Kerran poistuin kotoa
Maailman ympäri Raha-asiat

Miten säästää rahaa maailmanympärimatkaa varten?

Maailmanympärimatkalle lähtö vaatii rahaa, se on selvä. Harva meistä matkalle lähtijöistä on kuitenkaan voittanut lotossa tai saanut rahoja ilmaiseksi. Yleensä matkalle lähtö vaatii säästäväisyyttä, mutta miten säästää rahaa tulevaa matkaa varten?

Raha on asia, josta moni haluaisi tietää, mutta harva omista raha-asioistaan puhuu ja loput eivät taas kehtaa kysellä. Siksi päätinkin, että yritän avata varsin rehellisesti maailmanympärimatkani kuluja sekä sitä, miten olen saanut rahaa säästöön. Keinot säästää ovat monet, eikä esimerkiksi mun noudattamani tavat sovi jokaiselle. Mutta tässä näitä nyt olisi, säästövinkkejäni matkaa varten:

AVAA SÄÄSTÖTILI

Omalla kohdallani säästötilin avaaminen on ollut matkasäästämisessä kaiken A ja O, jo ennen tälle reissulle säästämisen aloittamista. Kun säästöön menevät rahat on erotettu siitä, mikä on varattuna arjen menojen kattamiseen, kynnys käyttää niitä kasvaa. Omalta säästötililtäni en edes voi käyttää rahaa muuten kuin siirtämällä sen ensiksi käyttötilille. Näin ei tule lipsahduksia. Lisäksi kun muutamista kympeistä alkanut potti on alkanut kasvaa satasiksi ja tuhansiksi euroiksi, säästön hyödyllisyys konkretisoituu entisestään, eikä tule kiusausta ostaa vielä yhtä suklaapatukkaa, tuikkukippoa tai siideriä, kun näkee, miten säästäminen onkaan ollut palkitsevaa.

TIENAA ENEMMÄN KUIN KULUTAT

Hyvin simppeli juttu – periaatteessa. Kun menosi ovat pienemmät kuin tulosi, rahaa jää säästöön. En ole itse reissannut koskaan lainarahalla, vaan säästänyt palkastani ja käyttänyt säästöön kertynyttä summaa kivojen reissujen tekemiseen.

Olen aina ollut varsin säästäväinen, ja mulla on koko aktiivisen reissailuaikani, eli viimeisen seitsemän vuoden, ajan ollut tapana pistää rahaa säästöön ihan vain säästämisen vuoksi. Koska aina on tullut joku tilaisuus lähteä matkaan ja suunnitelmiaan on ollut helppo toteuttaa, kun on ollut pesämunaa. Mutta maailmanympärimatkaani varten olen pistänyt vielä pari pykälää isompaa säästövaihdetta päälle.

Homma on vaatinut varsin paljon luonteenlujuutta ja itsekuria, mutta olen sitä mieltä, että tämä on ollut sen arvoista. Ehkä pienemmällä vyön kiristykselläkin olisin saanut potin kasaan, mutta siinä olisi mennyt kauemmin.

Seuraavin tavoin olen minimoinut kulutustani:

  • Olen päättänyt viikottaisen ruokabudjetin ja myös pysynyt siinä. Itselleni helpoin tapa pysyä tässä on ollut nostaa ruokarahat käteisenä ja pitää lompakossa vain kuluvan viikon rahat mukana. Näin viikkobudjetin hupeneminen konkretisoituu, ja jos alkuviikosta on tullut mässäiltyä niin voi voi, loppuviikosta syödään sitten puuroa ja kynsiä.
  • Käyn useammassa eri ruokakaupassa. Keskusta-asujana mulla on useampi ruokakauppa pienen kävelymatkan päässä, joten pääsen helposti ostamaan jokaisesta sen, mikä on kaikkein halvinta. Lisäksi hyödynnän päiväystarjouksia ja ruuan pakastamista.
  • Teen itse eväät töihin. Mä vihaan kokkaamista. En osaa laittaa mitenkään hyvää ruokaa, ruuanlaitto on ajanhukkaa ja vaivalloista. Mutta silti vien lähes joka päivä töihin itse väkertämäni eväät.
  • Ostan vain sen, mitä todella tarvitsen. Mulla on jo ennestään paljon vaatteita, joten miksi ostaisin uusia nyt kun voin saada samalla rahalla vaikka päiväretken tulevalla reissullani. Lisäksi olen jättänyt tauolle muutenkin turhan kulutuksen: harrastan ilmaisia asioita (lenkkeily ulkona maksaa vain varusteiden verran), en käy baareissa, en syö ulkona, en ole käynyt leffoissa enkä edes kovin monella keikalla viime aikoina.
  • Käytän mahdollisimman vähän rahaa siihen, mikä on pakko ostaa. Aina kannattaa miettiä, voisiko tavaraa vaikka lainata joltain sen sijaan, että sen ostaa itselleen. Tai jos se on välttämätön hankinta, voisiko sen ostaa uuden sijaan käytettynä. Tai sattuisiko se löytymään tarjouksesta. Voisin kertoa tarinoita siitä, kun olen kiertänyt kauppoja etsiessäni mahdollisimman halpoja legginssejä tai ripsaria. No, kiertelystä saa samalla näppärää ilmaista liikuntaa!
  • Laitan pikkukolikot säästöön. Koska käytän käteistä varsinkin ruokaostoksiini, kolikoita kertyy väkisinkin lompakon pohjalle. Tapanani on heittää säästöpossuun kaikki euroa pienemmät kolikot. Olen tässä puolentoista vuoden aikana, minkä olen reissuani varten säästänyt, saanut kasaan tällä keinolla jo reilu 250e.
  • Laitan säästötilille kaiken “ylimääräisen”. Lomarahat, veronpalautukset, synttäri- ja joululahjamuistamiset. Jopa parin euron lottovoitot.
  • Kävelen kaikkialle, minne jaksan. Saan sekä liikuntaa että rahansäästöä samassa paketissa! En omista autoa, enkä edes polkupyörää. Käytän julkisiakin harkiten. Säilytän bussikorttianikin yleensä kotona, joten kiusaus turvautua muihin kuin omiin jalkoihin ei kasvaisi liian suureksi!
  • Käytän kangaskassia kauppakassina, sillä säästöä se on pienikin säästö. Jos joskus olen unohtanut kangaskassin kotiin, olen survonut ostoksiani laukkuun, pieniin pusseihin sekä kantanut loput kädessä. Ihan periaatteesta.
  • Jätän maksukortit tai jopa koko lompakon kotiin. Tämä on hieman ekstremempi keino, mutta tähän tarvittaessa turvaudun, jos tuntuu siltä, että kiusaus ostaa jotain saattaa kasvaa liian suureksi.
  • Hyödynnän kaiken ilmaisen. Aina on hyvä mennä käsi ojossa, jos kaupungilla jaetaan maistiaisia. Tai työkaveri tuo omenoita. Tai lehtien välistä tulee ilmaisnäytteitä. Tai museossa on ilmaispäivä. Ilmaisia juttuja ja aktiviteetteja on yllättävän paljon, jos jaksaa niitä etsiä.

Olen tullut varsin tiedostavaksi menoistani ja nykyään melkein kavahdan ajatusta minkään turhan ostamisesta. Olen lopettanut hiusteni värjäämisen, vähentänyt meikkausta ja juossut ympäri kaupunkia niiden harvojen meikkituotteiden perässä, jotta saisin ne mahdollisimman edullisesti. Kerään bonuksia, poimin mukaan löytämäni tyhjät pullot ja tölkit ja olen valmis näkemään vähän vaivaakin sen eteen, että saan kaiken pakollisen mahdollisimman edullisesti.

Ne harvat keikat, joilla olen viime aikoina käynyt, olen rahoittanut pääasiassa töistäni saamalla tyky-setelillä. Leffoja en ole jaksanut käydä katsomassa leffateatterissa asti. Lainaan niitä sitten, jos ne tulevat kirjaston valikoimiin. Lainaan kirjat kirjastosta, ei mulla ole tarvetta ostaa niitä. En pistä rahojani alkoholiin. Teen mieluummin ikimuistoisen reissun kuin juon rahani enkä muista illasta mitään.

