Kerran poistuin kotoa
Eurooppa Kaupunkilomat Yhteistyö

Ennakkoluulot romukoppaan – laivalla Tallinnan Joulutorille

Kaupallinen yhteistyö Eckerö Linen kanssa

Joskus seuraava reissu tulee ajankohtaiseksi, kun on juuri matkalla jossain päin maailmaa. Näin kävi mulle New Yorkissa, kun sain siellä ollessani mahdollisuuden lähteä tutustumaan Tallinnan Joulutoriin. Mä en ole varsinainen jouluihminen. Tykkään kyllä joulun vapaista ja niiden mukanaan tuomasta rauhoittumisesta, siitä että näen lähisukuani, joka asuu eri kaupungissa. Ja siitä, että syömme hyvin, pidämme hauskaa ja myös muistamme toisiamme pienillä lahjoilla.

En kuitenkaan ole ostamassa kuutta eri joulukalenteria jo elokuussa, hyräilemässä joululauluja samalla kun työnnän kesävaatteita kaapin perukoille tai koristele kotiani jouluisella tilpehöörillä. Pahimmillaan jouluhysteria ja jatkuva joululaulujen pakkotoisto saavat introvertin puoleni käpertymään kerälle ja odottamaan sitä, kun paketit on avattu ja maailma palaa normaaliksi.

Aluksi mietinkin, kannattaako mun edes lähteä joulutorimatkalle. Sitten käänsin asian päälaelleen ja koin tämän loistavana tilaisuutena. Jos minä olen valmis lähtemään joulutorille, niin sillä on varmasti tarjottavaa lähes kenelle tahansa. Ja koska en koskaan ole ulkomaisilla joulutoreilla käynyt, otan kokemuksen vastaan sellaisena kuin on, ilman turhia vertailuja. Aitona, toivottavasti mua ihastuttavana kokemuksena.

Niin päätin lähteä matkaan ja kun sain vielä mukaan kaverini Raijan, josta löytyy hieman suurempikin ripaus jouluihmistä, olin varma, että matkasta tulisi mainio.

Tallinnan Joulutorin sijainti on upea!

Mä rakastan vanhojakaupunkeja, ja Tallinnan upea vanhakaupunki on yksi suosikeistani. Siksi olinkin todella mielissäni, kun huomasin, että Joulutori järjestetään vanhankaupungin ytimessä, idyllisellä Raekoja platsilla eli Raatihuoneentorilla. Raekoja platsia reunustavat ihanat, vanhat ja värikkäät talot ja yhtä reunaa komistaa paikalle nimen antava goottilaistyylinen Tallinnan raatihuone, joka luo paikalle upeaa menneiden aikojen tunnelmaa.

Ensivilaus joulutorista!

Raatihuoneentori on todella tunnelmallinen paikka joulutorille

Kesällä ihmisiä pursuileva aukio oli muuttunut ihastuttavaksi kauppapaikaksi, joka oli täynnä toinen toistaan kutsuvampia kojuja. Myyntiartikkeleita löytyi laidasta laitaan. Paljon oli käsitöitä, joulukoristeita ja kaikkea muuta pientä ja kaunista. Talven kylmyyttä loitolla pitämään löytyi monta eri glögikojua. Syötävääkin löytyi moneen eri lähtöön.

Suomalaisena ahdistun helposti, jos en saa markkinoilla tutustua kojujen tarjontaan rauhassa. Joulutorilla ei ollut pelkoa tuputtavista myyjistä, vaan tuotteita sai katsella ja hypistellä kaikessa rauhassa. Toki apua aina tarjottiin ja tuotteista sai tarvittaessa lisää tietoa, mutta milloinkaan ei tullut sellaista tunnetta, että oltaisiin tuputtamassa.

Kettuja oli paljon. Samoin erilaisia muumi- ja kissatuotteita.

