Kerran poistuin kotoa
Aasia Matkavinkit

Tällainen matkakohde on Israel – vinkit matkaajille

Israel onnistui yllättämään mut matkakohteena positiivisesti, monella eri tapaa. Sinne oli varsin vaivatonta mennä, siellä oli helppoa olla ja maa tarjosi paljon kiinnostavaa nähtävää. Kun maahan matkustamiseen ja siellä olemiseen liittyvät jutut ovat vielä tuoreena mielessä, ajattelin koota itseäni etukäteen askarruttaneet asiat yhteen postaukseen. Tässä siis pieni tietopaketti Israeliin matkustaville siitä, mitä tulee ottaa huomioon maahantulon, valuutan, sähkön ja muiden asioiden suhteen:

AIKAERO

Israel ja Suomi sijaitsevat samalla aikavyöhykkeellä, joten sinne mennessä kelloja ei tarvitse siirrellä. Myös Israelissa siirrytään kesä- ja talviaikoihin, parin päivän erotuksella Suomesta. Eli jos matkaat maahan kellonsiirtojen aikaan, ole silloin hieman tarkkana paikallisista kellonajoista! Koska maiden välillä ei ole aikaeroa, lyhyempikin reissu Israeliin onnistuu ja kannattaa tehdä ilman pelkoa aikaerorasituksesta.

JULKINEN LIIKENNE

Israelissa tuli testattua muutamaa julkisen liikenteen muotoa. Tel Avivissa testasimme junaa lentokentältä Tel Aviviin, Jerusalemissa käytimme raitiovaunua ja Tel Avivin ja Jerusalemin välillä liikuimme bussilla.

Tel Avivin lentokenttäjuna oli sinänsä varsin yksinkertainen. Liput sai ostettua etukäteen automaatista ja lipun sai maksettua sekä kortilla että käteisellä. Lentokentän juna-asemalla oli vain pari laituria, mutta koska emme olleet etukäteen tajunneet katsoa, mikä olisi tarvitsemamme junan märäänpää, oli aluksi pientä epäselvyyttää siitä, millä junalla pääsisimme Tel Avivin keskustaan. Kun tämä ongelma oli selätetty, junamatkustus sujui helposti. Junassa tuli kuulutukset seuraavasta pysäkistä ja pysäkkien nimet oli myös kirjoitettu meille ymmärrettävissä olevin kirjaimin, joten oikealla pysäkillä pois jääminen ei ollut ongelma.

Tel Avivin lentokenttäjunassa on kuitenkin sen huono puoli, että sen pysäkit ovat hieman kaupungin laitamilla. Jos majoituksesi ei ole pysäkkien lähellä, kannattaa vaikka lentokentän infosta selvittää, pääseekö taksilla tai bussilla pysäkiltä eteenpäin. Yhdensuuntainen junamatka meillä maksoi noin 14 shekeliä, eli noin 3,5 euroa.

Tällä lipulla pääsi lentokentältä Tel Aviviin

Jerusalemissa raitiovaunulla menenminen on helppoa, kaupungissa kulkee tällä hetkellä ainoastaan yksi raitiovaunulinja. Se kuitenkin kattaa kätevästi monta kaupungin tärkeintä kohdetta, kuten vanhankaupungin sekä juna- ja bussiasemat. Lippuja raitiovaunuihin voi ostaa ainakin jokaisella raitiovaunupysäkillä olevalta automaatilta, automaatti hyväksyy maksuvälineeksi kortin tai pieniä seteleitä. Yhden lipun hinta on noin 6 shekeliä, eli noin 1,5 euroa.

Lipulla pääsee yhdensuuntaisen matkan, ei vaihtoja. Mutta automaatista voi ostaa useampia lippuja kerralla. Lippu pitää leimata leimauslaitteessa, kun nousee kyytiin. Raitiovaunun pysäkit ovat opastettu myös meille ymmärrettävästi sekä tekstein että kuulutuksilla. Jerusalemin juna- ja bussiasemat sijaitsevat hieman kauempana keskustasta ja vanhastakaupungista, mutta raitiovaunun kyydissä matka taittuu helposti, pysäkki on ihan asemien vieressä.

