Kerran poistuin kotoa
Blogihaasteet

IGTT: Kaikki se lämpö ja valo jota kaipaan

Joikaavaa joulukuuta (no hei se rimmaa) ja vuoden viimeistä Instagram Travel Thursdayta! En ala edes höpistä siitä, kuinka nopsaan vuosi on mennyt. Totean vaan, että niin se vain on lirvahtanut jo melkein kalkkiviivoille. Marraskuu tuntui olleen ihan viimeisiä päiviään lukuunottamatta hyvin harmaa ja masentava. Juuri sellainen Muumilaakson marraskuu, kun haluaisi vaihtaa osaa jonkun muun kanssa, eikä mikään tunnu olevan hyvin.

Talvi on mulle aina vähän kaksiteräinen miekka. En pidä pakkasesta. Talven kylmyys hiipii mun luihin ja ytimiin salakavalasti heti ensipakkasten myötä ja sulaa pois yleensä vasta juhannuksena, kun tanssii kokon ympärillä. Tai jos talvi on leuto, se on muuten siedettävä, paitsi kaikessa synkkyydessään. Yksikin päivä oli niin harmaa, että keskipäivän tienoilla oli pakko avata verhot ja katsoa, vaaniiko ulkona joku ydinlaskeumapilvi, vai miten siellä voi muka olla kuin iltahämärässä. Noiden päivien muiston karkottamiseen kaivoinkin vuoden viimeistä IGTT-postausta piristämään kaikki ne lämpöä hohkaavat, aurinkoiset, valoisat ja kesäiset kuvat. Väriterapiaa kehiin siis!

palmut_florida

ranta

Jos voisin vaihtaa lokaatiota sormiani napsauttamalla, napsahdus siirtäisi mut tällä hetkellä ehdottomasti Karibialle. En voi kuvitella mitään parempaa vastapainoa tälle alkutalvelle. Heti tätä postausta suunnitellessani mieleeni pulpahtivatkin ensimmäisenä turkoosit vedet ja palmut. Palmuja en koskaan ole sen suuremmin fanittanut, mutta tällä hetkellä voisin vaikka halata yhtä! Voi kun saisi upottaa varpaat valkoiseen hiekkaan ja nauttia lämpimään mereen pulahtamisesta.

puisto_joutsen

puisto_tanska

Kaipaan myös niitä ihania kesäpäiviä, kun pystyi viettämään tuntikausia puistoissa! Tokihan sinne hyytävänkylmälle penkille voi nytkin mennä istumaan ja saada viikon sairasloman vaivanpalkaksi. Mutta kaiholla muistelen kaikkia niitä kauniita puistoja, joissa tänäkin kesänä ansaitusti vetelehdin ja nautin elämästäni. Lundissa, Malmössa, Frederiksbergissä, Dublinissa, New Yorkissa, Paikkoja oli liikaa. Aikaa liian vähän.

kadut_aurinko

värikkäät_rakennukset

Kaipaan sitä, että voin vaellella auringon kultaamilla kaduilla. Sitä, kun päivänvalo saa kaikki rakennukset hehkumaan. Ja sitä, kun sininen taivas pilkistää talojen välistä tai loistaa kadun päässä kuin portti satumaahan. Tällä hetkellä en suostu olemaan ulkona kuin ne pakolliset pyrähdykset töihin ja kauppaan. Ja kiroan taas kerran sitä, kun paikkojen välillä ei kulje tunneleita!

maailman_värit

tampere_järvi

Kaipaan myös sitä, ettei joka päivä tarvitse verhota itseään Michelin-ukon kilpailijaksi. Sitä tunnetta, kun auringonsäteet kutittelevat ihoa. Jopa Perun aurinkoa, joka tuntui ajoittain pistävältä, kun oli noussut korkeuksiin sitä tervehtimään. Ehkä se läpäisisi myös Suomen synkkyyden verhon!

Postauksen kuvat on napsittu Floridassa, Meksikossa, Bahamalla, Irlannissa, Ruotsissa, Tanskassa, Italiassa, Virossa, Espanjassa, Perussa ja Tampereella. Niinä hetkinä, kun maailma antoi parastaan. Kylpi valossa, lämmitti mieltä niin henkisesti ja fyysisesti ja teki musta onnellisen.

Lue myös nämä:


Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Rimma + LauraTravellover ja Muru Mou. Itsehän olen Instagramissa nimimerkillä @hallanvaara.

