Sykähdyttävää syyskuuta! Tämän kuun Instagram Travel Thursdayn aiheena on mieluisin matkustusmuoto. Pidän monenlaisesta matkanteosta. Juna on suosikkikulkuvälineeni. Pidän sen tasaisesta kyydistä ja yleensä varsin verrattomasta matkustusmukavuudesta. Lentäminenkin on ok, ainakin jos matkaan mahtuu upeita (vuori)maisemia. Busseista olen alkanut viime vuosina pitää, kun olen saanut matkapahoinvointini kuriin. Eikä mikään ole verrattomampaa kuin road trip hyvässä seurassa.
Silti kaikkein mieluisin matkanteon muotoni ovat omat jalkani. Mikään ei voita sitä, kun pääsen itse menemään, näkemään ja kokemaan. Ja voin pysähtyä ihmettelemään maailmaa aina silloin kuin haluan.
Jos mulla olisi aikaa, voisin kävellä vaikka maailman ääriin. Olisi ihanaa joskus, kun aikaa olisi riittämiin, kävellä vaikka Etelä-Eurooppaan asti. Vailla velvollisuuksia ja tiukkaa aikataulua, joka pakottaa kiirehtimään.
Kävellessä maisemat etenevät mulle juuri sopivalla tahdilla. Ja kun näen jotain niin kaunista, josta haluan nauttia vielä enemmän, voin vain pysäyttää liikkeen, olla ja fiilistellä. Liian usein olen junan tai bussin ikkunasta tuijottanut kaiholla upeita kyliä, vuoria, jokia tai muuta maailman kauneutta, mutta en ole voinut pysähtyä nauttimaan siitä. Se aina raastaa sydäntäni.
Toistaiseksi en ole voinut tehdä kovin pitkiä kävelyreissuja. Toki päivän aikana olen ehtinyt tallata kymmeniäkin kilometrejä, mutta ne pisimmät kävelymatkani vielä odottavat mua. Usean päivän tai viikon vaellukset. Sellaiset, joissa tunnit ja vuorokaudet katoaisivat. Olisi vain se hetki ja maisemat, jotka lipuvat ohi juuri täydellisellä vauhdilla.
Kävely on mahtavaa sekä kaupungeissa että luontokohteissa. Olen monesti maininnut, kuinka olen taittanut lähemmäs kolmenkymmenen kilometrin verran kaupungin katuja yhden reissupäivän aikana.
Suurkaupungit ovat mulle katkeransuolaisia. Aina ei ole järkevää tai ajallisesti mahdollista siiryä paikasta toiseen kävellen. Mutta kävelen aina kuin voin. Tuntuu, että metrossa, raitiovaunussa tai muussa menetän jotain oleellista kaupungin taiasta. En elä nähtävyyksille, sille että suhaan niiden välillä kiinnittämättä huomiota muuhun, mitä matkan varrelle osuu. Elän kaikelle sille, mitä matka tuo muassaan.
Kaupungeissa tunnun menettävän jotain oleellista, jos en aisti niitä hitaasti makustellen. Sivukaduille kurkistaen. Aukioille pysähtyen. Puistoissa nauttien. Hitaasti siirtyen paikasta toiseen, kokien samalla paikallista elämää, tunnelmaa ja kaupungin tai kylän sisintä.
Paikan persoonaa eivät tee ne kaikista kuvista tutut patsaat, rakennukset, suihkulähteet ja kirkot. Eivät yksin. Paikan luonne kilpistyy juuri siihen kaikkeen, mitä näiden maamerkkien ympärillä on. Lämpimänvärisiin rakennuksiin. Värikkäisiin ikkunaluukkuihin. Katutaiteeseen. Kapeisiin kujiin. Tunnelmallisiin ulkokahviloihin. Kaikkeen siihen, mikä on osa paikallisten arkea. Ja sen pääsee kokemaan sinne itse menemällä. Ei metrossa maan alla tai turistibussin ikkunasta.
Luonnossa liikkuessa koko maailman kauneus kilpistyy ympärille. Siinä melkein kuin lipuu osaksi maailmaa ja maisemaa. On upeaa kuulla puiden kahisevan tuulessa. Nähdä kuinka aurinko värjää maailman. Tuntea kuinka itse saan uutta virtaa siitä, että olen osa tuota luonnon verkkaista tahtia. Ei luonnossa liikkumisen sanota turhaan vähentävän stressiä. Kun annan itselleni aikaa hidastaa, pysähtyä ja nauttia, olo on heti parempi.
En usein pysty matkustamaan niin hitaasti kuin haluaisin. Mutta yritän tarttua siihen mahdollisuuteen aina kuin voin. Patikoida enemmän. Vaihtaa parin kilometrin matka julkisilla omiin jalkoihin. Vielä joskus haluan korvata lentomatkan omilla jaloillani, vei se sitten kuinka kauan aikaa tahansa!
Lue myös nämä:
- Päiväpatikointia Pohjois-Irlannissa
- Torres del Paine on patikoitsijan unelma
- Tongariro Alpine Crossing – p*ska sää mutta tulipa vaellettua!
