Musta tuntuu, että sopivampi otsikko tälle postaukselle olisi kaksi viikkoa matkalla. Aika on nimittäin mennyt niin nopeasti, että tuntuu kuin Suomesta lähtemisestä olisi vasta pari viikkoa. Mutta siitä on nyt jo kaksi kuukautta, kun saavuin ensimmäiseen kohteeseeni Sydneyyn.
Itse asiassa olen jo ehtinyt pari viikkoa reissaamaan omin päin, hyvästelin matkaseurani Assin ja Ellan Aucklandin lentokentällä 3.3. En ole koskaan ollut näin pitkää aikaa yksin matkalla. Mutta yksinäinen en ole ollut. Välillä olen ollut mielelläni aivan omissa oloissani. Kuten ensimmäiset päivät Santiagossa, niin sain toipua rauhassa aikaerosta ja nollattua Uuden-Seelannin road tripin.
Ushuaian turisti-infosta sai passiinsa astetta hienomman leiman!
Kyllä, olen fiiliksissä sekä pingviineistä sekä maailman äärissä olemisesta!
Mutta on seuraa löytynyt aina kun sitä on halunnut. Kaikkein helpoiten sitä on saanut hostellin huonekavereista. Välillä pariksikin päiväksi, välillä muutamaksi tunniksi tai välillä vaikka bussimatkan ajaksi. Yhteistä juteltavaakin löytyy: vaihdetaan kohdesuosituksia, jaetaan parhaat matkavinkit, ruokakaupat ja automaatit, jotka eivät veloita mitään rahan nostamisesta.
Olen seikkaillut nyt viimeiset 1,5 viikkoa pitkin Patagoniaa. Olen törmännyt kotikaupunkiini Tampereeseen hämmentävässä yhteydessä Punta Arenasissa. Kylttiviidakosta pisti yllättäen esiin tuttu teksti tutulla tervehdyksellä ja kilometrimäärällä kotiin. Maailma todellakin on pieni.
Tampereen lisäksi olen myös törmännyt Suomeen!
Mo! En ikinä muista ottaa itsestäni kuvaa kun näen jotain kaunista, sillä keskityn kohteen ihailuun. Muistan ottaa itsestäni kuvia esimerkiksi laivan vessassa, kun olen erittäin tuulentuivertama.
Punta Arenasin lisäksi olen ehtinyt käydä rakastumassa Ushuaiaan, maailman loppuun. Jos Ushuaiasta haluaa etelämmäksi, vastassa on enää oikeastaan Etelämanner. Jokin kaupungin tunnelmassa vetosi muhun ja kolme päivää siellä hurahti hetkessä.
Lisäksi löysin sielunmaisemani tuolta Etelä-Amerikan eteläkärjestä, kun kävin tekemässä laivareissun Beaglen kanaalissa. Oli vuoria, oli majakoita, oli pingviinejä ja merileijonia ja niin karua kauneutta, että sydäntä vieläkin raastaa. En malta odottaa, että ehdin kirjoittaa paikasta postauksen!
Siellä Beaglen kanaalissa oli aika somaa <3
Mun suosikkimajakka!
Siellä seilatessani teki mieli jo keskeyttää reissu ja lähteä kotiin: mitä turhaan jatkaa koska olen löytänyt maailman kauneimman paikan. No, onneksi tulin järkiini ja olen edelleen näillä kulmilla. Edessä on pian vaellusretki Torres del Painessa ja sen jälkeen kauan odotettu lento Pääsiäissaarelle!
Se mikä mut on yllättänyt eniten on se, ettei mulla ole ollut kertaakaan koti-ikävä. Toki kaksi kuukautta on vielä suht lyhyt aika olla poissa kotoa, mutta vielä kertaakaan ei ole tullut tunne siitä, että kun jo pääsisi kotiin. Oikeastaan päinvastoin. Tällä hetkellä harmittaa, että olen yhteensä matkalla vain 4,5 kuukautta. Sehän on ihan älyttömän lyhyt aika ja tällä tahdilla ohi aivan liian pian.
Tämänhetkisen hostellin koirakaveri! Oli aika hankalaa yrittää syödä, kun tuon söpöläisen pää ilmestyi noin parin sekunnin välein reidelle lepäämään ja selkeästi kerjäämään ruokaa. En murtunut, se sai vaan pusuja.
