Kerran poistuin kotoa
Kaupunkilomat Matkavinkit Pohjois-Amerikka

Vinkit New Yorkin metroon ja metrolla JFK:ltä Manhattanille

New Yorkin metro, eli New York Subway, on varsin kätevä tapa liikkua ympäri suurkaupunkia. Itse olen käyttänyt metroa useimmilla reissuillani New Yorkiin ja vaikka en vielä olekaan ekspertti sen suhteen, ajattelin silti tietäväni asiasta sen verran, että voisin jakaa kokemuksiani sen käytöstä.

Vaikka tykkäänkin ottaa kaupunkeja haltuun kävellen, suosittelen ehdottomasti metron käyttämistä New Yorkissa liikkumiseen. Jo itse Manhattan on niin iso alue, että vaikka et edes poistuisi sieltä lomasi aikana, lupaan että ehdit silti kävellä jalkasi kipeiksi, vaikka taittaisit pidempiä matkoja metron kyydissä!

Kerron tässä postauksessa perusjuttuja metrolippuun ja metrolla kulkemiseen liittyen ja lisäksi annan myös vinkin siihen, miten JFK:lta pääsee Manhattanille metroa hyödyntäen.

New Yorkin metroasemat ovat usein varsin kolkkoja ja ankean näköisiä

Metrolipun hankinta

New Yorkin metroon on tarjolla erilaisia lippuja. Yleisimmin matkaajille sopivat ovat joko yksittäsiin matkoihin oikeuttavat liput, arvolippu tai 7 päivän rajattomat matkat tarjoava 7 day card. Kun yksittäisen lipun hinta on kolmisen dollaria ja seitsemän päivän lipun $32 (eli noin 28 euroa), kannattaa hankkia jälkimmäinen, jos on aikeissa liikkua metrolla yhtään enempää. Lisäksi metrokortin ostosta veloitetaan $1. Voin taata, että New Yorkin kokoisessa kaupungissa tarpeeksi käveltyään joskus on hyvä idea taittaa vaikka yksi pysäkinväli metrolla, kun kerran on viikon kortista maksanut!

Metrolippuja myydään jokaisella metroasemalla. Asemilla on automaatteja, joista lippuja voi ostaa. Ainakin osassa asemia on myös henkilökuntaa, joilta voi ostaa lippuja, mutta ainoastaan käteisellä. Vaikka suomalaiset maksukorttini ovat muuten toimineet hyvin USA:ssa, en ole saanut niitä toimimaan metroasemien automaateilla. Olenkin tätä varten aina varannut käteistä mukaan, ettei metrolipun ostaminen jää kortin takkuamisesta kiinni. Automaatit hyväksyvät sekä käteistä että (teoriassa) myös kortteja.

Sekä New Yorkin metrokortti (ylempi) että AirTrainiin kelpaava kortti (alempi) ovat toiselta puolelta ylläolevan kortin näköisiä. Kääntöpuolelta ne erottaa toisistaan. AirTrain-lipun takana on lentokone, siellä myös lukee AirTrain. Kääntöpuolelta näkee lipun viimeisen voimassaolopäivän.

Metrolipun lataaminen uudelleen

Metrolippu ei ole välttämättä kertakäyttöinen kortti, vaan sillä on tietty voimassaoloaika, jonka puitteissa korttia voi ladata uudelleen. Viimeinen voimassaolopäivä löytyy kortin kääntöpuolelta. Voimassaoloaikaa on omissa korteissani ollut ostohetkestä noin 1,5 – 2 vuotta.

Metrolipun käyttäminen

Metroihin mennessä metrolippu luetaan portin lukijoihin sen magneettijuovasta. Kortin kellertävällä puolella on nuolet ja teksti kuvaamassa kortin käyttösuuntaa. Kortti liu’utetaan lukijassa, minkä jälkeen portti avautuu, jos kortilla on saldoa. Koska kortti on luottokortin kokoinen, mutta pehmeä ohut lipare, joka pyörii aina taskun pohjalla, ei portti tunnu aina lukevan sitä ensiyrittämällä. Yritä tällöin uudelleen. Kun portti on lukenut kortin, se kertoo viikon kortista sen viimeisen voimassaolopäivän. Jos kortille on ladattu arvoa, se kertoo paljonko rahaa kortilla on jäljellä. Metrosta poistuessa lippua ei tarvitse lukea.