- Junamatkustaminen Euroopassa ilman Interrail-lippua
Kaikki postauksen kuvat on otettu paikoista, joissa olen kävellyt tänä vuonna.
Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover ja Vagabonda. Itsehän olen Instagramissa nimimerkillä @hallanvaara.
16 Comments
sari/ matkalla lähelle tai kauas
7.9.2017 at 18:16Oletpa ehtinyt moneen paikkaan vuoden aikana ja vuosi ei edes ole loppu vielä. Onko loppuvuodelle suunnitelmia? Luonnossa retkeily kävellen on parasta. Mikä olisikaan mukavampaa kuin rinkka selässä kulkea kuin kulkuri pitkin maailmaa.
Noora | Kerran poistuin kotoa
8.9.2017 at 20:53Aika moneen paikkaan tämä vuosi on taas vienyt. Näin vuoden loppua kohden sen aina vasta huomaa. Näillä näkymin tämän vuoden viimeinenkin reissu on reissattu. Vaikka never say never! Mutta ei haittaa, jos loppuvuosi menee Suomessa 🙂 Kulkurina maailmalla olisi kyllä mukavaa olla. Tuskin loppuelämää, mutta ainakin aina kuin siltä tuntuu.
VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA
7.9.2017 at 18:43Moneen paikkaan oot ehtinyt! Tuosta Ezestä napatusta kuvasta tuli mieleen kyllä Ranskan Rivieran ihanat ja tunnelmalliset kaupungit missä käytiin viime kesänä. Oli kyllä juuri täydellisiä kaposia katuja kävelyyn ja vailla määränpäätä olevaan kävelyyn. Harmittanut jälkeenpäin ettei käyty tuolla Ezessä.
Noora | Kerran poistuin kotoa
8.9.2017 at 20:55Joo, on niitä paikkoja taas salakavalasti kertynyt. Asian oikeastaan tajuaa vasta kun alkaa tehdä tällaisia koontipostauksia 🙂 Ranskan Riviera oli täynnä mitä ihastuttavampia kyliä. Niin monta jäi vielä käymättä, ja sinne suunnalle onkin pakko lähivuosina palata. Harmi, ettei Eze mahtunut teidän matkaan, mutta ensi kerralla sitten!
ananas2go
8.9.2017 at 11:23Ihanan tunnelmallinen juttu, jotenkin tiivis, kuohkea ja mehevä. Sellaisia kai kävelyretket parhaimmillaan ovat. Lempilajini!
Noora | Kerran poistuin kotoa
8.9.2017 at 20:57No kiitos, tässähän menee ihan sanattomaksi. Kävely on parasta!
Salla / We're Not in Kansas Anymore
9.9.2017 at 16:43Ihana postaus, jotenkin tosi tunnelmallinen kuten tuossa yläpuolellakin oli jo kommentoitu 🙂
Itsekin tykkään esimerkiksi kaupunkilomalla liikkua paikasta toiseen kävellen (tai pyörällä), mutta mielestäni myös siihen matkakohteen joukkoliikenteeseen tutustuminen on osa sitä kokemusta, niissäkin kun on paljon maakohtaisia eroja.
Noora | Kerran poistuin kotoa
10.9.2017 at 19:40Kiitos, mukavaa kuulla! 🙂 Joukkoliikenne tuo kyllä myös oman tunnelmansa ja kosketuspinnan vierailemaansa kohteeseen. Esimerkiksi Lontoon metro on mielestäni aivan mahtava ja olen aina innoissani, kun pääsen sitä käyttämään. Mutta kyllä silti kävely vie voiton jopa siitä!
Kati / Lähinnä Kauempana
10.9.2017 at 09:28Kun olin yksin Kööpenhaminassa (kiitos muuten vinkeistä taannoin!), pääsin kävelyssä sellaiselle… zen-tasolle? Kävelin lopulta koko viikonlopun kaikki matkat ja siirtymät lentokenttäkulkemisia lukuunottamatta. Varsinkin, kun yksinolo on harvinaista herkkua, nautiskelin suunnattomasti koko päivän kestävästä urbaanista vaeltamisesta – yksin omien ajatusteni kanssa. Siinä oli jotain erityisen rentouttavaa ja (mä vihaan tätä sanaa, mutta univajeiset aivoni ei nyt keksi korvaavaa) voimaannuttavaa, kun askel askeleelta kaupunginosa hiljalleen vaihtui. Tykkäsin niin paljon!
Noora | Kerran poistuin kotoa
10.9.2017 at 19:44Mä niin ymmärrän tuon sun fiiliksen. Yksin kävelemisessä on jopa jotain meditatiivista. Juuri se yksin, omien ajatusten kanssa oleminen on mahtavaa. Toisaalta matkaseuran kanssa kävelemisessä on se hyvä puoli, että siinä kävelystä kipeytyneet jalat unohtuvat helpommin!
