Kerran poistuin kotoa
Blogihaasteet

IGTT: New York kaikissa sateenkaaren väreissä

Mainiota marraskuuta! Melkein tekisi mieli toivottaa masentavaa, sillä itselleni marraskuu edustaa sitä elämän harmainta aikaa, ainakin Suomessa. Päivät ovat lyhyitä, lukulistalle päätyy Muumilaakson marraskuu ja arjen soundrackiksi Sentencedin Frozen-levy. On kylmä, luntakin tulee. Ehkäpä juurikin tästä syystä marraskuun Instagram Travel Thursdayn aiheeksi oli valittu matkailun värit. Pieni väriterapia vaikka kauniin Karibian muodossa ei kyllä yhtään haittaisi tällä hetkellä! Mutta koska se ei valitettavasti ole tällä hetkellä vaihtoehto, väri-ilottelua kaamokseen tarjoaa New York.

Ensimmäiset mielleyhtymäni New Yorkista ennen siellä käyntiä olivat Central Park sekä Manhattanin skyline. Central Park oli kuvitelmissani, ja kuvissa, kuin vihreä keidas, joka jatkuu silmänkantamattomiin. Manhattanin pilvenpiirtäjät piirsivät taas mieleeni hieman marraskuisen maiseman: rivin harmaita, erikokoisia ja -muotoisia rakennelmia. Ensimmäiset mieleen tulleet värit Isosta Omenasta olivat siis vihreä ja harmaa, vähän kuin itse omena. Omenaa kuorimalla sen sisältä löytyi onneksi väri poikineen. Oikeastaan koko sateenkaari.

new_york_houses

Ensimmäinen yllätys kaupungin värimaailmassa olivat lähes kaiken väriset asuintalot ja muut rakennukset! Harmaiden pilvenpiirtäjien sekaan ja lomaan kätkeytyy aivan ihastuttavan värinen rakennuskanta. On tummia, teollisempia rakennuksia ja synkkää tiilijulkisivua. Mutta on myös taloja, jotka voisivat olla hattaramainoksesta. Lisäksi katujen varret notkuvat vehreitä puita, joko kontrastina tai taloja korostaen.

new_york_signs

Kaupungin katuja tallatessa katse ei kohdistu pelkkään talojen väri-ilotteluun. Kaikkialla riittää värejä! Taksit ja liikennevalot ovat keltaisia. Katukyltit ja mainokset tuovat oman osansa kaupungin räiskyvyyteen. Vaikka Times Square on mulle yksi vähiten innostavia paikkoja New Yorkissa, se omalla tavalla summaa itseensä kaupungin idean: sen värikkyyden, energian ja sykkeen.

nyc_trees

Times Squaren sykettä on hyvä paeta kaupungin lukuisiin puistoihin, jotka toimivat ihanana vastapainona kaupungin hektisyyteen. New York tuntuu kauttaaltaan varsin vehreältä kaupungilta, ainakin silloin kun lehdet puita koristavat, eivätkä puistot tuo pettymystä. Ne ovat vihreän värin valtakuntia. New York tuntui lokakuun kukoistuksessa kilpailevan vihreydessään jopa Irlannin kanssa!

central_park1

Central Park on mulle ehkä koko kaupungin ykköskohde. Se on mielettömän upea puineen, järvineen, yllätyksineen. Niin ja oravineen! Nyt lokakuussa säät hellivät New Yorkia, ja puistoissa sai nauttia rennosta elämästä ja luonnon kauneudesta niin paljon kuin jaksoi ja ehti. Ja kyllähän niissä maisemissa silmä lepäsi. Lisäksi veikeitä oravia olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan. Teemaan sopien niitäkin löytyi jos nyt ei sateenkaaren niin ainakin muissa kuin pelkissä harmaan sävyissä!

