Kerran poistuin kotoa
Eurooppa Kaupunkilomat

Madridin puistotunnelmaa – El Retiro Park

Kovin moni tuskin yllättyy, kun kerron yksi Madridin reissuni kohokohdista olleen kaupungin huumaava puisto El Retiro Park, paikallisesti Parque del Retiro. Se osui silmiini ensimmäisinä asioina Madridin karttaa vilkuillessani, viheralueet kun tapaavat vetää mua puoleensa. Vahvistuksen päätökselleni sain, kun luin puistosta vielä Maailman äärellä -blogista. Heidin kauniit kuvat syksyn väreissä keimailevasta puistosta lumosivat mut. Vaikka tammikuussa ruskasta saikin vain haaveilla, oli puisto silti käymisen arvoinen!

IMG_5579

Retiron kupeesta löytyy myös upea Puerta de Alcalá

P1013486

P1013508

El Retiro Park – puisto Madridin sykkeessä

Puisto löytyy parin kilometrin päästä Madridin vilkkaimmasta ytimestä, mutta on rauhallisuuden tyyssijana kuin oma maailmansa. Ihan pieni puisto ei ole kyseessä, Retiron koko on 125 hehtaaria. Vertailun vuoksi kaupunkipuistojen jättiläinen Central Park on 341 hehtaaria. Muutenkin puistot olivat tietyllä tapaa samanlaisia.

Molemmissa oli tekojärviä, patsaita, erilaisia rakennuksia, pieniä puutarhoja ja puistoja puiston sisällä, selkeät kävelytiet, kahviloita, roppakaupalla hyvää tunnelmaa ja paikallisia viettämässä aikaa. Kun olin juuri itsekseni pohtinut puistojen samanlaista tunnelmaa, vieressäni joku turisti toisti ajatukseni ääneen huikkaamalla “This park is huge! It’s like Central fucking Park”. Kirosanoin höystettynä tai ei, pääasiallisesta sisällöstä olimme yhtä mieltä.

P1013545

retiro trees

IMG_5626

Puut tekevät puiston, niin myös Retiron. Tosin Retiro oli siinä suhteessa aivan oma maailmansa, mielestäni jopa Central Park jää puiden monimuotoisuudessa toiseksi. Ensivaikutelma Retirosta tosin oli kuin mistä tahansa muusta puistosta. Talven paljastamia puita, jotka olisivat helposti voineet olla vaikka Suomesta, mistä tahansa muusta eurooppalaisesta puistosta tai vaikka sieltä Central Parkista.

Mutta mitä pidemmälle puiston syövereihin seikkaili, sitä monimuotoisemmalta se näytti. Puut alkoivat olla valtavia ja ne kurkottelivat tien yli toisiaan kohti, kuin syleilyä hamuten. Tai ne olivat edelleen lehdettömiä runkoja, mutta uskomattoman muotoisia. Kesäinen lehtipeite olisi jättänyt jotain kovin kaunista kätköihinsä. Kaiken kruunasi taas yksi käännös, auringon esiintulo pilvipeitteen takaa ja edessä samanaikaisesti möllöttänyt hervoton palmu. Silloin ei oltu enää espanjalaisessa tammikuussa vaan kesäisessä viidakossa.

IMG_5628

P1013550

P1013554

Puiston upea tekojärvi

Retiron tekojärvi Estanque del Retiro on yksi puiston ehdottomista vetonauloista, enkä ihmettele. Omat jalkanikin veivät kuin varkain sen rannoille. Central Park -fiilikset voimistuivat taas. Järvellä soutelevat ihmiset olivat kuin yksi yhteen amerikkalaisen verrokkinsa kanssa. Jos oikein pinnisteli, puiston puiden yli erottui myös parin pilvenpiirtäjän huippu.

Ihana aurinkoinen sää ja iloiset soutajat houkuttelivat muakin liittymään joukkoon. Jos olisin ollut liikkeellä kaverin kanssa, olisin varmasti mennytkin. Mutta yksin, monen soutelukokemuksettoman vuoden jälkeen ajattelin, että ehkä parempi jättää väliin. Lisäksi mulla alkoi heti soutamista miettiessäni soida päässä Mikki Hiiri merihädässä. Ja heti sen jälkeen mua käveli vastaan kukas muu kuin itse Mikki Hiiri! Otin tämän merkkinä universumilta ja jäin rannalle. Varmuuden vuoksi.

P1013491

P1013498

IMG_5589

Siinäpä itse Mikki!

