Kerran poistuin kotoa
Eurooppa Kaupunkilomat

Helsingborg – loistava kohde vaikka päiväretkelle

Huh, viime kesän reissuista on vielä hävettävän paljon postauksia kirjoittamatta, vaikka kesästä on jo pieni ikuisuus. Toisaalta mikä piristäisi ankeanharmaata talvipäivää paremmin kuin kauniin kesäiset ja aurinkoiset kuvat! Viime kesä vei mua moneen suuntaan, Tanskaan ja Ruotsiinkin pariin otteeseen, Köpiksen ollessa reissujen tukikohtana.

Kirjoittelin jo aikaisemmin yhden postauksen Köpiksestä helposti saavutettavissa olevista päiväreissukohteista – Malmösta ja Lundista. Mun piti tehdä vastaava postaus toisesta mainiosta kaksikosta – Helsingøristä ja Helsinborgista. Mutta asiaa, ja erityisesti kuvia, oli molemmista kohteista sen verran paljon, että kunnioitan kumpaakin kohdetta omalla postauksellaan.

Mikä ihmeen Helsingborg?

Helsingborg sijaitsee eteläisessä Ruotsissa, noin 65 kilometrin päässä Ruotsin eteläkärjessä sijaitsevasta Malmösta luoteeseen. Sinne pääsee Malmösta junalla noin 40 minuutissa, bussilla matka taittuu noin tunnissa. Kööpenhaminasta käsinkään Helsinborg ei ole kaukana. Sinne pääsee helposti hurauttamalla ensin junalla Köpiksestä Helsingøriin, joka sijaitsee Helsingborgin vastarannalla, vain neljän kilometrin päässä. Junamatka Helsingøriin sujuu 45 minuutissa, jonka päälle tulee 20 minuutin lauttamatka. Ei siis paha!

Lautalla Helsingøristä Helsingborgiin

Scandlinesin lauttoja kulkee päiväsaikaan 15 minuutin välein, lipun hinta on nelisen euroa per suunta ja lipun voi ostaa satamasta. Lautta ei ollut kumpaankaan suuntaan mennessä niin täynnä, etteikö heti seuraavaan olisi mahtunut.

Helsingørissä juna-asema ja lauttasatama ovat melkein vierekkäin, joten kulkupelistä toiseen sujahtaa helposti. Vielä kesällä 2016 oli käytössä passintarkastukset Tanskasta Ruotsin suuntaan mennessä. Ajokorttikin kävi pohjoismaiselta asukilta todisteeksi henkilöllisyydestä, mutta kannattaa muistaa varautua jollain henkilöllisyystodistuksella jos tuota reittiä mielii reissata!

Mitä Helsingborgissa kannattaa nähdä?

Kun on onnistunut saapumaan onnellisesti perille Helsinborgiin, mieleen juolahtaa tietenkin kysymys siitä, mitä siellä kannattaisi tehdä ja nähdä. Me olimme lähteneet hieman soitellen sotaan, sillä päivän suunnitelmamme oli lähinnä käydä Helsingørin linnaa ihmettelemässä, Ruotsi puolelle meneminen ei ollut varmaa. Mutta onneksi jalat ja Assin puhelimen netti tuottivat paljon ideoita spontaanisti kaupunkiin tupsahtaneelle kaksikolle.

Kärnan-torni (The Kernel)

kärnan tower

kärnan helsingborg

kärnan fortress

Varsinkin mereltä päin kaupunkiin suunnatessa ei voi välttyä kahden massiivisen tornin näkemiseltä kaupunkikuvassa. Toinen on kaupungintalon torni, toinen taas Kärnan-niminen torni, joka on keskiaikainen, 35-metrinen tiilitorni. Se on ainoa pystyssä oleva osa aiemmin alueella sijainneesta linnoituksesta, jonka vastapari löytyy veden toiselta puolelta Helsingørista. Tanskan puoleinen linnoitus on edelleen olemassa ja onkin varsin komea linna. Siitä lisää myöhemmin!

kärnan steps

helsingborg view

kärnan view

Kärnaniin pääsee halutessaan myös ihailemaan maisemia, mutta me jätimme sen väliin suolaisen hinnan takia. Kärnania kannattaa silti nousta ihmettelemään. Sen ympäristö kohoaa myös korkeammalle kuin kaupungin keskusta, ja tarjoaa upeita maisemia kaupungin yli ja hyvällä säällä aina Tanskaan asti. Niin lähellä toisiaan kaupungit ovat!