Pöllölapasia en bongannut kuin parista kojusta, mutta nämä ihanuudet oli pakko ostaa! Raija nappasi kuvan.

Mulla oli etsimessä joululahjojen lisäksi itselleni pöllölapaset. Lopetin neulomisen siinä vaiheessa, kun yritin kerran väkertää itselleni raidallista pipoa, jonka sain lopulta juuttumaan langanpäistä kiinni työtuolini pyöriin. Sen jälkeen lahjoitin äidilleni kaikki loput villalangat ja myin kutimet kirpputorilla. Lienee kaikille turvallisempaa, että jätän lapasten ja muiden teon niille, jotka sen hallitsevat. Onnekseni löysinkin markkinoilta aivan ihanat ja uskomattoman lämpöiset pöllölapaset. Niiden kanssa nämä pakastuvat loppuvuoden päivät eivät tunnu niin ikäviltä.

Joulutorilla myyntikojuja on muutama kymmen. Juuri sopiva määrä siihen, että kaikkien tarjonnan jaksaa kiertää, eikä torilla ole liian ahdasta. Aamupäivällä, kun saavuimme paikalle, torilla oli vielä varsin vähän kävijöitä, ja tuolloin olikin otollinen aika tutustua tarjontaan. Illan hämärtyessä paikka taas on kauneimmillaan, kun kaikki jouluvalot pääsevät oikeuksiinsa ja tuovat torille lämmintä tunnelmaa.

Illan hämärtyessä joulutori oli parhaimmillaan ja kaikki sen valot pääsivät oikeuksiinsa

Muutama vinkki joulutorille suuntaaville

  • Joulutori on avoinna 16.11.2018-7.1.2019 kello 10-20
  • Tori sijaitsee Tallinnan vanhankaupungin sydämessä, Raatihuoneentorilla eli Raekoja platsilla. Satamasta paikalle kävelee noin vartissa.
  • Pukeudu lämpimästi! Kyllä, kuulostan mummolta, mutta toria kierrellessä vierähti yllättävän pitkä aika, ja meren läheisyydessä viima voi olla ajoittain varsin pureva.
  • Varaa mukaan käteistä rahaa. Aika harvassa kojussa näytti olevan korttimaksulaite.
  • Moni kauppias tuntui puhuvan ainakin vähän suomea, joten kaupankäynti sujui helposti. Myös englantia osattiin paljon.
  • Joulutorin lavalla on ohjelmaa viikonloppuisin
  • Lisätietoa joulumarkkinoista ja sen ohjelmasta löytyy suomeksi tästä linkistä

Tallinna oli onnistunut luomaan todella idylliset puitteet joulumarkkinoille. Markkinoiden tunnelma oli rauhallinen ja ainakin näin marraskuun lopussa paikalla oli sopivasti väkeä, jolloin Joulutoriin sai tutustua kaikessa rauhassa. Päiväristeilyn maissaoloajan puitteissa ehtii kierrellä Joulutorin tarjonnan varsin kattavasti ja satamasta on lyhyt matka jouluhumuun.

Joulutorilla oli paljon tarjottavaa myös tällaiselle joulusta vähäeleisemmin nauttivalle. Päivä oli oikeasti todella mukava ja vierähti vauhdikkaasti. Harmi, ettei marraskuun lopussa vielä ollut lunta maassa, se olisi varmasti tehnyt Joulutorin puitteista täydellisen. Voisin lähteä Tallinnan joulutorille myös uudestaan, ja tästä heräsi myös kiinnostus tutustua muiden Euroopan maiden joulumarkkinoihin.

Eckerö Linen päiväristeilyllä helposti Tallinnaan

Eckerö Line tarjosi meille laivamatkat Helsingistä Tallinnaan ja takaisin. En ole viime vuosina tehnyt kauheasti laivamatkoja, sillä olen kokenut laivat tietyllä tapaa ahdistavaksi matkustusmuodoksi, pääosin niillä viihtyvän juhlakansan huonon käytöksen takia. Olikin kiva huomata, että laivamatkasta saa halutessaan myös todella mukavan.