new_york_ruska

Vaikka lokakuu ei vielä olekaan paras kuukausi ruskabongarille, niin kaupunki oli jo hieman virittelemässä syksyn väriloistoaan. Sekä Central Parkista että High Linelta löytyi muutama puu-uskalikko, jotka olivat jo täydessä väriloistossaan. Ensi kerralla New Yorkiin marraskuussa.

nyc_basic

Kaiken väri-ilottelun vastapainoksi kaupungista löytyy myös hillitymmän välistä rakennuskantaa. Mutta mielestäni se pukee massiivisia rakennuksia kuten pilvenpiirtäjiä ja kaukaisuuteen katoavia siltoja. Lisäksi sinistä taivasta vasten ne näyttävät todella hyvältä.

nyc_orange

Lokakuun puolivälissä kaupunki oli jo täyttä häkää Halloween-huumassa. Kurpitsa katukuvassa ei ollut poikkeus vaan sääntö. Kyllähän oranssit pallerot toivat väriä ja hyvää fiilistä minne menikään. Kurpitsailotulituksen myötä alkoi bongailla kaupungista myös muita oransseja asioita. New York Public Libraryn Stephen A. Schwarzman -rakennuksen katto oli selkeästi inspiroitunut kurpitsajuhlasta, niin oli myös hotellimme yksi vessa.

nyc_misc

New York on siis varsinainen väri-ilottelun keidas ja piristysruiske kaikkine eri väreineen ja puolineen. Reissuaan voi kaiken muun lisäksi värittää vielä vaikka katutaiteella, jäätelöannoksilla, High Linen kukkaistutuksilla, ravintoloilla tai vaikka ruotsalaisen metallibändin keikalla. Sabaton pinkkeine valoineen todisti viimeistään sen, että New York loistaa kaikissa mahdollisissa väreissä!

Lue myös nämä:


Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Rimma + LauraTravellover ja Muru Mou. Itsehän olen Instagramissa nimimerkillä @hallanvaara.

You Might Also Like...

28 Comments

  • Reply
    sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa
    3.11.2016 at 05:12

    Värikkäät talot on ihania, mutta kyllä yksi upeimmista väreistä on sininen taivas. Se antaa aina hyvän tausta kuvalle kun kuvalle. Rakennuksille, maisemalle, kuten näissä kuvissasi. Kolmas kuva on upea.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      3.11.2016 at 20:03

      Sininen taivas, tai taivaan koko värikirjo on kyllä upea. Sininen on mulle vähän kaksiteräinen miekka. Luonnossa se toimii upeasti, monesti myös rakennustaiteessa, mutta sisustuksessa siitä en oikein pidä. Sininen oli ennen suosikkivärini ja kotini hyvin sinisävytteinen. Oli aika rumba pistää sisustus, astiat ja ties mikä uusiksi siinä vaiheessa kun keksin siihen kyllästyä 😀

  • Reply
    VEERAPIRITA / AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA
    3.11.2016 at 10:31

    Voi mitkä värit, löytyi kyllä kaikki maailman värit melkein sun postauksesta. Itsellä on useamman vuoden ollut New York “pakko päästä tuonne”-listalla ja varmistu taas jälleen mielipide asiasta! Kiitos virtuaalimatkasta Isoon Omenaan 😉

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      3.11.2016 at 20:05

      Upeita värejä New Yorkissa kyllä riittää! Suosittelen kyllä siellä käyntiä joskus, jos vain mahdollisuus tulee. Lentotarjouksia sinne suuntaan on ainakin viime aikoina ollut kiitettävästi. Ole hyvä, kiva kun virtuaalimatka kelpasi 🙂

  • Reply
    Anna | Tämä matka -blogi
    3.11.2016 at 13:07

    En ole koskaan käynyt New Yorkissa, mutta selkästi olisi syytä!

  • Reply
    Laura/My post-University Life
    3.11.2016 at 16:33

    Mä itse kirjoitin juuri New Yorkin ruskasta ja lokakuussa ei kyllä ollut vielä hirveästi siitä mitään merkkejä! Täällä on toisaalta ollut niin lämmin että sekin on varmaan vaikuttanut asiaan!

