Melkein kielitaidottomana Etelä-Amerikassa – näin pärjäsin

Moni tuntuu välttelevän Etelä-Amerikkaan matkustamista puutteellisen kielitaitonsa takia. Eihän sinne voi mennä, sillä kaikki puhuvat pelkkää espanjaa! En itsekään ollut espanjan mestari, kun suuntasin Etelä-Amerikkaan maailmanympärimatkallani lähes kahdeksi kuukaudeksi. Selvisin siellä kuitenkin verraten hyvin ontuvalla kielitaidollani ja ajattelinkin nyt jakaa kokemuksiani siitä, miten Etelä-Amerikassa pärjää, jos ei osaa puhua espanjaa.

Kokemukseni perustuvat matkustamiseen lähinnä Chilessä ja Ecuadorissa, myös hieman Argentiinassa.

Lähtötilanne: tällaisella kielitaidolla lähdin matkaan

Ihan ummikkona en matkaan lähtenyt, mutta en myöskään mitenkään kehuttavalla kielitaidolla. Olen aikanaan opiskellut yläasteella (kyllä, niin kauan sitten, että yläkoulusta vielä puhuttiin yläasteena) espanjan alkeet, kyseessä oli kai puolen vuoden pituinen kurssi ja sekin hankittu oppi jäi samaan aikaan opiskeltujen ruotsin, englannin ja saksan jalkoihin. Silti jotain pientä kurssilta jäi mieleen.

Sen jälkeen, kymmenisen vuotta sitten, yritin aloittaa espanjan alkeet uudelleen – työväenopistossa. Mutta aloitus taisi jäädä kertaan tai pariin ja jäi työkiireiden jalkoihin. Mietin työväenopistoa vielä vaihtoehtonani ennen lähtöä, mutta en kyllä olisi siellä jaksanut rampata ja opintoihin panostaa reissun suunnittelun kiireiden ja muun arjen säädön lomassa.

Duolingon avulla yritin sentään vähän kohentaa ja kerrata kielitaitoni rippeitä. Siitä tosin ei tarttunut mukaan kuin lähinnä yksittäisiä sanoja. Esimerkiksi verbien taivutuksiin Duolingo ei ole ainakaan alkeissa paras mahdollinen, vaan opin sieltä ainoastaan, miten joku verbi sanotaan jossain tietyssä muodossa, mutta en sitä, miten se taipuu kokonaisvaltaisesti.

Ennen lähtöä osasin siis lähinnä kohteliaisuusfraaseja ja niiden lisäksi yksittäisiä sanoja, kuten ruokia, värejä, vaatekappaleita, eläimiä, sukulaisia ja muuta, mitä Duolingo oli ehtinyt aivoihini istuttaa. Ei välttämättä kaikkein oleellisinta matkailusanastoa, paitsi ehkä nuo ruuat. Kokonaisia lauseita en oikein osannut kuulumisten kysymisen lisäksi ja ymmärryskin oli aika ontuvaa.

Jos espanjan osaamiseni oli kaikkea muuta kun sujuvaa, oli se silti monessa otteessa parempaa kuin paikallisten englanti. Toki matkan varrella törmäsin moneen paikalliseen, joka puhui myös sujuvaa englantia, mutta näiden kohtaamisten varaan ei kaikissa tilanteissa voinut laskea.

Ketkä osasivat puhua englantia Etelä-Amerikassa?

Koska tämä postaus perustuu yhden ihmisen otantaan ja käsittää vain niitä kohtaamisia, joita matkan varrella tapahtui, ei väittämistäni kannata tehdä liikaa johtopäätöksiä, mutta toki ne varmasti antavat edes vähän osviittaa siitä, millaisissa tilanteissa voi yrittää turvautua englantiin ja missä ei.

Oman kokemukseni mukaan englantia osattiin luonnollisesti eniten siellä, missä oltiin tekemisissä matkailijoiden kanssa. Hotellien ja hostellien työntekijät osasivat kaikki ainakin jonkin verran englantia, osa todella hyvin. Mitään majoittumiseen liittyvää mun ei tarvinnut yrittää hoitaa pelkästään espanjalla.

Lisäksi lentokentillä ja -koneissa osattiin myös englantia. Samoin museoissa ja joissain muissa nähtävyyksissä. Ja toki myös kävelykierroksien vetäjät pitivät kierroksia englanniksi. Osa pitkänmatkan bussien henkilökunnasta osasi myös ainakin perusjuttuja englanniksi.

Silti oli monia tilanteita, joissa englannilla teki yhtä vähän kuin vaikka suomella tai omalla salakielellään. Kukaan muu ei ymmärtänyt sanaakaan. Tällaisia tilanteita tuli eteen siellä, missä olin tekemisissä “tavallisten” paikallisten kanssa, eli paikallisten normaalissa arjessa.