Kiva kuulla, että Köpis oli sulle mainio kävelykaupunki. Mäki tykkään paljon sen katujen tallaamisesta. Ja ole hyvä vielä vinkeistä. Mä olen niin onnellinen, että sä päätit lähteä yksin reissuun 🙂
Johanna @ Out of Office
10.9.2017 at 13:40Patikointi on parasta, ja kävelykin oikein mukiinmenevä tapa liikkua! En halua viettää lyhyitä lomiani metrotunneleissa, kävelen mielelläni pitkiäkin matkoja.
Yritän aina löytää hotellin kauniin puiston vierestä. Lontoossa se on usein ollut Hyde Park, jossa on käyty lukuisia kertoja juoksemassa, ja jopa testaamassa paikallisia kaupunkifillareita. Sen vihreyden keskelle pääseminen purkaa aina sitä stressiä, joka isoissa ihmisjoukoissa ja ruuhkissa tulee.
Mulla on muuten Tartosta myös kuva paikallisesta viemäriaukon kannesta, tosin taitaa olla ilman jalkoja 🙂
Noora | Kerran poistuin kotoa
10.9.2017 at 19:52Kävely on aina parasta, jos olosuhteet sen sallivat. Tosin esimerkiksi New Yorkissa etäisyydet pelkästään Manhattanilla ovat niin älyttömän pitkiä, että välillä on pakko hypätä metroon. Muuten koko loma menee siihen, että kävelee paikkojen välillä.
Mulla majapaikan kohde valikoituu yleensä sen mukaan, että sinne on helppo päästä. Mutta pitäisi joskus ehkä kokeilla katsoa helppopääsyistä majoitusta puiston vierestä. Niitäkin varmasti on. Puistot ovat niin tunnelmallisia paikkoja. Mä olen valitettavasti päässyt näkemään Hyde Parkista vain pintaraapaisun verran, mutta varmasti se on puisto juuri mun makuun.
Tuo viemäriaukkojen kansien kuvaaminen jalkojen kanssa on mun keräilyharrastus matkoilta. Vähän kuin selfie nähtävyyden kanssa, mutta eri tavalla. Noita on plakkarissa ehkä noin 30 eri kaupungeista. Niitä on varsin hauskaa bongailla. Lisäksi tuo Tarton oma oli varsin hieno. Olen jopa kirjoittanut aiheesta postauksen! https://www.rantapallo.fi/kerranpoistuinkotoa/2016/08/04/igtt-reissujeni-kerailyharrastus-kaivonkansiselfiet/ 🙂
Terhi | VAGABONDA
10.9.2017 at 13:42Voi apua, 30 kilometriä kaupunkikävelyä yhdessä päivässä? Mulla taitaa kipuraja tulla vastaan jo puolivälissä 🙂 Olen nyt Bukarestissa kolmatta ja viimeistä päivää, enkä millään keksi, että mitä sitä tänään tekisi. Yksi puisto olisi näkemättä, mutta kun sinne on yli 3 km matkaa ja minua laiskottaa. Mutta taidan sinusta inspiroituneena lopettaa tämän kahvilassa hengailun ja alkaa pistää tossua toisen eteen. Kuusi kilometriä kävelyä ei ole yhtään mitään 🙂
Noora | Kerran poistuin kotoa
10.9.2017 at 19:55Voi kyllä! Ihan joka reissupäivään moisia kilometrejä ei mahdu, mutta tehty on 😀 20 kilometriä kaupunkikävelyä päivässä on ihan peruskauraa… Ja vaatii tosin vähän hulluutta ja hyvät kengät. Ja sen, että välillä istuu johonkin kivaan paikkaan lepuuttamaan jalkojaan. Toivottavasti jaksoit lähteä puistoon asti ja nautit matkasta. Kävely on mahtavaa juuri siksi, että yleensä myös matka on loistava, ei pelkästään määränpää 🙂
Travelloverin Annika
28.9.2017 at 10:18Juuri näin! Kävellessä ehtii huomata yksityiskohtia, mutta silloinkin pitää malttaa kulkea hitaasti. Pitää oppia paikasta toiseen siirtymiskävelyn ja fiilistelykävelyn ero. Jälkimmäinen vasta avaa kunnolla silmät. Oma päiväennätykseni kaupungissa taitaa olla vain puolet omastasi, eli sellaiset 15 kilometriä. silloinkin kyllä jaloista huomaa kävelleensä. 🙂
Noora | Kerran poistuin kotoa
29.9.2017 at 12:21Totta, kävelyä on erilaista. Joskus pitää kiirehtää, mutta toisinaan silloinkin ehtii hieman nauttia maisemista. Mutta sitten ovat erikseen ne kävelyt, kun on aikaa pysähdellä, nauttia ja ihmetellä. Ei lähemmäs 30 kilometriä pysty kovin monena päivänä peräkkäin kävelemään. Siinä alkaa jo tuntua sen verran jaloissa. Ja hyvät kengät on pakko olla, huonoilla ei voi edes haaveilla tuollaisista määristä!