Kerran poistuin kotoa
Blogihaasteet

Annetaan hyvän kiertää – Blogger Recognition Award

Ankeata marraskuuta piristämään sain Lähtöportti-blogin Mikalta Blogger Recognition Award -tunnustuksen. Blogger Recognition Awardia jaetaan bloggaajalta bloggaajalle ja sen saanut bloggaaja pistää toivottavasti hyvää edelleen kiertämään ja jakaa tunnustuksen kymmenelle sen ansainneelle virtuaalikynäilijälle.

Tunnustus sai kyllä hymyni ulottumaan korvasta korvaan, hieman alavireisenä sujunutta marraskuutani se piristi varmasti enemmän kuin Mika osasikaan arvata. Kiitos siis vielä kerran. Lisäksi oli hienoa saada tunnustus bloggaajalta, jolle sen olisin varmasti itse myöntänyt, jos tunnustus olisi tullut muuta kautta.

awardstunnustus

Näillä meriiteillä tunnustukseni irtosi:

Tässä on yksi koukuttavimmista löytämistäni blogeista. Lentopelkonsa voittanut kirjastotäti on ehtinyt tänäkin vuonna reissata jo yli kymmenessä maassa Pohjois- ja Etelä-Amerikkaa myöten. Nooran huumori puree, oli sitten kyse ”suomenkielisten” kylttien tai kaivonkansien bongaamisesta maailmalta.

IMG_5074

Kerran poistuin kotoa -blogini on pian reipas puolitoistavuotias, mutta silti tuntuu, että blogimaailmassa olen vielä ihan keltanokka. Ehkä se on tätä suomalaista vaatimattomuutta. Blogini sai alkunsa tarpeesta saada jakaa matkatarinoitani muuallakin kuin omalla FB-sivullani. Puuduttamassa niitä, joita homma ei kiinnosta. Ehkä ilahduttamassa niitä, joille homma maistui.

Matkamuisteloni olivat kovin kuvapainotteisia, ja tajusinkin jossain vaiheessa, että bloggaamisessahan pystyn yhdistämään kaksi itselleni tärkeää harrastusta, valokuvaamisen ja kirjoittamisen. Siitä se ajatus sitten lähti ja hyppäsin mukaan blogimaailmaan. Ja onneksi hyppäsin. Niin mahtavia kokemuksia, tuttuja ja juttuja tämä on tuonut tullessaan!

En tiedä, kuinka hyviä ohjeita osaan kellekään antaa bloggaamisen suhteen, sillä olen vetänyt hommaa pitkälti fiilispohjalta. Mutta ehkä se onkin se juttu, joka (mulla) toimii.

  • Kirjoita itseäsi varten ja sulle tärkeistä asioista. Jos oma intohimo asian suhteen on pohjamudissa, sen kyllä huomaa tekstistä. Ne jutut, joista itse innostut, innostavat yleensä muitakin.
  • Lisäksi ole oma itsesi. Niin hyvässä kuin pahassa. Niin mäkin olen. Sarkastisen ja ruokottoman huumorintajuni kanssa. Aidon innostukseni ja rakentavan kritiikkini kanssa.
  • Anna persoonasi näkyä omissa jutuissasi. Mikään ei ole tylsempää kuin se, ettei uskalla sanoa mielipiteitään ja yrittää vain miellyttää kaikkia.
  • Tee blogistasi itsesi näköinen, sillä juuri se erottaa sun blogin kaikista muista.
  • Muista myös vastata lukijoidesi kommentteihin! Vuorovaikuta heidän kanssaan. Mielipiteet, kommentit ja jaettu innostus asioista ovat ne jutut, jotka saavat mut raapimaan kasaan aina uusia blogipostauksia.

IMG_5075-2

Koska jaettu ilo on moninkertainen ilo, niin pistetään tunnustusta eteenpäin! Mä olen ehtinyt seurailla blogeja valitettavan vähän viime aikoina, joten joku on tunnustuksen saattanut jo saada. Mutta tuskin toinenkaan haittaa, hyvää mieltä ei voi koskaan levittää liikaa. Kirjastotäti aakkostaa seuraavat tunnustuksen arvoiset blogit:

Ansku BCN

Anskun blogi on mulle yksi visuaalinen nautinto. Se on täynnä kauniita kuvia vuorilta ja muista upeista paikoista. Ja täynnä hyvää fiilistä. Aika monta kertaa mäkin olen ollut vähällä pakata laukkuni ja muuttaa Barcelonaan kuvia katsellessani.

Live Now Dream Later

Saanan blogissa on myös sitä kuvien kautta välittyvää luonnonrakkautta, jota mäkin fanitan. Esteetikkona kauniit kuvat on mulle tärkeä juttu herättämään innostusta uusista paikoista ja Saana onnistuu juuri tässä. Lisäksi letkeällä otteella kirjoitettuja postauksia on kiva lukea. Melkein päätin lähteä ensi kesänä Englannin Lake Districtille seikkailemaan tämän blogin ansiosta.