Slottshagen-puisto

slottshagen

slottshagen flowers

slottshagen park

Kärnanille asti kivuttuaan ei kannata suunnata heti takaisin kaupungin vilinään, vaan nauttia sen kupeesta löytyvästä puistosta. Slottshagen-puisto on tunnelmallinen puistoalue ja kesäaikaan kuorrutettu erivärisin kukin. Puistossa kannattaa nauttia tovi paikan tunnelmasta, auringosta ja lämmöstä (sillä Ruotsissa paistaa aina aurinko!) ja paikan kauneudesta. Suurensuuri paikka ei ole kyseessä, vaan juuri sopiva siihen, että paikan kiertää tunnelmoiden läpi.

slottshagen puisto

slottshagen helsingborg

Kävele pitkin Landborgspromenadia

landborgspromenad

landborgspromenad view

Helsingborgin halki kulkee tunnelmallinen kävelyreitti Landborgspromenaden, jolla on pituutta 13 kilometrin verran. Koko matkaa ei tarvitse kulkea, vaan kyytiin voi hypätä silloin kun siltä tuntuu. Koska reitti kulkee halki kaupungin keskeisimpien osien, sen löytäminen ei ole hankalaa. Kaupungissa on myös opastekylttejä siitä kiinnostuneille. Me taitoimme parin kilometrin matkan Landborgspromenadia pitkin, ja näkymät sieltä olivat huikean kauniit.

landborgspromenad helsingborg

landborgspromenad nature

Kaupungintalo (Stadshuset)

kaupungintalo helsingborg

stadshuset helsingborg

Kuten jo alussa mainitsin, kaksi kaupungin rakennelmaa pistää silmään jo mereltä käsin kaupunkiin saapuessa. Toinen niistä on Helsingborgin kaupungintalo, ja erityisesti sen massiivinen, 70-metrinen torni. Kaupungintalo on valmistunut 1800-luvun lopussa ja edustaa uusgoottilaista tyylisuuntaa. Kyllä mullekin kelpaisi, jos omasta kotikaupungista löytyisi noin upea kaupungintalo!

Satama-alueen merellinen tunnelma

harbour helsingborg

helsingborg from ferry

Lauttaliikenne kuljettaa Helsingborgiin tulijat heti keskelle kaupungin ydintä. Vaikka satamasta pääsee helposti ja nopeasti tutkimaan kaupunkia, kannattaa itse satamassakin nauttia pieni hetki kaupungissa viettämästään ajasta. Alueelta löytyy rentoa tunnelmaa, kahviloita, ravintoloita ja penkkejä. Kauniina kesäpäivänä myös moni paikallinen tuntui viettävän siellä aikaa.

Kaupungin kauniit talot ja veikeät yksityiskohdat

helsingborg architecture

helsingborg buildings

Vaikka meillä ei etukäteen ollutkaan tiedossa runsaasti aktiviteetteja Helsingborgiin, siellä vierähti silti useampi tunti ihan huomaamatta. Kaupunkialue on ollut olemassa jo 1000-luvun lopulta lähtien, joten historiaa ja persoonaa sillä piisaa. Helsingborg on kuorrutettu kauniilla rakennuksilla, niin asuintaloilla kuin virallisemmillakin instansseilla.

Lisäksi kesä teki kaupunkikuvasta varsin kukkean ja värikkään. Kaupunkiin mahtui myös paljon pieniä ja suuria yksityiskohtia kuten hauskoja patsaita. Jos satamasta lähtee vaeltelemaan pari kilometriä mihin tahansa suuntaan (paitsi älä mene merelle, ellet osaa Jeesuksen lailla kävellä vetten päällä!), kaupunki tarjoaa paljon kaunista nähtävää, arkkitehtuuria ja puistoja.

helsingborg atmosphere

helsingborg hus

helsingborg statue

Lisää vinkkejä kaupungin annista voi lukea vaikka planetware.comista (englanniksi).