Paikallisliikenteessä ei yleensä taidettu sanaakaan englantia, ei myöskään takseissa. Myöskään ruokakaupoissa en muista voineeni turvautua englantiin. Taksikuskit olivat ehkä kaikkein pahimpia rasteja, ja tarkoitan tätä kuitenkin hyvällä. He olivat yleensä hyvin innokkaita juttelemaan, myös siinä tapauksessa kun kerroin, etten osaa kuin hyvin vähän espanjaa ja yhden sanan vastaukseni kysymyksiin olivat yleensä sinnepäin tai ihan päin honkia. Olihan se mukavaa, että kiinnostusta mua kohtaan riitti, mutta vähän jäi harmittamaan se, etten osannut itse kertoa enempää.

Arkiset asiat mielestäni sujuivat hyvin, vaikka yhteistä kieltä ei aina olisi ollutkaan. Mutta jos tien päällä ollessaan tai muuten sattui jotain yllättävää, en olisi aina pystynyt itse hoitamaan tilannetta tai ymmärtämään mitä tapahtuu. Onneksi samaan aikana oli paikalla aina muitakin reissaajia, joista joku osasi sen verran sekä englantia että espanjaa, että ensinnäkin ymmärsi, mikä on homman nimi ja toiseksi osasi myös kertoa mulle siitä.

Miten oma kielitaitoni kehittyi matkan aikana?

Olen mielissäni siitä, että oma kielitaitoni kehittyi hieman Etelä-Amerikassa viettämäni ajan kuluessa, vaikka missään kielikurssilla en ehtinytkään käydä. Espanja on mielestäni suhteellisen helppo kieli oppia ja ymmärtää, ainakin perusasioissa. Ensimmäisinä päivinä en ymmärtänyt melkein mitään kenenkään puheesta, mutta huomasin, että loppureissua kohti aloin ymmärtää (toki asiasta riippuen) aika paljonkin.

Toki asiaa auttoi varmasti myös se, että siirryin Chilen ja Argentiinan jälkeen Ecuadoriin, jossa espanjan kerrotaan olevan helpompaa kuin kahdessa edellisessä. Oppimisen kehityksen kruunasi se, kun viimeisenä päivänäni Ecuadorissa istuin taksissa matkalla lentokentälle ja kuski taas halusi jutella kanssani, niin tajusin ymmärtäväni kaiken, mitä hän sanoi tai kysyi. Toki hän puhui yksinkertaisia lauseita, mutta silti. Kaikkeen en osannut vastata kunnolla, mutta ainakin yhdellä sanalla (ja oikein) ja siitä olin jo todella ylpeä.

Mitä kannattaa osata ennen Etelä-Amerikkaan matkustamista?

Vaikka maassa kuin maassa pärjää varmasti, vaikka mitään yhteistä kieltä ei olisikaan, oli mielestäni silti kiva, että osasin espanjaa edes vähän. Se teki monista hetkistä mukavampia, kun edes yritin osata kommunikoida paikallisten kanssa.

Mutta jos haluaa ottaa haltuunsa edes vähän espanjan alkeita ennen reissua Etelä-Amerikkaan, kannattaa ainakin muutamaan osa-alueeseen panostaa. Kysymyssanat kannattaa ottaa haltuun, niin voi yrittää tiedustella, missä joku on tai mitä joku maksaa. Tervehdykset, kiitokset ja kuulumisten kysyminen on hyvä opetella myös. Samoin ruokasanastoon kannattaa tutustua, varsinkin jos on jonkinlaisia ruokarajoitteita.

Ehdottomasti numerot kannattaa myös opetella, eikä pelkästään parikymmentä ensimmäistä numeroa. Chilessä ja Argentiinassa pesomäärät ovat suuria, pelkkä pieni ruokaostos saattaa olla vaikka 3000 pesoa. Kannattaa siis opetella myös, miten sadat ja tuhannet sanotaan. Tietenkin kannataa myös opetella sanomaan, että puhuu vain vähän espanjaa!

Pienestäkin espanjantaidosta oli mielestäni Etelä-Amerikassa paljon iloa ja oli hauska myös huomata, että osaaminen kohentui, kun oli viettänyt kielialueella muutaman viikon. Ensi kerralla tuonne suunnatessani toivon osaavani vielä vähän enemmän espanjaa, että saan kokemuksesta entistä enemmän irti.

Lue myös nämä:

• Millainen kohde Etelä-Amerikka on yksin matkustavalle naiselle?
• Pieni selviytymisopas Peruun matkaaville
• Kielipuolena vieraassa maassa
• Kaikki maailmanympärimatkaani koskevat postaukset pääset lukemaan tästä

---

Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  TWITTER  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU