Kerran poistuin kotoa
Maailman ympäri

Maailmanympärimatka – näitä tavaroita tarvitsin reissullani

Maailmanympärimatka toi mulle hieman pakkaamiseen liittyviä haasteita. Ennen matkalle lähtöä olin reissannut useamman vuoden pelkästään käsimatkatavaroilla, mutta siihen en halunnut näin pitkällä reissulla lähteä. Tavaraa lähti mukaan enemmän kuin yleensä, mutta silti yritin pakata maltillisesti. Ja myös niin, että matkan varrella tehdyt mahdolliset ostokset mahtuisivat mukaan.

Matkalle lähdin mukanani rinkka ja reppu. Rinkka veti itseensä 50+10 litraa tavaraa, päiväreppu taas 22. Kokovalinnat olivat itselleni varsin hyvät: vasta ihan reissun lopulla kumpikin kantamus alkoi olla shoppailun takia varsin täyteen ahdettu sekä painava.

Olen yrittänyt reissun jälkeen tarkastella varsin kattavasti etukäteen tehtyjen suunnitelmieni onnistumista, ja nyt syynäysvuoroon pääsevät matkatavarani. Tässä pohdintaa siitä, pakkasinko mukaan järkevästi, tai mitä olisin voinut tehdä toisin.

>Tästä voit lukea postaukseni siitä, mitä pakkasin matkaan mukaan

MAAILMANYMPÄRIMATKAN VAATTEET

Maailmanympärimatkani vei mua varsin monenlaisiin sääolosuhteisiin. Koin kaikkea muutamasta plusasteesta (ja muutamasta pakkaselle painuneesta yöstä) aina reilun 30 asteen lämpöön. Matkalle mahtui sekä kaupunkiseikkailua että luontomatkailua, mikä toi haastetta sille, mitä pakata mukaan.

Mukaan lähteneet vaatteet: vedenpitävä takki, fleecehuppari, tekninen huppari, neuletakki, bolero, 7 toppia, 6 lyhythihaista paitaa, pitkähihainen urheilupaita, pitkähihainen merinovillapaita, 2 rintsikat, 2 urheilurintsikat, yöpaita, vedenpitävät housut, juoksutrikoot, fleecelegginsit, merinovillahousut, 3 shortsit, hame, yöshortsit, trikoolegginsit, 12 alushousut, 2 ohuet sukkahousut, 2 ohuet legginsit, vaelluskengät, lenkkarit, flipflopit, 2 bikinit, 2 merinovillasukat, 4 varrettomat sukat, 2 ohuet sukat, lentosukat, 2 paria ohuita hanskoja, urheilupipo, irtohiat (eli kuin säärystimet mutta käsivarsille), tuubihuivi fleeceosalla, kaulahuivi, vyö, geelipohjalliset ja kangastuubi.

Vaatevalintojen hyvät puolet:

Etukäteen on aina hankala ennustaa, mitä tulee tarvitsemaan, mutta valintani menivät varsin nappiin. Eniten arvelutti lämpimien vaatteiden, paitojen ja alushousujen määrä. Lämpimien vaatteiden siksi, että olen varsinainen vilukissa. Paitoja ja alushousuja taas kuluu nopeasti ja niitä pitää myös pyykätä usein. Lähes yhtään käyttämättä jäänyttä vaatekappaletta en pakannut mukaan. Ainoastaan yhdet shortsit lahjoitin Ecuadorissa hyväntekeväisyyteen, sillä niitä en ollut käyttänyt lainkaan. Kaikkia vaatteita ei tullut tietenkään käytettyä yhtä paljoa, mutta oikeastaan kaikelle käyttöä silti löytyi. Farkkuja en pakannut mukaan lainkaan, mutta niitä en myöskään kaivannut.

Vaatevalintojen huonot puolet:

Monissa kaupungeissa ei ollut ihan toppikelit, joten heti reissun alussa ostin yhden siistimmän lyhythihaisen paidan lisää. Lähes kaikki muut lyhythihaiseni olivat enemmän urheilupaitoja ja kaupunkikäyttöön olin varannut lähinnä toppeja. Patagonian vaellusta varten ostin vielä toisen, ohuen takin. Tämä tuli tarpeeseen, sillä matkatavaroissani ei ollut tilaa kevytuntuvatakille, joka olisi ollut vaelluksella ideaalimpi. Mutta yksi ohut lisäkerros toi silti tarvittavaa lämpöä.

MAAILMANYMPÄRIMATKAN ELEKTRONIIKKA

Mulla kulki mukana varsin paljon elektroniikkaa. Kameraan tarvitsi mukaan kaikkea pientä ja suurta, samoin akkujen lataamiseen.

Mukaan lähtenyt elektroniikka: Kamera, 3 muistikorttia, kaksi objektiivia, puhelin ja kaksi latausjohtoa, iPad, läppäri, adapteri, power bank, kuulokkeet, ulkoinen kovalevy, muistikortinlukija USB-liitännällä, muistikortinlukija joka käy iPhoneen ja iPadiin, kameran laturi sekä vara-akku, kahden USB-paikan laturi USA-pistokkeella, muistitikku ja selfie-keppi.

Elektroniikkavalintojen hyvät puolet:

Vaikka elektroniikka oli paljon, tuli se myös tarpeeseen. Kuvien siirtäminen laitteelta toiseen ja kuvien säilöminen talteen sekä kovalevylle ja pilveen oli helppoa. Se, että mukana oli sekä läppäri, iPad ja puhelin, ei ollut liioiteltua, ainakaan mulle. Läppärillä hoitui kuvien säilöminen ja käsittely sekä blogin kirjoittelu. iPadilla tuli luettua kirjoja, pelattua pelejä ja se toimi hyvänä viihdykkeenä lennoilla.

Elektroniikkavalintojen huonot puolet:

Galapagossaarilla hajonneen kameran rungon jälkeen suuri osa valokuvaamiseen liittyneestä elektroniikasta muuttui ainoastaan turhaksi painoksi laukussa. En hankkinut reissulla uutta kameran runkoa, sillä halusin miettiä vasta kotiin päästyäni, olisiko tarvetta kamerakaluston päivittämiselle. Kaksi turhaksi muuttunutta objektiivia, akkua sekä kameran akkujen laturi eivät olleet sieltä kevyimmästä päästä, mutta toisaalta en niitä viitsinyt Suomeen alkaa postittaa, sillä reissu oli tuossa vaiheessa jo loppupuolella ja koska ei olisi ollut takeita siitä, että ne olisivat saapuneet perille (ehjänä).

MAAILMANYMPÄRIMATKAN KOSMETIIKKA

Kosmetiikka aiheutti suunnitteluvaiheessa hieman päänvaivoja. Oli hankala arvioida, kuinka paljon luottokosmetiikkaa ottaa mukaan, mitä kaikkea saisi tien päältä ja miten pakata kosmetiikka järkevästi. Onneksi löysin tärkeimmälle kosmetiikalle matkapakkauksia, jotka veivät tyhjänä ja puolityhjänäkin varsin vähän tilaa, mikä ratkaisi suuren osan säilytysongelmistani.

Mukaan lähtenyt kosmetiikka: 2 eri kasvojenpuhdistusainetta, joista toisella voi poistaa myös silmämeikkiä, 2 yksittäispakattua kasvonaamiota, kasvojenkuorintavimpain, 3 näytepakkausta kasvovoidetta, ripsiväri, näytepakkaus meikkivoidetta, kulmakarvageeli, ruskea luomiväri, musta meikkikynä, terotin, peili, shampoota ja hoitoainetta (90 ml pakkauksessa sekä kahdessa näytepakkauksessa), palashampoo, kampausneste, kaksi yksittäispakattua hiusnaamiota, pari ponnaria ja pinniä, palasaippua, huulirasva aurinkosuojalla, 2 aurinkorasvaa (suojakertoimilla 25 ja 50), aloe geeliä, deodorantti, hammastahna, höylä, kynsiviila, kynsileikkurit, tops-puikkoja, pari pakettia nenäliinoja ja pinsetit.