Tel Avivin ja Jerusalemin välin voi taittaa helposti bussilla. Bussi numero 405 kulkee suoraan kaupungista toiseen noin tunnissa. Busseja lähtee pitkin päivää noin 15-20 minuutin välein, ja riittää kun ostaa lipun bussiin silloin kun sillä haluaa mennä. Lipun hinta on 16 shekeliä/suunta, eli noin 4 euroa. Lippuja voi ostaa bussiaseman lipunmyynnistä tai suoraan bussin kuljettajalta. Maksuvälineenä käy ainakin käteinen, mutta olin näkevinäni, että joku maksoi matkan myös kortilla.

KIELITAITO JA ENGLANNILLA PÄRJÄÄMINEN

Israelissa pärjää loistavasti englannilla! Sitä puhuvat lähes kaikki paikalliset vauvasta vaariin ja viikon aikana taisin törmätä tasan yhteen paikalliseen, joka ei puhunut englantia lainkaan. Monesti olen ulkomailla tottunut siihen, että englantia osaavat lähinnä turismin parissa työskentelevät, jos maassa ei yleisesti puhuta paljon englantia, mutta Israelissa ruokakaupan kassat ja bussikuskitkin puhuivat englantia.

Vaikka maassa puhutaan hepreaa, jota kirjoitetaan meille vierain kirjaimin, on kuitenkin kaikki oleellinen opastettu myös englanniksi ja/tai kirjoitettu myös meille tutuilla kirjaimilla. Kadunnimet oli kirjoitettu ymmärrettävästi, samoin yleensä ravintolojen ruokalistat. Kävimme kahdessa museossa, joiden näyttelyt oli tekstitetty myös englanniksi. Ainoa, mikä välillä tuotti hankaluuksia olivat kauppojen elintarvikepakkaukset, niistä ei toisinaan löytynyt yhtään tuttua sanaa tai kirjainta.

Kadunnimet olivat selkeästi esillä, näiden avulla oli helppo suunnistaa!

Numerot ovat Israelissa samat kuin meilläkin, joten niitä on helppo ymmärtää. Kannattaa kuitenkin huomioida, että hepreaa kirjoitetaan oikealta vasemmalle, kun taas me luemme vasemmalta oikealle. Aluksi hämmennyimmekin suuresti jonkun nähtävyyden aukioloaikoja tutkaillessamme, sehän näytti olevan auki illasta yön yli aamuun. Kunnes tajusimme lukea kellonajat toiseen suuntaan, ja niissä oli heti enemmän järkeä!

Kellonaikoihin alkoi tulla enemmän järkeä, kun tajusi lukea ne oikealta vasemmalle, heprean lukusuunnan mukaan

LÄNSIRANTA JA SIELLÄ MATKUSTAMINEN

Israelin Jordanian vastaisen rajan tuntumassa sijaitsee Länsiranta-niminen alue, jolla toimii rajoitettu palestiinalaisten itsehallinto. Länsirannan alueella sijaitsevat mm. Jeriko, Betlehem, Ramallah sekä osa Kuolleenmeren rantaviivasta. Ulkomaalaisen on suhteellisen helppoa liikkua alueiden välillä, mutta jos matkailet siellä omatoimisesti, ota passi mukaan! Esimerkiksi Jerusalemista kulkee paikallisbussi Betlehemiin, mutta bussi joutuu rajatarkastuksiin, joissa voi mennä pitkänkin aikaa.

Me kiersimme aluetta opastetun retken muodossa, eikä alueelta toiselle liikkuminen turistibussissa tuottanut ongelmia. Meillä oli passit mukana, mutta niitä ei missään vaiheessa kysytty. Jos alueella liikkumista varten on ajatellut vuokrata auton, kannattaa tarkistaa autonvuokraajalta, miten autoa voi viedä Israelista Länsirannalle tai päinvastoin. Länsirannalle saapumisesta varoitetaan suurin kyltein, joten ihan vahingossa alueiden rajalle ei voi päätyä.

MAAHANTULO JA MAASTA POISTUMINEN

Suomen kansalainen ei tarvitse Israeliin matkustaessa viisumia alle kolmen kuukauden pituiselle matkalle. Passin täytyy olla voimassa kuusi kuukautta paluun jälkeen ja matkustajalla täytyy olla ennakkoon ostettuna myös paluulippu pois Israelista. Maahantulosäännökset saattavat kuitenkin vaihdella, joten tarkista varmuuden vuoksi tiedot Israelin suurlähetystön sivuilta. Kun varaat lennot Israeliin, passin tiedot pitää syöttää varauksen yhteydessä tai sen jälkeen lentoyhtiön sivuille, jotta pääset maahan.

