Kerran poistuin kotoa
Bussilla ja junalla Matkavinkit Pohjois-Amerikka

Yhtiökokemus: Megabusin kyydissä USA:ssa

Koska tykkään reissata varsin edullisesti, mun matkantekoon kuuluu usein julkinen liikenne. USA:ssa olen päässyt muutamaan otteeseen testaamaan yhtä siellä operoivaa halpabussifirmaa, Megabusia. Välillä halpismatkoja tarjoavilla yhtiöillä on huono maine. Toisinaan ansaitusti, joskus ihan syyttäkin. Itse olen aina ollut varsin tyytyväinen Megabusiin ja sen tarjoamiin taipaleisiin, joten uskallan suositella sen käyttöä muillekin.

Mikä ihmeen Megabus?

Megabus on siis ulkomailla operoiva Onnibusin vastine, jossa liput varataan pääsääntöisesti netistä, hinnat lähtevät yhdestä dollarista (lippuihin tulee vielä 2 dollarin varausmaksu) ja mitä aiemmin ja vähemmän suositulle päivälle tai vuorolle lipun ostaa, sitä edullisemmin pääsee. Megabus operoi samalla nimellä myös Kanadassa ja Iso-Britanniassa. Muualla Euroopassa se toimii Flixbus-nimellä. Flixbusilla olen matkustanut kerran, varsin nihkein fiiliksin. Onneksi palvelukulttuuriin panostavassa USA:ssa en ole moiseen käytökseen Megabusin henkilökunnan osalta törmännyt.

megabus boarding

Reittivalikoima

Megabusin reittivalikoima kattaa varsin suuren osan USA:n osavaltioista ja toimii hyvin myös osavaltiorajojen yli. Olen matkustanut bussilla New Yorkin ja Providencen, New Yorkin ja Philadelphian sekä Orlandon ja Fort Lauderdalen välejä. Bussin reittihakua on todella yksinkertaista käyttää. Kun valitsee haluamansa lähtökaupungin, kohdevalikkoon ilmestyvät vain ne kaupungit, joihin sieltä pääsee.

Lippujen osto

Lippujen ostaminen on muutenkin tehty helpoksi. Kun valitsee haluamansa reittivälin, näkee kaikki sitä reittiä ajavat vuorot, niiden lähtö- ja saapumisajat, matkan keston, hinnan sekä lähtö- ja määränpääkaupunkien bussipysäkkien osoitteet. Liput olen maksanut luottokortilla, eikä lippujen saannin tai maksun kanssa ole koskaan ollut ongelmia.

Liput saa ostoksen jälkeen sähköpostiin. Ensimmäisellä matkustuskerralla taisin tulostaa varausvahvistuksen mukaani, mutta aina olen pärjännyt ottamalla kuvankaappauksen varausvahvistuksesta ja näyttämällä sitä lipuntarkastajalle. Tulosteita tai nettiyhteyttä ei siis välttämättä tarvitse kyytiin päästäkseen. Useamman matkustajan liput näkyvät samassa varauksessa, jos ne on ostettu samalla kertaa. Tällöin riittää kun matkaseurueesta yksi esittää varauksen.

megabus bus stop

Bussipysäkkien sijainti

Bussien pysäkit ovat kaupungista riippuen hyvinkin keskeisellä paikalla tai sitten vähän sivummalla kaikesta. New Yorkissa ja Philadelphiassa lähtöpaikka oli hyvin keskeinen, kun taas Providencessa ja Orlandossa paikka oli hieman syrjemmässä. Taksilla tai Uberilla, joskus paikallisliikenteelläkin, pääsee tarvittaessa pysäkille. Saapuessaan kaupunkiin jonka pysäkki on hieman syrjemmässä, kannattaa miettiä valmiiksi mahdollista kyytiä sieltä pois. Kannattaa myös huomioida, että esimerkiksi New Yorkissa bussin lähtö- ja jättöpysäkit ovat eri paikoissa.

Matkustusmukavuus

Onnibussien tapaan myös Megabusin onnikat ovat moderneja kaksikerrosbusseja. Mielestäni nämä ovat silti piirun verran suomalaisia versioitaan parempia. Jalkatilaa on enemmän ja penkit ovat mukavammat. Busseista löytyy wifi, joka toisinaan toimii kehnosti, pistokkeita sekä bussin alakerrassa on wc. Bussista voi halutessaan varata istumapaikan etukäteen, lisämaksua vastaan. Itse en ole koskaan tätä tehnyt. Varsinkin jos matkustaa kaksistaan, pääsee todennäköisesti kaverin viereen istumaan ilman varaustakin.

megabus interior

Matkatavarat

Matkatavaraa saa bussin kyytiin ottaa yhden isomman laukun ja yhden pienen käsimatkatavaran verran. Suuremmasta laukkumäärästä tulee pulittaa lisämaksu. Itse olen reissannut aina sen verran pienen tavaramäärän (reppu ja pieni laukku) kanssa, ettei lisämaksuista ole kokemusta. Isomman laukun voi jättää bussin tavarasäilöön, itse matkustamossa on varsin vähän tilaa kantamuksille.

Kuten jo alussa mainitsin, matkanteon kanssa ei ole koskaan ollut sen suurempaa valittamista. Henkilökunta on aina ollut asiallista ja ystävällistä. Joskus bussi on ollut hieman myöhässä, mutta ei mitenkään radikaalisti, ainakaan niin, että siitä voisi syyttää yhtiötä. Kerran aamubussini Providencesta New Yorkiin saapui perille tunnin myöhässä, mutta siitä en syytä Megabusia vaan New Yorkin aamuruuhkaa ja lukuisia tietöitä. USA:ssa matkustaessa kannattaa muutenkin aina varautua ruuhkiin ja siihen, että ne saattavat joskus hidastaa matkantekoa. Varaa siis aina hieman ylimääräistä aikaa matkaan!

Toivottavasti tästä postauksesta sai hyviä vinkkejä bussimatkustamiseen USA:ssa. Jos jotain sun mielestä oleellista unohdin kertoa, niin kysy ihmeessä! 

Kaikki kuvat osoitteesta https://us.megabus.com/image-gallery.aspx

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

2 Comments

  • Reply
    Sunna
    29.1.2017 at 00:29

    Nyt oli kyllä niin nappivinkki että jee! Ihan varmasti tulen tätä vielä käyttämään, jos vaan kevääni kuluu niin kuin suunniteltu. Mukavalta näyttää. Onpa muuten superkonserni, en edes tajunnut, että Flixbusilla voisi olla sisarus meren takana.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      29.1.2017 at 10:01

      Jes, ihan mahtavaa kuulla! Itse kuulin Megabusista amerikkalaiselta kaveriltani, joka sitä aikanaan suositteli ja luonnollisesti oli itsekin sitä käyttänyt. Mulle tuo Flixbus on taas se tuntemattomampi nimi, mutta tosiaan iso bisnes näyttää olevan.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Cancel Reply