Helsingborg ei ole suurensuuri, joten oleellisen kaupungin ideasta saa irti jo päiväreissulla. Mutta jos haluaa koluta kaupunkia ja sen lähiseutujen antia enemmänkin, ei päivä tai pari lisää ole varmastikaan haitaksi. Mä olen vähän ihastunut Ruotsiin, enkä ole kohdannut siellä vielä yhtään tylsää käyntikohdetta. Helsingborgistakin pidin hyvin paljon!

Löytyykö muita Helsingborgissa käyneitä? Tai onko se mahdollisesti käyntilistalla?

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

18 Comments

  • Reply
    ananas2go
    12.2.2017 at 18:31

    Eipä ole paljon tullut Helsingborgia haisteltua, lähinnä lautalla Tanskaan kun bussilastillinen ystäväporukkaa menossa Saksasn kautta eteenpäin Kiitos tästä, voisi hyvinkin ottaa ohjelmaan…

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      13.2.2017 at 09:57

      Helsingborg on kyllä tutustumisen arvoinen kaupunki, ainakin kesällä! Oikein kaunis, tunnelmallinen ja merellinen. Ei tämä varmasti olisi ollut omalla käyntilistallani kovin korkealla, jos sinne ei olisi päässyt niin helposti Tanskan puolelta. Mutta mä en voi ikinä vastustaa tilaisuutta käydä Ruotsissa 🙂

  • Reply
    Terhi / Muru Mou
    12.2.2017 at 22:41

    Olen käynyt Helsingborgissa pari kertaa, ja onhan se ihan kiva kaupunki, mutta… Helsingør on lempikaupunkejani, ja siksi Helsingborgissa on molemmilla kerroilla tuntunut, että “miksi mä tänne tulin, kun voisin olla Helsingørissä!”. Kesällä tuolla viihtyisi varmasti paremmin, mutta mä olen käynyt siellä vain marras- ja maaliskuussa. Jos ei muuta, niin kiva paikka käydä shoppailemassa liikkeissä, joita ei Tanskassa ole 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      13.2.2017 at 10:01

      Helsingør veti kyllä tämän kaksikon kohdalla hieman pidemmän korren, mutta oikeastaan upean linnansa takia! Helsingborgissa taas tykkäsin enemmän itse kaupungista, tosin sitä ehdinkin enemmän kierrellä. Helsingørissä keskityimme enemmän siihen linnaan. Uskon, ettei Helsingborg varmastikaan antanut parastaan varsinkaan marraskuussa. Tuskin olisin itsekään siihen niin kovasti ihastunut, ellei kohdalle olisi sattunut visiitti aurinkoisena kesäpäivänä. Mä fanitan Ruotsia, joten sekin kyllä aina lisää vähän ekstraa kaupunkiin kuin kaupunkiin, jos se vaan Ruotsissa sijaitsee 😀

  • Reply
    Miika ♥ Gia | matkakuume.net
    12.2.2017 at 22:43

    Eipä ollut tämäkään kaupunkin erityisen tuttua. Meillä pohjoisessa löytyy kyllä todella paljon kaikkea nähtävää niin kaupungeissa kuin luonnossakin!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      13.2.2017 at 10:02

      Kyllä, lähiseuduilta löytyy paljon mukavaa nähtävää. Onneksi täällä on suhteellisen helppoa matkustaa maasta ja kaupungista toiseen, niin välillä voi tehdä hyviä löytöjä 🙂

  • Reply
    Miia
    13.2.2017 at 10:07

    Onpa symppiksen näköinen kaupunki! 🙂 Oon siinä mielessä niin perinteinen suomalainen, että en ole Ruotsissa oikein muualla käynyt kuin Tukholmassa ja Haaparannassa. 😀 Pitäisi kyllä ehdottomasti yrittää tutustua Ruotsiin vähän laajemminkin!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      13.2.2017 at 21:03

      Eikö vain! 🙂 Mulla oli pitkään sama vika, että Ruotsissa olin käynyt lähinnä Tukholmassa. Mutta siitä syystä, että se on yksi suosikkikaupungeistani koko maailmassa, ja halusin aina palata sinne. Köpiskin on ihana, mutta sieltä sentään raaskii lähteä seikkailemaan lähiseuduille, ja sen lähistöltä näitä ihania kaupunkeja löytyy! Ruotsiin kannattaa tutustua paremmin. Kaikki kaupungit, missä olen siellä käynyt, ovat ihastuttaneet!

