Kerran poistuin kotoa
Aasia Kaupunkilomat

Israel oli täydellinen kohde pienelle paolle Suomen talvesta

Moikka! Olisin halunnut laittaa blogiin pienet terveiset jo reissun päältä Israelista, mutta suuren osan ajan majapaikassa oli niin huonosti toimiva netti, ja toki matkaillessa tekemistäkin riittää, niin saatte ensimmäiset kuulumiset tuoreesta matkasta näin kotiin palattuani.

Vietin siis viikon verran Israelissa, ja tämä oli kyllä loistava kohdevalinta kaikin puolin! Norwegian tarjosi edulliset lennot, Israel taas tarjosi lämpöä, aurinkoa, ystävällisiä ihmisiä ja todella kiinnostavia käyntikohteita. Oli mahtavaa tuntea auringon lämpö iholla, kävellä rannalla ja syödä gelatoa ulkona helmikuussa. Muistaa miten ihanaa onkaan, kun räntä ei piiskaa naamaan, samalla kun kahlaa hypotermian partaalla metrisessä hangessa.

Oli ihana saapua Suomen talvesta näihin Tel Avivin rantamaisemiin!

Jaffan vanhakaupunki

Mun makuun tämä talvipako oli paljon toimivampi kuin vaikka Dubai, jota kokeilin muutama vuosi sitten. Silloin pidennetty viikonloppu niillä kulmilla sai riittää. En pitänyt Arabiemiraateista lainkaan, mutta Israeliin olisin voinut jäädä helposti vaikka toiseksikin viikoksi, näkemistä olisi riittänyt niin paljon!

Onneksi Israel on sen verran kompaktin kokoinen maa, että viikossa ehti yllättävän paljon. Tuli nähtyä niin Tel Avivia kuin Jerusalemiakin, lisäksi Jerusalemista tuli tehtyä päiväretki, joka kiersi Betlehemin, Jerikon, Qumranin sekä Kuolleenmeren.

Pala historiallista Jerikoa, joka on yksi maailman vanhimmista kaupungeista

Qumranissa meitä vaanivat synkät pilvet!

Kuolleenmeren rannalla

Jerusalemia varten olimme onneksi valinneet enemmän öitä kuin Tel Avivia varten, sillä Jerusalemissa oli ihan uskomattoman paljon nähtävää. Jo Jerusalemin vanhankaupungin sokkeloissa olisi riittänyt päiväkausiksi mielenkiintoista tutkittavaa. Historian suurena ystävänä olin Jerusalemissa kuin kotonani, eikä yksi kerta kaupungissa riittänyt mihinkään. Tiedänpä nyt täydellisen kohteen tulevien vuosienkin talvipakoja ajatellen.

Kun palasin eilen töihin lomaltani, kuulin useammastakin suusta kommentin “Pääsit siis elossa takaisin”. Israelilla tuntuu olevan harmittavan huono maine ihmisten mielikuvissa. Ja toki maalla on omat ongelmansa, mutta meille Israel näyttäytyi helppona ja turvallisena kohteena.

Jerusalemin vanhankaupungin kaduilla oli tunnelmaa

Israelilaiset ovat uskomattoman ystävällisiä ja avuliaita. Siellä reissatessamme ei missään välissä tullut turvaton olo, vaikka toki asiaa varmasti auttoi se, että pysyimme kulmilla, joissa liikkuminen ei yleisesti ole turvatonta. Juttelimme Israelin huonosta maineesta useamman paikallisen kanssa, ja he harmittelivat asiaa.

Israelilaisiin tulikin tutustuttua muutenkin kuin pintaraapaisulta. Sohvasurffasimme pari ensimmäistä yötä erään Tel Avivissa asuneen paikallisen luona, ja löysimme Couchsurfingin kautta muutenkin paljon paikallisia, jotka halusivat tutustua meihin, näyttää paikkoja ja viettää aikaa kanssamme. Israelissa kannattaa ehdottomasti kokeilla löytää paikallisia kontakteja CS:n kautta, jos ei majoitukseen niin ihan ajanviettämisen kannalta. Nyt saimme mielenkiintoisen läpileikkauksen myös paikalliseen arkeen sen lisäksi, että näimme ja koimme maata turistin silmin.

