Kerran poistuin kotoa
Blogihaasteet Eurooppa Kaupunkilomat

IGTT: I niin kuin ihana, I niin kuin Italia!

Kesäkuuta teille, armaat ihmiset! Vaikka ei tosin ihan siltä tunnu. Täällä istun vilttiin kääriytyneenä ja siemailen teetä. Italian lämpö ja reissun rusketus on enää muisto vain. Mutta onneksi muistotkin pystyy nykyisin konkretisoimaan varsin mainiosti, joten otetaan tämän kuun Instagram Travel Thursdayn kunniaksi lyhyt oppimäärä siitä, mitä kaikkea mun kahdeksanpäiväinen retkeni saapasmaahan pitikään sisällään.

Onnistuin kahdeksan päivän aikana seikkailemaan viidessä Italian kaupungissa ja lisäämään siihen päälle vielä maan sisään mahtuvat pikkuvaltiot Vatikaanin ja San Marinon. Mahdutan nekin sujuvasti mukaan tähän postaukseen, sillä vaikka ne ovatkin omia maitaan, ne silti sijaitsevat Italiassa. Reissuni oli sangen tiivistahtinen, mutta en olisi osannut pudottaa reitiltäni mitään poiskaan – eikä näin jälkeenpäin olisi edes tarvinnut. Jokainen paikka ansaitsi käyntinsä, ja varmasti ainakin lähes jokaisessa tulen vierailemaan myös uudestaan. Niin paljon kaikesta näkemästäni ja kokemastani pidin.

Rooma + Vatikaani

Reissuni alkoi lennolla Roomaan, ja oli Vatikaanin lisäksi ainoa kohde, jossa olin vieraillut Italiassa aiemminkin. Kävin edellisen kerran Roomassa viime vuoden helmikuussa ja ehdin pitkän viikonlopun aikana rakastua kaupunkiin totaalisesti. Historiaa rakastavana sydämeni läpättää onnesta oikeastaan minne tahansa Roomassa menenkin!

Kiertelin varsin paljon samoja kulmia kuin viime kerrallakin. Viimeksi yritimme päästä käymään Vatikaanin Pietarinkirkossa, mutta silloin paavilla oli bileet kirkon aukiolla, joten kävimmekin Vatikaanin museossa. Nyt pääsin kirkon huipulle asti ja tietenkin porrashulluna kiipesin kaikki 551 askelmaa. Sen jälkeen kun olin kävellyt hostellilta Vatikaaniin viiden kilometrin verran. Oli kuulemma julkisen liikenteen lakko osunut samalle päivälle, mutta eihän tuollaiset pienet sattumukset mun menoa hidastaneet. Roomassa päätin myös, että Italiassa on sallittua käydä kahdesti päivässä gelatolla ja tässä lupauksessa pysyin!

Firenze + Prato

Jatkoin matkaani Roomasta Firenzeen, jossa vietin kaksi ihanaa päivää. Olin jo ennakkoon kasvattanut odotukseni Firenzeä kohtaan valtaviksi, mutta silti kaupunki onnistui yllättämään positiivisesti! Hyvä Italia! Jos Rooma oli historian hurmosta, ei Firenzessä tarvinnut muuttaa agendaa. Kaupungin upeus löi mut ällikällä, ja tietenkin Firenzen oleellisin osa kaupunkisiluettia, Duomo, sai mut päästä pyörälle. Pakko muuten myöntää, että luulin kupolin ruskean värin takia koko kirkon olevan samanvärinen. Vähäpä tiesin.

Firenzessä sain myös London and beyond -blogin Lenalta viestiä, että hän olisi käymässä Pratossa, lähellä Firenzeä ja josko treffattaisiin. No tietenkin! Hurautin illaksi paikallisjunalla tuohon hurmaavaan kaupukiin, josta en ollut ennen kuullutkaan. Mutta seuraavalla kerralla Firenzen hollilla reissatessani tiedän keskittyä myös seudun pienempiin kaupunkeihin, niin pittoreskia ja kiireetöntä tunnelmaa Prato tarjosi. Hämmensimme myös erästä edellämme kulkenutta paikallista poikaa vilkkaalla suomen solkkaamisellamme. Poikaparka kääntyi tuijottamaan taakseen varmasti lähemmäs kymmenen kertaa, kun ei millään voinut uskoa, että tätikaksikosta kuuluu niin kummallista ääntä!

