Israel on varsin pieni maa, ja pienelle alueelle mahtuu paljon kiinnostavaa nähtävää. Jerusalemista käsin voi tehdä lyhyempiä tai pidempiä retkiä moneen suuntaan. Meillä oli varsinainen runsaudenpula sen suhteen, mitä kaikkea Jerusalemissa ollessamme haluaisimme nähdä ja tehdä. Itse kaupunki tarjosi uskomattoman paljon kiinnostavaa, mutta myös kaupungin lähellä olisi paikka poikineen, joihin olisi kannattanut tutustua.
Melkein Jerusalemin kupeessa sijaitseva Betlehem kiinnosti meitä kovasti. Monet paikalliset taas suosittelivat meille retkeä Kuolleellemerelle. Jerikokaan ei olisi kaukana. Mutta myös itse Jerusalemissa olisi kiva viettää mahdollisimman paljon aikaa.
Olisimme suhteellisen helposti – ainakin paperilla – voineet lähteä omatoimisille päiväretkille niin Betlehemiin ja Kuolleellemerellekin. Mutta kumpaankin retkeen olisi kannattanut varata mahdollisten liikkumishidasteiden takia pitkä tovi, joten lopulta koimme kaikkein helpoimmaksi ja aikaa säästäväksi tavaksi lähteä mukaan järjestetylle päiväretkelle, joka veisi meitä kaikkiin haluamiimme kohteisiin ja myös vähän muualle.
Betlehem – Jeesuksen syntymäkaupunki
En ole uskonnollinen, mutta uskonnon tietyt tapahtumat kiinnostavat mua niiden historiallisen merkittävyyden kautta. Tämän takia oli mielenkiintoista käydä Betlehemissä, Jeesuksen syntymäkaupungissa.
Jeesuksen sanotaan siis syntyneen Betlehemissä, tallissa. Vierailimme Betlehemiin päästyämme Jeesuksen syntymäkirkossa, the Church of Nativityssa, joka on rakennettu luolan päälle, ja tässä luolassa Jeesuksen sanotaan syntyneen. En tiedä, miten ja missä luolasta on tullut talli tai tallista luola, mutta kirkon uumenissa oli silti luolamainen tila, jonka sanotaan olleen Jeesuksen syntymäpaikka.
Luolaisan tilan lisäksi ehdimme muutenkin kierrellä hieman tuossa suuressa, sokkeloisessa kirkossa. Siihen kuului muun muassa kaunis sisäpiha ja itse kirkko oli jaettu monen kristinuskon haaran kesken. Se on vähän kuin maatuskanukke, mitä syvemmälle kirkon kerroksiin ja syövereihin menee, sitä enemmän kirkkoja kirkon sisältä tuntui löytyvän.
Betlehemissä vierailimme Jeesuksen syntymäkirkon lisäksi myös Shepherd’s Field -nimisellä alueella, jossa enkeli oli ilmoittanut paimenille Jeesuksen syntymästä. Kyseinen kukkula on edelleen sen verran pyhä paikka, ettei sinne saa rakentaa mitään. Alueella oli tehty myös arkeologisia löytöjä ja pääsimme vierailemaan yhdessä luolassa.
Betlehemin kaupunkiin emme ehtineet kovin kummoisesti tutustua, sillä pääasiallisesti liikuimme autolla paikasta toiseen. Betlehemin vanhakaupunki näytti kuitenkin varsin ihastuttavalta, siinä oli tiettyä samaa henkeä kuin Jerusalemissa. Voisin joskus vierailla Betlehemissä uudelleen, ihan vain tutustumassa tuohon kaupunkiin, josta nyt ehdimme saada vain pienen maistiaisen.
Jeriko – yksi maailman vanhimmista kaupungeista
Siirtymässä Betlehemistä Jerikoon ei mennyt kauaakaan – yksi pienessä maassa matkustamisen eduista. Betlehem oli tuntunut vielä varsin “normaalilta” pieneltä kaupungilta, mutta Jerikoon saapuessamme tuntui kuin olisimme tulleet aavikolle. Vaikka israelilaisen rakentamisen perusväri tuntuukin olevan ruskeat hiekan sävyt, oli sama väri Jerikossa edustettuna aivan eri mittakaavassa.
Sen lisäksi, että Jeriko on yksi maailman vanhimmista asutetuista kaupungeista, vanhimmat löytyneet asutukset ovat noin 11 000 vuoden takaa, se on myös maailman matalimmalla sijaitseva kaupunki, 258 metriä merenpinnan alapuolella. Kävin viime vuonna maailmanympärimatkallani Chilessä sijaitsevassa Atacaman autiomaassa, ja Jerico muistutti mielestäni hieman Atacamaa kaikessa karuudessaan.
