Kerran poistuin kotoa
Kaupunkilomat Pohjois-Amerikka

Rakastan New Yorkia, koska…

Kirjoittelin tovi sitten postauksen suosikkikaupungeistani. Siinä New York kellui sijalla kaksi. Postausta kirjoitellessani odotti seuraava reissuni kaupunkiin ihan nurkan takana, ja ounastelinkin siinä sitä, että ensimmäinen monta päivää kestänyt reissuni kaupunkiin saattaisi muuttaa mielipidettäni. Varsinkin, jos kohdalle sattuisivat aiempia kertoja kauniimmat kelit.

No, nyt tuo reissu on tehty ja rakkauteni New Yorkia kohtaan kasvoi aivan uusiin lukemiin. Nyt ehdin nauttia kaupungista viiden päivän verran, ja säänjumalat hellivät Isoa Omenaa koko sen ajan. Voisinkin nyt myöntää, että ykkössuosikkikaupunkini titteli jakautuu Tukholman ja New Yorkin kesken. Niin suuren vaikutuksen se muhun tällä kerralla teki.

RAKASTAN NEW YORKIA, KOSKA…

…se on täynnä ihania puistoja

Central Park, East River Park, High Line, Madison Square Park, Union Square Park. Eikä siinä varmasti edes kaikki kaupungin puistot, joissa viiden päivän aikana ehdin käydä. Mun mielestä on ihanaa, että kaupungeista löytyy tunnelmallisia viheralueita, joissa lepuuttaa väsyneitä jalkojaan, nauttia kiireettömästä tunnelmasta, pitää piknikejä ja syödä gelatoa.

PA102617

…siellä ei tekeminen tai näkeminen lopu!

Olen alkanut tulla vaativammiksi kaupunkien suhteen siinä, mitä niillä on tarjota. Pelkät shoppailumahdollisuudet ja “kuuluisat pakolliset nähtävyydet” eivät mulle riitä. Monelle kaupungille en ole valmis uhraamaan montakaan päivää lomastani, ainakaan jos toinen mahdollisuus on lähteä luontoon. Mutta New York tuntuu loppumattomalta aarreaitalta tällaiselle, joka rakastaa haahuilla ympäriinsä ja kokea ja ihmetellä kaikkea ympärillä olevaa.

…se on joka kulman takana erilainen

Jos on nähnyt Times Squaren, ei ole nähnyt New Yorkista, tai edes Manhattanista vielä mitään. Kaupunki on täynnä erilaisia kortteleita ja kaupunginosia. Jotka voisivat helposti olla omia kaupunkejaan. Niin paljon niiden tunnelma ja rakennukset eroavat toisistaan. Viihdyin paljon Chelsean rauhallisessa, lähes leppoisaa lähiötunnelmaa huokuvassa maailmassa. Manhattanilta poistuessa alkaa taas aivan uudet kuviot.

IMG_4170

…se ei ole kaoottinen

Vihaan suurkaupunkeja, jotka ovat täynnä kaaosta, epäjärjestystä ja toimimattomuutta. Onhan New Yorkissakin paikoitellen katuja, joissa riittää ihmisvilinää, mutta onneksi niitä sumppuja ei kovin montaa ole. Liikenne on hallittua, kaupungin ilmapiiri turvallinen, eikä joka askeleella tarvitse ahdistua siitä, että ihmisiä, meteliä, saasteita, roskia ja kaikkea olisi liikaa. Suurkaupungiksi siellä on paikoitellen hyvinkin väljää.

…siellä voi kävellä

Kaupunki, jossa ei voi kävellä jalkojaan kipeiksi, on mulle yhtä ahdistusta. New Yorkissa etäisyydet ovat pitkiä, mutta kaupunki on silti käveltävissä. Jalkakäytäviä löytyy eivätkä jalankulkijat herätä kummastusta. Aika monena reissupäivänä tuli käveltyä 15-20 kilometriä ihan huomaamatta.

…sen skyline on huikea

Manhattanin kaupunkisiluetti on varmasti ikonisimpia maailmassa. Pakko myöntää, että myös mä olen sille lämmennyt, vaikka muuten fanitankin enemmän vanhempia rakennuksia, enkä korkeita lasipölkkyjä. Varsinkin siinä vaiheessa, kun ilta pimenee ja kaupungin valot syttyvät tuikkimaan, näky on lumoava.