Bologna

Bologna oli etukäteen ajateltuna kohteistani se, joita kohtaan odotukseni olivat vähäisimmät. Olin sen perusteella varannut kaupungille vain yhden kokonaisen päivän – toinen päivä kun menisi päiväreissuun San Marinoon. Mutta ei Bolognakaan huono veto ollut! Se tarjosi todella kauniin, vaikka hieman tuntemattomamman kaupungin. Mutta se oli ehdottomasti hyvä asia, sillä se tarjosi myös rentoilutauon varsin hektiseen reissuun. Koska Bolognassa ei ollut mitään ns. pakollista nähtävää, sainkin keskittyä reilusti siihen, että vain nautin kaupungin kauneudesta ja päämäärättömästä kiertelystä.

San Marino

Tein San Marinoon päiväretken Bolognasta, ja vaikka Bologna olikin hyvä, oli San Marino paras! Osittain suuntasin San Marinoon, koska kerrankin olisi tilaisuus napata haltuun tuo hassu pikkuvaltio, mutta jo etukäteen kuvien perusteella olin varsin vakuuttunut siitä, että San Marino olisi oikeastikin käymisen arvoinen paikka. Ja niinhän se olikin. Maan historiaa henkivä pääkaupunki oli varustettu niin hulppeilla maisemilla, että olin jo muuttamassa sinne. San Marinon pääkaupungin sijainti 750 metrissä vuorenhuipulla on silmäkarkkia kaikille upeiden näkymien ystäville.

Vaikka monesta käymästäni paikasta olen pitänyt valtavasti, rakastunut joko upeisiin maisemiin ja rakennuksiin tai lumoutunut paikan tunnelmasta, niin harva on silti saanut miettimään sinne muuttamista. San Marino oli kuitenkin tällainen kohde, jossa sen ikonisia linnoitusmaisia tornimaisemia tuijotellessani mietin, jos vain jäisin sinne. Niihin maisemiin. San Marino sai mut pakahtumaan onnesta, ja olen varma, että täällä tulen käymään vielä monta kertaa ellen sitten muuta sinne asumaan!

Venetsia

Koska reissuni oli onnistunut yli odotusten, niin kohteiden kuin säänkin suhteen, aloin Venetsiaa lähestyessä keräillä itseni skeptisyyttä. Eihän tuo turisteja pursuileva, hajuistaan tunnettu ja yksi maailman kuuluisimmista kaupungeista nyt vain enää voi muuttua kirsikaksi kakun päälle. Olin jo luvannut itselleni, että on ihan ok, jos Venetsia onkin pettymys. Odotinkin saapuvani kakofoniseen kaupunkiin, joka hyökyy mun päälle kaikilla aisteilla ja fyysisestikin. Olin niin väärässä.

Kun astuin Venetsian saarten kamaralle, mut valtasi omituinen tyyneys ja tunne siitä kuin olisin tullut kotiin. Olin etukäteen pelännyt toukokuun puolivälin olevan jo turhan kuuma ja turistientäyteinen aika kaupungille. Näin ei onneksi ollut. Sain omaa rauhaa, tilaa hengittää ja kaupan päälle täydellisen sään. Sinisen taivaan ja juuri sopivat lämpötilat. Venetsia oli eksymistä ja ihastelemista. Ja juuri niin kaunis kun se kuvissa on. Jokainen kulma Venetsiasta on kuin Instagramia varten tehty. Myös tänne tulen palaamaan vielä monta kertaa! Paljon kaupungista jäi näkemättä jo ihan sen takia, että niin monta kertaa vain parkkeerasin itseni istumaan Canal Granden varrelle ja ihmettelemään kun kaupunki lipuu ohi.

Summa summarum: reissuuni mahtui kahdeksan täydellistä päivää, rakastuin Italiaan palavasti viimeistään nyt, söin gelatoa enemmän kuin laki sallii ja kävelin kahdeksassa päivässä yli 170 kilometriä!

Lue myös nämä:


Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat TravelloverSkimbaco ja Muru Mou. Itsehän olen Instagramissa nimimerkillä @hallanvaara.

You Might Also Like...

