Kerran poistuin kotoa
Suunnitelmat

Viis lumesta, toukokuussa alkaa kesälomailu!

Ihanaa toukokuuta! Vaikka vielä huhtikuun viimeisen päivän kunniaksi vähintään puoli Suomea sai niskaan kunnon lumiryöpyn, niin uskottava se on – nyt on toukokuu ja kesäloman aika.

Onneksi lomasuunnitelmani eivät sentään Suomeen vielä ulotu, kesäloma näillä leveysasteilla tuntuu Instagramin vappulumiukkokuvia katsellessa yhtä realistiselta kuin hallituksen toteuttama työpäivän lyhentäminen. Mutta työpaikallani kesälomakausi pyörähtää käyntiin aina toukokuussa, ja sinne minäkin varailin lomapäiviä useamman kappaleen. Onneksi koko loma-arsenaaliani en läväyttänyt kehiin tälle kuulle, sillä Eurooppaakin tuntuu viime aikoina vaivanneen kylmempi vaihe. Koska kalenteri on käännetty kohti kesää, voisin tässä samalla avata kesän reissusuunnitelmiani

Toukokuu: Italia, San Marino ja Ruotsi

Kesäreissujen päänavaus suoritetaan ihanassa Italiassa, kiitos Norwegianin lentotarjousten. Niiden siivittämänä lennän Roomaan pariksi päiväksi, sieltä siirryn kahdeksi päiväksi Firenzeen, josta juna vie mut Bolognaan päiväksi ja toiseksi päiväksi San Marinoon, josta tulee ensimmäinen ja ehkä jopa ainoa uusi maani tälle vuodelle. Kirsikkana Italia-kakun päällä komeilee Venetsia, taas parin päivän ajan. Sieltä lennän vielä neljäksi päiväksi Ruotsiin. Suuri osa ajasta vierähtänee Tukholmassa, mutta Uppsalassakin olen vähän suunnitellut käyväni.

Tämä reissu onkin tulossa yllättävän pian, eikä kiireinen huhtikuuni ole vielä sallinut kamalasti matkasuunnitelmien tekoa. Joten vinkkejä eritoten Firenzeen, Bolognaan, San Marinoon ja Venetsiaan otan mielelläni vastaan. Fanitan erityisesti kaikkea historiallista, päämäärätöntä haahuilua kävellen sekä näköalapaikkoja, mutta mistään hyvästä vinkistä en kieltäydy!

Kesäkuu: Viro ja Suomi(!)

Ruksi seinään, mä olen valmis pistämään lomapäiviäni Suomessa hengailuun. Kesäkuussa lomailen viikon verran ja suunnitelmissa olisi ensiksi käydä Virossa muutaman päivän ajan. Tarkoitus olisi kerrankin päästä Tallinnaa pidemmälle ja luultavasti käydä parin päivän ajan Tartossa, mutta myös Tallinnassa olisi tarkoitus viettää taas pari päivää. Jos toukokuun reissu on jo ainakin pääpiirteiltään varattu ja aikataulutettu, kesäkuun seikkailu on edelleen hyvin ajatuksen tasolla, sillä mitään ei ole vielä valmiina.

Viroon otan myös vinkkejä vastaan, joten jos osaat vinkata mielenkiintoisia kohteita jotka ovat julkisella liikenteellä saavutettavissa, niin pistähän tietosi jakoon.

Virosta palaan Suomeen ja Vantaalle festaroimaan Rammsteinin tahdissa. Siinä samalla ajatuksissa on jäädä viikonloppua vasten ainakin yhdeksi yöksi Helsinkiin ja käydä vaikka Suomenlinnassa tai jossain muualla vähän fiiliksen ja sään mukaan. Toivottavasti ainakaan lunta ei tule niskaan. Suomenlinnastakin olen puhunut jo niin kauan, että olisihan se kiva päästä vihdoinkin siellä käymään näin aikuisiällä.

Elokuu: ei mitään tietoa

Tämä on mulle ihan ennenkuulumaton tilanne: lomaviikko ilma tietoa siitä, minne lähteä. Kiinnostavia kohteita toki olisi vaikka millä mitalla, mutta satasella reissuun -haasteeni lyö kapuloita rattaisiin monen kiinnostavan kohteen suhteen. No, itsepähän leikkiin lähdin. Nizzasta, tai oikeastaan Monacosta, olen vähän haaveillut, sillä sitten Euroopan pienimmät valtiot alkaisivat olla käytynä. Mutta ihan satasen pintaan en ole sinne onnistunut vielä lentoja löytämään.