    Kauniita kuvia, New Yorkista löytyy mielestäni värejä kerrakseen, minne ikinä vain katsookan!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      3.11.2016 at 20:18

      Hauskaa, että molemmat kirjoiteltiin tunnelmia New Yorkista! Ruskaa ei tosiaan valitettavasti ollut vielä kovin paljoa nähtävissä, mutta onneksi kaupunkiin tuli lähdettyä muutkin syyt kuin ruskabongailu mielessä. Ja ruskan puutetta kompensoi aivan ihana sää 🙂 Kiitos! New York on kyllä paljon värikkäämpi kuin osasin kuvitella.

  • Reply
    Pirita | Matkailoja
    3.11.2016 at 18:22

    Tosi hyviä kontrasteja sun kuvissa, Times Squarelta puistoihin. Alan ehkä itsekin haikailla takaisin New Yorkiin. Olen nähnyt kaupungin ainoastaan helmikuisessa huurteessa ja lumisateessa, syksy saattaisi olla mykistävän kaunis.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      3.11.2016 at 20:21

      Kiitos! New York on kyllä kontrastien kaupunki. Sieltä löytyy värejä mutta myös hillitympää sävymaailmaa. Ja kiirettä mutta myös niin rauhallisia nurkkia, ettei uskoisi miljoonakaupungin katuja tallaavansa! Oi, helmikuun huurre kuulostaa upealta. Mä olen nähnyt New Yorkista ainoastaan hyvin sateisen ja harmaan talvinäkymän viime vuoden tammikuussa. Tosin kaupungista lähdön jälkeen sinne iskikin astetta tymäkämpi lumimyräkkä, joten ehkä parempi vesisade kuin lumikaaos 🙂

  • Reply
    Jenni / Unelmatrippi
    3.11.2016 at 19:16

    New York on kyllä kiinnostava kaupunki – siellä on kaikkea. Tykkään myös neonvaloista, vaikka eivät ne Nycissä olekaan niin räikeitä kuin vaikka Tokiossa. Mäkin voisin harkita seuraavaa New Yorkin -matkaa myöhään syksyllä. Olisi hienoa nähdä Central Parkin ruska.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      3.11.2016 at 20:26

      New Yorkissa todellakin tuntuu olevan kaikkea. Niinkin paljon, että kolmella käyntikerralla en ole ehtinyt nähdä kuin vasta pintaraapaisun verran. Mun mielestä neonvalot tuolla ovat juuri sopivat. Ei liian yliampuvat, koska liikaan välkkeeseen mulla menee jo hermo 😀 Central Parkin ruska on kyllä joskus pakko kokea. Onneksi New Yorkiin tuntuu olevan jatkuvasti lentotarjouksia, joten ruskan perässä lentely ei tule liian kalliiksi!

  • Reply
    marikaw
    3.11.2016 at 20:33

    Ihana oravakuva!! Keskityn selkeesti olennaiseen. 😀 Tuli New York ikävä, kiitos siitä. Noi muutama ensimmäinen kaupunkikuva varsinkin on ihania. Ja Central Park on kyllä yks huikeimmista Nycin paikoista.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      4.11.2016 at 18:27

      No siis toi orava on mun mielestä kaikkein olennaisin koko postauksessa 😀 Koska ne vaan oli niin söpöjä <3 Ole hyvä, kärsitään ikävästä yhdessä! Central Park on kyllä niin huippu. Äh, voi kun voisi palata sinne heti takaisin!

