Kerran poistuin kotoa
Eurooppa Kaupunkilomat

Venetsia oli kuin satumaailma

Huh. Mä olen halunnut kirjoittaa Venetsiasta siitä asti, kun reissailin siellä toukokuun puolivälissä. Mutta nyt kun vihdoin olisi sen aika, en tiedä mitä sanoa. Kaikista peloistani ja ennakkoluuloistani huolimatta kaupunki onnistui tekemään muhun valtavan vaikutuksen niinä parinä päivänä, mitä ehdin siellä viettää.

Pelkäsin, että ahdistuisin Venetsian ihmismääristä. Olen viime aikoina huomannut tietoisesti hakeutuvani rauhallisimmille kulmille. En millään jaksaisi sumppuuntuvia ihmismassoja, tönimistä, rynnimistä ja selfiekeppien väistelyä. Bussissa matkalla Bolognasta Venetsiaan annoinkin itselleni luvan olla pitämättä kaupungista. Jo ihan varmuuden vuoksi, ettei tulisi pettymyksiä.

Toukokuinen Venetsia oli täydellinen

Kuitenkin kun vaihdoin Mestren asemalla paikallisjunaan, jolla suuntasin viimeiset metrit Venetsian ytimeen, mut valtasi rauha. Kaupunki ei näyttänytkään joka aistia kuormittavalta kakofoniselta painajaiselta, vaan tyyneltä ja kutsuvalta.

Sama tunne voimistui, kun pönötin Santa Lucian juna-aseman aukiolla, imien itseeni ensihenkäyksiä Venetsiasta. Ihmisiä toki oli, muttei liikaa. Ei ollut pahoja hajuja, ei tunnetta siitä ettei sekaan mahdu. Jäin fiilistelemään kotoisaa tunnetta, hain juna-asemalta pizzaa ja ahmin sen aseman portailla istuen ja nauttien siitä tunteesta mikä mut valtasi. Kuin olisin tullut kotiin.

Koska pessimisti ei pety, olin myös etukäteen varautunut siihen, ettei Venetsia olisikaan visuaalisesti niin upea kuin mitä kuvissa annetaan ymmärtää. Tämähän pitää paikkansa valitettavan monen kuuluisan nähtävyyden tai joidenkin kaupunkien kanssa. Paikka näyttää hyvältä ja autenttiselta vain tietystä kuvakulmasta. Tai ne kolme upeaa vanhaa taloa ovatkin sitten ne ainoat kuvaukselliset rakennukset koko kaupungissa.

Venetsia on juuri niin kaunis kuin kuvissa

Venetsiassa ei missään nimessä tarvitse pelätä etteikö löytäisi kauniille kulmille. Vanha Venetsia on yksi iso täydellinen kuvakulma. Rappioromantiikkaa henkiviä rakennuksia, kapeita kanaaleja, tunnelmallisia siltoja ja sokkeloisia, autioita kujia löytyy oikeastaan minne tahansa meneekään. Ja tietenkin niitä gondoleita!

Ympäri Venetsiaa harhaillessaan oli uskomatonta huomata, kuinka kaupunki onnistuu säilyttämään ilmeikkyytensä minne tahansa siellä menee. Joka nurkan takaa avautui Venetsia juuri sellaisena kuin sen on kuvista nähnyt. Tai oikeastaan vielä parempana, koska nyt sen kaiken sai itse kokea.

Vaikka mä tykkäänkin yleensä ihmetellä kaupunkien kuuluisia, vanhoja rakennuksia, se ei ollut Venetsiassa pääasiallinen agendani. Toki kävin pyörähtämässä Pyhän Markuksen torilla ja tutustumassa Pyhän Markuksen kirkkoon. Jonne hämmästyksekseni taisin jonottaa viisi minuuttia! Jos jotain kiinnostaa, niin olin paikalla toukokuisena arkipäivänä joskus ennen yhtätoista. Ja varautunut paljon pidempään jonotukseen. Mutta esimerkiksi Dogen palatsin jätin seuraaviin kertoihin.