Olen töissä matalapalkka-alalla ja saan käteen reilusti alle 2000 euroa kuussa. Kuitenkin, näillä valinnoilla, saan helposti kuussa säästöön jopa 700-800 euroa, kaikkien pakollisten menojen jälkeen.

LUOVU TURHASTA – TIENAA RAHAA

Sen lisäksi, että olen minimoinut kulutukseni, olen myös konmarittanut elämääni. Olen luopunut paljosta turhasta omaisuudesta. Osan olen myynyt huutonetissä tai kirpparilla, osan antanut kavereille ja keräykseen. Mutta muutamasta kirppismyyntikerrastakin olen saanut useamman satasen, joten on kannattanut.

Jossain vaiheessa mietin jotain pientä ekstratöiden tekemistä, mutta sitä en ole sen suuremmin jaksanut. Matkan suunnittelu sekä muutenkin pitkään reissuun liittyvät valmistelut ovat vieneet sen verran paljon aikaani, etten olisi oikeastaan edes ehtinyt. Blogihommilla olen tienannut vähän, mutta ihan murto-osan reissubudjetistani.

Myönnän, että välillä säästäminen on ollut aikamoista penninvenyttämistä. Edelliset työkenkäni korjasin aika monta kertaa ilmastointi- ja kirjankorjausteipillä, kun en halunnut käyttää rahojani uusien ostamiseen. Lisäksi olen herättänyt hilpeyttä kokkailuillani. Eväänä on ollut muun muassa lasagnelevyistä murrettuja, ja toki keitettyjä, pastanpalasia kastikkeella, kun niitä kaapissa oli ja viikon ruokabudjetti oli jo lopuillaan.

Myönnän, että mitä tahansa asiaa varten en olisi valmis näin innokkaasti säästämään. Ja tavallaan odotan jo reissun jälkeistä aikaa, kun raaskin taas ostaa kaupasta (tarjous)lohta ja useita eri hedelmiä kerralla. Mutta on ollut myös mahtavaa huomata, että pihistely on tuottanut tulosta ja reissubudjetti on oikeasti kasassa.

Koska monia kiinnostaa myös se, paljonko maailmanympärimatka tulee maksamaan, lupaan avata sitä vielä myöhemmin enemmän. Suunnitelmissani olisi tehdä hieman ennen lähtöä alustava budjettiarvio siitä, paljonko oletan reissun tulevan maksamaan ja kotiin palattuani laskelman siitä, miten budjettini piti. Pysykäähän siis kuulolla, jos ja kun reissuni raha-asiat kiinnostavat jatkossakin.

Lue myös nämä:

Mitä hyviä säästövinkkejä sulla on?


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER |  BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

15 Comments

  • Reply
    Meri / Syö Matkusta Rakasta
    25.10.2017 at 08:33

    Mä olen kyllä armoton tuhlari… En vaan osaa luopua elämän kivoista asioista (ulkona syöminen, shoppailu, kaikki turha) kokonaan. Toistaiseksi homma on pysynyt jotenkin kasassa, mutta onhan tässä tullut iso osa opintotuesta käytettyä silkkaan reissaamiseen, myönnetään. 😀

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      25.10.2017 at 11:04

      Vaikka mä oon ollut aina aika säästäväinen, on mun kyllä pitänyt pistää aivan uusia vaihteita tätä reissua varten. En usko, että olisin pystynyt tähän, jos kyseessä olisi mikä tahansa satunnainen säästökohde. Mulla kyllä yleensä on jäänyt aina palkasta vähän säästöön laitettavaksi, mutta tätä ennen se on ollut yleensä 50-200e/kuukausi. Joten tuosta huomaa, miten paljon enemmän olen pystynyt säästämiseeni vaikuttamaan. Helpolla se ei ole aina tullut, mutta onneksi oon siihen pystynyt. Välillä vaan on vähän nälkä 😀