  • Reply
    Veera
    13.2.2017 at 14:17

    Käyntilistalla vasta! Kööpenhaminan-reissu on suunnitteilla ja samalla kertaa olis tarkoitus katsastaa Etelä-Ruotsia. En tosin ole ihan varma, että pääsenkö matkaan tänä vuonna, mutta ennakkoon hyvä tutustua vähän jo mahdollisiin kohteisiin Ruotsinkin puolella.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      13.2.2017 at 21:07

      Kööpenhaminaan on todella helppo yhdistää Etelä-Ruotsin kaupunkeja. Liikkuminen on helppoa ja nopeaa, ja monta mukavaa kaupunkia löytyy lähistöltä 🙂 Koskaan ei tiedä, koska tulee tilaisuus lähteä reissuun, joten on hyvä olla suunnitelmia valmiina! Toivottavasti pääset matkaan mahdollisimman pian.

  • Reply
    Maria
    13.2.2017 at 16:13

    Vähänkuin kivempi Helsinki siis 🙂 Silti liian koitoisa itselle lomakohteeksi!

  • Reply
    Anne | Metallia Matkassa
    16.2.2017 at 20:43

    Eipä ole Helsingborgissa tullut käytyä ja olen muutenkin matkaillut Ruotsissa hävettävän vähän. Mielenkiintoiselta vaikutti kuitenkin tuo Kärnan. Mitä sinne sitten maksoi sisään, kun päätitte skipata?

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      17.2.2017 at 10:32

      Kärnan olisi kyllä ollut kiinnostava käyntikohde, mutta aina ei voi voittaa. Muistaakseni sinne maksoi 50 kruunua, eli about 5 euroa. Ei sinänsä vielä mikään tähtitieteellinen summa, mutta suhteessa siihen, että lauttamatka Tanskasta Ruotsiin maksoi saman verran niin… Eikä meillä ollut edes kruunuja matkassa, joten käteisen hankkiminen (vai olisikohan sen voinut maksaa kortilla) vain tuota varten ei oikein innostanut. Ruotsissa kyllä kannattaa reissata. Eihän se ole mikään maailman eksoottisin kohde, mutta se tuntuu olevan täynnä ihastuttavia kaupunkeja. 🙂

  • Reply
    Kati / Lähinnä Kauempana
    16.2.2017 at 23:16

    En ole Ruotsissa käynyt Tukholmaa etelämpänä! Vaikka olisihan siellä paljon koluttavia kaupunkeja: Göteborg, Malmö, Helsingborg… Nyt pitäisi ryhdistyä ja ottaa naapurimaan eteläosat haltuun! Ehkä joku road trip voisi toimia?

    No, en minä voi kehuskella Tukholmasta pohjoisemmilla osillakaan, sillä olen siellä pyörinyt viimeksi 90-luvun alussa. 😀

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      17.2.2017 at 10:34

      No niin, seuraavaksi Ruotsi haltuun! Göteborg puuttuu vielä mun käytyjen kaupunkien listalta, mutta eiköhän se sinne lähivuosina löydy 🙂 Road trip noilla kulmilla olisi varmasti mainio idea, koska etäisyydet eivät ole liian hulppeat. Ellei sitten innostu koko Ruotsia kiertämään, kun kerran pääsee vauhtiin 😉

  • Reply
    Lotta | Watia.fi
    18.2.2017 at 16:48

    Oikein viehättävän näköistä. En ole Helsinborgissa käynyt, mutta kiinnostaisi nähdä Ruotsia enemmänkin. Aina se on vaan se Tukholma, joka sekin on ihana, mutta Ruotsi ansaitsisi kyllä enemmänkin. Se vaan on aina niin vaikeaa lähteä lähelle.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      19.2.2017 at 15:35

      Mulla oli tosiaan pitkään tuo sama vika, että Tukholmasta pidemmälle en koskaan malttanut lähteä. Nyt kun tajusin ovelasti lähestyä Ruotsia Tanskasta käsin, niin ei tullut tätä Tukholma-ongelmaa 😀 Ymmärrän kyllä, että on hankalaa lähteä lähelle. Monet lähimaiden kohteet jäävät helposti väliin, sillä niihin pääsee “koska tahansa”.

Vastaa käyttäjälle Veera Cancel Reply