30 Comments

  • Reply
    Terhi / Muru Mou
    1.6.2017 at 15:05

    No huh huh, on sulla ollut tiukka tahti! 🙂 Minäkin ihastuin viime kesän reissulla Firenzeen todella palavasti, mutta Bologna oli mielestäni tylsä. En sitten viihtynytkään siellä kuin päivän ja lähdin Riminiin – ja siitäkään en tykännyt. Olisi pitänytkin mennä Riminin sijaan San Marinoon!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      2.6.2017 at 22:47

      Tahti oli kyllä tiukka, mutta ei noissa maisemissa ehtinyt väsyä 🙂 Mä muistankin sun valitelleen tuota Bolognaa tylsäksi. Samoin siellä käynyt kaverini varoitteli, ettei se ole turhan mielenkiintoinen. Ei se ehkä muihin reissuni kaupunkeihin verrattuna ollut yhtä huikea, mutta silti pidin siitä. Riminikin näytti bussin ikkunasta varsin mielenkiintoiselta, mitä en osannut rantakohteeksi profiloituneelta paikalta odottaa. Ehkä sinnekin joskus uskaltaudun päiväksi seikkailemaan! En rannalle, mutta pitkin poikin kaupunkia. San Marino olisi toivottavasti ilahduttanut suakin, ensi kertaa varten tiedät nyt minne suunnata 😉

  • Reply
    Heli/ Näkymiä vihreältä kukkulalta
    1.6.2017 at 16:20

    Onpa sulla ollut tiukkatahtinen turnee! Yhdessäkin paikassa viihtyisi varmasti kahdeksan päivää. San Marinoon aloin suunnitella matkaa heti!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      2.6.2017 at 22:50

      Tahti oli kyllä aika tiukka, mutta en olisi tuolta reitiltä osannut mitään pudottaa poiskaan. Eikä näin jälkeenpäin katseltuna olisi edes tarvinnut 🙂 Mutta varmasti Bolognaa lukuun ottamatta noissa kohteissa menisi helposti se kahdeksan päivää. Ihanaa jos olen onnistunut levittämään San Marinon ilosanomaa!

  • Reply
    Skimbacon Katja
    1.6.2017 at 18:59

    Siis en meinaa uskoa noita sun käveltyjä kilometrejä, mutta siis uskon kuitenkin!! Italia on kyllä just eikä melkein näin hurmaava, ja sulla oli kyllä uskomattoman onnistunut reissu ja näit ihan mielettömästi. Ei ihme että kilometrejä kertyi!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      2.6.2017 at 22:53

      Haha, en mäkään aina meinaa uskoa paljonko olen reissuillani kävellyt. Tai en uskoisi, elleivät jalkani muistuttaisi mua! Onneksi oli mukana hyvät kengät. Käveltyä tulee niin huomaamatta, että vasta päivän lopuksi tulee ihmeteltyä kilometrilukemia. Italia oli kyllä juuri niin hurmaava kuin osasin odottaa, ellei enemmänkin. Kyllä näitä täyden kympin reissuja voi tehdä myös Euroopassa 🙂

  • Reply
    sari/ matkalla lähelle tai kauas
    1.6.2017 at 20:03

    San Marino on täälläkin haaveena. Näyttää olevan aika hieno paikka! Hieno kierros. Uskon nuo kävellyt kilometrit. Niitä kertyy uskomattomasti. Pitääkin ottaa askelmittari mukaan seuraavalle reissulle. Muuten itse pelkäsin, että lihoon ihan kamalasti viime kesän Italian matkallamme. Sen verran söin gelatoa, pizzaa, friteerattuja mereneläviä ja jälkkäreitä. Mutta mitä ihmettä. Vaaka näytti aivan päinvastaista!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      2.6.2017 at 22:56

      Toivottavasti pääset käymään San Marinossa! Mä ihastuin siihen niin pahasti että haluan nyt levittää sen ilosanomaa kaikille 🙂 Mulla ei varsinaisesti askelmittaria ole, mutta iPhonessa on sovellus, joka noita metrejä mittaa. Ja mielestäni varsin tarkasti. Toki joskus olisi kivaa testailla hommaa kunnon askelmittarinkin kanssa. Mäkin pelkäsin että tulen Italiasta takaisin kaksi kertaa painavampana, mutta onneksi nuo päivittäiset kävelymatkat taisivat hieman tasapainottaa herkuttelua eikä vahinkoja tapahtunut.