Kosmetiikkavalintojen hyvät puolet:

Tigerista lödetyt, pieneen tilaan pakkautuneet nestepussukat olivat mahtava löytö. Ne myös kestivät reissun varsin hyvin: ainoastaan yksi kuudesta hajosi reissun loppupuolella. Niissä sain vietyä tarvittavan määrän paria luottokosmetiikkaa, joita tuskin olisin reissun päältä helposti löytänyt. Kasvojenkuorintavimpain oli myös mainio valinta. Sillä sai puhdistettua lennoilla tukkeutuneet ihohuokoset ja siitä oli iloa olosuhteissa (kuten Uuden-Seelannin road tripillä ja Patagonian vaelluksella), joissa ei aina ollut käytössä vettä kasvojen kunnolliseen pesemiseen puhdistusaineen avulla. Lähes kaikelle mukana olleelle kosmetiikalle löytyi käyttöä ja oikeastaan kaikkea matkan aikana loppunutta (shampoo, hoitoaine, hammasharja ja -tahna, puhdistusliinat, aurinkorasva ja höylät) oli helppoa löytää lisää.

Kosmetiikkavalintojen huonot puolet:

Yritin käyttää alkureissusta palashampoota, mutta se ei edelleenkään toimi mun hiuksiin kunnolla ja sen lopulta hylkäsin turhana. Ruskea luomiväri taas mureni alkuunsa, eikä siitä ollut paljoakaan iloa. Palasaippualle olisin voinut ottaa mukaan metallisen säilytysrasian. Nyt yritin säilyttää sitä pienessä muovipussissa, mikä oli hieman hankalaa.

MAAILMANYMPÄRIMATKAN MUUT TAVARAT

Muihin tavaroihin mahtui paljon kaikenlaista lääkkeistä ja peseytymisestä aina matkaviihdykkeisiin ja ruokailuun. Osan oli tarkoitus pysyä mukana koko reissun, osa taas tulisi tarpeettomaksi matkan varrella.

Mukaan lähteneet tavarat: henkilökohtaiset lääkkeet, särkylääkkeet, Imodium, melatoniini, maitohappobakteeri, porevitamiinit, kahdet matkapahoinvointirannekkeet, silkkimakuupussi, hypotermiapeite, iso ja pieni matkapyyhe, pesupussi likavaatteille, ohut sadeviitta, rinkan suojapussi, espanjan sanakirja, Uuden-Seelannin kartta, otsalamppu, rahavyö,  s-koukku, pussukka, jossa on ompelutarvikkeita, hakaneuloja, klemmareita, nippusiteitä, kuminauhoja, laastareita, jesaria ja sideharsoa, tyhjiä Minigrip-pusseja, 2 riippulukkoa, lusikka, haarukka, linkkuveitsi, pyykinpesuaine, pyykkinaru, matkapeli, pieneen tilaan menevä kangaskassi, olkalaukku, aurinkolasit, kyniä, matkapäiväkirja, matkadokumentit, passi, lompakko, vesipullo, reppu sekä rinkka.

Tavaravalintojen hyvät puolet:

Mukaan lähti paljon tavaraa, jotka osoittautuivat kultaakin kalliimmaksi. Matkapahoinvointirannekkeet tulivat käyttöön bussimatkoilla, laivamatkoilla ja jopa henkilöautossa Uuden-Seelannin mutkaisilla teillä, vaikka henkilöautossa niitä en yleensä tarvi. Yksi pari kyllä riitti, mutta ei haitannut että oli varaparikin mukana. Pyyhkeitä tuli käytettyä jatkuvasti. Pesupussissa vaatteet oli hyvä laittaa pesukoneeseen ja siinä oli muutenkin kätevä säilöä likapyykkiä, koska pussi hengitti.

