Kerran poistuin kotoa
Eurooppa Kaupunkilomat

Mitä tehdä Firenzessä? Vinkit upeaan kaupunkiin!

Firenze on aivan huikea kaupunki. Se on perustettu ripaus ennen ajanlaskun alkua, joten kaupungilla on pitkä historia, joka on edelleen nähtävissä Firenzen sopukoita kierrellessä.

Toukokuisella reissullani Italiaan odotin eniten paluuta rakkaaseen Roomaan, mutta kärkikamppailussa oli myös kutkuttavalta tuntunut ensivisiitti Firenzeen. Kaikki, mitä olin lukenut ja kuullut kaupungista, tuntui niin kiehtovalta. Firenze kuulosti juuri sellaiselta kaupungilta, johon tulisin ihastumaan valtavasti.

Eivätkä ennakko-odotukseni olleet väärässä. Heti Firenzeen saavuttuani kaupunki kietoi mut pauloihinsa. Firenze oli kiehtova, mystinen, kutsuva ja juuri niin mua kuin kaupunki vain voi olla. Pari päivää kaupungissa ei riittänyt muuta kuin toteamaan, että tänne on pakko tulla toiste! Kyllä kahdessa päivässä silti ehti kaupunkia valloittaa! Tässä vinkkejäni siihen, mitä kaupungissa kannattaa nähdä.

PIAZZA DELLA DUOMO JA FIRENZEN TUOMIOKIRKKO

Aukion kuuluisa kolmikko kaverikuvassa

Firenzen katedraalia ei millään saanut mahdutettua yhteen kuvaan!

Aloitetaan Firenzen kenties kaikkein tunnetuimmasta maamerkistä, kaupungin katedraalista, Santa Maria del Fioresta ja aukiosta sen ympärillä. Aukiolta löytyy kirkon lisäksi korkeuksiin kurotteleva kellotorni, Campanile, sekä kastekirkko Battistero di San Giovanni.

Firenzen tuomiokirkko on Euroopan viidenneksi suurin kirkkorakennus ja se on erityisesti kuuluisa valtavasta kupolistaan, joka oli valmistuessaan maailman suurin. Sitä rakennettiin tekniikalla, joka oli huomattavan edistynyt 1400-luvulla. Olen katsonut rakentamisesta tehdyn, tällaista historiafania lämmittäävän dokumentin parikin kertaa. Jos aihe kiinnostaa, klikkaa itsesi tänne. Itse juuri mietin, katsoisinko sen kolmannen kerran nyt vai vähän myöhemmin.

Piazza della Duomolla käy jatkuvasti kova kuhina, ja pakko ihmismassojen sekaan on suunnata ihmettelemään. Aukio on niin upea! Katedraalin massivisuuden hahmottaa kunnolla vasta, kun seisoo pienenä ihmishahmona sen suurten seinien vieressä.

Kastekirkolla on huomiota herättävä ulkonäkö

Aukion rakennusten upea arkkitehtuuri sitoo rakennuskolmikon upeasti yhteen, vaikka rakennukset itsessään ovat kovin erilaiset. Siinä missä katedraali ja kellotorni uhkuvat massiivisuutta ja uhmaavat korkeuksia, on kastekirkko paljon maltillisempi. Mutta sen upeat kultaiset ovet ovat sen vetonaula. Niiden kuvitusta kannattaa pysähtyä ihmettelemään hetkeksi.

PONTE VECCHIO JA JOENVARSIMAISEMAT

Firenzen ikonisimman rakennelman tittelistä kilpailee myös kaupungin kuuluisa silta, Ponte Vecchio. Silta on rakennettu 1300-luvun puolivälissä ja se on ainoa Firenzen vanhoista silloista, joka on säilynyt nykypäiviin asti.

Silta on alusta asti vetänyt puoleensa erilaisia kauppiaita. Aluksi siellä työskenteli muun muassa teurastajia ja seppiä, mutta heidän muassaan tuomat haju- ja meluhaitat koettiin häiritsevinä ja heidän tilalleen kauppapaikoille tuli kultaseppiä. Nykypäivänäkin siltaa reunustavat rakennukset ovat täynnä kulta- ja jalokiviliikkeitä.