  • Reply
    Aron / Ja sitten matkaan...
    1.6.2017 at 21:24

    Oi, oli kiva katsella kuviasi ja lukea matkakertomusta. Oma vähäinen Italian kokemukseni on tuottanut vain yhden selkeän pettymyksen, Pisan. Kaikki muut vierailukohteet ovat olleet mielettömän upeita. Sinulla on kyllä ollut melkoisen vauhdikas loma! Odotan jo itsekin innolla omaa kesälomaani ja tulevaa Italian kierrosta, josta ei tule gelatoa ja pizzaa puuttumaan.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      2.6.2017 at 23:01

      Kiitos, kiva kuulla! Pisasta en ole kuullut moneltakaan kovin suurta hehkutusta. Varmasti siellä joskus tulen käymään, jos nurkille osun, mutta tuskin varta vasten lähden Italiassa käymään Pisan takia. Mun ensikosketus Italiaan oli Milano. Ei mitenkään kamala kohde, mutta ei myöskään mikään ykkössuosikkini. Mutta nyt kaikki nämä muut paikat missä olen käynyt, ovat olleet nappivalintoja. Loma oli tosiaan hieman vauhdikas, mutta kun Rooman ja Venetsian väliltä ei osannut pudottaa yhtään kohdetta poiskaan niin minkäs tein. Ihanaa Italian reissua, mä odottelen jo innolla koska pääsen sinne taas uudelleen!

  • Reply
    Timo
    1.6.2017 at 22:00

    San Marino -kuvat olikin kiva nähdä. Oltiin 15v sitten siinä lähellä, mutta jäi silloin käymättä ja olisi selvästi kannattanut!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      2.6.2017 at 23:02

      Kiitos, kiva kuulla! Harmi, ettei San Marino osunut kohdelistalle tuolloin. Toivottavasti pääset siellä vielä joskus käymään 🙂

  • Reply
    Mika / Lähtöportti
    1.6.2017 at 23:07

    Onneksi ei ole gelaton syömistä rajoittavaa lakia! 😀 Mukavaa, että Italia-hulluus on iskenyt suhunkin. Seuraavalla kerralla Toscanassa käy ainakin Sienassa, Luccassa ja San Gimignanossa myös! Tuo sun kävelymäärä on kunnioitettava, haastaa jo yhden mun kaverin joka yksin reissatessaan kävelee järjettömiä matkoja Pohjois-Amerikan kiekkokaupungeissa.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      2.6.2017 at 23:08

      Todellakin! Tosin pelkään että mun käynnin jälkeen on sellaista alettu puuhastella 😀 Kiitos muuten myös Vivoli-vinkistä! Menin, testasin ja jos asuisin Firenzessä, painaisin varmaan 500 kiloa… Kiitos kohdevinkeistä, kaikki näyttivät aivan upeilta. Varmasti tulen noissa kaikissa käymään. Nyt tekisi mieli metsästää elokuun reissukohteesta Nizzasta halvat lennot tuolle suunnalle ja skipata Nizza lähes tyystin 😀 Mä en edes oikein tajua käveleväni niin paljon kuin kävelen. Se tulee ihan huomaamatta, kun menee aina sinne missä on kaunista. Mutta varmasti gelaton mättämisen tasapainona tämä on ihan hyvä ominaisuus 🙂

      • Reply
        Mika / Lähtöportti
        3.6.2017 at 19:15

        Ah, Vivoli, kiva kun kävit testaamassa! 🙂 Nizzastahan pääsee helposti Italiaan piipahtamaan vaikka junalla, jos ei Toscanaan asti, niin vaikka Genovan seudulle. Nizzan ympäristössä mun suosikkikaupunki on ehdottomasti Antibes ja suosittelen myös risteilyä Korsikalle.

        • Reply
          Noora | Kerran poistuin kotoa
          3.6.2017 at 21:52

          Kiva kun osasit Vivolia suositella! Sen verran suuri luotto mulla on sun tietämykseen Italian ja erityisesti sen gelaton suhteen, että uskalsin luottaa hyvään vinkkiin 🙂 Huomasin itsekin, ettei Nizza kovin kaukana Italiasta ole. Ennen kuin löysin nuo budjettiini sopivat lennot Nizzaan ja takaisin, olin jo suunnittelemassa reissua menolennolla Nizzaan ja paluulla joko Pisasta (kirjoitin ensin pizzasta :D) tai Milanosta Tukholman kautta. Tosin monen kohteen kautta kulkeminen maitse olisi ollut aika kallista… Ehkä pitäydyn siis nyt Nizzan suunnalla, siellä kun en ole ennen käynyt. Monacossa tosin olisi tarkoitus käydä ja ehkä jossain lähiseudulla myös. Pitääkin tsekata tuo Antibes.

