Kerran poistuin kotoa
Eurooppa Kaupunkilomat

Panoramapunkt – hienot näkymät yli Berliinin (myös sateella)

Yksi näköalapaikkojen fani tässä hei! Mä, kuten varmasti aika moni muukin reissaaja, tykkää nähdä käymiään kohteita eri perspektiiveistä. Näköalapaikat ovat kyllä verrattoman hyviä siihen, että kaupunki näyttäytyy ihan uusin tavoin sitä ihmetteleville. Kaupunkirakenne, laajuus sekä erilaiset muodot ja värit eivät välttämättä avaudu kävijälle katutasolta, mutta kun hilaa itsensä kunnon korkeuksiin, niin kaupunki saa aivan uusia ulottuvuuksia.

Berliinissäkin mulla oli kova hinku päästä ihmettelemään kaupunkia lintuperspektiivistä. Siellä näitä mahdollisuuksia riittää; vaihtoehtona on esimerkiksi kaupungin ikoninen maamerkki Fernsehturm, mutta me valitsimme käyntikohteeksemme Panoramapunktin, joka jo nimensä perusteella kertoo aika hyvin sen mitä siellä on tarjolla – panoraamanäkymät yli Berliinin.

Pääsiäisenä Berliinissä oli varsin vaihteleva sää. Aurinkoakin näki, mutta varsin harvakseltaan. Emme siis edes lähteneet havittelemaan Panoramapunktista hulppean aurinkoisia näköaloja kaupungin yli. Onneksi emme, sillä olisimme pettyneet karvaasti. Harmaa ja pientä sadetta jatkuvasti niskaan ripsinyt päivä otti kumminkin verrattoman käänteen huonompaan juuri kun olimme astuneet noiden huikeiden näkymien äärelle. Vettä alkoi piiskata vaakatasossa, ja koska Panoramapunktin näköalatasanne on sivuilta avointa tilaa, emme olleet tästä kovin riemuissamme.

Onneksi pahin sade laantui yhtä nopeasti kun se oli alkanutkin ja loppuvierailun saimme nauttia verrattaen kohtuullisista olosuhteista.

Mutta miksi juuri Panoramapunkt?

Vaikka sää ei ollutkaan tällaiselle maisemafanille kaikkein suotuisin, ei se Panoramapunktin syy ollut. Mutta moni seikka liputtaa mielestäni sen puolesta, että sinne kannattaa mennä. Näköalatasanne on noin sadassa metrissä, mikä takaa varsin esteettömät näkymät joka puolelle. Lisäksi sieltä näkee tuon kuuluisan Fernsehturmin, toisin kuin itse Fernsehturmista.

Lisäksi Panoramapunktin liput on edullisemmat, ja ymmärtääkseni myös jonot lyhyemmät. Meidän ei tarvinnut jonottaa Panoramapunktiin lainkaan, vaikka olimme liikkeellä iltapäivästä, emmekä olleet hankkineet lippuja etukäteen. Toki kehnohkolla säällä saattoi olla vaikutusta siihen, ettei paikalla ollut suuria ihmismassoja, mutta aina vain parempi.

Hulppeita maisemia kahdessa eri kerroksessa

Panoramapunkt tarjoaa näkymiä kahdessa eri kerroksessa, 360 asteen panoranäkymin. Vierailijoille on tarjolla tilaa kävellä ja ihmetellä, ei ainoastaan pientä kapeaa kulkutilaa, jossa ei pääse edes ohittamaan hitaimpia ihmettelijöitä. Kuten alun vaakatasossa piiskanneesta sateesta voi päätellä, ei näkymien tiellä ole ikkunalaseja, jotka haittaisivat näkymistä nauttimista. Toki aivan suojatta sadassa metrissä heilujat eivät ole – reunoja kiertävät metalliset aidat, mutta aidan raoista pystyi aivan mainiosti kuvaamaan.

Hyppää Euroopan nopeimman hissin kyytiin

Paikka mainostaa itseään myös sillä, että siellä pääsee Euroopan nopeimman hissin kyytiin. Matka taittuu pohjakerroksesta sataan metriin 20 sekunnissa. Siinä ajassa hissopppaamme ei ehtinyt tehdä juuri muuta kuin kysyä, millä kielellä kertoo hissistä ja sen jälkeen lausua pari sanaa hissin nopeudesta. Sitten olimmekin jo perillä. Eipä käynyt aika tylsäksi!

Vähän saattoi sataa!

Upeiden näkymien lisäksi Panoramapunktin näköalatasanne tarjoaa kävijöilleen samaan hintaan myös näyttelyn, joka kertoo Potsdamer Platzin, näköalatornin sijaintipaikan, historiaa. Lisäksi näyttelystä löytyy myös pala Berliinin muuria, muistuttamassa siitä, kuinka kylmän sodan aikana Potsdamer Platzkin oli jaettu. Mielestäni näyttely oli toimiva lisä näköalapaikan antia, ja kertasi mielenkiintoisesti Berliinin historiaa.

