Kerran poistuin kotoa
Kaupunkilomat Maailman ympäri Pohjois-Amerikka

Los Angeles – rantatunnelmaa Santa Monicassa ja Venicessä

Los Angeles on todella suuri kaupunki, etenkin pinta-alalla mitattuna. Kun seikkailimme kaverini kanssa kaupungissa osana maailmanympärimatkaani, halusimme yrittää nähdä Los Angelesista useita puolia, vaikka aikaa olikin vain muutama päivä. Koska meillä ei ollut autoa, se asetti pieniä haasteita sille, miten paljon ehdimme kaupungista nähdä – vaikka Los Angeleissa julkisilla pääsikin ympäriinsä odotettua paremmin.

Vietimme Kaliforniassa yhteensä kaksi viikkoa, ja sekä aloitimme että lopetimme Kalifornian osuuden Los Angelesiin. Tämän takia oli luontevaa myös yöpyä kaupungissa parissa eri kohteessa. Ensimmäiselle osuudelle olimme valinneet majapaikan Hollywoodista, toiselle kerralle halusimme jotain erilaista, joten kohteeksemme valikoitui Santa Monica, jossa hostellimme sijaitsi ihan rannan tuntumassa.

Santa Monica ei itse asiassa ole Los Angelesia

Los Angeles on siitä mielenkiintoinen kaupunki, että sen alueelle mahtuu monta paikkaa, jotka useimmat – kuten myös itse – mieltävät kaupunginosiksi. Kuten vaikka Santa Monica. Mutta ne ovatkin omia kaupunkejaan. Myös esimerkiksi Beverly Hills ei itse asiassa ole osa Los Angelesia, vaan myös oma kaupunkinsa.

Rantatunnelmia Santa Monicasta

Ehkä tämä on kaikille muille itsestään selvää, mutta itse olen jostain syystä aina mieltänyt ne yksiksi lukuisista Los Angelesin osista. Viisastuin asian suhteen vastan reissulla, kun jostain syystä aloimme googlettaa jotain asiaan liittyvää.

Santa Monica on siis oma, vajaan 100 00 asukkaan kaupunki ihan Los Angelesin kupeessa. Los Angelesin metro ja muukin joukkoliikenne silti ulottuu sinne, eikä eroa kaupungista toiseen siirtymisessä mitenkään erityisesti huomaa.

Kävellen Santa Monicasta Veniceen

Koska en ole varsinainen rantaihminen, emme tulleet kuluttaneeksi aikaa Santa Monicassa tai Venicessä rannalla maaten. Santa Monicassa on rannalla ja sen tuntumassa jonkin verran nähtävää, varmasti suurimpana vetonaulana on Santa Monica Pier. Sieltä löytyy muun muassa sekä legendaarisen Route 66:n päätepiste, että myös Pacific Park -niminen huvipuisto.

Tunnelmia laiturilta

Sisäänkäynti Pacific Parkiin

Laiturille mahtui yllättävän iso huvipuisto

Kiersimme laituria hetken aikaa ja tutustuimme sen antiin ja sieltä avautuviin maisemiin, mutta meitä alkoi kiinnostaa enemmän sieltä lähtevä, rantaa myötäilevä kävelyreitti, jota pitkin pääsisi kävelemään Santa Monican kupeessa sijaitsevaan Veniceen, joka taas on yksi Los Angelesin monista kaupunginosista.

Aluksi kävelyreitti puikkelehti leppoisissa rantatunnelmissa

Kävelymatkaa kertyy Santa Monican laiturilta Venice Beachin ytimeen noin neljä kilometriä, joten se oli meille varsin ideaali kävelyreitti. Santa Monican puolella reitti puikkelehtii varsin rauhallisessa rantamiljöössä, mutta Venicen puolella päätyy taittamaan matkaa Ocean Front Walkille, joka tuntui kuin pieneltä festarilta. Paikka oli täynnä värejä, myyntikojuja, esiintyjiä ja taiteilijoita.

Jos siirtymistä Los Angelesin puolelta Santa Monicaan ei niinkään huomannut, paluu Santa Monicasta Los Angelesin Veniceen taas oli kuin hyppäys toiseen maailmaan. Varsinkin Venice Beach sykki elämää siinä, missä Santa Monican puolella äänet ja värit jäivät rajatulle alueelle Santa Monica Pierille.