  • Reply
    laura / to travel is to live
    2.6.2017 at 10:09

    Vau miten paljon oot ehtinyt yhdessä reissussa! Ihastelinkin noita sun San Marino -kuvia jo Instan puolella, niin upeita maisemia että alkoi kohteena yhtäkkiä kiinnostaa aika lailla 😀

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      2.6.2017 at 23:11

      Haha, mun reissut on kyllä monesti aika tehokkaita! Mutta minkäs tein kun en osannut jättää pois yhtään noista kohteista 😀 Jes, ihanaa jos oon saanut San Marino -kiinnostuksen heräämään. Se oli kyllä niin upea maa, että toivottavasti moni muukin päätyy sinne ihastumaan 🙂

  • Reply
    Heidi / Auringon alla
    3.6.2017 at 16:38

    Voi kun oot nähnyt yhdellä reissulla paljon, ja niin ihania kuvia, en kestä! En ole tähän mennessä erityisesti himoinnut San Marinoon, koska en tiedä siitä mitään muuta kuin että se on minivaltio, paitsi nyt kun näin nuo kuvat niin pakko päästä joskus! Osa näistä paikoista olikin tuttuja, mutta uusintaakin olisi kiva ottaa. Italia on todella upea matkailumaa, siellä on niin paljon kaikkea. Heh, tajusin juuri, että olemme syöneet tänään italialaisen aamupalan (italialaisessa kahvilassa täällä Oulussa), ja päivälliseksi tein herkullista lasagnea 😉 Tietty Italian muistot ovat olleet mielessä tänään niiden myötä!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      3.6.2017 at 21:46

      Kiitos! Ihana reissu oli, ja kuvat toivottavasti välittävät edes osan tunnelmaa! Mäkin elin varsin kauan pimennossa sen suhteen millainen San Marino on, siis muuta kuin pikkuvaltio. Joskus sitten satuin googlettelemaan kuvia paikasta ja siltä istumalta päätin, että sinne on päästävä heti kun reissu osuu edes vähän samoille kulmille. Ja nyt onneksi osui <3 Toivottavasti pääset pian itsekin käymään siellä ja ihanaa, että moni on tuntunut innostuvan San Marinosta! Se onkin ollut tavoitteeni 🙂 Oi, sullahan on ollut kunnon Italia-päivä. Varmasti ihan tämän postauksen kunniaksi 😉

  • Reply
    Kati / Lähinnä Kauempana
    4.6.2017 at 12:44

    En mä pysty enää sun juttuja lukemaan ilman, että saan ihan järkyttävän matkakuumeen. Mun on päästävä nyt Italiaan, kaikkiin näihin sun kohteisiin. Olen ihan fiiliksissä näistä sun tarinoista! Onneksi lokakuussa päästään perheen kanssa Roomaan (ja ehkä siis Vatikaaniinkin – kannattaako?) ja pääsen edes vähän ihanaan Italiaan. Lupaan noudattaa sun ohjenuoraa, eli kaksi gelatoa päivässä on ihan ok! Lapset varsinkin arvostaa. 🙂
    .
    Sulla taitaa olla aika teräksiset lihakset, kun jaksat viiden kilsan kävelyn päälle vielä kiivetä yli 500 askelmaa. 😀 HUH!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      5.6.2017 at 18:21

      Apua, mä taas oon ihan fiiliksissä sun kommentista! Ihanaa aiheuttaa muissakin Italia-kuumetta, se maa on ihan liian ihana <3 Ja aika hyvin oon tainnut matkabloggaajana onnistua, jos tätä lukemalla matkakuume tarttuu 😉 Mahtavaa reissua Roomaan! Mun mielestä Vatikaani ei ole ehkä maailman paras kohde lapsille. Pietarinkirkkoon kiipeäminen jyrkissä portaissa ja kallistuvill käytävillä ei ollut suurta herkkua edes mulle, eli ainakaan sinne en koko perheen voimalla suuntaisi. Kirkko itsessään sekä museo taas ovat lähinnä taiteen ja yksityiskohtien ihailua, mikä on mulle sopivaa ajanvietettä, mutta ei välttämättä jaksa viihdyttää lapsia. Paitsi jos ootte kasvattamassa niistä historiantutkijoita tai taidekriitikkoja 😀 Gelatoannostusta suosittelen kyllä noudattamaan, varmasti se sopii koko perheelle 🙂 Ehkä jalat alkaa vähän teräksiset olla, aika monta kiipeilypäivää Italiaankin mahtui. Sen siitä saa kun asuu Pyynikin ja Pispalan portaisten lenkkimaastojen vieressä…

  • Reply
    Teija / Lähdetään Taas
    4.6.2017 at 21:27

    Huh! Aikamoinen kilometrimäärä kävellen!

