Kerran poistuin kotoa
Kaupunkilomat Maailman ympäri Pohjois-Amerikka

Portland – ihastuttavan idyllistä kaupunkitunnelmaa

Portland oli maailmanympärimatkallani se kaupunki, jonne pääsemistä odotin eniten USA:ssa reissatessani. Olin kuullut siitä pelkästään hyvää, lisäksi kaupunki vaikutti muutenkin varsin tunnelmalliselta ja ihastuttavalta. Eikä Portland pettänyt! Se oli juuri niin sympaattinen ja hip kuin kaikki olivat antaneet ymmärtää.

Vietimme Portlandissa neljä päivää. Tuossa ajassa ehti tutkia kaupunkia jo varsin hyvin. Vaikka Portland on aika suuri kaupunki, siellä elää reilusti yli puoli miljoonaa ihmistä, se oli silti helppo ottaa haltuun kävellen ja julkisilla siinä vaiheessa, kun omat jalat eivät enää riittäneet.

Vaikka Portlandin kaupunkisiluettia rikkovat pilvenpiirtäjät, kaupungin keskusta tuntui silti pieneltä ja kotoisalta. Korkeat talot tuntuivat hukkuvan jonnekin matalampien rakennusten sekaan. Kaupunkikuva olikin varsin värikäs ja iloinen, kauniita rakennuksia, väriä ja katutaidetta riitti ihailtavaksi.

Tässä omia suosikkejani ihastuttavaan Portlandiin.

Värikäs keskusta ja katutaide

Kuten juuri mainitsin, Portland oli todella värikäs ja boheemi. Keskustan alueella riitti paljon ihastuttavaa nähtävää persoonallisista tiilirakennuksista värikkäisiin kauppoihin ja asuintaloihin. Portlandin keskustaan kannattaa ehdottomasti tutustua kävellen, sillä alue on suhteellisen kompakti ja nähtävää ja ihasteltavaa tuntuu riittävän melkein jokaisen kulman takana.

Kaupunkiin on myös ripoteltu paljon upeaa katutaidetta. Taide ei ole pieniä kuvia siellä täällä, vaan saattaa helposti täyttää vaikka kokonaisen talonpäädyn.

Portland muistuttikin näiltä osin sekä Kanadan Montrealia sekä USA:n itärannikon Philadelphiaa. Myös Montreal on katutaiteen luvattu kaupunki, samanlaista boheemia kaupunkitunnelmaa taas löytyi Philadelphiasta.

Boheemi ja hip kaupunkityyli tuntui tarttuneen hyvin myös paikallisiin, sillä kaupungissa vallitsi todella leppoisa tunnelma. Tosin ei tuollaisessa kauniissa ympäristössä varmaan edes voisi olla kovin huonolla tuulella!

Niin paljon ihania pikkukauppoja!

Portland on täynnä toinen toistaan ihastuttavampia kauppoja. Paikallisia tuotteita, kuten vaatteita, käsitöitä, koruja, pikkuesineitä sun muita tuntui löytyvän melkein joka kadulta. Ja niin ihania, että oikeastaan jokaisen kaupan kohdalla piti ainakin hieman pysähtyä, ja monessa täytyi myös käydä ainakin vähän (lue paljon) hypistelemässä kaikkea somaa.

Ihastuttavien tuotteiden kauppa jatkuu myös melkein koko vuoden pyörivillä viikonloppumarkkinoilla. Portland Saturday Market -nimellä kulkevat markkinat ovat avoinna maaliskuusta jouluun, sekä lauantaisin että sunnuntaisin. Ne sijaitsevat kaupunkia halkovan Willamette-joen varressa.

Yksi ihastuttavimmista kaupoista oli varsin tunnetuksi nimeksi noussut Powell’s-niminen kirjakauppa, jolla oli parikin toimipistettä kaupungissa. Paikka on kirjojen ystävän taivas, mutta siellä on myynnissä myös paljon muuta ihanaa kuten kangaskasseja ja söpöjä Portland-tuotteita. Me taidettiin käydä Powell’seissa ainakin kolmesti neljän päivän aikana!

Lisäksi voisin heittää vielä pari paikallista herkutteluvinkkiä: Saturday Marketin lähistöltä löytyy suuressa suosiossa oleva Voodoo Doughnut, jossa pitkähköksikin venynyt jonotus palkitaan suussasulavilla donitseilla.

Portlandin keskustasta taas löytyi Ruby Jewel -niminen jäätelöbaari, josta sai herkullista, käsintehtyä jäätelöä.

Hawthornen kaupunginosa

Suuren osan reissustamme pyörimme kaupunkia halkovan joen länsipuolella, missä sijaitsee muun muassa Portlandin keskusta, mutta yhtenä päivänä seikkailimme myös joen toiselle puolelle, Hawthornen kaupunginosaan. Hawthorne on vähintään yhtä idyllinen ja hip, mitä on Portlandin keskustan aluekin, mutta se on vielä paljon rauhallisempi ja paikallisempi.

Kauniin omakotialueen läpi oli ilo kävellä. Tienvarsia reunustivat kukkivat puut. Talot olivat kauniita ja värikkäitä ja tunnelma hyvin leppoisa. Täälläkin matkan varrelle mahtui keskustasta tuttuja ihastuttavia pieniä putiikkeja ja ruokapaikkoja. Alueella on myös paljon food truckeja ja Hawthornea tituleerataan myös vegaanien unelmaksi. Täältä löytyi myös yksi Powell’s, tosin tämä ei ihan koossaan ja annissaan vetänyt vertoja keskustan toimipisteelle.

Tästä sai lainata kirjoja! Noin supersöpöä kirjastoa en muista ennen nähneeni.

