Kerran poistuin kotoa
Eurooppa Kaupunkilomat

Kolme päivää Pietarissa – mitä siinä ehtii tehdä?

Vietin kesällä kolme päivää Pietarissa risteilyvieraana. Mielestäni risteily oli varsin näppärä tapa saapua Pietariin, sillä alle 72 tuntia maassa viettävänä risteilyvieraana et tarvitse viisumia. Kolme päivää tuntuu varsin lyhyeltä ajalta ottaa haltuunsa historiaa ja tekemistä huokuva miljoonakaupunki. Mutta kolmessakin päivässä ehtii varsin paljon!

Vaikka Pietari tuntuu suurelta ja laajalle levittyvältä kaupungilta, onhan jo kaupungin pääkatu Nevski Prospekt noin viisi kilometriä pitkä, niin se on mielestäni varsin helppo ottaa haltuun. Myös kävellen. Etäisyydet keskustan alueella eivät ole hurjan pitkiä ja jos hieman suunnittelee menemisiään, pystyy reittivalinnoillaan saamaan yhteen päivään paljon kiinnostavaa tekemistä. Tässä vinkkejäni Pietariin:

Eremitaasi

eremitaasi_ulkoa

Eremitaasi on paikka, jonne ei kannata mennä vain tunniksi tai pariksi. Vaan vaikka koko päiväksi! Eremitaasi on mielestäni yksi ehdottomista käyntikohteista, jos on menossa Pietariin. Sen paikan kokoa, aarteiden määrää ja joka puolelta pongahtelevaa yksityiskohtien kavalkadia ei voi käsittää, jos siellä ei ole käynyt. Eremitaasista olen kirjoittanut oman postauksen, josta kannattaakin lukea paikasta enemmän!

eremitaasi_arkkitehtuuri

eremitaasi_portaikko

Kristuksen ylösnousemuksen katedraali

verikirkko_sisältä

Tämä monumentaalinen kirkko tunnetaan myös nimellä Verikirkko ja se on ulkonäöltään niitä klassisia “sipulikirkkoja”, jotka aina yhdistän itänaapuriimme. Oman kokemukseni mukaan kirkot ovat yleensä upeita vain joko pramealta ulkokuoreltaan tai sitten niiden sisäpuolen koristuksiin on panostettu kunnolla.

Mutta verikirkko tarjosi huikean katseluelämyksen sekä ulkoisilla yksityiskohdillaan, että myös sisäpuolen kauneudellaan. Paikan osoite, aukiolotiedot ja sisäänpääsymaksut löytyvät VisitPietarin sivuilta.

kristuksen_ylösnousemuksen_katedrali

verikirkko_ulkoa

Näköalapaikka

iisakinkirkko

Mikä tahansa kaupunki näyttää erilaiselta kattojen yläpuolelta katseltuna. Pietarin näköalapaikoista voin suositella Iisakinkirkkoa. Kirkolla on keskeinen sijainti, ja sen huipulta näkee niin Nevan, Eremitaasin, kaupungin satama-alueen ja oikeastaan koko kaupungin.

Kirkkoon pääsee halutessaan myös ihmettelemään sen sisäosia, mutta mä tutustuin tällä kertaa ainoastaan upeisiin näköaloihin. Iisakinkirkosta ja sen näkymistä olen kirjoittanut oman postauksen.

iisakinkirkko_näköala

Joenvarsikävelyt ja sillat

neva_palatsi

Nevan rannoilla kävely oli yksi suosikkiaktiviteeteistani, varsinkin aurinkoisena kesäpäivänä. Neva liplatti kauniisti ja välkehti ajoittain kuin jalokivivirta auringon osuessa siihen juuri oikeasta kulmasta. Sen lisäksi joki tuntuu halkovan Pietaria niin kauas kuin silmät kantavat, joten sen varrelle mahtuu vaikka mitä nähtävää.

On palatseja, kirkkoja, patsaita, siltoja, ravintoloita. Ja tietenkin Eremitaasi paraatipaikalla sen rannalla. Meidän hotellimme sijainti takasi sen, että pääsimme kolmen päivän aikana tallustelemaan Nevan vartta useaan kertaan ja nauttimaan sen annista.

neva_auringonlasku

neva_maisemat

Puistot

kesäpuutarha_pietari

Pietariin mahtuu monien muiden asioiden lisäksi myös useampi puisto. Mä rakastan puistoja, kiireetöntä vaeltelua, penkeillä istumista ja paikallisen elämänmenon fiilistelyä. Pietarin puistoista jäivät mieleen erityisesti Kesäpuutarha sekä Aleksanterinpuisto.