Palacio de Cristal – puiston kaunis kristallipalatsi

Tekojärven lisäksi toinen puiston suosikkipaikkani oli Palacio de Cristal, upea kristallipalatsi, joka aivan säihkyi auringon osuessa siihen. Palatsin kupeessa oli myös ihastuttava lampi, josta löytyi ihmeteltäväksi lintuja aina mustista joutsenista asti. Lintukuvaukseen huonon objektiivivalinnan takia en saanut niistä tarpeeksi hyviä kuvia tähän postaukseen. Mutta käykää itse paikan päällä ihmettelemässä 😉

IMG_5599

IMG_5616

P1013516

Retiro on puisto, jossa voi viettää tuntikausia – varsinkin hyvällä säällä. Itse onneksi pääsin sinne nauttimaan reissun aurinkoisena päivänä. Auringonvalo saa puistojen hyvät puolet korostumaan. Vaikka Retirossa oli vielä paljon talven harmautta, löytyi sieltä myös rutkasti värejä. Jotka loistivat kilpaa auringonsäteiden osuessa niihin. Sitäpaitsi, ei palmuista saa kivoja kesäisiä kuvia somessa jaettavaksi, jos taustalla murjottaa harmaa taivas! Puistossa on myös paljon mukavampi istuskella penkeillä ja imeä paikan tunnelmaa itseensä, kun ei tarvitse jatkuvasti pelätä, avautuuko taivas ja heittää ryöpyn vettä kävijän niskaan.

Onko muita puistoihin ihastuneita? Tai onko Retiro sulle tuttu puisto?

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

46 Comments

  • Reply
    Katja
    8.2.2017 at 18:37

    Kyllä tykkään puistoista ja varsinkin hektisissä isoissa kaupungeissa niitä oikeasti kaipaa. Retiro on ihana! Tässä odottelen kevät kelejä että pääsen sinne muiden Madrilen@jen joukkoon lenkkeilemään. Mun lähellä sijaitsee kuitenkin Tres Cantosin Parque Central (Central Park hehhe) joka on kans valtava ja esittelee erilaista kasvillisuutta ja se on mun lemppari tällä hetkellä ja paras paikka mennä lenkkeilemään. Pitäis kyllä päästä sinne aitoon Central Parkkiinki!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      8.2.2017 at 21:35

      Toivottavasti sinne tulee pian hyvät lenkkeilykelit. Mä varmasti kävisin myös tuolla lenkkeilemässä, jos asuisin puiston lähellä 🙂 Se on kyllä ihanaa, jos asuinpaikan läheltä löytyy kivoja puistoja. Niissä on paljon kivempi lenkkeillä kuin pitkin kaupungin katuja. Toivottavasti pääset pian Central Parkiin, koska varmasti tykkäisit siitä!

  • Reply
    Teija / Lähdetään Taas
    12.2.2017 at 17:14

    Nyt täytyy kyllä ottaa itseä niskasta kiinni ja varata matka Madridiin. Olen halunnut käydä siellä jo pitkään, mutta aina jokin toinen kohde on tullut edelle. Josko tämän vuoden aikana 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      13.2.2017 at 09:56

      Suosittelen kyllä lämpimästi Madridissa käymistä! Mulla oli pitkään sama juttu, että aina joku muu kohde meni edelle ja tuntui kiinnostavammalta. Ja tuskin olisin nytkään mennyt ellei kohdalle olisi sattunut niin hyvää lentotarjousta. Mutta onneksi sattui 🙂 Toivottavasti säkin päädyt sinne tänä vuonna, tarjouslentoja 100e:lla sinne on ainakin ollut viime aikoina paljon tarjolla!

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    13.2.2017 at 09:51

    Tuonne! Madridin reissu varattuna toukokuulle! Eiköhän tuo silloin jo viherrä – eikä aurinko ole vielä ehtinyt sitä polttamaan karrelle. Parikin kertaa Euroopan kaupungeissa olemme valinneet hotellin jonkun puiston läheltä, niin pääsee sitten helposti kaupungin vilinästä vähän rauhallisempaan ympäristöön halutessaan ulkoilemaan. Madridin hotelli on vielä viimeistä päätöstä vaille, joten katsotaan minne päädymme.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      13.2.2017 at 10:05

      Oi, toivottavasti toukokuussa puisto on parhaimmillaan! Puiston läheltä on varmasti hyvä napata majapaikka. Kaupunkipuistot eivät yleensä sijaitse kaukana kaupungin keskustan vilinästä, mutta ovat silti jo varsin rauhallisen tuntuista seutua. Hotellivinkkiä mulla ei ole Madridin suuntaan antaa, itse yövyin hostellissa. Mutta toivottavasti sieltä löytyy hyvä majapaikka. Postauksia Madridista on tulossa vielä muutama, jos kiinnostaa 🙂

