Kerran poistuin kotoa
Kaupunkilomat Pohjois-Amerikka

Brooklyn Bridge ja Brooklynin upeat maisemat Manhattanille

New Yorkissa ollessaan saa koko loman vietettyä helposti pelkästään Manhattanilla seikkaillen. Mutta Manhattanilta kannattaa myös poistua, sitten kun malttaa. Ensinnäkin nähdäkseen New Yorkin muita kulmia ja asuinalueita, sekä tietenkin myös nähdäkseen Manhattanille. Ainakin mun mielestä Manhattanin skyline on upea ja parhaimmillaan kaupunginosan ulkopuolelta ihailtuna.

Viime syksyllä vietin viikon New Yorkissa ja ehdin kierrellä Brooklynin puolella enemmän kuin aiemmilla reissuillani, vaikka toki myös Manhattan veti puoleensa. Kävin tutustumassa huikean kauniiseen Green-Woodin hautausmaahan, joka sijaitsee Brooklynissä, Prospect Parkin vieressä. Sen lisäksi ehdin nauttia East Riverin joenvarsimaisemista sekä samalla Manhattanin pilvenpiirtäjistä.

Fruit Street Sitting Area on hulppea maisemapaikka Brooklynissa

Olin alunperin suunnitellut, että menisin nauttimaan Manhattanille avautuvista maisemista Brooklyn Bridge Parkiin, sillä siellä en ollut vielä ehtinyt käydä, vaikka New Yorkin puistoja yritänkin aktiivisesti kierrellä. Nyt mulla on kuitenkin taas yksi syy palata taas New Yorkiin, en ikinä päässyt sinne asti maisemia ihailemaan.

Brooklyn Bridge Parkissa kannattaa silti käydä, vaikka sitten näiden upeiden maisemien takia, joita voit tsekata Arghie Gone Lebanon -blogista!

Mua ilahdutti suuresti tämä syksyisten puiden ja upeiden maisemien yhdistelmä!

Manhattanin eteläkärjen pilvenpiirtäjät näkyvät Fruit Streetilta mainiosti

Mä nimittäin jämähdin pienelle näköalakaistaleelle matkalla puistoon ja ihastuin sen maisematarjontaan niin paljon, että Brooklyn Bridge Park jäi tällä kertaa välistä. Kartan mukaan paikka on nimeltään Fruit Street Sitting Area, ja se löytyy lähellä joenrantaa kulkevan Columbia Heights -tien varrelta.

Jos saapuu Brooklyniin metrolla ja jää pois High Streetin metroasemalla, Fruit Street Sitting Arealle päätyy, kun lähtee kävelemään asemalta suoraan joenrantaa kohti. Siten mäkin paikalle eksyin.

Fruit Streetille mut sai jäämään upean syksyiset puut. Jos olet lukenut blogiani enemmän, tiedät jo, että rakastan syksyn väriloistoa, joten mulle oli tarjolla täydellinen yhdistelmä: kasa ihanan värikkäitä puita ja taustalla Manhattanin upeat pilvenpiirtäjät.

Pitkulainen saari vasemmalla on Governors Island, siitä vähän oikealle on Liberty Island, pikku läntti tuolta nähtynä

Jos malttaa hetkeksi kääntää katseensa pois pilvenpiirtäjämaisemista, voi maisemapaikalta bongata myös Governors Islandin sekä pienenä pisteenä horisontissa erottuvan Vapaudenpatsaan. Tiesittekö muuten, että Liberty Island, jolla Vapaudenpatsas sijaitsee, on New Jerseyn puolella, vaikka kuuluukin New Yorkin omistukseen ja on kaupungin kuuluisin maamerkki?

Vaikka Fruit Street onkin suhteellisen pieni näköalatasanne, siellä sai kulumaan yllättävän paljon aikaa. Ehkä johtuen kauniista säästä sekä upeasta ruskasta. Sieltä olisin voinut aivan hyvin jatkaa matkaani vielä Brooklyn Bridge Parkiin nauttimaan lisää kauniista syyspäivästä, mutta puiden ja rakennusten takaa pilkottanut Brooklyn Bridge alkoi vetää mua puoleensa.