Passin välissä maahanpääsyyn oikeuttanut lupalappunen

Israeliin tullessa et saa passiin leimaa, vaan saat paperisen maassaololuvan, jossa näkyy mm. mihin asti lupa on voimassa. Pidä lappu mukanasi, tätä saatetaan tarvita majapaikoissasi ja maasta poistuessasi. Maahan tullessa sinua ja mahdollisia matkaseuralaisia myös kuulustellaan. Saatetaan kysyä kysymyksiä kuten miten tunnette, mitä varten olette tulleet maahan, mistä tulette ja niin edelleen. Haastattelijan tyyli on varsin tyly, mutta tätä ei kannata säikähtää vaan vastailla asiallisesti. Kysymykset esitetään englanniksi.

Israelista poistuessa kannattaa varata lentokentällä aikaa kuulusteluihin ja tutkimuksiin. Jotta ei tulisi kiire, kannattaa maasta lähtiessä olla lentokentällä kolme tuntia ennen lennon lähtöä. Ennen kuin pääset turvatarkastukseen, joudut taas haastatteluun matkaseurasi kanssa. Multa kyseltiin paljon esimerkiksi muutaman vuoden takaisesta Arabiemiraattien matkastani ja siitä, antoiko Israelissa kukaan paikallinen mulle mitään maasta vietäväksi. Saat tässä vaiheessa toisen paperilapun, maastapoistumisluvan. Pidä sekin tallessa! Tämän jälkeen voit suunnata turvatarkastukseen, mutta varaudu siihen, että saatat jäädä siinäkin tarkempaan syyniin.

SAPATTI

Suuren osan paikallisista viikottaisiin aktiviteetteihin kuuluu sapatin vietto. Sapatti alkaa perjantaina auringonlaskun aikaan ja kestää aina lauantain auringonlaskuun. Tänä aikana turisteille voi koitua lieviä ongelmia tiettyjen asioiden, kuten julkisen liikenteen käytön tai ruuan löytämisen suhteen.

Israelin lentokentät ovat toiminnassa myös sapatin aikaan, mutta julkinen liikenne niille ja niiltä pois lakkaa toimimasta noin vuorokaudeksi. Taksilla toki pääsee, jos muuta ei ole tarjolla, mutta taksit toki maksavat enemmän.

Sapattiin varustauduimme niin, ettemme tarvinneet julkista liikennettä tuolla aikavälillä, eli emme olleet kulkemassa kaupungista toiseen. Lisäksi valitsimme hostellin, jossa oli keittiö ja hyödynsimme sen kokkausmahdollisuuksia, joten saimme myös ruokaa. Sapattikäytännöt vaihtuvat hieman kaupungista toiseen, riippuen mm. niiden väestörakenteesta. Jerusalemissa sapatin vaikutuksen huomaa todennäköisemmin kuin vaikka Tel Avivissa.

SÄHKÖ

Sähkölaitteiden kanssa ei välttämättä tarvitse adapteria, Israelin pistokkeisiin sopi ilman ongelmia ainakin kapeapäiset, kaksipiikkiset sähkölaitteet. Varmuuden vuoksi otin myös adapterin mukaan, sillä muistelin, että joku laitteistani ei olisi ulkomailla silti näihin mahtunut, vaikka teoriassa olisi pitänyt. Sähkölaitteista mulla oli mukana puhelin, iPad, kameran laturi sekä powerbank, joiden kaikkien lataaminen onnistui ilman adapteria.

Nämä ohutpäiset pistokkeet sopivat hyvin pistorasioihin ilman adapteria

SÄÄ

Israelissa on oletusarvoisesti lämpöisempää kuin Suomessa, tietenkin. Helmikuussa ja muutenkin talviaikaan Israelissa saattaa paikasta riippuen kokea tyypillisiä Suomen kesän lämpötiloja, mittarin näyttäessä noin 20 astetta.

Tel Aviv tuntuu varsin aurinkovarmalta kohteelta talvella. Meidän siellä ollessamme ulkona tarkeni ajoittain lyhythihaisella, lämpöä oli 20 asteen molemmin puolin. Iltaisin on viileämpää ja viimeistään silloin pitkähihainen tulee tarpeeseen. Merivesi tuntui kohtuullisen lämpöiseltä Suomen vesiin tottuneelle. Sadetta saatiin niskaan hieman, mutta enemmän saimme nauttia auringosta.

