Kerran poistuin kotoa
Maailman ympäri Raha-asiat

Paljonko maksaa maailmanympärimatka? Tässä reissubudjettini

Monia on kiinnostanut tulevan maailmanympärireissuni budjetti. Isompien reissujen kuluja on aina etukäteen hankala hahmottaa, joten mäkin lueskelin läpi monet budjettipostaukset siinä vaiheessa kun reissusäästäminen oli alkutekijöissään. Vaikka yksikään reissu ei ole samanlainen, antavat muiden matkabudjetit ainakin osittain osviittaa tietyn kohteen hintatasosta tai tarjonnasta ja tietenkin kokonaismenoista.

Oma budjettini saattaa kuulosta todella kalliilta 4,5 kuukauden reissusta. Moni tuntuu tehneen kaksi kertaa pidempiä reissuja melkein puolet halvemmalla. Mutta budjettiin vaikuttavat niin monet asiat: kohdemaiden yleinen hintataso, se mitä haluaa reissussa syödä, missä nukkua sekä mitä kaikkea haluaa matkan aikana kokea.

Mulla on aikomus yöpyä suuri osa reissuöistäni hostellidormeissa. Ne ovat mulle luontevia yöpaikkoja ja huonekavereista saattaa löytyä seuraakin. Ruokailuihinkaan en ole valmis upottamaan pitkää penniä. Olen jo etukäteen googletellut Australian edullisia ravintoloita sekä käytän varmasti hyväksi myös hostellien keittiöitä, jos vain mahdollista.

Mutta on taas elämyksiä, kuten synttärit New Yorkissa, Pääsiäissaarella käynti ja Galapagossaarten risteily, joihin olen valmis panostamaan. Ja nämä panostukset taas nostavat hieman reissuni hintalappua.

Mutta enää tämän pidemmittä horinoitta (sillä oikeasti, tämä postaus on ihan todella pitkä, sori vaan), tässä tulevan maailmanympärimatkani oletettu reissubudjetti:

LENNOT

Maailmanympärimatkan lentopaketti, johon sisältyy lennot Helsinki – (Hongkong) – Sydney – Auckland – Santiago de Chile – Pääsiäissaari – Santiago de Chile – (Lima) – Quito – (Miami) – Los Angeles – New York – (Madrid) – Lissabon – (Lontoo) – Helsinki, maksoi 4 219e.

Sen lisäksi olen ostanut maan sisäiset lennot Australiaan (Sydney – Melbourne – Sydney) 131e, Uuteen-Seelantiin (Auckland – Nelson) 59e, kahdet Chileen (Santiago – Punta Arenas – Santiago) 128e, (Santiago – Calama – Santiago) 140e, USA:an (Los Angeles – Portland ja Portland – San Francisco) 165e sekä Portugaliin (Lissabon – Porto) 45e.

Ennakkoon ostetut lennot maksoivat yhteensä 4 887e.

Lisää maailmanympärimatkan lentojen ostamisesta pääset lukemaan tästä

RETKET

Suurin yksittäinen kuluerä retkissä on ehdottomasti yhdeksän päivän Galapagossaarten risteily, jolle tuli hintaa 3 699e. Galapagossaarille olisi päässyt paljon halvemmalla, jos homman olisi tehnyt omatoimisesti tai jättänyt risteilyn hankkimisen paikan päälle. Tähän hintaan kuuluu kuitenkin kaikki paitsi kansallispuistomaksut ($120): maan sisäiset lennot, ruuat, päiväaktiviteetit, yöpymiset ym. Tämän varasin G Adventuresilta.

Toinen kallis retki on neljän päivän W Trek -vaellus Torres del Painessa. Tämä maksoi 1 149e. Torres del Paineen halusin ehdottomasti, mutta yksin sinne ei saa mennä seikkailemaan. Vaihtoehtonani oli siis ryhmävaellus. Hintaan sisältyy kaksi hotelliyötä, kolme telttayötä, ruuat, teltat, makuupussit ja osittainen tavaroiden kanto! Luksusta, ettei tarvitse raahata itse monen päivän ruokia ja retkeilyvarusteita. Tämäkin on G Adventuresin retki.

Lisäksi olen varannut kolme päiväretkeä Chileen ja Argentiinaan. Perito Moreno -jäätikköretki maksoi 91e, Atacaman Salt Flat -retki 42e sekä saman paikan Valle de la Luna 17e.

Ennakkoon ostetut retket yhteensä 4 998e.

MAJOITUKSET

Jonkin verran majoituksia olen varaillut reissulleni jo ennakkoon. Australian majoitukset kahden viikon ajalle on hoidettuna, samoin Uuteen-Seelantiin muutama. Yövymme siis pariin otteeseen myös muualla kuin campervanissa. Lähinnä reissun alussa ja lopussa. Sen lisäksi Patagonian ja Pääsiäissaaren majoitukset olen jo varannut, jotta pääsisin niihin mahdollisimman edullisesti, sillä näissä tarjonta on suppeahkoa.