Beaglen kanaalin risteilyllä käytiin pingviinisaarella. Toi pingviini kuvan keskellä näyttää mun mielestä ihan joltain pitkänmatkanjuoksijalta, jota nuo muut kannustaa!
Rinkasta eläminen, jatkuva kohteesta toiseen seikkailu, vaihtuvat ihmiset ja uudet fasiliteetit eivät ole myöskään tuntuneet pahemmin uuvuttavan. Toki välillä on tullut pidettyä rennompia päiviä ja nollattua akkuja. Ja ei ehkä yhtäkkiä uskoisi, mutta 10 tunnin bussimatka on yllättävän kuluttava. Vaikka suuren osan siitä olisi viettänyt nukkuen. Tuollaisen rupeaman jälkeen uni tuli yllättävän nopsaan silmään.
Tällä hetkellä majailen Puerto Natalesissa, lähellä Torres del Painea. Huomenna olisi tarkoitus käydä toistamiseen Argentiinan puolella, nyt päiväretkellä Perito Morenon jäätikölle. Sitten parin päivän päästä onkin edessä pitkään odotettu W trek. Tapasin juuri tytön, joka teki tuon nelipäiväisen vaelluksen pari päivää sitten ja valitteli varsin huonoa säätä. Peukut pystyyn, että mulle olisi tiedossa paljon aurinkoa!
Tällä hetkellä olen hostellissa, jossa netti toimii sen verran hyvin, että saan jopa kuvia ladattua netin syövereihin. Joten yritän ehkä kirjoitella jonkun postauksen varastoon haikin ajaksi. Mutta jos blogin puolella on taas hiljaisempaa, se johtuu siitä, että netti ei pelaakaan. Joten postauksia tulee taas kun on tullakseen. Toivottavasti pysytte silti edelleen kuulolla!
Lue myös nämä:
- Kuukausi matkaa takana – mitä kuuluu?
- Kolme kuukautta matkalla – nyt pitkin poikin Etelä-Amerikkaa
- Neljä kuukautta takana, vain rippeet jäljellä
Kaikki maailmanympärimatkaani koskevat postaukset pääset lukemaan tästä.
Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:
FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU
4 Comments
Sofia / Project Forever
17.3.2018 at 17:35Ihanaa päästä seuraamaan sun huikeaa matkaa näin blogin välityksellä! 🙂 Mua itseäni huolestuttaa oman maailmanympärimatkan tiimoilta juuri tuo, että aika menee niin nopeasti. Pelkään että ei se ole kuin yksi hujaus ja kaikki on ohi, kun on kokoajan uutta tekemistä ja näkemistä. Mutta sitä suuremmalla syyllä pitää keskittyä reissusta nauttimiseen ja hetkessä elämiseen! 🙂
Noora | Kerran poistuin kotoa
23.3.2018 at 00:38Kiitos, kivs kuulla että mun reissua on ollut kiva seurata 🙂
Älä huolehdi siitä, että aika voi mennä kamalan nopsaan. Voin kyllä taata reissuun mahtuvan päiviä ja hetkiä, joiden toivoisit menevän nopeammin 😉 Ja vaikka sanonkin ajan menneen todella nopeasti, on siihen myös mahtunut aivan älyttömästi ja joistain Australian päivistä tuntuu olevan jo paljon kauemmin kuin pari kuukautta. Anna siis reissun mennä omalla painollaan ja keskity hetkistä nauttimiseen 🙂
Sunna
17.3.2018 at 21:46Kiitos kuulumisista ja mahtavaa, että matka maistuu vielä mansikoille. Noita lempimaisemiasi ei muuten tarvi mennä hakemaan Argentiinasta asti, jos tulee ikävä – Pohjois-Norjassa näyttää todella samalta esimerkiksi Varanginvuonolla.
Noora | Kerran poistuin kotoa
23.3.2018 at 00:42Ole hyvä, kiva että kuulumiset kelpaa! On tullut todella positiivisena yllätyksenä se, miten hyvältä reissaaminen edelleen maistuu ja miten sitä edelleen jaksaa innostua kaikesta uudesta. Pistän Pohjois-Norjan vinkin heti korvan taakse! Kiitos siis siitä. Vaikka Argentiinaan haluan palata, on kiva tietää että myös lähempää löytyy tuota tiettyä luonnonkauneutta 🙂