Kerran poistuin kotoa
Blogihaasteet

IGTT: Miksi kiipeän aina vuorille?

Iloista maaliskun ensimmäistä torstaita, sen myötä tänään ilmoille saapunutta Instagram Travel Thursdayta, sekä myös vuoden ensimmäisiä kevätpäiviä! Ainakin eilen töihin kävellessäni fiilistelin sitä muutosta, joka ilmassa tuntui leijuvan. Poissa oli hyökkäävä kylmyys ja tilalla aavistus leppeää kevätsäätä. Heippa talvi, ei tarvitse tulla hetkeen takaisin!

Tämän kuun IGTT-teema, ylhäällä tai korkealla, sai mut heti ensimmäiseksi miettimään vuoria. Jalat maan kamaralla ollessa ei enää paljon korkeammalle kuin vuoren rinteille tai huipuille pääse. Vuoret ovat mulle tietyllä tapaa henkinen koti. Paikka, joka rauhoittaa niin kehoa kuin mieltäkin. Paikka, joka pistää asiat perspektiiviin. Monella tapaa.

ylhäältä

Mutta sitten aloin miettiä, mikä ihme saa mut aina kapuamaan vuorille?

Vuoret, siinä missä matalammat maankohoamat sekä myös urbaanit korkeudet erilaisten rakennusten muodossa, vetävät mua aina puoleensa. Ensimmäinen syy tähän on perspektiivin vaihto. Kohde kuin kohde näyttää aivan erilaiselta maan tai kadun tasalta kuin jo vaikka sata metriä ylempää. Siksi yritän kaupungeissa etsiytyä niiden näköalapaikoille. Maailman suuruus konkretisoituu huipulta, vaikka toki katuja tallatessaankin voi jo huomata särkevissä jaloissaan kaupungin valtavan koon.

Korkeammalta korostuu maailman suuruuden lisäksi myös sen ilmiöt. Valomeret, salamointi, auringonlaskut tai vaikka sumuun hukkuvat maisemat. Näkymät ovat yleensä paljon esteettömämmät ja valtavammat. Katutasosta, kaupungin talojen keskeltä näet ripauksen mailleen painuvaa valopalloa. Tarpeeksi korkealta saat kunnon panoraamanäkymät.

kaupungit

Vaikka maailma tarjoaa monia vaihtoehtoja nauttia perspektiivinvaihdoista, vuoret ovat silti mulle niistä se rakkain. Sen lisäksi, että vuorilta näkyy yleensä kauas, niille noustuaan näkee parhaiten myös toiset vuoret! Eikä mikään voita sitä kaikkea, mitä matkan varrella on tarjota. Mahdollisia pieniä kyliä, eläimiä, vuoripuroja, kukkasia, väri-ilottelua ja joka puolelta pursuavaa maailman kauneutta. Eikä ole parempaa paikkaa pitää evästaukoa kuin vuorten rinteillä!

Vuorille, kuten kaikkiin muihinkin näköalapaikkoihin, kiipeän mieluiten itse. Tuskastelen kapeissa, liukkaissa kirkontornin portaikoissa, mutta silti valitsen mieluummin sen kuin hissin. Pidän kymmenen metrin välein “valokuvaustaukoja” ohuessa ilmanalassa, vaika oikeasti keskityn haukkomaan henkeä. Muutenkin kuin maisemien takia. Mutta silti menen mieluummin omin jaloin kuin gondolalla tai bussikyydillä.

alpit

maisemat

Maailmassa, jossa kaikki on mahdollista saada heti, katoaa tietyllä tapaa saavuttamisen mielekkyys. Se kutkuttava odotus, kun jotain tärkeää on tulossa, mutta ei ihan vielä. Musta tuntuu, että itsensä likoon laittaminen, fyysinen haastaminen ja hikipisaroiden vuodattaminen on mulle tietynlaista kapinaa tätä kulttuuria vastaan.

min

valloitus

Voisin nousta gondolalla vuoren huipulle ja ihailla maisemia. Mutta voin kiivetä sinne myös itse, puhista, manata ja sadatella tuntien ajan. Mutta myös nauttia, riemastua ja ällistyä. Ja kokea sen huikean tunteen, kun on itse kyennyt saavuttamaan sen kaiken. Ilman teknologian helpotusta. Jalkalihakset hoosiannaa huutaen. Silloin se kokemus on mulle paljon merkittävämpi. Se on se syy, miksi kiipeän aina vuorille. Ihan itse.

Lue myös nämä:


Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat TravelloverSkimbaco ja Muru Mou. Itsehän olen Instagramissa nimimerkillä @hallanvaara.

You Might Also Like...