Jericossakin olisi voinut viettää vaikka monta päivää, mutta ehdimme nähdä kaupunkia edes vähän. Vierailimme Jerikon vanhimmilla alueilla, arkeologisilla kaivauksilla, jossa kaupungin pitkää historiaa on tutkittu ja josta on löytynyt menneiden vuosituhansien taakse vieviä rakennelmien jäännöksiä.
Oppaamme kertoi meille, että Raamatusta tutuista Jerikon muureista taas ei ole löytynyt Jerikosta jälkeäkään. Muurien näkemisen toivossa Jerikoon ei siis kannata mennä.
Qumran – Kuolleenmeren kääröjen löytöpaikka
Retkemme kolmas etappi oli Jerikon kupeessa sijaitseva Qumran. Qumran on tullut tutuksi sieltä 1940-1950-luvuilla löytyneistä tekstikääröistä, joita löytyi alueen eri luolista. Tekstejä löytyi yli 900 käsikirjoituksen verran, joukossa on muun muassa Vanhan testamentin kirjojen käsikirjoituksia.
Qumranin alueella on ollut parituhatta vuotta sitten asutusta, joka kuitenkin myöhemmin hylättiin ja löydettiin uudestaan vasta kirjakääröjen löytymisen myötä. Nykyään Qumranissa onkin tehty paljon kaivauksia, ja alueella pääsee tutustumaan erilaisten rakennusten raunioihin ja menneeseen elämäntapaan.
Itse luolille alueella ei pääse, niitä saa ihastella vain kauempaa. Qumranin aluetta pitkin kulkee reitti, joka johdattelee ainoastaan kaivauksissa löytyneiden jäänteiden halki. Rauniot olivat toki mielenkiintoisia nekin, mutta paikan parasta antia olivat mielestäni taustalla olleet vuoret ja kanjonit, joista saattoi paljaalla silmälläkin erottaa useampia luolan suuaukkojen näköisiä syvennyksiä ja onkaloita.
Kuolleenmeren rannoilla
Viimeinen kohteemme oli itseoikeutetusti Kuollutmeri. Meille oli kerrottu, että vaikka muuten sää saattaisi olla sateinen ja viileä Jerusalemin seuduilla, Kuolleellamerellä sää on yleensä lämpimämpi ja aurinkoisempi. Tämä pitikin varsin hyvin paikkansa, sillä Qumrassa, ihan Kuolleenmeren käyntipaikkamme vieressä, olimme saneet loppukäynnin aikana niskaamme vettä, mutta Kuolleellemerelle saavuttuamme sää oli jo seesteisempi.
Kuollutmeri itsessään oli jotekin eteerisen kaunis, varsinkin alussa kun sadepilvien rippeet vielä riippuivat sen yllä. Mutta valitettavasti vesistön ympäristö oli melkein kuin kaatopaikka. Pysähdyimme ilmeisesti retkifirmojen omassa resortissa, ja paikka oli aika nuhjuinen. Rakennukset olivat puolivalmiin ja hoitamattoman näköisiä, samoin kaikki muu tilpehööri, jota ympäristöön oli tuutattu. Maassa oli roskia joka paikassa. Tämä puoli Kuolleestamerestä oli surullinen ja ankea.
Uimassa asti en käynyt, sillä en ollut etukäteen varautunut täällä käymiseen eikä mukanani ollut minkään sortin uimavarusteita. Mutta jo käsituntumalla vesi tuntui erikoiselta ja uskomattoman suolaiselta. Aivan kuin olisi upottanut kätensä liisteriin veden sijaan. Vaikka rannassa oli suihkut itsensä huuhtomiseen, tuntui käteen jäävän pitkäksi aikaa outo kelmu.
Emme varmasti nähneet Kuolluttamerta parhaimmillaan. Rannassa emme ehtineet liikkua kovin pitkää matkaa jättöpisteestämme, mutta kauempana siintäneet rannat näyttivät tutustumisen arvoisilta ja kun Kuolluttamerta pääsi katsomaan hieman korkeammalta, se alkoi näyttää entistä paremmalta – osin kuitenkin varmasti siksi, ettei silmä enää erottanut jokaista yksittäistä roskaa.
Päiväretkelle Tourist Israelin kautta
Alun perin olimme suunnitelleet tekevämme retkiä lähiseudulle omatoimisesti ja aloimmekin googletella retkivaihtoehtoja vasta Jerusalemiin saavuttuamme. Tarjolla oli vaikka minkälaisia retkiä, yhden tai kahden stopin päiväretkistä kunnon kierroksiiin ja hinnatkin huitelivat varsin laajassa skaalassa.
Onnistuimme löytämään Tourist Israelin sivuilta retken, joka veisi yhden päivän aikana meidät haluamiimme paikkoihin samalla vaivalla. Hinta oli edullisempi kuin muilla vastaavilla retkillä, eikä netistä löytynyt retkestä huonoja arvioita, joten uskaltauduimme varaamaan löytömme.