IMG_4228

…se on värikäs ja energinen

New Yorkin syke on vedonnut muhun siitä asti, kun otin ensiaskeliani kaupungin kaduilla. Se on hektinen, mutta ei ahdistavalla tavalla. Kaupungin rytmi imee mut mukaansa ja mä nautin siitä, kun sydämeni lyö sen tahdissa. Lisäksi sieltä löytyy värejä! Taloista, kaupoista, luonnosta, ihmisistä, taiteesta. Kaikesta.

IMG_4859

siellä saa olla oma itsensä

Osa New Yorkin viehätystä on mielestäni se, että oikeastaan kuka tahansa voi olla newyorkilainen. Siellä on tyylikkäitä bisnesihmisiä, boheemeja taiteilijoita ja kaikkea siltä väliltä. Kukaan ei kummeksu sitä, mikä sinä olet.

…siellä ei ole helppo eksyä

Vaikka välillä onkin ihanaa löytää itsensä jostain ihan muualta kuin piti, New Yorkissa en onneksi ole pallo hukassa. Kadut on selkeästi numeroitu, nimettyä ja viitoitettu. Kaupungissa eteneminen ei ole kaikkein nopeinta pitkien etäisyyksien takia, mutta harvoin tulee tehtyä harharetkiä vain siksi, että suunnistaminen olisi tuottanut hankaluuksia.

…sen sillat ovat upeita

En ole koskaan ollut sen suurempi siltojen fani, mutta kaupungin massiivissa siltarakenteissa vaan on sitä jotain.

PA112853

…sen gelatotarjonta on niin herkullista

Paras gelato, mitä olen Italian ulkopuolella syönyt, löytyy New Yorkista. En edes uskalla laskea, kuinka montakymmentä dollaria siihen tuli viime reissulla upotettua…

IMG_4218

…haluan mennä sinne vielä niin monta kertaa

Ja joskus vielä asuakin siellä. En loppuelämääni, mutta vaikka muutaman kuukauden verran. Enkä varmasti siinäkään ajassa saisi kaupungista tarpeekseni!

Miksi sä pidät New Yorkista?

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

4 Comments

  • Reply
    Sonja | FIFTYFIFTY
    21.10.2016 at 19:54

    Oiii, ensi vuonna New York odottaa! En malta odottaa! Ja veikkaanpa, että se nousee munkin kaupunkisuosikeihin… 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      21.10.2016 at 21:00

      Oi, kuulostaa hyvältä! Mäkin voisin lähteä sinne taas ensi vuonna uudestaan. Tai vaikka heti 😀 En ihmettelisi, jos New Yorkista tulisi yksi sunkin suosikeista. Se on niin monipuolinen. Ja mahtava 🙂

  • Reply
    Milla - Pingviinimatkat
    30.10.2016 at 23:14

    Kuvaat aivan nappiin New Yorkin täydellisyyttä! Takana kahdeksan reissua, enkä voi kuvitella kyllästyväni koskaan. Haaveilen myös pidemmästä ajasta kaupungin sykkeessä ja tuon haaveen meinaan todella myös vielä toteuttaa. Vierailut kaupungissa ovat jo osoittaneet merkit joistakin asioista mitkä taatusti pidemmän aikaa kaupungissa viettäessä alkaisivat raastamaan hermoja, mutta sitäkin olisi kiva päästä kokeilemaan. En usko, että vioistaan huolimatta tykkäisin loppuen lopuksi yhtään vähemmän.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      31.10.2016 at 10:32

      Oi, kahdeksan reissua New Yorkiin on jo varsin kunnioitettava määrä. Ja määrä, jonka itsekin uskon saavuttavani, sillä kaupunki kutsuu joka käynnin jälkeen entistä voimakkaammin takaisin luokseen. Mä uskon myös, että pidemmällä visiitillä alkaisi nähdä enemmän niitä kaupungin “vikoja” ja huonojakin puolia, mutta nehän kuuluvat elämään. Mutta olisi aivan ihanaa päästä solahtamaan myös kaupungin arkeen. En mäkään usko, että noiden vikojen konkretisoituminen vähentää kaupungin viehätystä. Enemmänkin uskon, että ne auttavat taas löytämään siitä lisää puolia, joita rakastaa 🙂

Leave a Reply