Rinkan suojapussi kesti monetkymmenet lennot ja oli sen verran nuhjuinen, että jos se kaikki ryönä olisi takertunut rinkkaan, se olisi varmasti hyvin huonossa hapessa. Otsalampusta oli todella paljon iloa Uuden-Seelannin leirintäalueilla, Patagonian vaelluksella ja jopa Chilen Atacamassa, kun puoli kaupunkia pimeni sähkökatkon takia. Riippulukoilla sai lukittua sekä päivärepun että rinkan (tai sen suojapussin). Silkkimakuupussi toimi niin helteellä, kylmällä säällä kuin flunssan iskettyä. Sitä tuli käytettyä paljon.

Tavaravalintojen huonot puolet:

Vaikka lähes kaikki tavarat tulivat käyttöön, muutama ei niin hyvä valintakin tuli tehtyä. Hypotermiapeitettä en lopulta tarvinnut, mutta se ei vienyt paljoakaan tilaa enkä sitä ostanut tätä reissua varten. Lahjoitin sen eteenpäin. Espanjan sanakirjaa olisin luullut tarvitsevani onnettoman kielitaitoni takia, mutta en ikinä muistanut käyttää sitä. Onneksi kirja oli pieni. Linkkuveistä olisin luullut tarvitsevani varsinkin Uudessa-Seelannissa, mutta sitä ei tullut kertaakaan käytettyä. Fyysistä matkapäiväkirjaa ei tullutkaan raapusteltua, sillä naputin kaikki tunnelmat koneelle ja sieltä pilveen talteen. Juomapullo, pieneen tilaan taittuva sellainen, oli teoriassa todella hyvä. Ja käytännössäkin siihen asti, kun sen sisäpintaan muodostui hometta. En edelleenkään ymmärrä, miten tämä oli mahdollista, sillä pidin siellä vain vettä.

Muita tavarahuomioita:

Monissa pakkauslistoissa huomasin, että mukaan lähti lavuaarin tulppa, esimerkiksi käsin pestävää pyykkiä varten. Itse en sellaiseen satsannut, enkä sitä edes kokenut tarvitsevani, vaikka paljon pesinkin pientä pyykkiä lavuaareissa. Lavuaareissa oli paljon erikokoisia viemäriaukkoja, joten yksi korkkimalli olisi tuskin ajanut asiaa. Hyvänä tulppana toimi tarvittaessa maitohappobakteerien purkki sekä monissa majapaikoissa tarjolla olleet pyöreät palasaippuat. Sen kun linttasi märkänä aukon kohdalle, niin kyllä pysyi vesi astiassa.

Sateenvarjoa en ottanut mukaani. Kertakäyttösadetakki toimi useaan kertaankin käytettynä hyvin, lisäksi mukanani oli sateenpitävä takki sekä housut. Sateenvarjon ostin vasta reissun loppupuolella, kun vietin paljon aikaa sateisissa kaupungeissa. Sateenvarjo oli sen verran pieni, että se seurasi mukanani Suomeen asti.

Uuden-Seelannin road tripin alkumetreillä ostin itselleni parilla eurolla fleeceviltin. Se oli ehkä paras ostos koko reissulla. Se lämmitti iltaisin leirintäalueella, toimi campervanissa ja hostelleissa joko lisätyynynä tai -peittona ja oli mahtava lisälämmike myös lennoilla. Tämän seurasikin mukanani koko loppureissun ajan.