Jerusalem taas sijaitsee sisämaassa ja korkeammalla kuin Tel Aviv ja vaikka talvella siellä on lämpimämpää kuin Suomessa, kannattaa silti varautua mukaan lämpimillä vaatteilla. Kaupungissa oli lämpöasteita ehkä 10-15, pilvisenä päivänä ja auringon laskettua takki oli viimeistään tarpeen.

Lisää Israelin sääoloista voit lukea vaikka Tourist Israelin sivuilta (englanniksi).

Helmikuisessa Tel Avivissa voi parhaimmillaan päästä kunnon kesäfiilikseen

TAKSIT

Käytimme taksia kerran, matkalla Tel Avivista lentokentälle. Hotellin henkilökunta tilasi meille taksin ja tiedossa oli jo etukäteen kiinteä hinta, paljonko taksin tulisi maksaa. Tel Aviv on todella ruuhkainen varsinkin iltapäivisin ja taksimatkaan kannattaa varata hyvin aikaa, oli sitten menossa lentokentälle tai muualle.

Taksimatkan hinnaksi Tel Avivin keskustasta Ben Gurionin lentokentälle tuli 150 shekeliä käteisellä, noin 36 euroa. Kortilla maksaessa hinta olisi noussut 200 shekeliin. Kannattaa siis varata käteistä taksimatkoja varten, niin pääsee halvemmalla, ja lyödä hinta lukkoon jo etukäteen.

TURVALLISUUS JA TURVATARKASTUKSET

Vaikka Israel saattaa uutisten perusteella tuntua kohteelta, jossa saa pelätä joka käänteessä henkensä edestä, oli totuus varsin toisenlainen. Tietenkin sekä Israelissa että Länsirannalla saattaa aina tapahtua jotain, mutta itselleni viikon aikana maa näyttäytyi todella turvallisena matkakohteena, jossa ihmiset olivat erittäin ystävällisiä ja avuliaita.

Pimeän jälkeen uskalsi kävellä kaupungilla, toki maalaisjärkeä käyttäen. Kaverin kanssa olemme molemmat vaaleahiuksisia naisia, mutta emme saaneet mitään erityistä huomiota osaksemme, ainakaan negatiivisessa mielessä. Kukaan ei käyttäytynyt uhkaavasti, lyöttäytynyt väkisin seuraan, yrittänyt ryöstää tai muuta vastaavaa. Israelilaiset harmittelivatkin paljon sitä, että maalla on niin huono maine ulkomailla.

Toki ulkoministeriön matkustustiedotetta kannattaa seurata, sillä aina voi sattua jotain, minkä takia turvallisuustilanne saattaa heiketä ainakin tilapäisesti ja Länsiranta tuntuu olevan ylipäätään hieman riskialttiimpi kohde kuin Israel.

Maassa tehdään paljon turvatarkastuksia, esimerkiksi bussi- ja juna-asemille mennessä sekä ostoskeskusten sisäänkäynneillä törmää turvatarkastuspisteisiin. Myös poliiseja ja sotilaita näkyy paljon katukuvassa.

VALUUTTA, MAKSAMINEN JA HINTATASO

Israelin valuutta on shekeli. Shekelin arvo on noin neljä kertaa suurempi kuin euron, joten päässä laskemalla selviää jo aika pitkälle summia pähkäillessä.

Rahaa en vaihtanut etukäteen Suomessa, vaan nostin pari kertaa rahaa automaatista jo maassa ollessani. Esimerkiksi Tel Avivin lentokentällä on hyvin toimivia automaatteja. Myös Jerusalemista löytyi automaatteja hyvin. Monilla automaatilla, ainakin lentokentällä ja pankkien yhteydessä olevilla, sai valita, minkäkokoisina seteleinä nostamansa summan haluaa, mikä oli kätevää esimerkiksi jos haluaa pieniä seteleitä.

Etualalla oleva 100 shekelin seteli bambeineen oli söpö!