Ponte Vecchio on paljon muutakin kuin tavallinen silta, jota käyttää joen ylitykseen. Jo kaikki sillalle ripotellut pienet liikkeet tuovat sille oman leimansa, jonka kruunaa sillan yli kulkeva salakäytävä, Vasarin käytävä, joka yhdistää vastarannoilla sijaitsevat Palazzo Vecchion ja Palazzo Pittin. Firenzessä pitivät aikanaan valtaa Medicit, jotka käytävää apunaan käyttäen pystyivät kulkemaan näppärästi paikasta toiseen. Nykyään käytävässä toimii taidegalleria.

Vaikka silta olikin kamala ihmissumppu, piti se käydä kerran kävelemässä päästä päähän. Silta itsessään on niin uniikki, ja sillalta pääsi ihastelemaan kaupungin jokivarsimaisemia uudesta perspektiivistä.

Firenzeä halkoo kaunis Arnojoki, jonka varrella voi kävellä ja jota pääsee ihmettelemään usealta eri sillalta. Kävelyretkellä voi nauttia maisemien lisäksi hyvästä kattauksesta Firenzen arkkitehtuuria.

NAUTI FIRENZEN UPEISTA MAISEMISTA

Rakastan näitä kaupunkimaisemia!

Firenzessä riittää näköalapaikkoja, joilta ihastella kaunista kaupunkia. Itse ehdin käydä niistä kahdella – Piazzale Michelangelolla ja Palazzo Vecchion tornissa.

Piazzale Michelangelo

Maisema on upea myös auringonlaskun aikaan!

Piazzale Michelangelo sijaitsee toisella puolella Arnoa kuin vanha Firenze ikonisine maamerkkeineen. Piazzale Michelangelon näköalatasanteet ovatkin omiaan kauniin kaupunkisiluetin makusteluun. Firenze on mielestäni huikean kaunis kaupunki, ja pisteenä i:n päällä ovat kaupunkia ympäröivät vuoret.

Piazzale Michelangelo on suosittu paikka myös auringonlaskun ihasteluun. Jos paikkaan mielii mennä illalla luonnon värinäytöstä ihmettelemään, kannattaa olla paikalla ajoissa, ettei joudu ihmettelemään auringon mailleen menoa muiden selkien takaa tai puskista.

Palazzo Vecchion torni

Tämän näköalan takia torniin kannattaa kivuta!

Jos Piazzale Michelangelo tarjoaa upeita kaupunkisiluetteja, Palazzo Vecchion tornissa taas pääsee kaupungin ytimeen. Palazzo Vecchio sijaitsee kivenheiton päässä Firenzen tuomiokirkosta ja tarjoaa eturivipaikan kirkon ihailemiseen lintuperspektiivistä. Torniin kiipeäjälle on tarjolla kolme eri näköalatasannetta ja maisemat joka ilmansuuntaan, joten pieni porrastreeni on ehdottomasti vaivan arvoinen!

Olen kirjoittanut näistä Firenzen näköalapaikoista oman postauksen, sen voi lukea tästä.

PALAZZO VECCHIO

Palzzo Vecchiolla on varsin jylhä ulkomuoto. Kuvan torniin pääsee ihastelemaan maisemia!

Palazzo Vecchiossa kannattaa vierailla myös upeiden kaupunkimaisemien ihailun lisäksi. Paikka on Firenzeä muinoin hallinneen Medicin suvun entinen hallintopalatsi ja toimii nykyään kaupungintalona ja museona.

Pala museon loisteliaisuutta

Vaikka museot eivät olekaan kaikkein mediaseksikkäimpiä paikkoja, oli tämä todella mielenkiintoinen paikka. Rakennus on valmistunut 1300-luvulla ja mahduttaa itseensä huikean määrän kaupungin pitkää historiaa.

Viidensadan sali ja Marcianon taistelu

Jos paikan nimi soittaa vienoja kelloja, se saattaa johtua siitä, että olet lukenut Dan Brownin Inferno-kirjan. Kirjan tapahtumat sijoittuvat suurelta osin Firenzeen ja kirjan päähenkilöt seikkailevat mysteeriä ratkoakseen myös Palazzo Vecchion sokkeloissa. Palatsin museosta löytyy myös kirjassa esiintyneet Viidensadan sali ja sen tunnettu maalaus Marcianon taistelu, johon on kätketty viesti, sekä kuuluisan firenzeläisen kirjailijan Dante Alighierin kuolinnaamio.

Patsaita palatsin edustalla. Vasemmalla Daavid.

Paikan hulppea sisäpiha!