Pitkin asemien seiniä lukee, mikä asema on kyseessä

Metrolla liikkuminen

New Yorkin metro on yksi niistä harvoista, jotka toimivat vuorokauden ympäri, joten sitä pystyy hyödyntämään varsin kattavasti. Itse olen joskus tehnyt sillä matkaa puolenyön jälkeen lentokentältä hostelliin Manhattanille mukana koko senhetkinen omaisuus, mutta metro oli silläkin hetkellä varsin turvallinen kulkuväline.

Aamulla ja iltapäivisin metrot ovat tupaten täynnä, sillä työmatkalaiset käyttävät niitä paljon. Jos et koe tarpelliseksi matkustaa juuri noina aikoina, suosittelen välttämään aamuja ja iltapäiviä, sillä meno on todella tiivistä.

Koska metrot kuljettavat isoja massoja, laitureille ja pois metroista saattaa pakkautua iso kasa ihmisiä samalla kertaa. On kohteliasta päästää ensin junasta poistuvat väistämällä pois ovien edestä, niin junaa odottaessa kun siellä matkustaessakin. Vaunuissa on vähän istumatilaa, joten todennököisesti joudut seisomaan. Älä jää tällöin ovien eteen tukkeeksi vaan siirry keskemmälle vaunua.

Metrossa tulee yleensä kuulutuksia siitä, millä pysäkillä ollaan seuraavaksi. Kuitenkin välillä nämä kuulutukset tulevat niin hiljaa tai henkilökunnan epäselvästi mumisemina, ettei niihin voi aina luottaa. Yleensä vaunuista löytyy myös jonkinlainen näyttö tai kartta, josta seurata tulevia asemia. Jos kuitenkin on vähän hukassa siitä, mikä asema on tulossa seuraavaksi, niin ei muuta kun katsomaan vaunun ikkunasta ulos. Yleensä asemien nimet on kirjoitettu asemien seiniin moneen kertaan.

Aseman opasteista saa jonkin verran tietoa linjasta, sen suunnasta ja mahdollisista vaihtoyhteyksistä

Metrokartta ja eri metrolinjat

New Yorkin metrokartta on todella laaja, sillä se käsittää ainakin ylimalkaisesti koko kaupungin. Linjoja on useita ja samalla linjavärillä voi olla useampi eri numero tai kirjain, mikä tarkoittaa, että näillä kaikilla on eri päätepysäkit. Esimerkiksi punaiseen linjaan kuuluvat reitit numero 1, 2 ja 3, joista 1 kulkee Manhattanin Downtownista Bronxiin, 2 Brooklynistä Bronxiin ja 3 Brooklynistä Manhattanin Uptowniin. Tärkeää on siis katsoa myös linjan numero tai kirjain, ei pelkkää väriä. New Yorkin metrokartta löytyy esimerkiksi tästä.

Osa metrolinjoista on local-linjoja, osa taas express-linjoja. Linjojen välillä on eroa: local-junat ovat hitaampia ja pysähtyvät kaikilla asemilla metrolinjan varrella. Express-linjat taas ovat nopeampia ja pysähtyvät vain valikoiduilla pysäkeillä matkan varrella.

Kuvankaappaus osoitteesta http://www.nycsubwayguide.com/subway/subway_map.aspx

Yllä olevassa kuvassa on varsin hyvin esitetty, miten New Yorkin metrolinjat jakautuvat localien ja expressien välillä. Toki asemillakin on yleensä nämä ainakin jotenkin opastettu laituriopasteissa. Myönnän silti, että kun en näitä kaikkia muista ulkoa, niin välillä on tullut hypättyä väärään metroon ja sitten tullut huristeltua takaisinpäin, sillä juna ei pysähtynytkään siinä missä oletin.

Jos haluat tarkistaa, mitkä express-linjat pysähtyvät milläkin asemilla, sen voi tarkistaa tästä. Linjan symbolia klikkaamalla voi valita tarkasteluun jokaisen linjan, jonka pysäkkitiedot haluaa tietää.