Gelatolla tuli käytyä useamman kerran

Kerrankin tutustuin myös paikalliseen ruokaan, oli ihan älyttömän hyvää!

Tel Aviv ja Jerusalem ovat varsin erilaiset kaupungit, mutta kummastakin löytyi hyvää. Aluksi Tel Aviv näyttäytyi ruuhkaisena suurkaupunkina, mutta Jaffan vanhankaupungin tunnelma, Tel Avivin hipsterimpi puoli ja katutaide sekä ihanan aurinkoinen ja lämmin sää saivat lopulta ihastumaan. Jerusalemissa taas vuosisatojen ja -tuhansien taakse vievä historia oli uskomatonta. Heti töihin palattuani lainasinkin seuraavaksi lukemisekseni kirjan Jerusalemin historiasta. Siinä kaupungissa on jotain todella maagista.

Juttuideoita on taas paljon, niin Tel Avivista, Jerusalemista kuin päiväretkestämme. Toki myös sohvasurffauskokemuksestamme sekä siitä, millainen matkakohde Israel on. Koitan saada lisää tunnelmia mahdollisimman pian blogin puolelle, jos vain Jerusalemin historian lukemiseltani maltan.

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  TWITTER  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

4 Comments

  • Reply
    Piyya
    17.2.2019 at 10:20

    Tarkoituksenani oli myös tehdä talvipako Tel Aviviin. Työt ja muut asiat tuli tällä kertaa esteeksi ja omat liput odottaa nyt kesäkuulle.
    Täytyy itsekin miettiä jos olisikin Jerusalemissa pidempään kuin päiväretken verran. Kiitos vinkistä 😊

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      17.2.2019 at 20:44

      Kesäreissu Israeliin on paljon mainiompi kuin ei reissua ollenkaan. Hyvä, että löysit korvaavan ajankohdan!

      Jerusalemissa kannattaa ehdottomasti olla pidempään kuin vain päiväreissun verran. Itse olisin viihtynyt varmasti ainakin viikon, jos aikaa olisi ollut enemmän. Toki päivässäkin ehtii varmaan juosta tärkeimmät paikat läpi, mutta Jerusalem on niin uskomaton kaupunki, että sen taian kokemiselle kannattaa antaa kunnolla aikaa. Oli Tel Avivkin ok, mutta jos yhtään pitää historiasta, on Jerusalem ihan ehdoton useamman päivän retkikohde 🙂

  • Reply
    Jenni / Unelmatrippi
    17.2.2019 at 13:45

    Luin tätä kiinnostuneena, koska olemme miettineet Israelia mahdolliseksi kohteeksi joskus tässä lähivuosina. Ei taida tämän vuoden matkasuunnitelmiin mahtua, mutta katsotaan, katsotaan! Vaikuttaa varsin onnistuneelta lomalta. Odotan mielenkiinnolla seuraavia postauksiasi Israelista!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      17.2.2019 at 20:48

      Israel kannattaa ehdottomasti laittaa käyntilistalle, edes tulevia vuosia ajatellen, jos tälle vuodelle ei mahdu. Mulla se hiipi suunnitelmista toteutukseen vähän kuin varkain, ja onneksi hiipi. Israel oli niin huippu kohde! Jos yhtään pitää historiasta, pitää varmasti Israelista. Varsinaisia kohdepostauksia en vielä ole ehtinyt raapustella, vaikka niin monesta paikasta haluaisin jo kirjoittaa, mutta ehdin saada jo ulos matkavinkkejä Israeliin suuntaaville. Ehkä tästä on sullekin iloa jos ja kun Israel kutsuu! 🙂 https://www.rantapallo.fi/kerranpoistuinkotoa/2019/02/17/israel-matkustaminen-maahantulo/

Leave a Reply