Paikassa sijaitsee myös kahvila, jossa voi halutessaan nauttia herkkuja messevien näkymien äärellä. Paikassa tosin on maisemalisä, mutta jos haluaa saksalaisen kahvilakokemuksen suomalaisilla hinnoilla, niin mikä estää sielläkään käymästä! Rivien välistä voinette lukea, että itse en näin tehnyt…

Pieni infoboksi Panoramapunktista

  • Panoramapunkt sijaitsee Potsdamer Platzilla, osoitteessa Potsdamer Platz 1
  • Lähin S- ja U-junien asema on Potsdamer Platz
  • Auki pävittäin kesällä kello 10-20, talvella 10-18. Viimeinen sisäänpääsy puoli tuntia ennen sulkemista.
  • Lippujen hinnat: aikuiset 7,5e, alennettu hinta 6e, alle 6-vuotiaat ilmaiseksi. Itse sain suomalaisella opiskelijakortilla tuon alennetun hinnan, joten jos itselläsikin on moinen, niin kannattaa yrittää!
  • Tarjolla myös mm. vippilippuja. Lisätietoa lipuista.
  • Paikan kahvila on auki kesällä kello 11-19, talvella 11-17. Lisätietoa kahvilasta.
  • Panoramapunktin nettisivuilta voi katsella paljon eri kuvia paikasta. Tutustu mm. näkymäkuviin, jos ja kun omat sadekuvani eivät sua vakuuttaneet!

Pala Berliinin muuria

Lopuksi voisin suositella tutustumaan Archie Gone Lebanon -blogin Inkan postaukseen samasta paikasta. Inkalla kävi kunnon säämunkki paikassa käydessään, joten kauniin aurinkoisen päivän maisemakuvia kannattaa käydä ihailemassa tuolta!

Mikä Berliinin näköalapaikoista on sun suosikki? 

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

6 Comments

  • Reply
    Jenni / Unelmatrippi
    30.4.2017 at 15:47

    Panoramapunkt on ihan paras näköalapaikka Berliinissä! Tv-torni on mun mielestä yliarvostettu, koska sinne on kamalat jonot, kalliit liput ja ylhäältä maisemia joutuu katselemaan ärsyttävän väristen lasien läpi. Mutta toki: kokemushan se sekin on, ja olen ihan tyytyväinen, että olen sielläkin käynyt, niin tiedänpähän ettei tarvitse toiste mennä. 🙂 Panoramapunktiin sen sijaan menisin oikein mieluusti uudelleen. Spy Museum siinä ihan nurkilla on muuten todella kiinnostava!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      1.5.2017 at 14:21

      Kiva kuulla kommentteja myös TV-tornissa käyneeltä! Itselläni mielikuvat paikasta tosiaan perustuvat pelkästään kuulemaani ja lukemaani, mutta olen iloinen siitä, että ei menty sinne. Vaikkakin se olisi ollut todella lähellä majapaikkaamme. Panoramapunkt taas oli juuri sitä mitä näköalapaikalta haluan. Varmasti menisin sinne toistekin, ainakin hyvällä säällä. Kaikkein eniten mua kismittää näköalapaikoissa lasit. Siis ikkunat. Vaikka toki näkymistä pitää muistaa nauttia myös muutakin kuin kameran lävitse, niin silti niitä muistoja haluaisi myös. Ja lasit aina hankaloittavat kuvaamista. Mun kyllä pitää alkaa pitää listaa Berliinin kiinnostavista museoista ensi kertaa varten. Spy Museum kuulostaa niin mun jutulta (samoin kuin joku sata muuta Berliinin museota) 🙂

  • Reply
    tiatones
    30.4.2017 at 17:24

    Ranskalaisen tuomiokirkon torni oli meidän mielestä kiva. Sinne piti kyllä itse kiivetä rappuja pitkin, mutta hyvällä ilmalla siellä ulkona oli kivempi katsella kuin täpötäydessä tv-tornissa. Jonottaakaan ei tarvinnut. Ja tv-tornikin tietysti näkyi 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      1.5.2017 at 14:22

      Tämä vinkki pitää pistää muistiin ensi kertaa varten! Mä itse asiassa olen sen verran hullu, että tykkään näköalapaikoista joihin voisi kiivetä itse, joten aina vain paranee 🙂

  • Reply
    Aila
    1.5.2017 at 07:54

    Me kävimme Panoramapunktissa viime elokuussa. Allekirjoitan kehut näköaloista, näyttelystä ja väljyydestä. Eikä sinne ollut silloinkaan jonoa, vaikka olimme liikkeellä ihan aurinkoisena päivänä iltapäivällä. TV-torniin olimme todellakin juuri jonottaneet kolmisen tuntia. Toki osan siitä vasta lippujen ostamisen jälkeen, jolloin pystyi vielä lähtemään pois jonottamasta lähikahviloihin ja kauppoihin. Käymisen arvoisia paikkoja kumpikin, mutta isommat pisteet Panoramapunktille.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      1.5.2017 at 14:26

      Kiva kuulla, ettei Panoramapunkt ole edes sesongin aikaan kovin ruuhkainen. Tosin sen näköalatasanteet ovat sen verran suuret, että sinne mahtuu aika paljon ihmisiä ilman ruuhkan tunnetta. Huh, kolmen tunnin jonotus kuulostaa aika pitkältä. En ehkä itse olisi ollut valmis niin pitkään jonotukseen. Mutta kiva kuulla molemmissa paikoissa käyneeltä, että Panoramapunkt oli se parempi. Sillä itsekin niin uskon, vaikken TV-tornissa olekaan käynyt!

Vastaa käyttäjälle Jenni / Unelmatrippi Cancel Reply