Näiden lisäksi USA:an on varattu kaikki kolmen viikon majapaikat. Tämä sen takia, että mukaan tulee kaverini ja hänen kanssaan oli kiva lyödä reissuohjelma jo hyvissä ajoin lukkoon.

Majoituksista kokonaan ennakkoon on maksettu kolme: ensimmäinen hostellini Sydneyssä (115e kuudelta yöltä), Christchurchin hotelli yhdeksi yöksi (15e/henkilö) ja synttäreitäni juhlistaaksemme vähän hienompi hotelli Manhattanilta yhdeksi yöksi (115e/naama). Muista majapaikoista on mennyt joko ennakkomaksu tai ei vielä mitään. Ennakkomaksuja on tullut 193e edestä.

Ennakkoon maksetut majoitukset yhteensä 438e.

UUDEN-SEELANNIN CAMPERVAN

Vuokrasimme kahden kaverini kanssa Uuteen-Seelantiin campervanin 24 päiväksi. Auton varsinaiset vuokrakulut maksetaan vasta menopeliä noudettaessa, ennakkoon siitä perittiin NZD $300 varausmaksu, joka teki 62e/naama. Kirjoittelen myöhemmin oman postauksensa campervanin vuokraamisen ja road trip -elämän kustannuksista!

Tämän lisäksi olemme maksaneet ennakkoon saarten välisen lautan, 52e/henkilö ja tilasin mukaan kansainvälisen ajokortin, joka kustansi postikuluineen 27e (ilman postikuluja 25e).

Ennakkoon maksetut autoiluun liittyvät kulut yhteensä 141e.

BUSSILIPUT

Muutamia bussilippuja on sähköpostiin kilahdellut ennen lähtöä. Uudessa-Seelannissa menemme Aucklandista pariksi päiväksi Bay of Islandsiin, meno-paluu sinne kustansi 21e.

Olen ostanut parit bussiliput myös Patagoniaan, sillä vaikka maaliskuussa siellä ei taidakaan enää pahin turistisesonki olla, on siellä silti rajallinen määrä busseja tarjolla. Meno-paluu Punta Arenasista Ushuaiaan kustansi 110e. Kyllä. Mutta saa tuon rahan vastineeksi istua bussissa 12 tuntia suuntaansa… Toinen Patagoniaan ostettu lippu oli sentään armollisempi, bussi Punta Arenasista Puerto Natalesiin maksoi 12e.

Ennakkoon ostetut bussiliput maksoivat yhteensä 143e.

MATKUSTUSLUVAT

Tämä on tulevan reissun ehdottomasti pienin menoerä. Etukäteen (maksullinen) matkustuslupa on tarvinnut hankkia vain USA:an. ESTA kustansi 12e.

MUUT HANKINNAT

Muut hankinnat pitävät sisällään kaikkea mahdollista läppäristä rokotuksiin:

Reissua varten ei onneksi tarvinnut ottaa montakaan rokotusta tai hankkia mitään erillistä lääkitystä. Kolmas twinrix-rokote maksoi 54e (olen ottanut ensimmäiset kaksi rokotetta jo pari vuotta sitten, mutta viimeinen unohtui joten se tuli otettua nyt), keltakuume taas 56e. Matkavakuutuksen lisäosa kustansi 123e, käytetty MacBook Air 410e ja viime tohinoissa ostin myös uuden rinkan. Se maksoi 99e, mutta sain osan rahasta lahjaksi, joten omasta pussista rinkkaan meni 46e. Vuokrasin tavaroilleni reissun ajaksi varaston, josta on mennyt maksuun kaksi kuukausierää hintaan 44,25e/kk, yhteensä 88,5e. Muutamia vaatehankintoja ja muuta pientä en ole tähän summaan laskenut, sillä osaa niistä on hyödynnetty jo ennen lähtöä ja ainakin niille tulee eri tavalla jatkuvaa käyttöä reissun jälkeen kuin näille tässä mainituille asioille.

Reissua varten tehdyt muut hankinnat maksoivat yhteensä 777,5e

Tässä tilastotietoa siitä, kuinka suuren osan ennakkobudjetista jokainen osuus on haukannut.

Kaikki etukäteen tehdyt ostot ja hankinnat yhteensä 11 396,5e.

Reilu puolet arvioidusta reissubudjetistani on kulutettu jo ennakkoon. Tuolla summalla moni on jo tehnyt kokonaisen maailmanympärimatkat, mä taas vasta lähtövalmistelut. Mutta mulla hintaa korottaa huimasti kaksi kallista retkeä. Ilman niitä tuo potti olisi vain 6 548,5e. 