Tel Avivissa monet ostokset ja palvelut pystyi hoitamaan korttimaksulla. Kortti kävi oikeastaan kaikkialla missä yritin, lähinnä basaariostokset hoituivat ainoastaan käteisellä. Monissa pienemmissäkin ravintoloissa kävi kortti, mutta tätä kannattaa etukäteen tiedustella, jos ei ole varma. Paikallisjunan lippuja pystyi ostamaan myös kortilla

Jerusalemista löytyi enemmän paikkoja, jotka huolivat vain käteistä. Basaarien lisäksi monet ravintolat ja käyttämämme hostelli hyväksyivät vain käteistä. Lisäksi Jerusalemista tekemämme päiväretken pääsymaksut Jerikossa ja Qumranissa hoituivat käteisellä.

Käteistä kannattaa siis valita mukaan, ainakin jos matkustaa paljon Tel Avivin ulkopuolella!

Ainakin basaareissa maksuvälineenä kävi myös Yhdysvaltain dollari. Tätäkin tosin kannattaa tiedustella kojukohtaisesti. Itse sain sitä vaihtorahana yhdestä kojusta ja sain toisessa tehdä sillä ostoksia.

Israel ei ole kaikista edullisin maa. Jotkut asiat, kuten vaikka paikallisliikenne ja kaupungista toiseen liikkuminen ovat kohtuuedullisia, mutta esimerkiksi ravintolat ja ruokakaupat ovat melkein Suomen hinnoissa. Ravintoloissa annokseni maksoivat 35-65 shekelin välillä eli 8,5-15 euron hujakoilla. Ruokakauppalasku eväitä ja omia kokkailuja varten ruokia ostettaessa oli helposti 10 euron molemmin puolin.

VESI

Hanavesi oli juomakelposta, tosin siinä oli paikasta riippuen enemmän tai vähemmän kloorinen sivumaku. Kaupungeissa törmäsi ajoittain juomapisteisiin, joissa voi täyttää vesipullonsa. Pullovettä ei siis ole välttämätöntä ostaa.

 

Toivottavasti tässä on infopaketti, josta on hyötyä juuri sulle! Tourist Israel on myös koonnut mainion, englanninkielisen tietopaketin maassa matkustamiseen ja käytännön asioihin liittyen. Jos sulla on asiaan liittyvää kysyttävää tai jotain muuta, jota haluat aiheeseen liittyen kertoa, laitahan kommenttia tulemaan!

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  TWITTER  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

10 Comments

  • Reply
    Katja / Historia de Viajes
    18.2.2019 at 16:29

    Tämä oli erittäin hyvä tietopaketti! Me oltiin aivan ihmeissämme lentokentällä, kun tätä syyniä ei tapahtunut missään vaiheessa. Saapuessa oltiin 2 minuutissa ulkona ja meille vaan heilautettiin kättä esim laukun läpivalaisun kohdalla ja poistuttaessa maasta vaikka jono oli pitkä ei meiltä kysytty muuta kuin kuka pakkasi laukun ja toivotettiin mukavaa kotimatkaa. Turvatarkastuksessakin heilautettiin vaan kättä kun aloin ottaa läppäriä esille… Näinkin siis joskus! Israel on kyllä niin kiva kohde ja paljon mainettaan parempi!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      23.2.2019 at 14:22

      Kiitos Katja, kiva kuulla! Ja hienoa, että teillä sujui lentokenttämuodollisuudet noin mukavasti. Ei meilläkään kovin paha ollut, olin odottanut jopa pahempaa. Mutta varmaan riippuu myös siitä, millaisella porukalla maahan saapuu, että miten tarkasti syynätään. Ennakkoon luin, että varsinkin yksin matkustavat naiset joutuvat helposti todella tarkkoihin kuulusteluihin sun muihin. Sen takia lensimmekin kaverin kanssa samoilla lennoilla, vaikka hän asuukin Tukholmassa. Jos olisimme lentäneet eri lennoilla ja saapuneet maahan yksinään reissaavien naisten oloisena, emme varmastikaan olisi päässeet noin vähällä.

  • Reply
    Iida In Translation
    18.2.2019 at 17:52

    Hyvä ja kattava tietopaketti! 🙂 Kiva kuulla, että Israel osoittautui mainettaan paremmaksi.