Ocean Front Walkilla riitti vilinää ja vilskettä

Monet rakennuset rannan tuntumassa olivat ihanan värikkäitä!

Venicen Ocean Front Walkin ytimessä löytyy vaikka mitä ihmeteltävää: on skeittiparkkia, graffitein kuorrutettuja palmuja, söpöjä kauppoja, katutaidetta ja ravintoloita. Lämpimässä säässä kävelyn jälkeen olikin kiva pysähtyä rannalle syömään jäätelöä ja nauttimaan paikan eläväisestä tunnelmasta. Olimme aiemmin käyneet San Franciscon Haight-Ashburyssa, kaupunginosassa, josta hippiliike sai 1960-luvulla alkunsa. Venicen karnevaalitunnelmassa oli jotain samaa kuin Haight-Ashburyssa.

Graffitipuita Venice Beachilla

Venicen kanaalit tuovat tuulahduksen Venetsiasta

Ocean Front Walkin kupeesta löytyy Venicen historiallinen kanaalialue, joka tietyllä tavalla tuo mieleen Italian Venetsian. Alue oli alunperin nimeltään Venice of America, eli Amerikan Venetsia, mistä huomaa, että alue on ammentanut nimensä tuon ikonisen italialaisen kaupungin tyylistä.

> Tästä pääset lukemaan tunnelmia Italian Venetsiasta

Tunnelmassa on jotain samaa kuin Italian Venetsiassa

Venicen kanaalit ovat ihmiskäden aikaansaannosta ja alue tehtiin 1900-luvun alussa. Ennen alueella oli enemmän kanaaleita, mutta autojen yleistyessä niille ei nähty enää niin suurta tarvetta. Nykyään alueella on jäljellä enää muutama kanaali. Niitä ylittävät sillat ja kanaalien varsille parkkeeratut pienet veneet ja kanootit ovat myös kuin Venetsiasta, ainoastaan gondolit puuttuvat.

Talot kanaalien varrella ovat varsin kauniita ja alueen tunnelma on kuin uinuvasta lähiöstä. Venicen kanaalialue kannattaakin kiertää kävellen, sillä tavalla pääsee loistavasti sisään alueen ainutlaatuiseen tunnelmaan.

Vaikka ennen ensikosketustani Los Angelesiin pelkäsin, löytyisikö kaupungista mitään mua kiinnostavaa, oli huoleni turha. Muutaman päivän pintaraapaisun aikana kaupunki onnistui useamman kerran yllättämään mut positiivisesti ja Venice osoittautui kiinnostavaksi kaupunginosaksi, jossa olisi varmasti tutkittavaa useammankin päivän ajaksi. Näin pimeimmän talven aikana ajatus paluusta Los Angelesiin onkin pyörinyt vahvasti takaraivossa.

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  TWITTER  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

2 Comments

  • Reply
    Merja / Merjan matkassa
    25.12.2018 at 13:47

    Ihana fiilistellä viime kesän mestoja. Me vietettiin pari yötä Venice Beachillä ennenkuin laitettiin auton nokka kohti Friscoa. Käveltiin myös tuo reitti Venicelta Santa Monicaan ja takaisin. Itse jäin miettimään olisiko Santa Monica ollut kivempi paikka majoittua mutta tykkäsin myös Venicesta, joka oli kieltämättä erilainen. LA:sta en saanut oikein mitään otetta. Siitä huolimatta haluaisin päästä sinne joskus uudestaan. Parissa päivässä ehti saada vain pintaraapaisun kaupungista.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      25.12.2018 at 19:15

      Me taidettiinkin liikkua viime kesänä aika paljon samoilla kulmilla! Venice Beachilla olisi myös ollut hauska yöpyä, mutta meille löytyi sillä kertaa Santa Monicasta meille sopiva hostelli. Santa Monica oli ainakin kivan tuntuinen paikka, yöpymiselle ja muulle. Hyvin rauhallinen, muttei silti tylsä. Ehkä seuraavalla kerralla pitää yrittää etsiä majapaikka Venicen suunnalta. Parissa päivässä LA:sta on varmasti hankalaa saada mitään irti. Me ehdittiin olla kaupungissa yhteensä viisi päivää, niin siinä jo vähän ehtikin tutustua. Mutta paljon jäi seuraavaa kertaa varten. Tai seuraavia kertoja 🙂

Leave a Reply