Kerran poistuin kotoa
Eurooppa Kaupunkilomat

Ruskaretkellä Tukholman Djurgårdenissa

Moi (omasta mielestäni) pitkästä aikaa!

Kesälomani toinen ja samalla viiminen osa tuli ja meni. Alkureissuun mahtui paljon toimimatonta nettiä, loppureissuun taas käynti kaverini Assin luona, jonka kanssa oltiin tätä ennen nähty viimeksi puoli vuotta sitten Uudessa-Seelannissa. Siinä ei blogi aina päässyt olemaan etusijalla. Nyt paluu arkeen on suoritettu, joten on taas aika kirjoitella matkajuttuja.

Kuten blogiani enemmän lukeneet tietävät, Tukholma on yksi mun suosikkikaupungeista ja kohde, jossa olen käynyt varmasti kymmeniä kertoja. En enää pitkään aikaan ole edes yrittänyt laskea, kuinka monesti olen tuolla länsinaapurin upeassa pääkaupungissa käynyt. Eikä sillä ole edes väliä. Kertoja ei edelleenkään ole tarpeeksi!

En ole oman muistini mukaan käynyt pitkään aikaan Tukholmassa syksyllä. Ainakaan ruska-aikaan. Nyt olikin täydellistä palata sinne, varsinkin kun tänä vuonna ruska on ollut varsin upea.

Tukholman valloittamiseen oli tällä kertaa vain pari hassua päivää, mistä osa tietenki upposi kuulumisten vaihteluun ja herkutteluun (ja maassa maan tavalla herkutellen, huomattiin nimittäin jossain vaiheessa, että kaikki meidän ostamat herkut oli sinikeltaisissa paketeissa!). Vaikka Tukholmassa on vielä mullekin paljon uutta nähtävää, nyt kaipasin enemmän rentoa hengailua kaupungissa kuin mitään pakollista uutta ja ihmeellistä. Niinpä laiskojen päivien aktiviteetteihin ei mahtunut paljon, mutta se vähän oli taas oikein mukavaa.

Musta on tullut viime vuosina ihan syyshullu. Rakastan ruskaa, melkein liukuvärjäytyviä, syksyn värittämiä puita. Uusia sävyjä saavaa luontoa. Kaikkea upeaa väriloistoa, jota ympäriltä löytyy. Sen olen huomannut myös kotona ollessani. Mut on löytänyt tosi usein Pyynikiltä lenkiltä, ihmettelemässä joka päivä uusia sävyjä saavaa luontoa. Tukholmassakin haikailin ruskan perään ja päädyttiinkin ruskakävelylle Djurgårdeniin.

Viimeksi mä kävin Djurgårdenissa toissavuoden keväällä.  Jo silloin olin sitä mieltä, että tuo saari on todella monipuolinen ja ihastuttava paikka ja voin edelleen allekirjoittaa väitteen. Keväisen loiston ja luonnon ihailun, ulkoilun ja rennosta tunnelmasta nauttimisen lisäksi Djurgården on täydellinen paikka myös upeiden syyspäivien viettoon.

Meille ei valitettavasti osunut kohdalle kaikista aurinkoisin päivä, mutta se ei pahemmin menoa lannistanut. Harmaanakin päivänä Djurgården osoittautui loistavaksi paikaksi nauttia kauniista luonnosta ja syksyn väriloistosta. Vaikka ruska-aika ei vielä ollut ihan parhaimmillaan, riitti maisemassa silti paljon väripilkkuja.

Koska Djurgården on Gröna Lundista itään varsin täynnä puita ja muuta luontoa, lähes minne tahansa kannattaa suunnata, jos haikailee upean syysluonnon perään. Kevätreissuni Durgårdeniin kulki enemmän saaren länsi- ja eteläosissa, nyt taas keskityimme pohjoisrantaan ja myös sen vastarannalle. Oli kiva nähdä itselle jo hieman tutusta paikasta myös uusia puolia.

Tässä meidän kävelemä reitti suurinpiirtein, jos kiinnostuitte samoille kulmille lähtemisestä!

Djurgården on paljon muutakin kuin luontoa ja puistoja – siis Gröna Lundin ja Skansenin lisäksi. Meidän kävelyreitin varrelle mahtui useampi museo, (jo kiinni menneitä) kahviloita, upeita rakennuksia ja kartanoita sekä myös erilaisia taideteoksia. Jos siis pelkästään luonto ei kiinnosta, on Djurgårdenissa silti paljon näkemistä ja tekemistä tarjolla.

Mulle Djurgården on silti juuri pala tunnelmallista kaupunkiluontoa. Sieltä löytyy rauhaa ja hiljaisuutta, paikallista leppoisaa tunnelmaa sekä myös paljon erilaista tekemistä ja lähes loputon määrä erilaisia reittejä, joita pitkin seikkailla ja tutkia saarta. Djurgårdenista löytyy paljon lämpimin sävyin maalattuja rakennuksia, jotka pääsivät oikeuksiinsa nyt syksyllä, kun talot ja puut hehkuivat kilpaa syksyn sävyissä.

Jos olet menossa syksyllä Tukholmaan ja mietit minne suunnata, on Djurgården varteenotettava vaihtoehto, varsinkin jos tykkää syksyisestä luonnosta. Saari on niin ihanan lähellä Tukholman keskustaa, ettei sinne päästäkseen edes tarvitse nähdä paljon vaivaa. Metrolla pääsee suht lähelle, Karlaplanille asti, bussi- ja raitiovaunupysäkkejä löytyy pitkin Djurgårdenia.

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  TWITTER  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

2 Comments

  • Reply
    Sisko / Hieman_vino
    30.9.2018 at 10:32

    Kävin toissa viikolla Tukholmassa. Silloin oli jo syksyä ilmassa, mutta ei ruskasta ollut tietoakaan.
    Muutamia kuvia löytyy instagramistani @hieman_vino jos kiinnostaa miltä Tukholma minun silmissäni näytti. 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      2.10.2018 at 23:12

      Tukholma on sen verran etelässä, että sinne ruska taitaa tulla pienellä viiveellä suhteessa Suomeen. Harmi, etten ehtinyt jäädä pidemmäksi aikaa. Olisi ollut mukava ehtiä jäädä katsomaan, miten syksy Tukholmassa kehittyy 🙂

Vastaa käyttäjälle Sisko / Hieman_vino Cancel Reply