Jos itse museoon ei halua maksaa, kannattaa silti käydä pyörähtämässä Palazzo Vecchioa ympäröivällä Piazza Signorialla sekä museon aulassa. Palatsin ulkopuolelta löytyy muun muassa kopio Michelangelon Daavid-patsaasta sekä paljon muita, osin hämmentäviäkin, patsaita. Myös museon sisäpiha on varsin hulppea!

Jos haluat lukea lisää Dan Brownin Infernon tapahtumapaikoista Firenzessä ja muualla, olen kirjoittanut niistä oman postauksen.

BOBOLIN PUISTO

Pala puutarhaa, taustalla Palazzo Pitti

Firenze on suurien palatsien kaupunki. Palazzo Pitti sijaitsee Arnojoen toisella puolella kuin Firenzen historiallinen keskusta. Pittin palatsi olisi jo varmasti itsessään näkemisen arvoinen, sen seinien sisään mahtuu museo poikineen. Mutta mua veti puoleensa palatsin takaa alkava Bobolin puutarha.

Tuomiokirkon kupoli näkyy melkein mistäpäin Firenzeä tahansa!

Bobolin puutarha on todella laaja puistoalue ja mahduttaa sisäänsä vaikka mitä: suihkulähteitä, rakennuksia, veistoksia, lehväkujan, amfiteatterin ja erikoisen luolan, Buontalentin grotton. Koska puisto sijaitsee hieman kohoavalla rinteellä, näkee varsinkin sen korkeimmalta kohdalta Firenzen korkeimmat huiput ja muutakin kaupunkisiluettia.

Puutarha on todella kaunis, monipuolinen ja kiehtova paikka. Siellä riittää nähtävää ja seikkailtavaa tuntikausiksi. Mä pyörin puistossa muistaakseni noin kolme tuntia, mutta silti sain lopuksi melkein juosta puiston kaukaisimmista nurkista, minne asti olin ehtinyt vaeltamaan, uloskäynnille, koska muut suunnitelmat kutsuivat.

Buontalentin grottossa oli kolme hämmentävää luolaa

Puiston eriskummallinen luola, Buontalentin grotto on myös tuttu Dan Brownin Infernosta. Luola löytyy puiston laitamilta, mutta on kaikessa hämmentävyydessään ehdoton käyntikohde. Outoon luolaan pääsee myös sisälle. Kun saavuin paikalle, ovi sinne oli lukossa, mutta melkein heti se tultiin avaamaan. Ilmeisesti sitä avataan kerran tunnissa tai parissa pieneksi hetkeksi kerrallaan. Saavuin siis hyvään aikaan!

SEIKKAILE FIRENZEN HISTORIALLISILLA KADUILLA

Firenzellä on takanaan historiaa yli 2000 vuotta ja sen lisäksi kaupungin historiallinen keskusta on Unescon maailmanperintökohde. Kaupungin upeasta historiasta pystyykin nauttimaan kätevästi lähtemällä seikkailemaan kaupungin kapeilla, tunnelmallisilla kujilla.

Sen lisäksi, että kaupungilla on pitkä historia, on siellä syntynyt, kasvanut ja majaillut useita historian tunnettuja henkilöitä. Jumalaisen näytelmän kirjoittanut Dante sekä kuuluisa taiteilija Michelangelo ovat syntyneet Firenzessä. Leonardo da Vinci syntyi lähellä Firenzeä ja kouluttautui kaupungissa. On huikeaa ajatella, että satoja vuosia myöhemmin olen tallannut samoja katuja kuin nuo aikansa merkkihenkilöt.

Firenze on upea kaupunki, jossa riittää näkemistä ja tekemistä päiväkausiksi. Ainakin, jos on yhtä hullaantunut historiallisiin ja kauniisiin kaupunkeihin kuin mä olen! Seuraavaksi varaan kaupungille aikaa enemmän kuin kaksi päivää ja lähden innokkaasti tutkimaan myös Firenzen lähiseutuja. Tällä reissulla ehdin piipahtaa parin tunnin verran Pratossa, joka oli varsin hurmaava.

Onko Firenze sulle tuttu kaupunki?

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER |  BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

2 Comments

  • Reply
    dotravel
    20.2.2018 at 17:06

    Firenze on täynnä hienoja taidetta ja suurta historiaa ympäri kaupunkia.
    Kiitos osuudesta

Leave a Reply