Marika World

Marikan seikkailuja on ihanaa seurata, sillä blogissa seikkaillaan paljon niissä luontokohteissa, joihin munkin sydän halajaa. Tykkään Marikan konstailemattomasta tyylistä kertoa asioista. Ja siitä, että se fanittaa Harry Potteria yhtä hulluna kuin mäkin!

Muru Mou

Terhi on tehnyt taas sen, mistä mä vielä haaveilen. Sanonut heipat kylmälle talvelle ja ainaiselle pimeydelle ja vaihtanut lokaationsa astetta nautittavimmille leveyspiireille. Jopa tällainen Espanjan saaria turistirysinä kammoksuva henkilö on alkanut Terhin mahtavien tarinoiden ja kauniiden kuvien myötä vähän salaa lämmetä ajatukselle siitä, että ehkä joskus vielä.

Mörköblogi

Mörköblogin Elli kirjoittelee paljon kosmetiikasta, josta tällainen kaikki rahat reissailuun tuuppaava hippi ei ymmärrä hölkäsen pöläystä. Mutta käyn sieltä aina ammentamassa uusia ideoita niitä harvoja hetkiä silmälläpitäen, kun raaskin raottaa kukkaronnyörejä jotain uutta hankintaa varten.

One With Alpenglow

Mä fanitan Sunnan kirjoitustyyliä! Se on niin runollinen ja rehellinen samaan aikaan. Lisäksi Sunna seikkailee paikoissa, joista monet eivät varmaan ole edes kuulleet. Ja jos ovatkin, niin tuskin niihin menevät. Ja tekee reissuistaan raportoinnin niin hienosti, että mäkin olen melkein jo menossa.

Pippurin puuhailut

Pim loihtii blogissaan upeita käsitöitä, ja mä vaan kateellisena tuijottelen niitä. Siinä missä tässä blogissa ollaan melkein synnytty kutimet kädessä, mä kerran kirjaimellisesti revin aloitetun piponi langanpäitä irti mun työtuolin pyörien välistä. Ei mene tasan käsityötaitojen lahjat, mutta onneksi Pim hoitaa hommat munkin puolesta!

Pää pilvissä

Me Maaritin kanssa varmasti fanitetaan Islantia kilpaa. Ja rakastetaan muutenkin kaikkea arktista. Pää pilvissä on varmasti lisännyt huimasti omaa kiinnostustani pohjoisen maailmankolkan karunkauniiseen luontoon ja Maaritin tapa fiilistellä seikkailujaan on ihanan mukaansatempaava.

Rajatapaukset

Kirjastotäti pitää yllättäen toisen kirjastotädin blogista! Anni ja Ville kirjoittavat hauskasti, mielenkiintoisesti ja sopivasti lomittain juttuja meiltä ja muualta. Lisäksi Anni räpsii oikein kivoja kuvia. Ja tässäkin blogissa on juuri hurahdettu maagiseen Islantiin.

Unelmatrippi

Unelmatripin Jenni muisti blogin alkuaikoina mua Liebster Award -tunnustuksella ja valoi sillä huimasti uskoa aloittelevaan bloggaajaan. Oli hienoa huomata, että joku muukin kuin kaverit olivat eksyneet mun blogin pariin. Jennillä on takana ihan huimia seikkailuja ja viimeksi olin niin pähkinöissä blogin Slovenia-jutuista, että ensi kesä näyttää hyvin kiireiseltä…

Kiitos siis teille mahtavista blogeistanne ja mun inspiroinnista niin visuaalisesti kuin sanallisestikin!

Loppuun vielä Blogger Recognition Award -tunnustuksen saajan ohjeet:

  1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
  2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
  3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
  4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
  5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.

Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

16 Comments

  • Reply
    Jenni / Unelmatrippi
    24.11.2016 at 18:30

    Hei kiitos tunnustuksesta, mahtavaa! 🙂 Ja tosi kiva, että sait Slovenia-postauksista inspiraatiota – se on kaunis maa, kannattaa käydä!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      24.11.2016 at 21:59

      Ole hyvä 🙂 Joo, Sloveniaan oon kyllä saanut aivan liikaa inspiraatiota. Se on tulevan kesän ykköstoive reissukohteeksi. Toivottavasti myös toteutuva sellainen!

  • Reply
    Mika / Lähtöportti
    24.11.2016 at 19:59

    Ilahduttaa kuulla, että onnistuin ilahduttamaan! Kiitos kun laitoit hyvän kiertämään ja mahtavaa, että listaltasi löytyy blogeja, jotka olisin halunnut itsekin mahduttaa listalle 🙂 Ja samaa mieltä Sloveniasta, ihan ehdottomasti kannattaa käydä!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      24.11.2016 at 22:01

      Eipä mitään, aina on kiva päästä levittämään hyvää mieltä 🙂 Hankalaa oli listailla blogeja, kymmenen tuntui liian vähältä. Mutta sulla oli onneksi myös aika monta sellaista, jotka mä olisin voinut palkita, niin tuli sitten vähän kuin välillisesti homma hoidettua 😀 Slovenia on toivottavasti ensi kesän reissukohde!