Vaikka puistot olivat ehkä jollain tavalla muodollisempia kuin monet muut puistot, pääsi niissäkin silti kiinni rauhaisiin hetkiin. Kesäpuutarha oli lisäksi täynnä upeita suihkulähteitä, jotka olivat mielestäni hyvin paikallisfiilistä antava lisä puistokokemukseen.

kesäpuutarha_suihkulähde1

kesäpuutarha_suihkulähde2

Kaupungin yksityiskohdat

pietari_arkkitehtuuri

Pietarissa on paljon nähtävää. Joka paikassa. Välillä pää tuntui liikkuvan kuin tennisottelun katsojalla, sillä jatkuvasti joku pieni tai suuri asia tai yksityiskohta vaati tarkempaa katselua. Kaupungista löytyy arkkitehtuurin ihmeitä, värikkäitä taloja ja palatseja, patsaita, yksityiskohtia ja kaikkea mahdollista. Muistoja entisaikojen loistosta.

Yksi parhaista asioista Pietarissa olikin vain satunnainen kävely ympäriinsä ja sen mukana tuoma yllättyminen ja ihastuminen!

pietari_egypti_patsas

pietari_patsas

Syöminen

pietari_ravintola

Pietarissa ei ole tarjolla pelkkää kaviaaria ja suolakurkkuja. Niitäkin varmasti löytää, jos haluaa kokea paikallisia kulinaristisia elämyksiä. Mutta kaupunki on kuin ruoan pienoismaailma, keittiöitä tuntuu löytyvän joka maasta ja maailmankolkasta. Söin kaupungissa esimerkiksi todella herkullista aasialaista ruokaa.

Ulkona syöminen on myös todella edullista. Muutamalla eurolla syö jo vatsan täyteen todella laadukasta ja maukasta ruokaa. Moneen paikkaan en lähtisi pelkästään ruuan takia, mutta Pietariin voisin tehdä päiväreissun ja vetää napani täyteen herkkuruokia. Enkä edes aloita jälkiruuista, tai no. Aloitan sen verran, että testaa myös niitä!

pietari_ruoka

Edellä mainittujen asioiden lisäksi Pietarissa voi tehdä vaikka mitä muuta! Itseltäni jäi kokeilematta muun muassa käynti Pietari-Paavalin linnoituksella ja jokiristeily Nevalla. Shoppailumahdollisuuksiakin Pietarissa on roppakaupalla. Ja jos Pietarin anti alkaa jostain syystä puuduttaa, tarjoaa Pietarin lähiseutu mahdollisuuksia päiväretkiin. Lähistöltä löytyy muun muassa Pietarhovi, jonne haluan käymään ensi kerralla! Lisää päiväretkivinkkejä löytyy esimerkiksi pienimatkaopas.comista.

Mikä sun mielestä on parasta Pietarissa?


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

2 Comments

  • Reply
    Tiia/ReiseReise
    26.11.2016 at 21:22

    Tulipas Pietarikuume. Tuo Verikirkko on kyllä vain niin upea, ensi kerralla menen kyllä sisälle asti. Myös kanavat olivat ihania ja olisi hienoa mennä jollekin kanavaristeilylle. Pietarhovi oli kyllä tosi kaunis paikka, voisin käydä siellä uudestaankin. Missä muuten yövyit?

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      27.11.2016 at 12:09

      Mullekin tuli pieni Pietari-kuume tätä postausta kirjoitellessani! Verikirkko kannattaa kyllä tsekata myös sisältä. Se on ihan huikea taideteos. Lattiasta kattoon täynnä upeita maalauksia ja yksityiskohtia 🙂 Olin tuolla siskoni kanssa ja yövyttiin Sokos Hotelissa. Oliskohan ollut Vasilievskyssa. Mulle olis kelvannut paljon vaatimattomampikin majoitus. Mutta hotellin sijainti oli oikein hyvä ja aamupala mahtava niin ei parane valittaa 😀

Vastaa käyttäjälle Noora | Kerran poistuin kotoa Cancel Reply