Tavaroista matkan aikana hajosi meikkipussi, kummatkin sukkahousut ja yhdet legginssit, vesipullo, kamera, flipflopit (alkoivat imeä suihkussa vettä joten piti ostaa uudet), luomiväri, yksi nestepussi, lusikka ja höylien varsia (nämä katkeili jatkuvasti, vaikka miten yritin niitä pakata). Suhteessa varsin pieni määrä kaikista mukana olleesta, mutta joukossa oli myös pari harmillista tapausta (kamera ja vesipullo).

Loppupäätelmänä uskaltaisin väittää, että varsin hyvin pakattu. Ainahan pieniä huteja tulee, niin isommilla kuin pienemmilläkin reissuilla, mutta lähes kaikki matkaan mukaan lähtenyt osoittautui tarpeelliseksi. Eikä tavaraa mielestäni ollut liikaa. Rinkka painoi lähtiessäni noin 10,5 kiloa, käsimatkatavarareppu ehkä reilu viisi kiloa. Viimeisillä lennoilla ennen kotiinpaluuta rinkka oli kasvanut 14,5-kiloiseksi ja reppukin oli kerännyt pari kiloa lisää.

Lue myös nämä:

Kaikki maailmanympärimatkaani koskevat postaukset pääset lukemaan tästä.


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  TWITTER  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

5 Comments

  • Reply
    Viikko maailmanympärimatkaan! Fiilikset ja pakkauslista – Project Forever
    11.9.2018 at 13:53

    […] Kerran Poistuin Kotoa-blogissa on myös tuore maailmanympärimatkan pakkauslista, joten jos aihe jäi kiinnostelemaan niin kurkkaa […]

  • Reply
    Anni|Rajatapaukset
    11.9.2018 at 16:50

    Voi Noora minkä teit!
    Silloin kun ennen reissua kirjoitit noista Tigerin pikkutuubeista niin arvaa kuinka nopeesti kirmasin kaupoille niitä hakemaan ja löytyikö niitä? No ei löytynyt! Siitä lähtien olen joka ilta itkenyt itseni uneen!

  • Reply
    Jenni / Unelmatrippi
    12.9.2018 at 16:58

    Otsalamppu on tosissaan kätevä reissussa, jos on esimerkiksi leirintäalueilla tai patikointihommissa. Ja kyllä se ho(s)tellissakin on kiva silloin, jos sähköt menevät! Tähän maailmalla sattuu useammin kuin Suomessa, ainakin helsinkiläisen kerrostaloasujan näkökulmasta tarkastellen. Mulla tuli noista höylien varsista mieleen, että itselläni on käytössä Gilletten miesten höylä, joka on metallia ja siis kestävä. (On myös muutoin sata kertaa parempi kuin naisille tarkoitetut Venukset sun muut!) Meillä on ollut monilla reissuilla aikanaan sanakirja mukana, mutta jossain vaiheessa lopetin sen pakkaamisen, kun ei sillä koskaan tehnyt yhtään mitään. 😀 Ainoa käyttö on ollut aikanaan jossain leirintäalueella, kun kertailin ihan huvin vuoksi jotain saksan (tai saattoi olla espanjan?) verbien taivutuksia sanakirjan liitesivuilta. 😀

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      15.9.2018 at 20:37

      Otsalamppu oli kyllä todella mainio apuväline monissa tilanteissa. Tuolla sähkökatkon sattuessa opin, että kun otsalampun päälle laittaa vesipullon, se valaisee entistä tehokkaammin! Pitääpä alkaa etsiä tuollaista tukevampivartista höylää. Miesten höyliä olen joskus käyttänyt, juuri siksi kun ne ovat parempia kuin naisten, mutta niistäkin on ollut jotain pilipaliversioita. Haha, kiva huomata, että muilla on samoja ongelmia sanakirjojen käytön kanssa. Pitäisi saada tallennettua se kaikki tieto omaan päähän, niin sillähän ongelmat ratkeaisi 😀

Vastaa käyttäjälle Noora | Kerran poistuin kotoa Cancel Reply