RAHAN KÄYTTÖ MATKAN AIKANA

Rahansäästön ensivaiheissa olin laskenut summittaisesti, että rahaa kuluisi reissun päällä noin 2 000e kuukaudessa. 4,5 kuukauden reissulle tämä tarkoitti noin 9 000e käyttöbudjettia. En ole menossa kaikkein edullisimpiin kohteisiin, joissa saa majoitusta alle kymmenellä eurolla ja ruokaa parilla, joten mielestäni arvio on ollut varsin realistinen ja ohjannut säästämistäni.

Tarkkaa päiväbudjettia en ole kohteisiini laatinut, mutta olen hahmotellut jokaiselle maalle budjetin, jonka raameissa tulisi pysyä.

Reissuun lähtiessä mulla on noin 10 500e käytettäväksi majoituksiin, ruokailuihin, autonvuokraamiseen ja muihin road trip -kuluihin, retkiin, shoppailuun, nähtävyyksiin, liikkumiseen ja mitä nyt tien päällä tuleekaan eteen. Siihen jokapäiväiseen reissaamiseen. Lisäksi siitä pitää hoitaa jotain juoksevia kuluja, kuten puhelimen kuukausimaksut, varaston vuokra sekä liiton jäsenmaksut.

Olen jakanut tuota käyttösummaa alustavasti seuraavasti:

  • Australia (2 viikkoa) 1 000e
  • Uusi-Seelanti (4,5 viikkoa) 2 500e
  • Chile+Argentiina (4,5 viikkoa) 2 000e
  • Ecuador (2 viikkoa*) 500e
  • USA (3 viikkoa) 2 000e
  • Portugali (1 viikko) 500e

* Olen Ecuadorissa yhteensä hieman yli kolme viikkoa, mutta 9 päivää siitä menee Galapagossaarilla, jonka kulut olen jo maksanut. Jäljelle jää siis kaksi viikkoa, jonka aikana pitäisi syödä, nukkua, retkellä ja ostella käyttöbudjetin puitteissa.

Jokaiselle maalle varatuista käyttösummista kertyy yhteensä 8 500e, eli pari tonnia olisi vielä pahan päivän varaa. Voi olla, että joltain osin maakohtainen budjetti on ylimitoitettu, mutta mielestäni niin on parempi, sillä aina voi sattua jotain yllättävää. Tai vastaan tulla joku ihana elämys, johon voi sitten pistää rahaa. USA:an ja Portugaliin olen varannut budjettiin myös vähän mahdollista shoppailurahaa.

Uuteen-Seelantiin olen varannut rahaa kaikkein eniten, sillä autovuokra kustantaa vielä useita satoja euroja ja vaikka yöpymisissä taas voitamme, koska nukumme autossa, en silti halua kitsastella siellä vaan kokea maan antia mahdollisimman monipuolisesti. Milford Soundin risteilyt maksavat, samoin pikkuruinen Steward Islandin saari. Ja Hobittila. Haluan, että voin vapaasti nauttia maan monipuolisesta annista laskematta jokaista senttiä, varsinkin kun sinne tuskin pääsen heti uudestaan.

Tällaiselta matkabudjettini siis näyttää. Ennakkoon maksetut kulut ja oletettu reissun päällä käytettävä budjetti ovat yhteensä 19 896,5e, eli hieman alle 20 000e.

Lupaan yrittää tehdä reissulta palattuani toisen budjettipostauksen, jossa arvioin budjettini pitävyyttä.


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  TWITTER  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

6 Comments

  • Reply
    susannamari4
    10.1.2018 at 17:38

    Mielenkiintonen postaus! Enpä oo ikinä tullutkaan ajatelleeksi, että mitä tuollainen reissu voi kustantaa. Pitää sanoa, että varsinkin toi Galapagos-risteily kuulostaa upeelta! Mielenkiintosta myös ajatella miten elämä menee aina eri ihmisillä niin eri vaiheissa. Esim. itsellä työpaikkahaave toteutui ja aiheuttaa sen, että jäänkin nyt hetkellisesti Suomeen ulkomaille muuttamisen sijaan mikä on sitten tuonut ajatuksen asuntosäästötilin avaamisesta tänä vuonna jos sais joskus muutaman vuoden päästä sitten ostettua sijoituskämpän. En olis ikinä ajatellu mitään sellasta puol vuotta sitten! Ja sitten taas toisaalta, kuinka upee tämä sunkin kokemus varmasti tulee olemaan ja on varmasti jokaisen pennin, punnan ja sentin arvonen. Aivan mahtavaa reissua! 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      11.1.2018 at 15:41