22 Comments

  • Reply
    Skimbacon Katja
    2.3.2017 at 19:33

    Vau mitä maisemia! Mulle kyllä joskus se gondolakin riittää… 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      2.3.2017 at 21:02

      Vuorista tai vuorilta harvoin saa huonoja kuvia 😉 Kyllä mullekin varmasti gondola joskus riittäisi, mutta sisäinen yllytyshullu urponi pistää vastaan…

  • Reply
    Johanna Hulda / Vida de Estrada
    2.3.2017 at 20:19

    Törkeän hienoja vuorimaisemia olet päässyt näkemään! Voin toisena vuorihulluna samaistua tekstiisi paljonkin. Huipulle on vaan päästävä, ja kaapelihissit tuntuvat vähän huijaamiselta. Sitä keksii kymmeniä syitä miksi kiivetä mieluummin itse. Macchu Picchu (jos nuo kuvat ovat sieltä) olisi varsinkin kerran elämässä nähtävä, mutta sinne ei ehkä ihan koko matkaa tarvitsisi omin jaloin taittaa. 🙂

  • Reply
    idahhh
    2.3.2017 at 20:35

    Ihan huikeita vuorimaisemia ja aika huikee mimmi kun kiipeilet kaikkialle vaikka olisi muitakin vaihtoehtoja!! 🙂 vuoret ja vuorismaisemat saavat minussakin aikaseksi todella rauhallisen ja levollisen fiiliksen ja siihen riittää jopa vain maisemat.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      2.3.2017 at 21:10

      Haha, huikea tai vähän urpo ja hullu 😉 Mutta jotenkin ne saavutukset tuntuu hieman merkittävämmiltä, kun sen eteen on tehnyt muutakin kuin ostanut lipun kulkuvälineeseen. Kyllä, jo vuorimaisemat saavat aikaan sen levollisen fiiliksen. Joskus jopa ihan kuvienkin kautta, mutta viimeistään livenä.

  • Reply
    Heidi / Auringon alla
    3.3.2017 at 10:03

    Vuoret, tai ylipäätään korkeuserojen vaihtelut tuovat kyllä aina oman säväyksensä maisemaan kuin maisemaan. Hassua, että minullekin tuli ensimmäisenä mieleen tästä teemasta vuoret, vaikka sitten huomasin, että meillä on enemmän kokemuksia korkeista paikoista kaupungeissa. Ehkä se juontuu lapsuudestani, kun reissasimme yleensä aina vuoristoisissa paikoissa.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      3.3.2017 at 11:48

      Vuoret ja muut kohoamat todellakin tekevät maiseman! Olen kohtoisin Pohjanmaalta, missä lähes ainoa nyppylä maisemassa oli pellolla kököttänyt puoliluhistunut lato 😀 Mutta vähän korkeampaa sen pitää olla! Mun ensimmäiset kokemukset vuorista ovat vasta aikuisiältä, mutta ilmeisesti hyvää kannatti odottaa. Enemmän kuvia mullakin taitaa löytyä kaupunkien näköalapaikoilta, mutta onneksi upeista luontomaisemistakin myös.

  • Reply
    VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA
    3.3.2017 at 10:27

    Täältäpäs löytyi useampi mun sellainen pakko matkustaa-kohde ja matkailuhalut kyllä nousi kattoon! Tykkään itekki kiivetä vuorien ja vastaavien päälle, sillä maisemat jotka sieltä avautuu ovat upeita. Ihan huikeita maisemia oot nähnyt kyllä.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      3.3.2017 at 11:50

      Hyvä jos matkailuinto nousi, eikö se vähän tämän IGTT:n yksi taivoite ole 😉 Vuoret ovat ehdottomasti mun suosikkipaikka näköalojen ja maailman ihmettelyyn, vaikka toki muutkin paikat kelpaavat. Kiitos, omia suosikkimaisemiani tässä oli aika paljon, toivottavasti itsekin pääset kokemaan monia niistä!

  • Reply
    Sunna
    3.3.2017 at 17:30

    Niin mahtavia! Machu Picchu -kuume meinaa nostaa päätään, mutta ehkä mulle kelpaa Appalakitkin… Oon niin samaa mieltä sun kanssa kiikkumisen filosofiasta. Fyysinen rasitus, ajan kuluminen, perspektiivin vaihto, oman pienuuden tajuaminen, kyllä vain. Ja ihan vaan se treeni!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      3.3.2017 at 20:13

      Kiitos! Oi, Appalakit on varmasti myös aivan hyvä. Ei vuoret taida koskaan huonoja olla! Jo pelkästään treeni on hyvä syy vähän nähdä vaivaa maisemien eteen. Liikkuminen pelkästään liikunnan vuoksi on mulle vähän pakkopullaa, mutta jos siinä on takan tuollainen messevä motivaattori, niin antaa tulla vaan! 🙂