You Might Also Like...

34 Comments

  • Reply
    SariKoo.fi
    1.12.2016 at 12:52

    Oi mitä värejä ja aurinkoa näistä kuvista välittyy. Vaikka talvikin on kaunis, niin kyllä kesäkuvissa on omaa taikaansa!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      1.12.2016 at 21:59

      Ihanaa, että se tunnelma jota kuvilla ja postauksella hain, välittyy ruudun toiselle puolelle! Talvikin on parhaimmillaan kaunis, mutta kyllä kesässä vaan on sitä jotain 🙂

  • Reply
    Sunna
    1.12.2016 at 14:38

    Tässä oli kyllä todella synkän päivän piristys! Uskomattomia, aurinkoisia ja kauniin kultaisia kuvia hyvistä muistoista. Kesästä tuntuu olevan ikuisuus – mutta sehän vain tarkoittaa, että seuraavaan ei ole enää tolkuttoman kauan.

    Helppohan minun on hinkua kesään, kun otan sinne varaslähdön kohta pitkän Lattari-reppureissun muodossa 😀

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      1.12.2016 at 22:02

      Kiitos, ihanaa kuulla! Juuri siihen tällä pyrinkin 🙂 Kesästä tosiaan tuntuu olevan pieni ikuisuus, vaikka viimeiset kesämaistiaiset nautinkin lokakuisessa New Yorkissa vasta 1,5 kuukautta sitten. Sen jälkeen talvi rysähtikin Suomessa niskaan. Seuraava kesä onneksi häämöttää jo nurkan takana. Ehkä vähän pidemmän sellaisen, mutta häämöttää silti! Paitsi sulla ryökäleellä, joka pakenet pohjolan karuutta ;D

  • Reply
    Heidi / Auringon alla
    1.12.2016 at 14:54

    Kiitoksia väriterapiasta! Talvi on kyllä niin raskasta aikaa, että joka vuosi se pelottaa entistä enemmän. Onneksi tänä vuonna olemme valmistautuneet täysin asein: kaksi reissua aurinkoisempiin maisemiin ja niiden välillä vain 8vkoa. Nyt kun vielä jaksaisi odottaa kolme viikkoa sitä ensimmäistä matkaa!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      1.12.2016 at 22:04

      Ole hyvä! 🙂 Talvi tuntuu kyllä vuosi vuodelta raskaammalta. Mun piti varautua tähän talveen halvoilla Karibian-lennoilla, mutta tuhlasinkin lomapäiväni lokakuiseen viikkoon New Yorkissa ja Philadelphiassa. Mikä oli silloin oikein ihanaa, mutta saa nyt talven tuntumaan armottoman pitkältä. Voi sua onnellista. Ja ihailtavaa taktikointia myös. Nauttikaahan reissuistanne!

  • Reply
    Palmuaseman Sanna
    1.12.2016 at 20:02

    Ah mitä kuvia! Kesäkuvissa on todella oma tunnelmansa, samoin palmukuvissa. Ja Karibiassa.

  • Reply
    Sari
    1.12.2016 at 20:58

    Hienoja kesäkuvia. On todella hienoa, että on edes muistot ja niissä muistoissa eletyt hetket. Kyllä se taas valo voittaa tammikuussa.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      1.12.2016 at 22:06

      Kiitos! Muistot onneksi lämmittävät mieltä näinä ankeimpina aikoina. Totta, tammikuussa helpottaa jo ainakin valon suhteen. Eihän siihen ole enää kuin kuukausi!

  • Reply
    Sonja | FIFTYFIFTY
    1.12.2016 at 22:05

    Ooh, ihania värejä pimeyden keskelle! 🙂 Erityisesti sorsan yliluonnollinen vihreys kiinnitti mun huomion. 😀 Mä kyllä tykkään pakkasesta, koska yleensä silloin on aurinkoa ja jos oikein hyvin käy, luntakin! Rakastan neljää vuodenaikaa, vaikka toki eniten kevättä, kesää ja syksyä.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      1.12.2016 at 22:08

      Kiitos, kiva kun kelpasi 🙂 Ehkä tuo oli joku aliensorsa, ainakin se superaurinkoisena kesäpäivänä hohkasi siihen malliin 😉 Mä haluaisin tykätä pakkasesta, mutta kylmyys ei vaan sovi mulle. Vaikka miten yrittäisin tällätä itseni sään mukaisesti, palellun silti herkästi ja sulan vasta keväthankien mukana horkastani. Mutta estetiikkamielessä kauniit pakkaspäivät ovat huumaavia!

