Kerran poistuin kotoa
Eurooppa Kaupunkilomat Matkavinkit

Mitä tehdä Tallinnassa talvella? 7+1 vinkkiä

Talvi on varmasti monelle ajankohta, jolloin ei tule helposti lähdettyä reissuun, ainakaan kohteeseen, jossa todennäköisesti on myös talvi. Näin on omallakin kohdallani. Muistoissa (ja ytimissä) hyytää edelleen muutama vuosi sitten Riiaan tehty kirpsakka helmikuinen pistäytyminen, ajankohtana jolloin kaupunki hytisi parinkymmenen asteen pakkasen kourissa. Kuunvaihteessa uskaltauduin kumminkin uhmaamaan säätä naapurimaahan Tallinnaan, eikä se ollut lainkaan huono talvikohde! Tosin pakkasherra taisi olla nyt lepsulla päällä, eikä Tallinnassa ollut vastassa arktinen seikkailukokemus, vaan parin asteen pikkupakkanen.

Mitä kaikkea Tallissa voi talvella tehdä? Tallinna on sen verran monipuolinen kohde, että mielestäni talvisaikaan kaupunki tarjoaa paljon muutakin kuin shoppailuaktiviteetteja. Itse olin kaupungissa vain parin päivän ajan, mutta koska päivien ohjelma oli varsin avoin, olin miettinyt visiittiä varten aika paljon erilaisia mahdollisia aktiviteetteja, joista sitten valita sen mukaan, millainen sää on, kuinka paljon aikaa ja intoa kaupungin kiertelyyn on ja niin edelleen. Muutamia juttuja ehti plakkariin kertyä, mutta paljon jäi odottamaan seuraavia käyntikertoja varten.

Tallinnan vanhakaupunki

tallinna-rakennukset

tallinna-vanhakaupunki

Tallinnan vanhakaupunki on kohde, jonne kannattaa suunnata mihin vuodenaikaan tahansa. Eritoten jos kohdalle sattuu aurinkoinen ja luminen talvipäivä, on paikka kuin satukirjasta. Auringossa kimaltava lumikerros kuorruttaa niin kadut kuin katotkin, ja täydellisellä talvisäällä paikka on ehkä kauneimmillaan! Lisäksi talvella paikan päällä on vähemmän turisteja, joten tungosta ja ahtautta ei tarvitse niin paljoa kestää.

Näköalapaikat

tallinna-nakoalapaikka

tallinna-pulu

Vaikka kaikki Tallinnan, ainakaan vanhankaupungin, näköalapaikoista ei ole talviaikaan käytettävissä, osa on silti avoinna yleisölle koska tahansa. Sekä Kohtuotsan että Patkulin näköalatasanteet kutsuvat ihailemaan maisemia myös talvisaikaan ja molempien annista pääsee nauttimaan maksutta. Lisäksi näkymiä voi käydä ihailemassa myös Tallinnan Teletornista, joka on avoinna päivittäin kello 10-19.

Vieraile Joulutorilla

Tallinnasta löytyy monen muun kaupungin tapaan joulumarkkinat. Enää kevättalvea kohti siirryttäessä niistä ei voi kuin haaveilla, mutta jos on liikkeellä marraskuun puolivälin jälkeen, niin markkinoista voi nauttia siitä aina loppiaisen hujakoille asti. Tallinnan vanhakaupunki on todella tunnelmallinen paikka joulumarkkinoille

>> Lue tästä kokemuksiani Tallinnan Joulutorista

Käy luistelemassa

Mulle on jäänyt joku trauma koulun liikuntatunneista. Varsinkin hiihdosta ja luistelusta ja aina huonosta kelistä. Varsinkin aivan liian kylmistä sellaisista, mikä toi mukanaan aina pakkasenpuremat varpaat ja sormet. Hrr! Voisin silti kuvitella käyväni yrittämässä päästä irti inhostani vaikka Harjun luistelukentällä Tallinnan vanhassakaupungissa.

Nauti kulttuuritarjonnasta

keikka-tallinna

sabaton-tallinna

Vaikka mä en ole suuri kulttuurin, varsinkaan korkea-sellaisen ystävä, voin silti kehua Tallinnan kulttuuritarjontaa varsinkin keikkojen osalta! Muutaman kerran on tullut Tallinnassakin juostua bändien perässä, enkä voi kuin kehua sekä Rock Cafén että Kultuurikatelin puitteita. Helmikuussa Tallinnassa on tarjolla myös Tallinn Winter Festival ja sen lisäksi kaupungissa on jatkuvasti paljon muitakin eri tapahtumia. Tallinnan keikkatarjonta on myös varsin monipuolinen.

Tee kävelyretki

Tallinna on hyvin kompakti kaupunki ja siellä pääsee helposti kävelemään paikasta toiseen. Talvella merituuli saattaa olla purevaa, mutta jos pukee lämpimästi, ei pieni kirpeyskään haittaa. Vanhankaupungin kupeesta löytyy paljon mielenkiintoisia kulmia, taloja ja kortteleita. Tällä hetkellä yksi kiinnostavimmista alueista on Kalamaja, jossa on rappioromantiikkaa ja puutaloja. Lisäksi samoilla kulmilla voi kävellä merenrannan tuntumassa Patarein vankilan ja Lennusadam-museon ohi Kalaranna-tietä. Noilla kulmilla voi kuulemma bongailla myös kauniita auringonlaskuja. Jos omin päin hortoilu ei innosta, Tallinnassa on tarjolla myös paljon kävelykierroksia.