Retkestä jäi päällisin puolin hyvä fiilis. Meidät vietiin paikkoihin, jotka ohjelmassa oli esitetty. Aikataulut pitivät, oppaat olivat hyviä, ehdimme tutustua eri vierailukohteissa paikkoihin myös itsenäisesti eikä Jerusalemista kyytiin hypätessä päivä ollut liian pitkä.
Hieman huonoakin oli. Meidät haettin Jerusalemista hotellin edestä, mutta paikkaa käytti retkeläisten hakemiseen myös useampi muu retki ja vielä samaan aikaan. Mitään opastusta minkään suhteen ei ollut ja olimme jo melkein lähteä väärän bussin mukana, kunnes asia selvisi ja lopulta löysimme oikean ajoneuvon.
Lisäksi retkeen sisältyi myös yksi käynti uskonnollisia matkamuistoja myyneessä liikkeessä, mikä ei kiinnostanut meitä. Mutta muuten “turhaa” ohjelmaa tai pakkokaupustelua retkeen ei sisältynyt. Eikä itse asiassa tuossa matkamuistokaupassakaan painostettu ostamaan. Poistua sai myös tyhjin käsin ilman, että olisi tullut huono fiilis.
Vaikka yhteen retkipäivään mahtui paljon nähtävää, olivat etäisyydet onneksi sen verran lyhyet, että päivä ei tuntunut uuvuttavalta. Retki oli myös todella helppo tapa tutustua useampaan kohteeseen saman päivän alla. Vaikka itse tykkäänkin enemmän omatoimisista reissuista omaan tahtiin, olivat nämä kohteet varmasti paljon kätevämmin tavoitettavissa tällä tavalla. Varsinkin kun liikuimme Länsirannan alueella, ja rajanylitykset saattavat olla varsin hitaita paikallisilla julkisilla kulkuvälineillä taitettuna.
Lue myös nämä:
- Tällainen matkakohde on Israel – vinkit matkaajille
- Kävelyllä Jerusalemin vanhankaupungin muureilla
- Jaffan vanhakaupunki oli parasta Tel Avivissa
- Israel oli täydellinen kohde pienelle paolle Suomen talvesta
Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:
FACEBOOK | INSTAGRAM | BLOGIT.FI
4 Comments
Katja / Historia de Viajes
6.4.2019 at 08:02Israelissa negatiivinen puoli on kyllä se että siellä on ihan liikaa mielenkiintoisia paikkoja! 😀
Mulla oli vähän sama kokemus kuolleella merellä. Jotenkin se kylpylä johon mentiin oli aivan parhaat päivänsä nähnyt joskaan ei sentään roskainen. Jordaniassa se ranta oli ihan eri luokkaa palveluineen. En tiiä eikö Israelissa vaan kiinnosta vai menevätkö sieltä mistä aita on matalin :/
Noora | Kerran poistuin kotoa
10.4.2019 at 21:20Israelissa oli kyllä ihan uskomaton määrä kiinnostavilta tuntuneita kohteita. Viikossa niistä ehti nähdä murto-osan. No, onneksi sinne voi aina palata 🙂
Kiva etten ole ainoa, jolle jäi tuosta Kuolleenmeren alueesta nuhjuinen kuva. Muutenkin tuntuu, että siellä oli vähän joka puolella nuhjuista ja roskaista, mikä oli harmi. Noin kauniin ympäristön soisi pysyvän myös siistinä ja hyvin hoidettuna!
Suunnaton
7.4.2019 at 13:57Nyt mua alkoi harmittaa, ettei omalla Israelin reissullamme käyty Betlehemissä. Tämän postauksen perusteella se näyttää kivalta paikalta! Jerusalemiin minäkin tykästyin, joten ehkä joskus sinne tulee vielä palattua, ja silloin voisi käydä Betlehemissäkin.
Kuolleestamerestä mulla on hieman samankaltaiset kokemukset. Käytiin Kuolleellamerellä Jordanian puolella ja myös meidän resorttimme ranta oli jollain tavalla nuhjuinen. Mutta onpa harmi, ettet päässyt uimaan! Kuolleessameressä lilluminen on todella kummallista, hauskaa ja ehdottomasti kokemisen arvoinen juttu.
Noora | Kerran poistuin kotoa
10.4.2019 at 21:23Betlehem oli kyllä kiinnostava kaupunki, jo tuon lyhyen visiittimme perusteella. Sinne kannattaa kyllä lähteä käymään, jos joskus Israeliin palaat. Kuolleessameressä olisi ollut mielenkiintoista uida, mutta koska retki sinne ei vielä ennen Israeliin lähtöä kuulunut suunnitelmiin, ei mulla ollut mukana oikein mitään uimakelpoista. Mutta eiköhän Israeliin tule vielä palattua, ja Jordaniakin on vielä käymättä, joten uinti pitää ottaa seuraavalla mahdollisella kerralla agendaksi 🙂