ja muut tärkeät tupien tunnusmerkit. Lisäksi sieltä löytyy kirjoja, taikasauvoja, pehmoleluja, koruja, Ihmeotukset-elokuviin liittyviä juttuja ja vaikka mitä.

Onneksi lensin Lontoosta pois Ryanairin siivin, ja heillä oli niin ankara käsimatkatavarapolitiikka, etten voinut ostaa melkein mitään. Muuten olisin saattanut ostaa puoli kauppaa tyhjäksi…

Haiskut on niin sympaattisia!

Vaikka kauppaa on laajennettu, on se silti hieman ahtaan ja sokkeloisen tuntuinen – varsinkin kun paikalla on muitakin innokkaita ostajia. Kaupan ilmeeseen on myös panostettu, joten kaikkien ihanien myyntiartikkelien lisäksi siellä on myös paljon muuta katseltavaa.

Pieni vinkkiboksi King’s Crossiin suuntaaville:

  • King’s Cross sijaitsee Lontoon keskustan koillisosassa, osoitteessa Euston Rd
  • Asemalle pääsee helposti esimerkiksi metrolla, asemalla sijaitsee King’s Cross St. Pancras -niminen metroasema
  • Laituri 9¾ sijaitsee juna-aseman pääsalissa, pääovista katsottuna salin toisessa päässä. Paikan erottaa hyvin sen läheisyydessä parveilevasta ihmismassasta.
  • Varaudu jonottamaan, jos haluat päästä poseeraamaan laiturilla 9¾
  • Laiturin vieressä oleva Harry Potter -kauppa on avoinna maanantaista lauantaihin kello 8-22, sunnuntaisin kello 9-21
  • Potter-kauppoja sijaitsee King’s Crossin lisäksi Heathrown terminaalissa 5 sekä Gatwickin pohjoisterminaalissa
  • Kaupan löytää myös netistä https://www.harrypotterplatform934.com

Harry Potter on mulle loputon innoituksen aihe, ja rakastan käydä siihen liittyvissä kohteissa. Vaikka olen King’s Crossilla käynyt jo monesti, haluaisin vielä joskus matkata sieltä junalla jonnekin. Vaikkapa sinne pohjoiseen, Skotlannin suuntaan, kuten kirjoissakin aina on tapana!

Missä Harry Potteriin liittyvissä kohteissa sä olet käynyt?

LUE MYÖS NÄMÄ:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGIT.FI  

You Might Also Like...

4 Comments

  • Reply
    Lilja Lumilla
    5.5.2019 at 15:38

    Kings Cross on kylla ihan jees, jos ei ole Lontoon matkalla aikaa lahtea Warner Bros studioille asti. Olet oikeassa, etta tuossa on yleensa aika kova jono, ja tuo huivi-idea on kylla myos aika kiva idea. Itse en ole tuossa ottanut kuvaa, mutta studioilla paasi nappaamaan kuvan ilman jonoa!

    Seuraavalla, jos aikaa riittaa, kannattaa kayda siella Lontoon lahella olevassa HP-studioilla, jossa kavin itse juuri talla viikolla: https://www.liljalumilla.com/harry-potter-studio-lontoo/

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      7.5.2019 at 21:41

      Tuolla WB:n studioilla olen kertaalleen käynyt, mutta siitä on useita vuosia. Tarkoitus olisi kyllä ehtiä sinne joku kerta virkistämään muistia, sitä paitsi sinne on tainnut tulla paljon uutta nähtävää sitten vuoden 2012 (?) kun siellä kävin. Eihän noita paikkoja oikein edes voi verrata keskenään, WB on paljon monipuolisempi. Mutta toisaalta King’s Cross taas paljon helpommin saavutettavissa, varsinkin jos ei ole huomannut ostaa tuonne studioille lippua ajoissa 🙂

  • Reply
    Heli/ Näkymiä vihreältä kukkulalta
    6.5.2019 at 15:10

    Me on majoituttu viime aikoina juuri Kings Crossin lähellä ja tuon laiturin suosio ja jonot on kasvaneet neljässä vuodessakin aika huomattavasti! Enää sitä ei ole vaikea löytää. Muutama vuosi sitten käytiin tyttären kanssa myös Harry Potter-studioilla ja sitä käyntiä voin kyllä suositella niin tosifaneille kuin tällaisille, jotka ei niistä leffoista niin piittaa. Uskomaton paikka! Todella vaikuttavaa nähdä, miten paljon työtä Potter-leffojen ja niiden yksityiskohtien takana on.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      7.5.2019 at 21:45

      Tuon laiturin suosio tuntuu kyllä kasvavan vuosi vuodelta. Vaikka en läheskään joka vuosi Lontoossa käy, niin silti muutoksen huomaa jokaisen käyntikerran välillä. Tuolla studioilla olen käynyt kerran, mutta siitä on jo vuosia aikaa. Pitäisi kyllä päästä sinne uudestaan! Studioilla on varmasti nähtävää myös muille kuin Potter-hulluille. En itse ole mikään leffafani, siis ylipäätään katson tosi vähän elokuvia. Mutta kun olen päässyt vähän näkemään sekä tuolla että Uudessa-Seelannissa sitä, miten LotR-leffoihin on myös panostettu kaikkine yksityiskohtineen, niin eihän sitä voi kuin ihmetellä. Nyt kyllä iski niin kova halu päästä sinne WB-studioille, että pitänee yrittää saada reissu sinne mahdutettua vielä loppuvuodelle…

Vastaa käyttäjälle Noora | Kerran poistuin kotoa Cancel Reply