Siellä Brooklyn Bridge pilkottaa!

Lisää maisemia Manhattanille Brooklyn Bridgeltä

Olen kerran aiemminkin tallannut Brooklyn Bridgeä pitkin, ensimmäisellä reissullani New Yorkiin. Silloin oli tammikuinen ilta, tuuli oli hyinen ja meni hetkessä luihin ja ytimiin asti. Sitkeästi minä ja kaverini silti kuljettiin siltaa pitkin, ei kyllä varmasti edes puoleenväliin asti, ihaillaksemme pimeydessä loistavia Manhattanin valoja. Silti tuo visiitti ei ollut nautinnollisimmasta päästä, eikä silloin tullut edes käveltyä siltaa päästä toiseen, joten nyt oli vihdoin aika!

Brooklyn Bridge on näppärä yhdistää käyntiin joko Fruit Street Sitting Arealla, Brooklyn Bridge Parkissa tai muualla lähistöllä pyöriessä. Sillalle pääsee Brooklynin puolelta näppärästi kävellen, mutta jos lähestyy siltaa Brooklynista Cadman Plaza Parkin puolelta, kannattaa huomioida, että kävelyreitti sillalle alkaa jo Tillary Streetin ja Adams Streetin risteyksen tuntumasta.

Matkalla Brooklyn Bridgelle. Ennen sillalle pääsyä tuli kävellä pieni tovi pitkin Brooklynin katuja.

Näiden maisemien takia sillalle kannattaa suunnata

Itse siltakin on varsin näyttävä!

Päiväsaikaan sillalla on varmasti muitakin kävelijöitä kuin sinä, joten jos haluaa päästä sinne ylhäisemmässä yksityisyydessä, kannattaa sinne mennä joko aikaisin tai myöhään. Päivälläkin sekaan mahtuu, ainakin marraskuussa, mutta pysähtely ja hyvien kuvakulmien saavuttaminen on jo hieman haasteellisempaa.

Brooklyn Bridgellä kannattaa silti vierailla ja itse suosittelen, että kävelee sen nimenomaan Brooklynistä Manhattanille, jo ihan maisemien takia. Onhan Brooklynkin sievä, mutta sen maisemat eivät salpaa henkeä samalla tavalla kuin Manhattanin.

Brooklyn Bridgellä ei tarvitse varoa autoja, sillä kävelijät liikkuvat omalla kaistallaan, autotien yläpuolella. Tämä on varmasti kaikkien kannalta turvallistakin, ainakin osan selfieturisteista käytös oli sen verran spontaania ja holtitonta, että monta kolaria olisi ollut lähellä, jos olisivat osuneet autojen tielle kanssakävelijöiden sijaan.

Brooklyn Bridge on vajaa kaksi kilometriä pitkä, joten sen kävelyyn päästä päähän kannattaa varata puolisen tuntia, kanssaihmisistä ja omista kuvausintresseistä riippuen. Koko ajan vaihtuvien maisemien kanssa kävelyrupeama oli ainoastaan miellyttävä, eikä pienet ihmismassat siellä täällä häirinneet kokemusta. Toki olisi joskus hauska kokea silta aamutuimaan, kun siellä oletettavasti on liikkeellä paljon vähemmän väkeä.

Brooklynin suunnalta sillalle lähtiessä lähimmät metroasemat ovat joko High Street tai York Street, Manhattanin puolella taas City Hall tai Chambers Street.

Vaikka Brooklynissä on paljon hyviä puolia, yksi parhaista on sieltä avautuvat upeat maisemat Manhattanille! Brooklyn on joka tapauksessa tutustuminen arvoinen kaupunginosa, nautti sitten kauniista maisemista tai muista asioista.

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  TWITTER  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

No Comments

    Leave a Reply