Kerran poistuin kotoa
Eurooppa Kaupunkilomat Raha-asiat

Budjettimatkaajan onni – viikonloppu Tallinnassa 6 eurolla!

Voi tätä budjettimatkaajan auvoa! Joskus viikonloppu Tallinnassa voi onnenpotkujen saattelemana kustantaa vain kuusi euroa. Mähän tein viime vuoden lopussa päätöksen, että tänä vuonna lähden, tai pyrin lähtemään, reissuun maksimissaan sadalla eurolla. Mikä tarkoittaa lähinnä sitä, että Suomesta pois pääseminen (juna, bussi, lento, laiva) saa kustantaa maksimissaan sata euroa. Toki yöpymisistä ja muista tulee aina lisäkuluja pottiin, mutta niiden suhteen olen aina ollut muutenkin varsin säästäväinen.

Tallinnan viikonloppureissun kohdalla taisin tehdä kumminkin oman ennätykseni, ainakin mitä tulee matka- ja majoituskuluihin. Kuusi euroa kahdesta päivästä ja yhdestä yöstä Tallinnassa on ihanan edullista. Toki päälle tuli vielä hieman kulkupeli- ja ruokakuluja, mutta niitäkin tuli yhteensä reilun 30 euron edestä.

tallinna vanhakaupunki

Onnenpotku auttoi tekemään matkasta puoli-ilmaisen!

Tietynlainen edullisesti matkaaminen on nykyään vähän kuin sisäänrakennettu muhun. Etsin aina mahdollisimman halvat kulkuyhteydet Tampereelta Helsinkiin, mistä usein aloitan reissuni. En raaski syödä kalliissa ravintoloissa, enkä pahemmin huristele matkoilla taksilla. Tallinnaan suuntaamisenkin aloitin säästövalinnalla: bussi Tampereelta suoraan Länsisatamaan opiskelijalipulla oli 13,5 euroa. Nettialennuslippu Tampereelta Kamppiin ja reipas kävelyretki Kampista Länsisatamaan taas vain 5,5e. Tietenkin päädyin jälkimmäiseen!

Onneksi muuten päädyin. Harvoin olen niin aamuihminen, että olen liikkeellä auringonnousujen aikaan. Nyt kävi munkki ja päädyin ihmettelemään huikeaa aamutaivaan väriloistoa. Onneksi olen vähän hulluna auringonnousujen ihastelemiseen ja myös kuvaamiseen. Nytkin juoksin parhaan kuvakulman perässä ties missä pusikoissa ja romuläjissä, mutta en suotta. Palkintona tästä oli maasta löytynyt 10 euron seteli!

helsinki auringonnousu

Kyllä tätä kannatti vähän ihastella ja kuvata!

helsinki sunrise

Tietenkin tällainen anonyymina lahjoituksena tullut kädenojennus huomioidaan reissun budjetissa. Joka siis näyttää tältä:

  • laivamatkat Eckerö linella lahjakortin turvin 0e
  • majoitus kahden hengen hostellihuoneessa omalla kylpyhuoneella 16e/henkilö
  • onnenpotku, joka sponsoroi 10 euroa mun osuudesta hostellihuonetta, jolloin maksettavaksi jäi 6 euroa omasta pussista

Tähän päälle siis vielä bussit Tampere-Helsinki ja Helsinki-Tampere, jotka kustansivat yhteensä 11,50e ja ruokailumenot Tallinnassa, joihin upposi ravintola- ja kauppaostosten muodossa vajaa 22 euroa. Kotonakin toki uppoaa rahaa syömiseen, mutta kaikki menoerät mukaan laskettuna viikonloppu Tallinnassa kustansi silti alle 40 euroa. Budjettimatkaaja kiittää ❤

tallinna kirkko

Onko sulle osunut kohdalle mahtavia budjettireissuja?

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

18 Comments

  • Reply
    Anni | Rajatapaukset
    27.2.2017 at 20:47

    Ei huono! 😀

  • Reply
    Venla / Breezes from my Atlas
    28.2.2017 at 16:03

    Haha nyt oli kova! 😀 Itselläkin olis ilmaiskortti Tallinnan risteilylle, mut se olis käytettävä arkena parin viikon sisällä, eikä vapaapäiviä oo käytettävissä yhtään.. Harmi.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      28.2.2017 at 20:20

      Eikö, lompakko kiittää! 😀 Tuo arkirajoitus on kyllä aika tylsä juttu noissa lahjakorteissa, aika harva pääsee silloin reissaamaan. Onneksi Tallinnaan ei ole kovin kallista lähteä edes ilman tarjouksia 🙂

  • Reply
    Hanna/ Ranskatar reissaa
    28.2.2017 at 16:06

    Tän täytyy kyllä olla budjettimatkailun ennätys! 😀 Mulla jää just kaikki Tallinnan ja Tukholman risteilyt sen takia tekemättä, kun jo Helsinkiin pääseminen maksaa. Nyt jälkikäteen sitä miettii, että olihan Tampereelta kuitenkin kätevämpi ja halvempi lähteä Helsinkiin kuin täältä Seinäjoelta, ja olisi pitänyt vaan useemmin hyödyntää tarjousmatkoja. Lyhyillä reissuilla budjetti venyy usein kyllä siitä syystä, että kun on vaan yhden yön, on mukamas hyvä syy panostaa yöpymiseen ja ruokailuun, kun on vaan niin lyhyen aikaa. Mutta monesti jää pikkureissut tekemättä sitten, kun on niin “kalliita”. Sun esimerkki osoittaa, että ehkä niin ei tarvi olla! 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      28.2.2017 at 20:26