    Olen ollut Israelissa ja Betlehemissä joskus lapsena, olisi kiva virkistää muistoja jonain päivänä 🙂 Tuo aikaero on hyvä pointti, mikä tuppaa itseltä välillä unohtumaan.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      23.2.2019 at 14:24

      Kiitos Iida! Israel todellakin yllätti positiivisesti, ja toivottavasti yllättää myös mahdollisimman monet muut matkailijat 🙂

      Israeliin kannattaa kyllä tehdä uusi reissu, se oli niin kiehtova maa. Ainakin tällä hetkellä sinne on tarjolla varsin edullisia lentoja. Itsekin yllätyin tuosta aikaerosta tai siis sen puutteesta. Olin varma, että se olisi tunti tai pari eri kuin Suomessa, mutta mukavampi näin!

  • Reply
    Asko Leppilampi
    18.2.2019 at 22:15

    Näin on hyvä! Kiitos!

  • Reply
    Tanja
    19.2.2019 at 20:39

    Mieleen on jäänyt mm. postitoimistokokemukseni Länsi-Jerusalemin laidalta: arabeille ja juutalaisille & ulkomaalaisille oli eri jonot. Jälkimmäiset palveltiin aina ensin. Arabit odottivat vaikka koko päivän – jos saivat lainkaan palvelua. Jos ikinä liikut arabien kanssa esim. länsirannalla, voivat israelilaiset sotilaat “ihan huvikseen” tähtäillä uzeillaan (konekivääri) esim. edellä ajavasta autosta. Samoin Jerusalemin vanhassa kaupungissa sotilaat saattoivat pysäytellä “ihan vitsillä” käskevään sävyyn. Jos arabimaiden oleskelulupia on passissa enemmän kuin muutaman vuoden takaisen Emiraattien matkan verran, niin varaudu turvassa mm. riisuutumaan alusvaatteillesi ja siihen, että mustekynätkin avataan. Olen työskennellyt maassa kahdesti – tosin melko kauan sitten. Asiat ovat kuitenkin menneet vain huonompaan päin. Jos ikinä noille nurkille lähdet, niin suosittelen tutustumaan myös siihen toiseen ( palestiinalaiseen) todellisuuteen. Turistibussistahan siitä ei näe kuin korkeintaan apartheid-muurin – ja ilmeisesti nyt myös sen jaetun moottoritien…

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      23.2.2019 at 14:30

      Israel näyttäytyy varmasti hyvin erilaisena kohteena turisteille kuin paikallisille, varsinkin arabeille. Tuollainen uskontojen mukaan jaottelu ja erottalu tuntuu itsestä niin vieraalta, sillä Suomessa hyvin harvassa tilanteessa uskonnot ja varsinkin tietyn henkilön mahdollinen uskonto tulevat edes esille saati vaikuttavat mihinkään. Olen tosiaan kuullut noista varsin intensiivisistä turvatarkastuksista sun muista Israeliin liittyen, mutta onneksi Arabiemiraattien leima passissa ei saanut aikaan muuta kuin muutaman tuiman kysymyksen. Israeliin pitää kyllä joskus pyrkiä tutustumaan paremmin, nyt ensimmäisellä reissulla turistibussi oli varsin näppärä tapa tutustua moneen kohteeseen lyhyen ajan puitteissa. Toivottavasti ensi kerralla ehtii enemmän!

  • Reply
    Laura
    22.5.2019 at 22:03

    Hei, kiitos hyvästä tietopaketista!
    Kannattaako Israeliin mennessä varata majoitus etukäteen Suomesta? Ollaan lähdössä syksyllä omatoimimatkalle ja vuokrataan perillä auto., joten liikumme paljon ja tuskin kahta yötä pitempään ollaan samassa paikassa.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      25.5.2019 at 19:17

      Moi! Kiva kuulla, että postauksesta on ollut hyötyä. En osaa antaa mitään kiveenhakattua vastausta kysymykseesi. Kuitenkin sen verran osaan sanoa, että Israel on aika hintava maa, varsinkin majoituksen suhteen. Varmasti edullisimmat majapaikat varataan ensin. Jos hinnalla ei ole niin väliä, silloin tuskin ainakaan kaikkia majoituksia kannattaa varata etukäteen. Mutta jos ei halua maksaa ylimääräistä, silloin kannattaa miettiä majoitusten ennakkoon varaamista. Ja ainakin ensimmäisen yön majoitus kannattaa olla varattuna, sitä saatetaan kysyä maahan tullessa.

Vastaa käyttäjälle Noora | Kerran poistuin kotoa Cancel Reply