Museot

Museoille kannattaa antaa mahdollisuus varsinkin huonon sään sattuessa kohdalle. Tuohan se paljon vaihtelua vaikka kauppoihin pakenemiseen verrattuna ja voi myös säästää pitkän pennin! Museot kiinnostavat mua, mutta en ikinä meinaa malttaa käydä niissä, ainakaan hyvällä säällä. Siksi esimerkiksi KGB-museossa käynti odottaa vielä tapahtumistaan.

Innostu tutkimaan kaupungin eri sopukoita

Kiitos todistusaineiston ottamisesta Assille!

Kiitos todistusaineiston ottamisesta Assille!

…vaikka sitten tunkemalla itsesi kaupunginmuurin aukkoihin 😀 Käytä mielikuvitustasi ja löydä Tallinnasta aivan uusia puolia!

Mitä talviaktiviteetteja sä suosittelisit Tallinnassa kävijöille?

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

12 Comments

  • Reply
    Terhi/ Fammo matkalla
    26.3.2017 at 17:05

    Itsekin olen kyllä ehdottomasti kesäihminen, mutta mikä estää talvella tekemästä samoja asioita kuin kesälläkin. Lisäisin tuohon listaasi vielä Estonia-teatterin ihanat baletti- ja oopperaesitykset. Näyttelijätyö ja puvustus ovat korkealuokkaisia ja lippujen hinnat maltillisia

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      28.3.2017 at 22:06

      Kyllä talvella voi onneksi tehdä paljon samoja juttuja kuin kesälläkin. Tosin siinä vaiheessa kun pakkasta alkaa olla kaksinumeroinen lukema, mua ei helposti saa ulos. Kohtuus kylmyydessäkin 🙂 Kiva kuulla näkemyksiä Tallinnan baletti- ja oopperatarjonnasta. Ne ei ole sitä ominta juttua, mutta varmasti monelle oikein mieleisiä tapahtumia!

  • Reply
    sari/ matkalla lähelle tai kauas
    28.3.2017 at 20:45

    Talvella Tallinnassa paljon tekemistä Ohessa juttua meidän tekemisistä siellä https://matkallalahelletaikauas.wordpress.com/2017/03/22/maaliskuinen-tallinna-lupaus-kevaasta/.
    Ja positiivista on se, että siellä ei talvella niin ruuhkaista kuin kesällä.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      28.3.2017 at 22:46

      Tallinna on kyllä ihanan monipuolinen kohde myös talvella. Hyviä vinkkejä löytyy myös sun postauksesta! Ihanan väljää oli kyllä Tallinnassa helmikuussa. Ei tarvinnut tapella elintilasta.

  • Reply
    Lotta | Watia.fi
    29.3.2017 at 18:12

    Tallinna joulun alla on aivan ihana. Joulumarkkinat ja se joulunalusmeininki on jotenkin tosi tunnelmallista. Voisin kuvitella, että muutoinkin talvisaikaan kaupunki on oikein kiinnostava. Ainakin ravintola-, kahvila- ja pubivaihtoehdot ovat niin hyviä ja viihtyisiä, että niissä viettää mielellään aikaa, vaikka ulkona paukkuisikin pakkanen. 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      29.3.2017 at 21:54

      Pitää kyllä joku vuosi päästä käymään Tallinnan joulumarkkinoilla! Joskus joulun alla olen kaupungissa käynyt, mutta joulushoppailut veivät vain jonnekin kauppakeskukseen, eikä vanhankaupungin tunnelmiin. No, onneksi Tallinna on niin lähellä, että vahinko on helppoa ottaa takaisin! Tallinnassa on kyllä valinnanvaraa sille, minkä ruuan tai juoman ääreen paeta pakkasia, jos kylmyys alkaa olla liikaa 🙂

  • Reply
    Teppo/Tämä matka
    1.4.2017 at 21:27

    Joulumarkkinat oli kyllä tunnelmalliset ja hienossa ympäristössä.

  • Reply
    Ariela/Andalusian auringossa-ruokamatkablogi
    2.4.2017 at 21:31

    Tallinnan jouumarkkinat olisivat kyllä epäilemättä tunnelmallinen kohde, mutta itsekin olen sitä mieltä että kevään ja kesän auringossa tuokin paikka on kauneimmillaan. Kaupungin hieno ravintolaskene pitää kyllä huolen siitä, että elämyksiä Tallinna aina tarjoaa – samoin kuin paikallisen oopperan edullinen ja mielenkiintoinen kalenteri!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      4.4.2017 at 20:11

      Kyllä melkein mikä tahansa paikka, ainakin sellainen joka on altis myös talven ankeudelle, on parhaimmillaan juuri kesällä.Tallinnan ravintolakulttuuria kyllä kehutaan niin joka paikassa. Melkein alkaa harmittaa, ettei itseä kiinnosta ruoka sen erityisemmin. Ehkä pitäisi joskus repäistä ja kokeilla jotain paljon kehuttua ruokapaikkaa 🙂

  • Reply
    Liza in London
    4.4.2017 at 04:04

    Hyviä vinkkejä jotka toimii aina! Yksi omista suosikeistani Virossa on vuodenajasta riippumatta edullisesta kahvila- ja ravintolatarjonnasta nauttiminen.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      4.4.2017 at 20:31

      Kiitos! Moni kyllä liputtaa noiden ruokapaikkojen puolesta. Pitäisi joskus itsekin malttaa testailla niitä enemmän!

Vastaa käyttäjälle Noora | Kerran poistuin kotoa Cancel Reply