      Kiitos! Ei tällaisia asioita tosiaan tule ajateltua, ennen kuin niistä tulee itselle ajankohtaisia. En mäkään aluksi tiennyt, paljonko mulla uppoaisi hommaan lopulta rahaa. Jossain vaiheessa vaan päätin alkaa säästää niin paljon kuin pystyn ja reissun maat ja aktiviteetit ovat hahmottuneet sitä mukaan kun on huomannut, että rahaa oikeasti kertyy ja aika suuretkin satsaukset ovat mahdollisia. Elämäntilanne kyllä vaikuttaa siihen, mistä sillä hetkellä haaveilee. Vakituinen työpaikka mullak on, mutta esimerkiksi oma asunto tuntuisi tällä hetkellä todella utopistiselta haaveelta. Mutta eihän sitä tiedä millainen fiilis on vaikka kotiinpaluun jälkeen. Mutta on hyvä, että jokaiselle löytyy niitä sillä hetkellä hyviä juttuja, olivat ne sitten työpaikkoja, asuntoja tai matkahaaveita 🙂 Varmasti matkani tulee olemaan kaiken sen rahan ja vaivan arvoinen. Ei mua hirvitä käyttää tuollaista summaa asioihin, jotka varmasti tuottavat mulle iloa loppuelämän.

  • Reply
    Annemaria/Samppanjaa muovimukista
    10.1.2018 at 20:26

    Huh. Tämä postaus todella osoittaa, miten paljon kaikenlaista järjestelyä noin pitkään reissuun liittyy. Toisaalta helpottaa elämää, kun ei tartte reissun päällä alkaa kaikkea selvittelemään ja säätämään. Vaikka toi Galapagossaaren reissu on kallis, tää kuuluu ehdottomasti sarjaan once a lifetime ja mikäänhän silloin ei ole liian kallista 🙂 Sun matkabudjetti nyt muutenkin on hyvin järkevissä kantimissa.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      11.1.2018 at 15:45

      No joo, paljon on tullut järkättyä ja suunniteltua. Toki tämä on vain mun tapa matkustaa, ja tietenkin kohteetkin vaikuttavat vähän siihen, paljoko mahdollisia ennakkovalmisteluja tarvitsee tehdä. Ja myös se, minkälaiseen arkeen Suomessa haluaa palata. On kyllä ihanaa, että reissun päällä voi sitten keskittyä olennaiseen, kun pohjatyö on tehtynä siltä osin mitä voi. Ainahan muutoksia tulee, mutta tulkoon! Mun mielestä tuo hintalappu Galapagosille on aivan sopiva. Toki olisin voinut mennä sinne myös itse säätämään ja pihistelemään mutta toisaalta mitä järkeä siinä olisi ollut. Kun sinne kerrankin menee, niin tehdään homma täysillä 🙂 Kiva kuulla, että budjetti kuulostaa järkevältä!

  • Reply
    Hanna
    11.1.2018 at 15:42

    Vinkkinä retkiä varten Etelä-Amerikkaan, että yleensä hostelleilla oli aina jotain “yhteistyökumppaneita”, ja monet retket jopa bussiliput pystyy ostamaan sieltä edulliseen hintaan. Tai ainakin osaavat vinkata, mikä pulju on edullisin. Jos matkasuunnitelmissa on yhtään pelivaraa, on monesti halvin varata paikan päällä. Toki Patagoniassa on tunkua tuohon aikaan ja just Torres del Painen majoitus kannattaakin varata etukäteen 🙂 Mekin muuten köröteltiin Ushuaia-Punta Arenas bussimatka, 12 tuntia kuoppaista hiekkatietä pitkin, onneksi vain toiseen suuntaan 😀 Mahtavaa reissua sulle ja kiva seurailla sun matkaa, kun aika paljon tuttuja paikkoja itselle on sulla reitillä!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      12.1.2018 at 18:10

      Joo, olen laskenut aika paljon myös sen varaan, että retkiä varaan paikan päällä. Noi pari retkeä jotka varasin jo ennakkoon, olen varannut ihan aikataulusyistä varmistaakseni, että pääsisin niille retkille juuri tiettyinä päivinä. Varsinkin tuo Perito Morenon retki on periaatteessa ainoana mahdollisena päivänä, jona sinne ehdin 🙂 Olen lukenut paljon sun blogia juuri Etelä-Amerikasta ja Patagoniasta, onneksi se on vielä olemassa! Sieltä olen saanut todella paljon hyviä vinkkejä, varsinkin kun me taidetaan olla aika samantapaisia reissajia. Sieltä huomasin myös, että ootte tehneet tuon saman Ushuaian bussimatkan 😀 Mutta ymmärtääkseni nuo bussit sillä reitillä on suht laadukkaita, että vaikka pitkä istuminen puuduttaakin, niin muuten olosuhteiden pitäisi olla ihan ok. Kiitos, yritän kyllä postailla reissun päältä sen minkä ehdin!

Vastaa käyttäjälle Noora | Kerran poistuin kotoa Cancel Reply