  • Reply
    Sunna
    25.11.2016 at 09:23

    Suurkiitokset tunnustuksesta! Mie kyllä fanitan sun kirjoitustyyliä, hauskaa ja koskettavaa ja kokonaisuutena toimivaa tekstiä 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      25.11.2016 at 21:10

      Eipä mitään! Ilohan tuollaista on jakaa loistaville bloggaajille 🙂 Ja voi kiitos kauniista sanoista, oma teksti kun tuntuu välillä tönköltä räpellykseltä.

  • Reply
    Maarit Johanna
    25.11.2016 at 19:06

    Kiiitos kauhiasti! <3 Tällaisia ei olekaan hetkeen liikkunut ainakaan matkablogien keskuudessa. 🙂 Islanti-jutut, voi kyllä <3

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      25.11.2016 at 21:11

      Ole hyvä <3 Ei näitä tosiaan ole tainnut pyöriä. Hyvä kun on nyt, koska marraskuu taitaakin olla otollisinta mahdollista aikaa kanssabloggaajien piristämiseen 🙂 Islanti-jutut, parhaat jutut!

  • Reply
    Saana | Live now – dream later
    25.11.2016 at 20:12

    Iso kiitos vielä tätäkin kautta, kauniit sanat lämmittävät syysflunssan kylmentämää sydäntä ja mieltä ihan valtavan paljon! <3 Nyt kun tunnustuksia on jo kaksin kappalein, pitänee alkaa muuttamaan ajatuksia sanoiksi näppäimistön välityksellä. PS. Iso sydän Islannille myös täältä! 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      25.11.2016 at 21:13

      Ole hyvä, ihanaa jos onnistuin lämmittämään! 🙂 Toivottavasti flunssa taittuu viimeistään näiden palkintojen myötä 🙂 Islanti ansaitsee kyllä kaikki maailman sydämet, se on niin huikea paikka!

  • Reply
    Ansku BCN
    27.11.2016 at 16:40

    Suuret kiitokset Noora, ihan mahtavaa! Nyt luen kaikki Islanti-juttusi ja sitten pistän hyvän kiertämään 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      27.11.2016 at 22:47

      Ole hyvä, tätä on ollut mahtavaa jakaa teille kanssabloggaajille! Toivottavasti saat Islanti-jutuista hyviä vinkkejä omalle reissulle ja kivaa, että pistät tunnustusta eteenpäin 🙂

      • Reply
        Ansku BCN
        2.1.2017 at 17:43

        En ole vieläkään ehtinyt tarttua tähän haasteeseen, enkä ihan heti ehdikään, ja niinpä kerroin kunnianosoituksesta blogini FB-sivulla ja suosittelin lukijoitani tutustumaan blogiisi :). Täältä siis löytyy: https://www.facebook.com/anskubcn Toivottavasti saan hyvän kiertämään myös blogissani jossain vaiheessa! Kivaa vuoden alkua!

        • Reply
          Noora | Kerran poistuin kotoa
          2.1.2017 at 22:30

          Oi, kiitos paljon 🙂 Ymmärrän kyllä, ettei kaikkeen ehdi heti tarttua. Itse tässä juuri kauhistelin kuinka paljon mulla olisi vielä kirjoitettavaa kesän reissuistakin… Mutta kiva että laitoit jo tällä tavalla hyvää kiertämään! Kivaa vuoden alkua myös sulle!

  • Reply
    marikaw
    2.1.2017 at 22:15

    Ihana kiitos! <3 Sori että oon noin tuhat vuotta myöhässä tän kommentin kanssa mut tää piristi kun luin tän ja vastaan tähän heti kun ehdin. Oon ite ollut nyt maailman huonoin bloggaaja ja blogien lukija, mut sun postauksia luin yks päivä enemmänkin kun halusin Harry Potter fiilistellä. 😀
    Minä päivänä aiot messuilla, ehkä törmätään siellä?

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      2.1.2017 at 22:27

      Ole hyvä <3 Parempi myöhään kun ei milloinkaan 🙂 Oho, kiva että mun blogissa on riittänyt luettavaa pidemmäksikin aikaa. Oon tässä miettinyt että pitäisi raapustella joskus postaus kaikista Potter-kohteista, missä oon käynyt. Vaikkei niitä vielä kovin montaa ookaan. Mutta kun niin monesta muustakin jutusta pitäisi ehtiä kirjoittaa… Oon tulossa Matkamessuille ainakin torstaina. Lauantai tai sunnuntai on vielä harkinnassa, pitää vähän kattella päivien antia ja omia aikatauluja. Olis kyllä mahtavaa törmäillä siellä 🙂

Vastaa käyttäjälle Noora | Kerran poistuin kotoa Cancel Reply