  • Reply
    Tanja/Levoton matkailija
    3.11.2016 at 21:54

    Nyt on pakko sanoa että sain ihan uuden kuvan New Yorkista tän jutun jälkeen. Koskaan en siis ole siellä käynyt, ja lähinnä olen kuvitellut New Yorkin jonkinlaiseksi betonihelvetiksi. Kauniin näköisiä kuvia + ihana orava 😀 Mä nään ikkunsta aina välillä oravia, niitä on tosi kiva seurailla.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      4.11.2016 at 18:29

      Jes, kivaa että onnistuin missiossani! Mäkin tosiaan ajattelin New Yorkin olevan lähinnä harmaa, ehkä enemmän lasinen kuin betoninen. Mutta harmaa yhtä kaikki. Mutta se on yllättänyt mut niin suuresti! Noi oravat oli kyllä ihan mahtavia. Niistä voisi melkein tehdä oman postauksen, sen verran paljon oravakuvia kameraan tarttui 😀 Oravia on kyllä hauska seurailla.

  • Reply
    Sari
    3.11.2016 at 23:02

    Onko New York tosiaan noin värikäs kaupunki? Mulla on ollut samanlainen ajatus kuin edellisellä kaupungista. Hienosti olit saanut oranssia ja syksyä mukaan kuviin!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      4.11.2016 at 18:31

      Kyllä, New York on oikeasti ihan kuin jonkun happopään värityskirjasta. Täynnä värejä 😀 Mullakin oli samanlainen ennakkokäsitys kaupungista, mutta se kyllä muuttui kertaheitolla kun sinne asti pääsin. Kiitos! Syksyä ei vielä paljoa ollut tarjolla, mutta ne pienet vilaukset tallensin innolla!

  • Reply
    Martina
    4.11.2016 at 14:03

    Voi ihana värikäs New York! Olitpa todella bongannut kaupungin kaikki värit! 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      4.11.2016 at 18:33

      New York on kyllä ihana. Ja ihanan värikäs! Kyllä, kaikki värit taisi tulla bongattua. Onneksi niitä siellä riitti 🙂

  • Reply
    Kohteena maailma / Rami
    4.11.2016 at 21:55

    Nämäkin kuvat osoittavat sen, että New York on lempikaupunkini maailmassa! Tekisi sinne mieli taas ja pian…

  • Reply
    Teija / Lähdetään taas
    5.11.2016 at 07:43

    Mielettömiä kuvia!
    Marraskuu on se kaikkein tylsin ja harmain kuukausi. Onneksi nykyään aika kuluu niin pirun nopeaan, että eiköhän tämä marraskuukin hyppää ohi tuossa tuokiossa 😀 Muut kuukaudet tosin saisivat kestää hieman kauemmin 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      5.11.2016 at 11:07

      Kiitos! 🙂 Marraskuu on kyllä se tylsin ja ankein. Se voisi kestää helmikuun sijaan sen 28 päivää! Tuossa on kyllä pointti, että aika menee niin nopeasti, niin toivottavasti marraskuukin on hujauksessa ohi 🙂 Kesäkuukaudet voisivat kestää vaikka kaksi kertaa niin pitkään kuin nyt. Siitä olisin mielissäni 😀

  • Reply
    Annika | Travellover
    5.11.2016 at 18:58

    Ihanan kattava katsaus New Yorkiin. Olen ollut ehkä neljästi, ja kaksi niistä helmikuussa, jolloin todellakin jokseenkin kaikki oli räntä- tai vesisateessa harmaata, mutta sitten kontrastina kuitenkin kaikki valomainokset ja vaikkapa juuri keltaiset taksit. On se vain THE kaupunki.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      6.11.2016 at 10:33

      Kiitos! Mulla tätä lokakuista reissua aiemmat piipahdukset ovat olleet tammi- ja maaliskuussa. Eli aika harmaata settiä ovat sään puolesta olleet. Mutta kaupungin väripilkut ovat oikeastaan siinä päässeet korostumaan! Varsinkin juuri ne keltaiset taksit. New York todellakin on THE kaupunki.

  • Reply
    Terhi / Muru Mou
    14.11.2016 at 13:02

    Upeita kuvia! Kuten Annakin kommentoi: en ole New Yorkissa käynyt, mutta syytä todellakin olisi. Ja mielellään sitten marraskuussa 🙂

Vastaa käyttäjälle Sari Cancel Reply