  • Reply
    Sofia
    25.10.2017 at 16:31

    Nostan kyllä hattua kaikista noista sun säästökonsteista! Mulla on kanssa maailmanympärireissuun säästäminen käynnissä, mutta ihan noin huikeita summia en ole saanut kuukausittain säästöön. Säästötili on myös mun tärkein säästötapa, sillä se on pyhä, ja elän niinkuin sinne laitettuja rahoja ei olisi olemassa. Joka kuukausipalkasta laitan tietyn summan säästöön, sekä jos tilillä on rahaa juuri ennen seuraavaa maksupäivää, siirrän myös ne loput säästötilille. Lisäksi olen rajoittanut viikkobudjettia, jolla on maksettava viikon ruoat ja sosiaalinen elämä. Tästä saisi tarvittaessa vielä nipistettyä, mutta tykkään ostaa tuoretuotteita ja esimerkiksi juuri sitä lohta 😀 En myöskään halua rajata elämää liikaa matkaa odottaessa, sillä koen että myös nykyhetki on tärkeä ja haluan nauttia siitä. Mutta jos matkan lähentyessä budjetti ei ole kasassa, niin sitten täytyy tietysti säästää keinolla millä hyvänsä 🙂 Innolla odottelen sun reissun budjettipostausta!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      26.10.2017 at 17:13

      Kiitos! Välillä tekee itsekin mieli nostaa itselleni hattua. Voin kyllä myöntää, että ihan koko aikaa en ole säästänyt ihan näin suurella innolla ja itsekurilla. Mutta mitä lähemmäs reissua mennään, sitä vähemmän rahaa haluan tuhlata mihinkään ylimääräiseen. Jos olisin tehnyt tän postauksen vaikka puoli vuotta sitten, olisi se varmasti ollut hieman erilainen. Enkä nyt ihan kokonaan ole vain istunut kotona ja säästänyt. Olen mä esimerkiksi tehnyt useamman ulkomaanreissun tänä vuonna, tosin nekin varsin pienellä budjetilla. Että ihan kaikesta kivasta en ole koko säästämisen ajaksi luopunut. Eikä pidäkään. Ei säästämisessä ole mitään hauskaa, jos rahaa ei saisi käyttää yhtään mihinkään kuin tulevaan reissuun ja pakollisiin menoihin 🙂

      Säästötili on kyllä ihan ehdoton! Mulla on sama juttu, että kun sinne rahojaan laittaa, niin niitä ei sitten käytetä mihin sattuu, ja sieltä on suuri kynnys ottaa rahaa yhtään mihinkään.

      Budjettipostausta kirjoittelen varmaan joulukuun loppupuolella, kun kustannukset ovat entisestään tarkentuneet!

  • Reply
    Suvi / Coconuts & Good Vibes
    25.10.2017 at 19:11

    Tosi kiinnostava postaus! Musta on kiva, kun ihmiset puhuvat avoimesti raha-asioistaan ja säästämisestä. Joillakin kun on vieläkin sellainen hassu käsitys, että maailmanympärimatka vaatisi lottovoiton.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      26.10.2017 at 17:20

      Kiitos, kiva kuulla! Mua harmittaa, kun monella tuntuu olevan mielikuva siitä, että matkailu on tuhottoman kallista. Tiedän ihmisiä, jotka ovat luulleet että esimerkiksi lennot USA:an maksavat suunnilleen 1000e. Sen takia tykkään avata matkakustannuksia, että voin todistaa, ettei tällaistakaan reissua varten tarvitse voittaa lotossa. Rahankäyttö on valintoja, mutta jostain syystä matkailuun liittyvä rahankäyttö herättää paljon enemmän ihmetystä kuin kymmenien tai satojen eurojen kaataminen kurkusta alas viikonlopun aikana.

  • Reply
    Anni | Rajatapaukset
    28.10.2017 at 11:33

    Mä en kyllä pystyis ihan noin HC-säästämiseen, mutta sitäkin suuremmat propsit teikäläiselle!
    Raha-asioista toivois puhuttavan enemmänkin, niin matkailuun liittyen kuin ihan yleisestikin. Siitäkin propsit! 😀