Metroasemat

Metroasemille löytyy useampi sisäänkäynti. Ne tunnistaa katukuvassa Subway-kyltistä sekä tummanvihreistä portaikoista. Jos asemalta lähtee usea eri linja, voi sisäänkäyntien kohdalla lukea, mille linjalle mistäkin sisäänkäynnistä pääsee. Kuten jo aiemmin sanoin, jokaisella asemalla on ainakin lipunmyyntiautomaatti. Jos et kuitenkaan löydä sellaista, kokeile toista sisäänkäyntiä! Koska sisäänkäyntejä on useita, niin on myös uloskäyntejä. Uloskäynneissä on opastein ilmoitettu, mihin suuntaan tai mille kadulle mistäkin uloskäynnistä päätyy.

Osalla asemia pysähtyy vain yksi linja, mutta monissa voi vaihtaa sujuvasti linjalta toiselle. Asemilla eri linjat kulkevat yleensä omilta laitureilta ja ne on opastettu linjan väri- ja kirjain- tai numerokoodein, mikä linja kulkee mistäkin. Linjojen päätepisteiden nimet sanovat harvoin mitään, joten kannattaakin yleensä huomioida, missä suunnassa tai kaupunginosassa on sen linjan suunnan päätepiste, minne haluat mennä. Esimerkiksi Manhattanilla suunta on joko Uptown tai Downtown, jos linjan päätepiste on Manhattanin ulkopuolella, suunta on esimerkiksi Queens tai Brooklyn. Laitureilla suuntamerkinnät löytyvät yleensä näillä maantieteellisillä ilmaisuilla.

Harva New Yorkin metroasemista sopii liikuntaesteisille. Yleensä nopein (tai joskus ainoa) tapa liikkua asemille ja niiltä pois sekä vaihtaa junasta toiseen on portaat. Viikon ympäriinsä suhailun jälkeen voin taata, että porrastreenit on sen viikon osalta hoidettu! Ota portaissa kulkiessa huomioon, että niin kiinteissä kuin liukuportaissakin ohittavien kaista on vasemmalla. Älä siis jää tien tukkeeksi vasemmalle, vaan pysyttele oikealla, jos et ole kiireessä.

Metrokartta puhelimeen

Itse olen käyttänyt metroseikkailuihini New York Subway MTA Map -nimistä ilmaista sovellusta. Sovellus on mielestäni varsin hyvä, sillä se näyttää sekä kaikki metrolinjat ja siinä toimii myös reittihaku. Sovelluksen käyttöä toisinaan häiritsee kesken selailun näytön valtaavat mainokset, mutta jos laittaa netin pois päältä sovelluksen käytön ajaksi, niin se on sujuvaa. Reittihaku toimii myös offlinessa. Sovelluksen voi ladata App Storesta tai Play-kaupasta.

Loistava englanninkielinen sivusto New Yorkin metron käytöstä löytyy osoitteesta http://www.nycsubwayguide.com/subway/default.aspx. Sivusto sopii niin vasta-alkajille kuin jo tällaiselle metrosta kokemuksia saaneelle.

Metrolla JFK:n lentokentältä Manhattanille

Edullisin, ja myös verraten nopea tapa siirtyä JFK:n lentokentältä Manhattanille (ja toki myös muualle New Yorkiin, mutta suurin osa kävijöistä lienee yöpyy Manhattanilla) on AirTrainin ja metron yhdistelmä. Matka maksaa noin 8 euroa ja viimeksi matkan taitettuani sen kesto oli tunnin verran alkaen siitä kun hyppäsin metroon Manhattanin Midtownista siihen, kun jäin AirTrainista pois terminaalissani.

Lyhyesti selitettynä homma toimii näin: Lentokentältä poistuessasi hyppää AirTrainiin, päätepysäkkinä joko Howard Beach tai Jamaica. Et voi ostaa lippua ennen junaan nousua. Kun poistut junasta, ostat automaatista AirTrain-lipun, jolla pääset ulos AirTrainin lippuportista. Tämän jälkeen voit ostaa lipun New Yorkin metrolla kulkemiseen. Niitä saa eri automaateista. Sitten kävelet lyhyen matkan joko Howard Beachin tai Jamaican metroasemalle, perille on hyvät opasteet, ja siirryt metroon.