Nauti maisemista Portland Aerial Tramin kyydissä

Hieman Portlandin keskustasta etelään on mahdollista päästä nauttimaan kaupungin maisemista hieman eri perspektiivistä. Portland Aerial Tramin kyydissä matkaa neljässä minuutissa pienelle näköalapaikalle, josta ihailla kaupunkimaisemia sekä ympäröivää luontoa, ja toki maisemista voi nauttia jo aerial tramin kyydissä.

Näköalatasanteen kupeessa ei ole varsinaisesti muuta nähtävää, mutta siellä vierähtää silti pieni tovi maisemista nauttien. Täältä on pilvettömänä päivänä myös varsin hyvät näkymät kaupungin laitamilla sijaitsevalle Mt Hoodille, upealle lumihuippuiselle tulivuorelle. Vuori oli harmittavasti sen verran kaukana Portlandista, että sen kanssa lähemmän tuttavuuden tekeminen jäi toiseen kertaan, mutta onneksi sitä pääsi ihailemaan edes täältä käsin!

Horisontissa pilkottaa Mt Hoodin huippu!

Willamette-joen jokivarsimaisemat

Portlandin keskustaa halkoo siis Willamette-joki, jonka varrella kannattaa tehdä kävelyretkiä. Joen varrelle mahtuu monenlaista. Jo aiemmin mainitsemat markkinat sijaitsevat keskustassa, ihan joen tuntumassa. Lisäksi sen rannoilla kulkee kauniita kävelyreittejä.

Portlandissa riittää siltoja, ja viehättävimmät sillat olivatkin keskustan tuntumassa. Niiden teollisuushenkinen jylhyys loi hauskaa ristiriitaa muuten niin idylliseen kaupunkimaisemaan. Jos haluaa käydä edellisessä kohdassa mainitsemani aerial tramin kyydissä, sinen voi taittaa matkaa keskustasta joenvartta pitkin kävellen. Ihan koko matkaa reitti ei kulje ihan rannan tuntumassa, mutta varsin pitkälle silti.

Luonnonläheisyys

On jotenkin hassua mainita luonnonläheisyys kaupunkipostauksessa, mutta Portlandin kohdalla se istuu kuvaan varsin saumattomasti. Portland, sekä myös Oregonin osavaltio, jossa Portland sijaitsee, ovat täynnä hyviä ulkoilumahdollisuuksia, vaellusreittejä ja muutenkin porukka tuntuu liikkuvan luonnossa hyvin paljon.

Hyvä luontosuhde välittyi jo kaupungin katujakin tallatessa. Siellä oli paljon urheilu- ja retkeilykauppoja. Lisäksi myös pikkuputiikkien sisustustuotteissa, koruissa, magneeteissa, paidoissa ja muissa välittyi portlandilaisten tiivis luontosuhde ja rakkaus luontoa kohtaan.

Ensi kerralla Oregoniin suunnatessani haluaisinkin lähteä ehdottomasti vaeltamaan ja tutkimaan alueen luontoa! Mt Hoodia olisi upeaa ihmetellä lähempää. Lisäksi alueen patikkapolkuja pitäisi päästä testaamaan. Osavaltiota halkoo myös Pacific Crest Trail, USA:n länsirannikkoa lähes koko maan halki kulkeva vaellusreitti, jota taitetaan myös Villi vaellus -kirjassa (ja siitä tehdyssä elokuvassa). En usko, että ihan koko maan halki vielä lähtisin haikkaamaan, mutta osa reitistä olisi kiinnostava vaeltaa.

Portland on siis varsin ihastuttava kaupunki, joka tarjoaa rauhaisaa kaupunkitunnelmaa kauniissa ympäristössä. Tänne palaan ehdottomasti uudelleen, toivottavasti toteuttamaan noita vaellushaaveitani, mutta myös itse kaupunkiin suuntaan mieluusti toisenkin kerran. Ja vaikka kolmannen.

Oletko sä käynyt Portlandissa tai vaeltamassa lähiseuduilla? Mitä pidit?

LUE MYÖS NÄMÄ:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGIT.FI  

You Might Also Like...

2 Comments

  • Reply
    Christa
    22.4.2019 at 20:43

    Opiskelin vuoden Portlandissa 90-luvun lopulla. En ole sen jälkeen tuolla käynyt ja osittain näissä kuvissa oli ihan vieras kaupunki. Viihdyin Portlandissa todella hyvin ja tykkäsin juuri siitä, että luonto oli lähellä, vaikka kaupunki on melko iso. Olin muuten jo ihan unohtanut Powellsin, jossa tuli käytyä usein tuon vuoden aikana eri liikkeissä. Mieletön kirjakauppa kyllä.
    Me kävimme Rocky Buttella usein retkeilemässä ja maisemia ihailemassa, sillä college, jossa opiskelin (ja asuin asuntolassa) oli sen vieressä. Mount Hood on upea ja sinne todellakin kannattaa mennä vaeltamaan.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      26.4.2019 at 21:42

      Kiva kuulla sun kokemuksia Portlandista! Kaupunki on varmasti muuttunut noista ajoista. Huomasin juuri eilen, kuinka paljon entinen asuinalueeni Tampereella on muuttunut ihan muutamassa vuodessa. Tuossa ajassa ehtii varmasti jo paljon enemmän. Portland on kyllä varsin iso kaupunki, mutta muutaman päivän vierailun aikana ne alueet, joilla itse pyöri, olivat varsin kompaktit. Powell’s oli kyllä niin upea. Tuollaisissa kirjakaupoissa olisi kiva vierailla myös muualla, jos vastaavia löytyy. Portlandin luontopuoleen kyllä pitää ehdottomasti tutustua seuraavaksi, se näytti niin kutsuvalta!

Vastaa käyttäjälle Noora | Kerran poistuin kotoa Cancel Reply