  • Reply
    Saana | Live now – dream later
    3.3.2017 at 22:02

    Olipa helppo samaistua tähän tekstiin! <3 Tosi harvoin itsekään valitsen gondolaa tai bussikyytiä, tahdon aina ajatella, että missaan jotain jumalaista, jos en kulje omin jaloin. Oli matkakohteena kaupunki, kylä tai kansallispuisto, yleensä ensimmäisenä kapuan jonnekin korkeuksiin. Ihan kaupunkilomallakin ylhäältä käsin saa loistavan kokonaiskuvan matkakohteesta, ja sieltä saattaa huomata jotain mielenkiintoista, mitä ei maan tasalla näkisi tai matkaoppaista löytäisi. Road tripeillä tosin tunnustan, että välillä ajetaan vuorten huipulle, jos se on mahdollista. Mutta vain, jos aikataulu pakottaa ajamiseen. Muuten mieluummin kuljen omin jaloin! 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      4.3.2017 at 13:36

      Mulla on vähän sama juttu, että ensimmäisenä, tai ainakin ensimmäisten asioiden joukossa yritän päästä ihmettelemään paikkoja ylävinkkelistä. Tietää sitten paremmin, mitä kaikkea onkaan odotettavissa. Tuo mielenkiintoisten asioiden bongaaminen on myös yksi hyvä syy näköalapaikkojen haltuunottoon. Välillä huipulle on tosiaan pakko taittaa matka, tai edes osa siitä, muuten kuin omin jaloin. Mutta parempi sekin kuin että ei menisi ollenkaan! 🙂

  • Reply
    Tanja/Levoton Matkailija
    4.3.2017 at 11:32

    Vuoret on ihania <3 Mä tykkään juuri niistä maisemista, mitkä vuorien huipulta avautuu. Ainakin toistaiseksi tyydyn gondolakyytiin, mutta ehkä vielä joskus kapuan vuorelle kävellen.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      4.3.2017 at 13:40

      Vuoret on kyllä niin parhaita <3 Ei gondolalla menoa kannata väheksyä, jokainen tyylillään 🙂 Onneksi vaihtoehtoja jalkapatikalle on, että mahdollisimman moni pääsee nauttimaan vuorista ja maisemista. Mä olen sen verran masokistinen hullu, että jalkapatikka on aina eka vaihtoehto 😀

  • Reply
    Terhi / Muru Mou
    5.3.2017 at 18:14

    Evästauko vuoren rinteellä, raittiissa ilmassa kun jalkalihaksissa tuntuu kiipeäminen pienenä väsymyksenä, on ihan parasta! Ja etenkin se tauko huipulla maisemia ihaillen, kun on sadatellut puolet matkasta ylös – koska siis omin jaloin sinne ylös on tosiaankin kavuttava, ei se muuten ole sama asia 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      5.3.2017 at 20:31

      Ulkona on parasta ruokailla. Kaiken lisäksi eväät, vaikka sitten kämäset tomaattileivät, maistuvat aina hurjan herkulliselta! Huipulle päästessä on kyllä voittajafiilis, varsinkin kun sinne on päässyt omin jaloin 🙂

  • Reply
    Kati / Lähinnä Kauempana
    6.3.2017 at 23:11

    Minulle käy matka ylös niin omin jaloin patikoiden kuin menopelinkin kyydillä. Lasten kanssa on ollut helpompi valita moottorikyyti, vaikka asenne- ja järjestelykysymys sekin on. Moni vaeltaa paljonkin lapset kantorinkassa. Me ollaan ehkä muksujen kanssa vähän mukavuudenhaluisia eikä lapsetkaan ole helposti kannettavia.

    Mutta kyllähän se totta on, että kun on hikoillut matkansa ylös asti, se tuottaa lisäannoksia euforiaa.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      8.3.2017 at 10:04

      Lapsien kanssa homman haluaakin viedä monesti helpomman kuin vaikeamman kautta. Itse ei onneksi tarvitse miettiä kuin sitä, haluaako tosiaan lähteä repimään itseään jopa monen tunnin matkalle kohti korkeuksia. Ja yleensä vastaus on kyllä 😀

  • Reply
    Travelloverin Annika
    22.3.2017 at 11:53

    Voi mahdoton, miten upeita maisemia! Haaveilen olevani sporttityttö, joka kapuaa vuorelle kuin vuorelle, mutta en ole. Toki tykkään liikkua luonnossa ja löytänyt itseni kapuamishommistakin, mutta ehkä pitäisi alkaa oikeasti vain tehdä sitä enemmän. eihän näitä maisemia oikein mikään voita. toki on urbaania kauneutta, rantoja, merta, mutta onhan luonnossa, varsinkin tällaisessa jylhässä, vain sitä jotain!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      25.3.2017 at 21:16

      Kiitos! Vuorista tai vuorilta ei yleensä saa huonoja kuvia 🙂 Mäkin haaveilen olevani vuorille kapuava sporttityttö, mutta musta tuntuu että mä olen enemmänkin hullu sohvaperuna. Tai ainakaan musta tuntuu, etten kiipeä vuorille niinkään hyvällä kunnolla vaan maanisella päättäväisyydellä. Mäkin haluaisin kyllä kapuilla entistä enemmän, tämän vuoden säästöbudjetti vaan vie enemmän kaupunkikohteisiin kuin luonnon helmaan. Mutta onneksi kaupungeissakin voi kiivetä edes näköalapaikoille!

Leave a Reply