  • Reply
    Martina
    13.2.2017 at 12:22

    Retiro on ihana! Kiva nähdä se myös tammikuisessa asussaan, me kun vierailimme puistossa lokakuussa. Hauska tuo Mikki-Hiiri -juttu! Nauratti. 😀

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      13.2.2017 at 21:05

      Oi, syksy on varmasti huippu aika käydä Retirossa. Oliko silloin kunnon ruska-aika? Mä en oikein tiennyt minkälaista puistoa odottaa, esimerkiksi Central Park tuntui maaliskuussa paljon “talvisemmalta” kun Retiro tammikuussa. Muakin nauratti tuo Mikki Hiiri -juttu. Että pitikin sattua 😀

      • Reply
        Martina
        14.2.2017 at 19:24

        Enemmän puisto näytti ehkä kesäiseltä kuin ruskaiselta. Tai se vaihteli, jotkut puut olivat jo ihan ruskan sävyissä ja toisilla oli vielä ihan kesämeininki. Vähän myöhemmin syksyllä värit olisivat varmaan olleet upeammat. Olimme siis lokakuun alussa Madridissa.

        • Reply
          Noora | Kerran poistuin kotoa
          15.2.2017 at 09:51

          Ok, kiitos tiedosta! Madridissa taitaa olla vähän sama kuin vaikka ihanassa New Yorkissa, että lokakuussa ruska ei ole vielä parhaimmillaan vaan lokakuun loppu tai marraskuun alku olisivat otollisempia aikoja ruskabongarille. Pistetään siis korvan taakse marraskuun tienoot 🙂

  • Reply
    Veera
    13.2.2017 at 14:19

    Alalla työskennelleenä kiinnostaa aina eri maiden puistot. Tämäkin näyttää kuvissa kivalta ja livenä varmaan vielä kivemmalta. 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      13.2.2017 at 21:08

      Kiva jos Retiron tunnelma välittyy kuvienkin perusteella. Livenä se oli oikein ihana, ja haluaisinkin päästä kokemaan puiston myös kesällä ja syksyn ruska-aikaan 🙂

  • Reply
    Sandra / Terveiset päiväntasaajalta
    14.2.2017 at 13:09

    Ihana puisto. Madrid pitäisi muutenkin käydä katsastamassa 🙂

  • Reply
    Ansku BCN
    14.2.2017 at 18:18

    Retiro on niin kaunis! Kävimme siellä ihan liian monta vuotta sitten ruskan aikaan ja voi että tuli mahtavia kuvia, kun muksut mylläsivät syksyn lehdissä 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      15.2.2017 at 09:46

      Retiro on kyllä mahtava! Ruskan aikaan sinne olisi joskus mahtava päästä, uskon että tuo puisto on silloin ihan huikean kaunis. 🙂

  • Reply
    sari/ matkalla lähelle tai kauas
    14.2.2017 at 19:16

    Täällä yksi puistoihin hurahtanaut. Kaupungin vilinässä on kiva luikahtaa puistoon hetkeksi. Myös talvinenkin puisto kävi NyCissä.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      15.2.2017 at 09:49

      Puistot alkavat mullakin olla nykyään ihan vakiokäyntikohteita, jos ja kun reissukohteesta vain moinen löytyy. Oi, mä haluaisin joskus nähdä Central Parkin kunnon lumikuorrutuksessa. Oikeastaan haluaisin nähdä sen jokaisena mahdollisena vuodenaikana ja kaikissa mahdollisissa ilmiasuissa. Oon vähän fani 🙂

  • Reply
    Kaisa
    14.2.2017 at 19:25

    Ah! Olen ollut Madridissa kerran keskikesän tukahduttavien helteiden aikaan ja tuo puisto oli pelastus! Nukuin päiväunia jossain ison puun alla varjossa niin kauan kuin oli pakko liikahtaa hakemaan lisää juotavaa 😀

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      15.2.2017 at 09:52

      Huh, voin kuvitella kuinka kuumaa ja tuskaisaa tuolla on keskikesällä ollut! Retiro on varmasti tarjonnut kaivatun viilennyksen. Voisin itsekin kuvitella köllötteleväni tuolla puiden alla piilossa paahdetta, sen verran suuria puita sieltä löytyi 🙂

  • Reply
    Stacy Siivonen
    15.2.2017 at 07:35

    Minusta puistot ovat paras osa kaupunkia, etenkin kvaakpuistot. Kun olin nuori, suuntasin Lontoossa puistoihin nimenomaisena tarkoituksena nähdä sikäläisiä kvaakkujia, mutta kävi kuin sinulle, näin jotain paljon eksoottisempaa. Lontoon linnut olivat Patagoniasta asti. Ne olivat tipien harrastajille samalla täysin arvottomia, kas kun ne oli koristelintuja eikä villejä. Joskus nämä kaksi menevät pahasti sekaisin.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      15.2.2017 at 09:54