Tässä kuitenkin hieman pidempi selitys jatkoksi, sillä hommaan voi liittyä pari mutkaa, jos niitä ei huomioi:

Kun lähdet lentokentältä metroa kohti, hyppäät ensin AirTrainiin, joka kiertää kaikki terminaalit, parkkialueita ja muita. Lentokentän alueella ja muilla pysäkeillä AirTrain on maksuton, mutta jos sitä haluaa käyttää metroon siirtymisessä, se on maksullinen. AirTrain operoi jatkuvasti, jokaisena päivänä ja mihin kellonaikaan tahansa. Lue lisää AirTrainin käytöstä tästä.

Kannattaa huomioida, että lentokentältä poispäin lähtiessä AirTrainilla pääsee kahdelle eri metroasemalle. Toinen on Howard Beach, toinen (ja ilmeisesti yleisempi) on Jamaica. Molemmilta asemilta lähtevillä metrolinjoilla pääsee Manhattanille, Howard Beachilta lähtevä linja kulkee Brooklynin ja Manhattanin Downtownin kautta. Jamaican linja taas kulkee Queensin halki ja Manhattanin Midtowniin.

Lentokentän suunnasta AirTrainin kyytiin hypätessä lipun siihen voi ostaa vasta kun on poistunut AirTrainin kyydistä. Poistuessasi tulet pienen kävelymatkan jälkeen lipunmyyntialueelle ja päästäksesi porteista läpi, sinun pitää ostaa automaatista viiden dollarin hintainen AirTrain-lippu. Tämän lipun kanssa pääset porttien toiselle puolelle. Jos olet matkustamassa AirTrainilla toisen kerran saman matkan aikana, voit saman tien ostaa AirTrain-maksun myös paluumatkalle.

Samoin kuin New Yorkin metrokortin kanssa, myös AirTrain-kortti maksaa yhden dollarin. Jos sinulla on jo ennestään AirTrain-kortti, voit ladata siihen rahaa useita kertoja, niin kauan kuin kortti on voimassa. Viimeinen käyttöpäivä löytyy kortin kääntöpuolelta. AirTrain-kortti ja tavallisilla metromatkoilla käytettävä lippu ovat toiselta puolelta samannäköiset, mutta ne erottaa toisistaan kääntöpuolen perusteella. AirTrain-lipun kääntöpuolella on lentokoneen kuva.

Jos lataat uudelleen AirTrain-lippua, älä valitse automaatilta AirTrain-lipun ostoa vaan “lisää 5 dollaria arvoa” -kohta. AirTrain-matka maksaa siis 5 dollaria/suunta, jos sinulla on jo AirTrain-lippu. Jos ei ole, tai ostat joka kerta uuden, silloin matka maksaa 6 dollaria.

Huomioi, että ensimmäisten lippuautomaattien puolella voit ostaa vain AirTrain-lippuja! Jos haluat ostaa myös kertalipun metroon tai vaikka 7 päivän lipun, se tehdään vasta kun olet päässyt lippuautomaattien toiselle puolelle. AirTrain-lippu ja New Yorkin metron matkalippu ovat kaksi eri asiaa.

Jos taas olet saapumassa lentokentälle ja otat AirTrainin, joudut ensin ostamaan lipun AirTrainiin, ennen kun pääset junan kyytiin. Systeemi saattaa kuulostaa alkuun hieman sekavalta, mutta on ihan järkevä, kun tietää miten homma toimii.

Sekä Howard Beachilla että Jamaicalla on lyhyt, hyvin opastettu kävelymatka metropysäkiltä AirTrainin lähtöpaikalle. Seuraa AirTrain-kylttejä, niin löydät perille!

Tässä tämä nyt oli, toivottavasti tästä tietopaketista oli sulle hyötyä! Jos kysyttävää asiaan liittyen silti löytyy, vastailen mielelläni, jos vain osaan. New Yorkin metro ei ole kaikista helpoin ottaa haltuun, ja itsellänikin vaati useamman vierailun kaupunkiin, että pääsin kunnolla sisään metron sielunelämään. Mutta kun sen kanssa on hetken aikaa tahkonnut, siitä on paljon iloa.

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  TWITTER  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

2 Comments

  • Reply
    Elisa
    4.1.2019 at 16:14

    Kiitos! Kuukauden päästä New York kutsuu ekaa kertaa! 🙂

Leave a Reply