Portugali kiinnostaisi myös, mutta hintalappu on liian suuri. Prahaan haluaisin palata, mutta en tiedä onko sillä seudulla mitään muuta kovin kiinnostavaa, ainakaan mitään minne julkisilla pääsisi ja mikä ei olisi kovin hintavaa.

Pakko myöntää, että lomaviikko ilman tietoakaan kohteesta ahdistaa mua vähän (lue paljon). Pelkään että valitsin huonon viikon, jolloin ei ole tarjolla mitään kivoja lentoja edullisiin kohteisiin. Voin myös myöntää, että kun pyörittelin tämän elokuun loma-ajankohdan kanssa kohderulettia kotona, niin sain monen tunnin huonossa asennossa istumisesta palkaksi kunnon selkäjuntturan ja pahan mielen, enkä edes tullut hullua hurskaammaksi sen suhteen minne haluaisin. No, ehkä vielä löydän jostain jotain kivaa!

Näiden lisäksi kalenterissa on toki tilaa kaikelle pienelle kivalle. Tampereen seudulla olisi vaikka mitä kiinnostavaa kesätekemistä, samoin Suomessa haluaisin tehdä edes pieniä päivän-parin reissuja. Festarikalenterissakin olisi vielä tilaa. Tuska on ollut puheissa, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon. Mutta vielä ehtii!

Miltä sun kesäsuunnitelmat näyttää? Onko meillä tiedossa samoja kohteita vai ihan eri maailmankolkat?

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

7 Comments

  • Reply
    Olispa jo kesä
    2.5.2017 at 19:59

    Myöhemmin kesällä tarkoitus lomailla Bolognassa ja Firenzessä, joten jään innolla odottamaan kokemuksiasi!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      3.5.2017 at 11:02

      Oi, sullakin on ihana kesä tiedossa! Yritän saada reissutunnelmia mahdollisimman pian reissun jälkeen blogin puolelle 🙂

  • Reply
    Tiia
    3.5.2017 at 02:27

    Mä meen myös Rammsteinia katsomaan, ja itse asiassa myös Tallinnaankin. Oon ajatellut myös käydä jossain toisessa kaupungissa, ehkä kanssa Tarto tai Nara. Pärnussa oon jo käynyt. 🙂

    • Reply
      Tiia/ReiseReise
      3.5.2017 at 02:30

      Siis Narva 😀

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      3.5.2017 at 11:05

      En kyllä yhtään ylläty, että säkin oot menossa Rammsteinia katsomaan! Toivottavasti törmäillään siellä. Mulla oli harkinnassa Rammstein myös Tallinnassa, mutta päätinkin että menen sinne ennen Helsingin keikkaa enkä vasta sen jälkeen. Mä en ole Virossa käynyt missään muualla kuin Tallinnassa, joten nyt kun päätin että muuallekin pitää päästä, niin runsaudenpula iski 😀

  • Reply
    Anni | Rajatapaukset
    3.5.2017 at 16:15

    Mulla kanssa puoltoista viikkoo kesäloman alkuun ja alan olla melko fiiliksissä! Luvassa Unkari, Kroatia, Slovenia, odotan varsinkin viimeisintä aivan innosta pinkeenä 😀

    San Marinossa ei mun mielestä ollut mitään erityistä must-see nähtävyyttä, vaan oikeastaan se kaupunki on itsessään se nähtävyys. Paitsi oli se linnake muuten ihan hieno! Mutta parasta siellä oli vaan kävellä ympäriinsä ja nauttia joka suuntaan aukeavista tajuttoman upeista maisemista!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      4.5.2017 at 17:43

      Uu, sullakin on mainioita kesäsuunnitelmia! Unkari ja Kroatia on oikein hyviä kohteita molemmat, Kroatian luonto on mielettömän upea. Sloveniassa en oo vielä itse käynyt, mutta odotan kieli pitkällä sitä, kun sinne joskus vihdoin pääsen! 😀

      Oi, kiva kuulla että San Marino on just tuollainen haahuilijan paratiisi. Sen linnakkeen oon nähnyt kuvissa, se on todella upean näköinen! Varmasti tulen siis viihtymään siellä mainiosti.

Vastaa käyttäjälle Noora | Kerran poistuin kotoa Cancel Reply