      Mäkin alan entistä enemmän hakeutua reissuillani puistoihin, jos sellaisia vain on tarjolla. Ja onneksi yleensä onkin. Mä kun en ole lintuharrastaja, niin en osaa ajatella lintuasiaa tuolta kannalta. Mutta onhan se varmasti tylsää, jos tarjolla ei olekaan sitä paikallista lintukantaa, mitä lähti bongaamaan.

  • Reply
    Reissaaja1
    15.2.2017 at 13:34

    Eikö ollutkin ihana tuo puisto! 🙂 Se on kaupungin vihreät keuhkot ja siellä voisi istuskella ja katsoa paikallisia tuntitolkulla. Ja jumalottaman isokin se on, joten sinne voi palata useampana päivänä peräkkäin.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      15.2.2017 at 21:27

      Se oli kyllä mahtava! Retiro oli niin valtava, että ehdin nähdä puistosta vain murto-osan. Toki aika suuren alueen läpi vaeltelin, mutta todella paljon nähtävää jäi vielä seuraaviinkin kertoihin. 🙂

  • Reply
    Merituuli
    15.2.2017 at 20:14

    Ihana puisto! Kaupunkien vilskeessä ja varsinkin kuumuudessa puistot ovat mielenkiintoinen juttu. Niissä näkee usein myös paikallista menoa rennoimmillaan. Fuxing-park Shanghaissa oli esimerkiksi tosi hauska puisto käydä aamutuimaan, kun ihmiset harrastivat ja puuhailivat kuka mitäkin ennen kuumuutta.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      15.2.2017 at 21:42

      Puistoista on kyllä moneksi. Puistossa voisi viettää vaikka päivätolkulla erilaisten aktiviteettien pyörteessä eikä aika tulisi pitkäksi. Tuo Shanghain puisto kuulostaa mielenkiintoiselta. Juuri paikallisten elämää puistoissa on erityisen mielenkiintoista seurailla.

  • Reply
    Mia / Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog
    16.2.2017 at 20:18

    Olin aivan myyty luettuani Heidin jutut Madridista ja Retirosta, ja tämä postaus vielä sientöi sen, että tänne on päästävä! Puistot ovat aivan ihania, ja niihin tulee mentyä kaupungissa kuin kaupugissa viettämään aikaa, parhaimmillaan useiksi tunneiksi!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      17.2.2017 at 10:29

      Madridiin kannattaa ehdottomasti lähteä! Nyt on ollut sinne suunnalle vielä niin paljon hyviä lentotarjouksiakin, että ei kun menoksi 🙂 Puistot kyllä tekevät kaupungin.

  • Reply
    Katja/jumalainenseikkailu
    17.2.2017 at 11:15

    Puistot <3 Maailma olisi paljon parempi paikka, jos puistoja olisi enemmän. Kiitos jutusta!

  • Reply
    Anna | Muuttolintu.com
    18.2.2017 at 02:05

    Madrid tai tuo puisto ei ole tuttuja, mutta yleensäkin isoissa kaupungeissa puistot on lempparipaikkojani. Ne on tärkeitä pakopaikkoja kaaoksesta näin suurkaupungissa asuvalle. Ja onpa tuolla tosiaan kokoa! Tuo kristallipalatsi näyttää upealta.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      19.2.2017 at 15:27

      Isot puistot luo kyllä omanlaisen rauhallisen keitaansa suurkaupunkiin. Puistolla oli kyllä kokoa. Kartalla ei aina osaa hahmottaa, kuinka suuri puisto onkaan kyseessä. Paljon siitä jäikin siksi vielä kiertämättä. Tuo kristallipalatsi oli kyllä mahtava.