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      28.10.2017 at 12:37

      Kiitos kaikista propseista, en tiedä minne saan ne mahtumaan ;D

      Mutta joo, mun mielestä raha-asioista on aina hyvä puhua. Ymmärrän kyllä, etteivät kaikki siihen viitsi lähteä, mutta kuten jo aiemmissa kommenteissakin sanoin, niin haluan murtaa matkailun kalleuteen liittyviä myyttejä. Ja avoimuudella toivon myös mahdollisesti vähentäväni kateellista kyräilyä. Omalla rahalla voi tehdä vaikka mitä, kun vain on valmis säätämöön ja ehkä luopumaan joista vähemmän tärkeistä asioista tavoitteita saavuttaakseen. En tienaa paljoa, mutta käytän viisaasti sen vähän mitä saan 🙂

  • Reply
    Sunna
    31.10.2017 at 21:40

    Loistavia vinkkejä! Kyllä se vaan on mahdollista lähes kaikille, jos vaan on päättäväinen ja valmis luopumaan paljosta. Tuo ruokien ostaminen käteisellä on niin hyvä vinkki, että taidanpa kokeilla. Täällä Hollannissa rahat vaan valuu hyppysistä, kun pelaan monella tilillä, kolmella kortilla ja kahden maan pankeilla. Baareihin ja ulkona syömiseenkin menee jonkin verran, kun kv-opiskelijat ovat aika yhteisöllistä porukkaa, mutta kenenkään soluhuoneeseen ei mahdu kymmenen hengen illallista.

    Ihan kohta pääset jo nauttimaan säästökuurin hedelmistä 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      1.11.2017 at 10:34

      Kiitos! Niinhän se on, monet asiat kyllä voi saavuttaa, mutta yleensä ne vaativat jonkinlaisia uhrauksia. Tosin en katso tällä hetkellä joutuneen luopumaan mistään oikeasti tärkeästä. Tai mistään, mitä ilman en voisi hetken olla. Voinhan taas kotiin palattuani käyttää rahaa enemmän muuhunkin, jos siltä tuntuu.

      Tuo käteisen käyttäminen on yksi tämän säästörupeaman kulmakiviä. Vaikka en koskaan olen kamalasti halunnut käyttää rahaa ruokaan, niin varsinkin pieniin herkkuihin on tullut pistettyä paljon “turhaa rahaa”. Mutta nyt kun budjetti on niin konkreettinen, on tuollaiset turhuudet jääneet heti pois. Uskon kyllä, että tuollaisen monen kortin ja parin tilin kanssa säätämisessä raha vain yhtäkkiä katoaa 😀

      Enää ei tosiaan ole kovin pitkä aika lähtöön 🙂

  • Reply
    Elina
    4.1.2018 at 10:57

    Olisi kiva kuulla vielä paljon meni rahaa mihinkin lentoihin, sekä ylipäätään matkan budjetista, auton vuokrauksesta ja retkistä, sekä esim. kuinka iso budjetti on yhdelle päivälle, ruoat ym. Mutta tosi hyvä olet säästämään, tämä minun unelmani myös, jospa joskus tulevaisuudessa toteutuisi 🙂

  • Reply
    J. M
    15.1.2019 at 17:12

    Onpa kiva lukea, että maailmasta löytyy muitakin “outoja” ihmisiä, mitä tulee säästämiseen ja budjetissa pysymiseen. Reissukassaan ei nyt vaan kosketa! Se on pyhä ja sinne ei ole mitään asiaa, ennenkuin härmä on jätetty taakse! Piste.
    Ruuasta säästäminen on mulle se vaikein paikka. Kun lautaselta löytyy miltei joka päivä samat eväät, elämästä tulee vähän ankeanpuoleista. No, kyllä sen kestää, koska palkinto odottaa taas parin viikon päästä😊

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      15.1.2019 at 21:18

      Haha kiitos, otan tämän “outouden” kohteliaisuutena! Reissukassa tosiaan on pyhä – sen ideahan vesittyisi, jos sieltä saisi ottaa rahaa kaikkeen pieneen tai isompaankin. Ruokailu muuttuu kyllä hieman yksipuoleiseksi, jos pitkän ajan elää pienellä ruokabudjetilla. Mutta sen tosiaan kestää, kun tietää että palkkio siitäkin on upea reissu 🙂

Vastaa käyttäjälle Suvi / Coconuts & Good Vibes Cancel Reply