Meille oli varattu laivamatkoille hytti mennen tullen. Aluksi mietin, onko reilun parin tunnin laivamatkalla mitään järkeä olla hytti. Eihän siinä ehdi edes asettautua hyttiin, kun on jo perillä. Mutta onneksi tämä matka ravisutti monia ennakkoluulojani ja hyttihän osoittautui ihan loistavaksi asiaksi!

Hytissä riitti tilaa, myös sen jälkeen kun sohvan levitti toiseksi sängyksi. Ja katossa oli hieno peili!

En varmaan ole koskaan ennen ollut laivalla hytissä, jossa on ikkuna. Tää oli siistiä!

Aamulaiva Tallinnaan lähtee yhdeksältä, mikä tietää varsin aikaista herätystä. Mennen tullen olikin ihanaa, kun tarjolla oli paikka, missä pötkötellä rauhassa. Menomatkalla saimme myös nauttia ulkohyttimme ikkunasta avautuneista merimaisemista ja auringonnoususta.  Kahden ihmisen tarpeisiin neljän hengen hytti osoittautui todella tilavaksi. Lattiatilaa olisi ollut vaikka kuperkeikkojen heittämiseen. Onko muistikuvani laivan hyteistä väärä, vai onko m/s Finlandialla normaalia isommat hytit?

Paluumatkalla hyttiin oli ihana käpertyä pitkän päivän jälkeen. Paluumatka menikin varsin joutuisasti, sillä kumpikin ehti käydä unten mailla. Muistelimme hytin lämpöä ja mukavia sänkyjä erityisellä lämmöllä illalla matkalla kotiin Tampereelle, kun kulkupelimme kanssa oli ongelmia ja matkanteko venyi. Mieluummin olisimme olleet edelleen laivalla vetämässä sikeitä.

Pieni miinus laivamatkoihin tulee kuitenkin siitä, etten löytänyt laivalta wifiä. Olisin mielelläni jakanut päivän fiiliksiä somen puolella, mutta nyt siihen ei ollut laivalta käsin mahdollisuutta.

Loistava aamiainen, vielä parempi illallinen

En ole aiemmin Tallinnaan mennessäni raaskinut laittaa rahojani laivan ravintoloihin. Hieman nirsona ihmisenä olen pelännyt, etten saisi rahoilleni vastinetta, ja mieluummin panostanut omiin eväisiin. Tällä kertaa meille kuitenkin tarjottiin mahdollisuus tutustua laivan ruokatarjontaan.

Just tällaisia juttuja kuuluu hyvään aamiaiseen. Näistä niin paljon plussaa!

Hedelmiä ja marjoja oli myös, nämäkin oli tosi hyvä juttu.

Buffet Eckerö tarjosi jopa mun makuun aivan loistavat kattaukset, eikä paikalta tarvinnut kummallakaan kertaa poistua tyhjin vatsoin. Aamupalalla rakastan syödä esimerkiksi jugurttia, puuroa, mysliä, erilaisia hedelmiä ja muuta raikasta ja terveellistä. Mulla oli melkein runsaudenpula sen suhteen, mitä söisin.

Toki kun tarjolla on niin paljon kaikkea ihanan näköistä, piti aamulla nauttia myös niitä tavallisuudesta poikkeavia juttuja kuten lettuja. Näiden lisäksi mua ihastutti erilaiset siemenet, joita tykkään laittaa puuron tai jugurtin sekaan. Niitä taisi olla tarjolla noin viittä eri lajia. Ihan huippua! Yritän syödä vehnättömästi, mikä tarkoittaa usein samaa kuin gluteenittomasti, ja tämä oli huomioitu varsin hyvin. Hehkuttamiani lettuja sekä myös karjalanpiirakoita sai myös gluteenittomina, kuten myös leipiä ja mysliä. Vegaaneillekin löytyi oma pieni valikoimansa.