  • Reply
    säppä
    2.12.2016 at 11:02

    Kauniita kuvia! Ja terkkuja lumimyrskystä Zakopanesta. Haluttiin lumilomalle auringontäyteisen vuoden jälkeen ja just nyt , kun lunta sataa vaakatasossa, sitä miettii, että mikäköhän mielenhäiriö se oli… 😀

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      2.12.2016 at 18:58

      Kiitos! Voi ei, mielenhäiriötä tosiaan kuulostaa. Kiitos tästä, onnistuit piristämään viikkoani huomattavasti 😀 Koittakaahan pärjäillä siellä!

  • Reply
    Terhi / Muru Mou
    2.12.2016 at 11:22

    Kesä! <3 Oon nyt ollut viikon Köpiksen "talvessa", enkä ole kovinkaan montaa kertaa nokkaani ulos näyttänyt, sillä on joko ollut jäätävä tuuli, vesisade tai muuten vain ankea sää. Jos ei ole ulos asiaa, mieluummin sitten istun sisällä kynttilöitä poltellen – niitä kun voi kevyesti poltella koko päivän, kun lisävaloa nyt tosiaankin tarvitsee. Tästä tulee pitkä talvi… Tämän postauksen myötä aloin kyllä vakavasti harkita jonnekin lämpimään lähtemistä. Karibia olisi kyllä ihan jees 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      2.12.2016 at 19:00

      Kesä todellakin <3 Huh, voin kyllä uskoa ettei mieli ole tehnyt ulos muuta kuin pakon edessä. Mä oon niin hajamielinen, etten uskalla polttaa kynttilöitä, vaikka ne kyllä tätä harmautta piristäisivät. En vain viitsi ottaa sitä riskiä, että ne unohtuu roihuamaan jonnekin… Ehkä juuri siksi olenkin niin uppoutunut kesäkuviin 😀 Karibia olisi kyllä täydellistä lääkettä tähän vuodenaikaan!

  • Reply
    Jenna / With huge passion for life
    2.12.2016 at 13:21

    Ihana kesä ja valoisuus! Rakastan kaikkia neljää vuodenaikaa, mutta kyllä kesä on paras näistä. Tulipa mullakin himo päästä aurinkolomalle palmujen alle.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      2.12.2016 at 19:02

      Kesän valo on kyllä se, mitä eniten kaipaan. Vaikka on talvellakin välillä niitä aurinkoisia päiviä, niin ei se ole sama asia. Kyllä mäkin tavallaan rakastan neljää vuodenaikaa, tai ainakin kolmea ja puolta 😀 Puoliska menee kauniille talvipäiville, vaikka ne ovatkin mun makuun liian kylmiä.

  • Reply
    Elli
    2.12.2016 at 17:19

    Nyt on eka talvi ku mäki kaipaan kesän puistoilua ja aurinkoa, musta on varmaan tullu vanha 😀 Näsinpuisto ja pokejahti <3

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      2.12.2016 at 19:04

      No nyt on kyllä maailmankirjat sekaisin ;D Kaikkea sitä kuulee, kun vanhaksi elää! Pokejahtiin en ota kantaa, mutta Näsinpuistoa muuten ikävöin kyllä. No, kohta se uusi kesä sieltä tulee. Viimeistään juhannuksen jälkeen…

  • Reply
    Teija / Lähdetään taas
    3.12.2016 at 10:28

    Ihanaa! Juuri tuollaisia maisemia nyt kuuluukin katsella.

  • Reply
    Susanna
    4.12.2016 at 01:34

    Hyvä postaus, hei noin minäkin ajattelen..
    Tosin en jäädy jos on -5C kuten alppikohteissa, mutta sellaiset -20C jäisellä tuulella eii kiitos.
    Minäkin lähtisin heti Karibialle joka talvi asumaan, jos se olisi mahdollista.
    Ottaisin myös mieluummin syksyn kuin jäisen talven

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      4.12.2016 at 10:58

      Kiitos, kiva kuulla! Mulla on haaveissa, että tulevaisuudessa elämä antaisi periksi niin, että joka talvi voisi lähteä Suomesta sitä pakoon ainakin kuukaudeksi-pariksi. Olisi ihanaa.