    Italia on kyllä ihana. Ennen kuin olin käynyt Italiassa, ihmettelin, mitä ihmiset oikein hehkuttaa. Nyt tiedän. <3

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      5.6.2017 at 18:26

      No joo, ehtihän niitä kilometrejä muutama kiertyä. Mutta mun reissuilla tuo on ihan normimeininkiä… Mäkin olen alkanut ymmärtää kunnolla Italian päälle vasta alettuani matkustaa siellä. Nyt sitten otankin takaisin kaikkia niitä vuosia, joina en ole Italiassa käynyt 🙂

  • Reply
    Tanja/Levoton Matkailija
    6.6.2017 at 12:08

    Mä oon käynyt kaksi kertaa Italiassa, ja myös Vatikaani ja San Marino on nähty. San Marino on tosi kaunis maa, tykkäsin!
    Italia taas on mun mielestä ihan kiva, en voi sanoa sitä yhdeksi suosikkimaistani. Joku päivä menen vielä Italiaan, sillä haluan ehdottomasti käydä Pompeijissa, Sisilia kiinnostaa myös.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      6.6.2017 at 19:40

      San Marino oli kyllä ihan mahtava! Sinne tekisi mieli vaikka heti uudelleen. Pompeiji kuuluu mullakin paikkoihin, joihin haluan ehdottomasti päästä. Sen voi varmasti onneksi yhdistää näppärästi (taas yhteen) Rooman reissuun. Sisilia kiinnostaa myös, sinne oli jossain vaiheessa jo vähän suunnitelmissa mennä, mutta ne eivät sitten vielä toteutuneetkaan. No, vielä ehtii 🙂

  • Reply
    Kohteena maailma / Rami
    18.6.2017 at 13:50

    Italia on upea ja sanonkin aina, että se on Euroopan monipuolisin matkailumaa. Sieltä löytyy Alppeja, järviä, aurinkorantoja niin isoja kuin pienempiä kaupunkeja jne…

    Näistä paikoista itselle on tuttuja kaikki muut kuin Bologna ja sekin on ollut mielessä. Postaus herätti ihania muistoja Italiasta useammalta reissulta – mahtava maa tosiaan!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      18.6.2017 at 19:50

      Italia on varmasti ainakin yksi monipuolisimpia ellei monipuolisin Euroopan maista. Jokaisesta reissusta sinne voi tehdä erilaisen, mutta silti sama ihana Italia on aina ympärillä. Lisäksi Italia on niitä harvoja maita, joiden ruoka miellyttää mua suuresti.

      Bologna on tutustumisen arvoinen, vaikka se ei tarjoakaan niin tunnettuja kohteita kuin moni muu Italian kaupunki. Mutta mielestäni juuri siksi se oli niin ihastuttava. Voisin jopa käydä siellä toistekin, jos se joskus matkan varrelle sattuu 🙂

  • Reply
    Travelloverin Annika
    29.6.2017 at 18:30

    No nyt puhut asiaa! Italia ON! Minulla on siihen viha-rakkaussuhde, joka on suurta rakkautta ainakin silloin, kun en ole maassa. 🙂 Italiassa on joitain maailman ärsyttävimpiä asioita, mutta aina minä sinne palaan, yli 20 kertaa jo ollut. Ja ah, Venetsia. Onhan siellä hulluna turisteja, mutta vain pienellä alueella. Muualla saa olla ihan rauhassa.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      29.6.2017 at 21:29

      Haha, mulla on onneksi toistaiseksi vain rakkaussuhde Italiaan. En tiedä johtuuko se siitä, että olen nauttinut maata vielä sen verran pieninä kerta-annoksina, ette mikään ole alkanut kunnolla ärsyttää 🙂 Yli 20 kertaa on jo hyvä saavutus, mulla on käyntejä takana vasta kolme. Mutta uskon, että edessä voi hyvinkin olla vaikka 20! Venetsia on kyllä uskomaton. Turisteja on, mutta on myös katuja ja aukioita, joissa ei ole ketään muuta. Ja niin lähellä niitä turistien valtaamia alueita. Onneksi sitä rauhaakin löytyi, muuten en ehkä olisi niin myyty.

Vastaa käyttäjälle Aron / Ja sitten matkaan... Cancel Reply