Pientä miinusta voisin antaa siitä, että gluteeniton leipä oli hieman piilossa ja törmäsinkin siihen ihan vahingossa loppuruokailun aikana. Muuten aamiaisen suhteen ei ole mitään valittamista. Toki jos tarjolla olisi ollut vielä smoothieita, olisi ruokavalikoima ollut ihan täydellinen, mutta ilmankin valikoima oli todella runsas ja maistuva. Parempi kuin monet syömäni hotelliaamupalat.

Illallisbuffetin suhteen multa löytyi taas niitä pieniä ennakkoluuloja. Tarjolla oli jouluinen juhlapöytä, ja pakko myöntää, etten ole jouluherkkujen suurin ystävä. Tutkinkin ruokalistaa etukäteen pienellä jännityksellä, mutta turhaan. Vaikka tarjolla olikin kauhujani, kuten rosollia ja laatikoita, oli tarjolla myös paljon kaikkea mulle maistuvaa.

Itse asiassa joulupöydässä oli tarjolla niin paljon kaikkea herkullisen kuuloista, etten koskaan selvinnyt alkupalojen pariin. Lämpimien ruokien joukosta löytyi jo niin runsaasti kaikkea maistuvaa, että sen jälkeen ei ollut tilaa kuin jälkiruualle – päivän tärkeimmälle aterialle. Jälkiruokapöytä olikin niin mainio, että siitä piti käydä santsaamassa pariin kertaan. Erityismaininnan ansaitsee marjasorbetti, joka kruunasi jälkiruokavalikoiman. Kyllä, mut saa onnelliseksi jälkiruualla.

Ruokailutila oli myös yllättävän rauhallinen. Toki ihmisistä syntyy aina hieman hälyä, mutta se on ihan ok. Oli hyvä, että ruokailijoille osoitettiin pöydät, joten aikaa ei mennyt sopivan istumapaikan etsimiseen. Plussaa sai myös siitä, että ruokailun taustalla ei soitettu joululaulusikermää, vaan ruokailusta sai nauttia hiljaisuuden vallitessa.

Kaiken kaikkiaan päivä oli enemmän kuin onnistunut. Joulutori oli todella mukava kokemus ja Tallinnan vanhakaupunki on mainio paikka sille. Laivamatkat sujuivat ihanan rennoissa merkeissä ja olen varmasti tästä lähtien fiksumpi ja satsaan hyttiin noinkin lyhyellä matkalla. Onneksi päätin lähteä kumoamaan ennakkoluulojani!

Oletko sä käynyt Tallinnan Joulutorilla tai onko matka sinne harkinnassa?

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  TWITTER  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

4 Comments

  • Reply
    leija raminen
    27.11.2018 at 21:07

    toi laivan joulubuffa oli niiiiin hyvää 😛

  • Reply
    Maarit Johanna
    30.11.2018 at 13:23

    Huomenna matkaamme myös joulutoreille, joten tämä tuli hyvään aikaan! 😊 Myönnän omaavani vähän viharakkaus-suhdetta jouluun, mutta joulutorien tunnelmasta olen aina pitänyt. Tampereen joulutorikin avataan huomenna, jee 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      30.11.2018 at 17:50

      Ihanaa joulutorimatkaa! 🙂 Toivottavasti ei ole liian myrskyisää. Hyvä, että tämä tuli sulle sopivasti. Yritinkin kirjoittaa postauksen mahdollisimman nopsaan, että tästä olisi mahdollisimman monelle iloa. Joulutorit on kyllä kivoja, vaikka muuten jouluhössötys meneekin välillä yli. Pitääkin käydä tuo Tampereen joulutori tsekkaamassa joku päivä, hyvä kun muistutit 🙂

Vastaa käyttäjälle Noora | Kerran poistuin kotoa Cancel Reply