  • Reply
    Ansku BCN
    4.12.2016 at 09:19

    Ihanan värikästä! Vaikka tykkään lumesta ja talvestakin, niin onhan se fakta, että niitä täydellisiä talvipäiviä on vuodessa vain kourallinen. Mun mies tuossa juuri valmistautuu laskettelupäivään Pyreneillä, mutta minä en lähde, koska sääennuste ei lupaa täydellistä keliä. Nauttiakseni kylmyydestä pitää auringon paistaa, lumen olla mahtavaa ja kaakaon olla lämmintä 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      4.12.2016 at 11:02

      Kiitos! Totta, kauniin kuulaita talvipäiviä ei ole yleensä ihan hirveästi tarjolla. Eikä niitä lämpöisiä aurinkoisia kesäpäiviäkään. Ainakaan Suomessa. Haha, ymmärrän hyvin tuon, en mäkään halua lähteä ulos mahdollisen lumimyräkän tai muun inhottavan sääilmiön riskillä. Eilen oli ihana aurinkoinen talvipäivä, ei liian kylmäkään. Päätin sitten sen kunniaksi uskaltautua auringonlaskuihailulenkille (ah näitä suomen yhdyssanoja <3). Ulkona oli nättiä ja auringonlasku soma. Mutta vaikka kuinka luulin pukeutuneeni sään mukaan niin kotiin päästyäni olin kolme tuntia horkassa. Jee…

  • Reply
    Milla - Pingviinimatkat
    4.12.2016 at 22:30

    Ah mikä ihana pitkä lista hyviä syitä poistua kotoa 🙂 Viime viikot ovat olleet poikkeuksellisen puuduttavat ja harmaat, joten ihana paeta maanpäällistä melankoliaa näihin värikylläisiin ja lämpimiin tunnelmiin.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      6.12.2016 at 11:31

      Kiitos! Kotoa poistumiseen löytyy aina hyviä syitä 🙂 Kiva kuulla, että muutkin saivat iloa tästä ankeudenkarkoitukseen tähdänneestä postauksesta!

  • Reply
    Tanja/Levoton Matkailija
    5.12.2016 at 14:29

    Ihania kuvia! Mä tykkään talvesta, se on mun suosikkivuodenaika. Kesä on oikeastaan vähiten suosikki kaikista vuodenajoista, en oo koskaan ollut kesäihmisiä. Onhan kesässä myös jotain hyvää, mutta otan ennemmin lunta ja pakkasta 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      6.12.2016 at 11:38

      Kiitos! Mä tykkäisin talvesta enemmän, jos en olisi suurta osaa siitä hypotermian partaalla, vaikka miten yrittäisin pukeutua sään mukaan. 🙂

  • Reply
    Annika | Travellover
    9.12.2016 at 20:04

    Olen vuodenaikafani, jos vuodenajat olisivat sellaiset, kuin niiden “kuuluisi” olla. Mutta jos syksy alkaa lokakuussa ja jatkuu yhtä harmaana pitkälle huhtikuulle (siltä nyt tässä pimeässä ankeudessa tuntuu), loppuu minunkin fanitukseni lyhyeen. Silloin minäkin pakenen ajatuksissa sinne, missä ei tarvitse sukkahousuja eikä oikeastaan edes kenkiä. 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      9.12.2016 at 21:32

      Sama, fanitan vuodenaikoja silloin kuin ne ovat parhaimmillaan. Kauniinkirpeät talvipäivät, vehreä kevät, aurinkoiset kesäpäivät ja värikyllästetty syksy ovat kaikki huikeita. Mutta Suomessa valitettavasti tuntuu vallitsevan se yksi synkkä ja harmaa vuodenaika lähes ympäri vuoden. Se alkaa olla mun psyykelle liikaa. No, onneksi tuota ankeutta voi paeta joko konkreettisesti tai edes virtuaalisesti 🙂

  • Reply
    ananas2go
    11.12.2016 at 14:22

    Jos elämä jotain on opettanut, niin varomaan lausetta “tiedän, miltä susta tuntuu”. Mutta nyt kyllä…#MiksiYhäAsunSuomessa

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      11.12.2016 at 21:04

      Tähän tilaisuuteen tuo lause kyllä varmasti sopii enemmän kuin hyvin! Ne ymmärtävät, jotka ymmärtävät.

Vastaa käyttäjälle säppä Cancel Reply