Unohda kartta ja lähde seikkailulle!

Mun mielestä parasta Venetsiassa oli päämäärätön seikkailu ympäriinsä. Niin kuin siellä vähän kuuluukin tehdä. Eksyä ja sitä kautta löytää. Minkä takia en edes osaa sanoa tarkalleen, missä kaikkialla kävin. Mutta yksikään tuntematon sijainti ei osoittautunut huonoksi valinnaksi. Anna siis mennä!

Paikka on kuitenkin niin pieni, ettei siellä tosissaan voi eksyä. Lisäksi opasteita Piazzale Roman (bussiaseman) ja San Marcon suuntaan on aina tasaisin väliajoin. Eli kaupungin ääripäihin. Jos meinaa oikeasti hukkua, lähtee seuraamaan opasteita edes jompaan kumpaan noista, niin sillä pääsee taas paremmin kartalle siitä missä on.

Canal Granden varrella on tunnelmaa

Toinen Venetsian paras juttu oli Canal Granden varrella istuminen. Mä olisin voinut viettää siellä tuntikausia. Oli maagista nauttia aurinkoisista päivistä satumaisen upeissa puitteissa ja katsoa kun maailma lipuu ohi. Harmi, että halu seikkailla pitkin poikin kaupunkia oli myös vähintään yhtä vahva. Mutta oli myös hyvä aina välillä seikkailla ja sitten parkkeerata. Saivat jalkaparkanikin vähän lepoa.

Reissuni Venetsiaan kruunasi aivan täydellinen sää. Lämmin ja aurinkoinen, mutta ei liian paahtava. Musta tuntui, että Venetsia yritti tarjota mulle parastaan, aivan kuin kumotakseen viimeisetkin ennakkoluuloni. Ja siinä se kyllä onnistui. Venetsia oli varmasti kauneimmillaan, värejä pursuileva kaupunki pääsi oikeuksiinsa auringonvalon sitä helliessä. En olisi voinut kuvitella täydellisempiä ensitreffejä Venetsian kanssa!

Minkälaisia fiiliksiä Venetsia on suhun jättänyt?

Ai niin! Olen vihdoinkin ollut niin aikaansaava, että Kerran poistuin kotoa löytyy myös blogit.fi-sivulta. Laitahan blogi sitä(kin) kautta seurantaan!

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

4 Comments

  • Reply
    Sandra
    1.7.2017 at 15:31

    Venetsia on ihmeellinen, kuin mykistävä, surrealistinen uni. Ihanasti kerroit paikasta ja syntyi taas halu palata kaupunkiin.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      1.7.2017 at 20:30

      Juuri tuota mainitsemaasi Venetsia on. Niin uskomaton, ja silti kaikessa omaperäisyydessään uskottava. Kiitos, kiva kuulla jos onnistuin välittämään tunnelmaa. Mullakin on kamala kaipuu takaisin, eikä tämän postauksen kirjoittaminen ainakaan vähentänyt sitä!

  • Reply
    Anni | Rajatapaukset
    4.7.2017 at 13:39

    Ehkä mäkin sitten uskaltaudun Venetsiaan joku kerta! Eniten oon pelänny että siellä oikeasti haisee tosi pahalta 😀

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      4.7.2017 at 19:15

      Uskaltaudu ihmeessä! Mulla hajun pelko ei ollut päällimmäisin syy karttaa sitä, vaan oikeasti pelkäsin sen olevan totaalinen turistihelvetti. 😀 Onneksi kumpikaan ei ollut ainakaan toukokuussa totta. Oon haaveillut, että sitten jos ja kun pääsisin vihdoin käymään Sloveniassa, niin voisin lentää Venetsiaan ja jatkaa sieltä sitten matkaa kohti Sloveniaa 🙂

Vastaa käyttäjälle Noora | Kerran poistuin kotoa Cancel Reply