      Haha, jos ei maailmanennätys niin heittämällä ainakin oma ennätykseni 😀 Jep, Seinäjoki on jo sen verran kaukana (vaikkei nyt edes vielä oikeasti ole) Helsingistä, ettei edullisia ja nopeita siirtymiä ole niin paljoa tarjolla. Ainakaan Tampereeseen verrattuna. Aina vain ei tule tajuttua silloisen kotipaikan potentiaalia. Mulla on vähän sama ton suhteen, että lyhyellä reissulla saattaa malttaa panostaa yöpymiseen ja muuhun enemmän, mutta onneksi Tallinna on niin edullinen, ettei edes mun mittapuulla pieni panostaminen tuntunut pahalta. Tai no, moni ei sanoisi hostellihuonetta panostukseksi, mutta verrattuna siihen, että monesti valitsen dormisängyn, niin kahden hengen huone kaverin kanssa jaettuna oli jo aika luksusta. Varsinkin kun meillä oli oma kylpyhuone ja upea kattoikkuna merelle 😉 Onneksi itseään on hyvä muistuttaa siitä, ettei minireissuja tarvitse aina tehdä isolla budjetilla. Varsinkin jos pieni onnenkantamoinen on mukana matkassa 🙂

  • Reply
    Tiina
    28.2.2017 at 16:34

    Oletpas selvinnyt super edullisesti! Täältä itärajan tuntumasta ei ihan tuohon hintaan lähdetä Tallinnaan, mutta ehkä Sortavalaan – täytyypä kokeilla ensi kesänä 😀

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      28.2.2017 at 20:28

      Niin kyllä ole, vähän itseänikin ihmetyttää 😀 Haha, siitä vaan tsekkaamaan oman kotikaupungin potentiaalia suhteessa edulliseen ulkomaanmatkailuun! Voidaan tehdä sitten loppuvuodesta kartoitus, että miten halvalla tuli reissuun päästyä 😉

  • Reply
    Johanna Hulda / Vida de Estrada
    28.2.2017 at 20:29

    Heh, postauksen toisessa kuvassa on mun entinen opinahjo Uus-kadulla! Tuosta oikeanpuolimmaisesta valkoisesta ovesta kuljettiin aikanaan Tallinnan suomalaiseen kouluun, mutta tuskin se siinä enää toimii. 🙂

    Eipä ollut pahan hintainen reissukaan! Oma ennätys taitaa olla kuukauden matka Balkanille, joka maksoi kokonaisuudessaan 260 euroa kiitos liftaamisen ja sohvasurffaamisen. Oon avannut olemattomalla budetilla reissaamista postauksenkin muodossa (https://vidaestrada.wordpress.com/2016/01/14/kuinka-matkustaa-lahes-ilmaiseksi/). Jos muuten itsellä ei ole risteilylahjakorttia niin Huuto.netissä myydään niitä halvalla. Oon kerran jopa ostanut sellaisen Helsinki-Tukholma -välille kun piti päästä mahdollisimman edullisesti matkaan. 9 euroa matkasta B-hytissä oli ihan sopiva hinta. 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      1.3.2017 at 09:53

      Oho, aika hauska sattuma! Mä taas fanitan Tallinnan ovia, ja noi siniset on yhdet mun suosikit! Siksi niistä piti saada kuva 🙂

      Reissu oli kyllä varsin ihastuttavan hintainen! Kuukauden reissulle tuo 260 euroa on jo varsin kunnioitettava määrä. Tuon potin saa ihan helposti upotettua lyhyeen viikonloppureissuun. Pitää käydä lukaisemassa sun postaus! Hyvä vinkki tuo Huuto.net. Mä suosin valitettavan usein lentämistä sen tuoman ajansäästön takia, mutta aina silloin tällöin edullinen laivamatkakin voi olla tarpeen 🙂

  • Reply
    Terhi/ Fammo matkalla
    28.2.2017 at 21:03

    Kyllä tuosta budjetista on vaikeaa panna paremmaksi. Tarvittaisiin jo enemmän niitä sponsoreita. Minun ennätykseni menneiltä vuosilta on Ryanilla Tampereelta Frankfurtin kautta Bolognaan ja takaisin kolmellakympillä. Hotellit olivatkin sitten asia erikseen.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      1.3.2017 at 09:55

      Joo, en ainakaan itse usko lähitulevalsuudessa enää paljon tuosta halvemmalla reissuun pääseväni. Siinä pitää jo jonkun muun alkaa kaivaa kuvetta mun puolesta! 30 euroa lennoista on todella hyvin, nyt tulee vähän ikävä Ryanairia.

  • Reply
    Ananas2go / Popot pogoillen
    1.3.2017 at 12:36

    Ihana! Enemmän vain tätä, että vähinkin varoin voi matkustaa!

  • Reply
    Sonja | FIFTYFIFTY
    1.3.2017 at 13:20

    Moikka Noora, laitoin sulle sähköpostia! 🙂

  • Reply
    Sisko
    2.3.2017 at 14:02

    Itse kävin pari viikkoa sitten Tallinnassa päivän reissulla. Kuljetus+risteily 35€, ruuat 14,90€ ja Tallinnan Legendat esitys 13€. (Tulisisia en laske tuohon, mutta niihin neni aika tarkasti 100€). Ei minun matka ihan yhtä halvaksi tullut! 🙂
    Mielenkiinnolla jään odottamaan muita sadan euron matkoja!

Vastaa käyttäjälle Noora | Kerran poistuin kotoa Cancel Reply