  • Reply
    Anna | Tämä matka -blogi
    18.2.2017 at 12:21

    Retiro ja etenkin Palacio de Cristal ovat jääneet kyllä mieleen. Itsekin vierailin Madridissa syksystä, jolloin oli jo melkoisen kylmä. Pidän erityisesti kukkaistutuksista, jotka luonnollisesti olivat jo hieman kulahtaneet. Mutta kaunistahan tuolla silti oli.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      19.2.2017 at 15:32

      Mä ehdin olla Madridissa kaksi kokonaista päivää, toinen oli kunnon lämmin suomalainen kevätpäivä, toinen taas oli vilpoinen marraskuulta tuntunut sadepäivä. Vaikka puisto ei tammikuussa ollut lähelläkään parasta loistoaan, olin yllättynyt siitä, kuinka paljon kaikkea siellä silti oli. Kukkaistutuksia tuolla ei nyt ollut, mutta voin kuvitella, kuinka upean lisän ne puistoon tuovat 🙂

  • Reply
    Merja / Merjan matkassa
    18.2.2017 at 17:11

    Tykkään puistoista, mutta meillä jäi viime syksyisellä Madridin reissulla Retiro kunnolla tutkimatta. Kävimme kyllä siinä liepeillä, mutta jostain syystä emme sinne pidemmäksi ajaksi jääneet. Madridiin haluan uudestaan, koska niin paljon jäi näkemättä. Tässä linkki postaukseeni, jos haluat lukea meidän viikonlopusta: https://www.rantapallo.fi/merjanmatkassa/2016/09/15/viikonloppu-espanjan-sydamessa/

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      19.2.2017 at 15:38

      Harmi, että Retiro jäi käymättä. Mutta onneksi Madridiin pääsee aina uudestaan! Kiitos linkkauksesta, käyn tuon lukemassa akuuttiin Madrid-ikävääni 🙂

  • Reply
    Anna K.
    18.2.2017 at 19:59

    Onpa siellä ollut vihreää vielä tammikuussa! Ihan tosi kesäinen fiilis joissakin kuvissa. Mä en harmillista kyllä ehtinyt Madridin matkalla tuonne puistoon eli pitää varmaan käydä joskus toiste? Tykkään tosi paljon tuollaisista vanhoista lasirakennuksista, todella kauniita.
    Mä olin Madridissa joulukuussa ja sain nauttia jouluvalojen loisteesta. Kivaa oli! Jos kiinnostaa, niin tästä voi tsekata, miltä silloin siellä näytti.
    https://www.rantapallo.fi/kaukaahaettua/2016/12/05/madridinjouluvalojenloisteessa/

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      19.2.2017 at 15:42

      Mä olin hyvin yllättynyt siitä, kuinka vehreää siellä olikaan. Huomasi kyllä, ettei ihan Suomen leveysasteilla ollut! Kesäinen fiilis todellakin iski aina ajoittain, varsinkin kun aurinko innostui paistamaan kunnolla. Madridissa kannattaa ehdottomasti käydä toistekin. Jo ihan Retiron tunnelman takia. Pitää vilkaista tuo sun postaus, jouluvalot on varmasti tuoneet oman tunnelmansa kaupunkiin!

  • Reply
    Johanna Hulda
    18.2.2017 at 21:56

    Puistot ovat mullakin melkeinpä niitä parhaita paikkoja kaupunkikohteissa. Tästä tulee mieleen jopa kasvitieteelliset puutarhat, vaikka onkin ilmeisesti ihan “tavallinen” puisto. Kiitos vinkistä, ehdottomasti suuntaan tänne seuraavalla Madridin-reissulla! Siellä on tullut piipahdettua pari kertaa välilaskuilla, mutta visiitit ovat olleet liian lyhyitä mihinkään kovin perusteelliseen kiertelyyn.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      19.2.2017 at 15:47

      Joo, Retiro oli ihan “tavallinen” puisto. Siellä tosin oli niin paljon kaikkea, mitä en ehtinyt kierrellä, joten joku kasvitieteellinen puutarhakin tuonne voisi hyvin mahtua. Hyvä jos tästä löytyi uusi vinkki Madridiin. Välilasku ei ole kyllä turhan pitkä aika tutustua mihinkään kaupunkiin. Mutta onneksi Retiro on hyvin keskustan tuntumassa, niin sinne ehtii lyhyemmälläkin pysäyksellä 🙂

  • Reply
    Kohteena maailma / Rami
    18.2.2017 at 23:15

    Muistot on mahtavia paikkoja suurkaupungeissa hengähtää. Tämäkin näyttää varsin upealta myös arkkitehtuurin osalta. Tuonne voisi mennä vaikka picnikille!

  • Reply
    Liza in London
    19.2.2017 at 13:50

    Retiro on ihana! Viimeksi siellä ollessamme oli tosin niin kuuma, että pystyimme liikkumaan siellä lähinnä varjosta varjoon -menetelmällä, haha.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      19.2.2017 at 15:54

      Haha, voin vain kuvitella kuinka kuuma tuolla parhaimmillaan, tai pitäisikö sanoa pahimmillaan, on 😀 Onneksi Retiro on täynnä puita ja muita varjon antajia, niin urakka ei ole ihan mahdoton!

Vastaa käyttäjälle Veera Cancel Reply