Kerran poistuin kotoa
Blogihaasteet

IGTT: Heippa ihana kesä, nähdään ensi vuonna!

peruaamu

Loistavaa lokakuuta! Ainakin luonto loistaa tällä hetkellä kaikissa mahdollisissa ruskan väreissä, mikä ilahduttaa mua suuresti. Mutta koska ruska tarkoittaa väistämättä sitä, että taas on yksi kesä takana, niin ajattelin tämän kuun Instagram Travel Thursdayn kunniaksi tehdä pienen yhteenvedon siitä, minne kaikkialle Suomen ulkopuolelle kesäreissut mua veivätkään.

Kotimaan kesäreissuni, tai niiden puutteen, summasin jo aiemmin. Onneksi ulkomaiden kanssa onnisti hieman paremmin. Vaikka aluksi tuntuikin, että enhän mä missään ehtinyt käydä. No, ehdinhän mä siltikin! Lomailin pari viikkoa toukokuussa, viikon verran kesäkuussa ja puolitoista viikkoa elokuussa. Lisäksi heinäkuussa tein lomaa vaatimattoman viikonloppureissun. Plakkariin tästä kaikesta kertyi kahdeksan käytyä maata, joista Tanska ja Ruotsi pääsivät listoille kaksi kertaa.

Toukokuu

Toukokuussa reissasin reittiä Florida-Peru-Tanska-Ruotsi. Kesäkuun IGTT-postauksessani fiilistelin Perun tunnelmia niin innokkaasti, että se jääköön sivuosaan tästä katsauksesta. Postauksen ensimmäinen kuva on kumminkin napattu Perusta. Machu Picchun taianomaisilta rinteiltä. Aamu oli juuri alkanut sarastaa kun kiipesin pitkin vuorenrinteen portaita ja soin itselleni valokuvaustaukojen verukkeella aikaa kasata keuhkojani. Aika kaunista, sanoisin.

hogwarts

Toukokuu alkoi kumminkin astumalla Harry Pottereista tuttuun satumaailmaan Orlandon The Wizarding World of Harry Potterissa. Kävin Tylypahkassa, matkustin Tylypahkan pikajunalla, seikkailin niin Tylyahossa kuin Viistokujallakin. Monessa kirjoista tutuksi tulleessa paikassa. Huh, siinä oli kyllä ihmettelemistä.

Lund

Lund

Perusta lensin Floridan kautta Kööpenhaminaan, sillä olisihan ollut sulaa hulluutta lentää perjantaina suoraan kotiin. Mitä viikonlopun haaskausta… Kööpenhaminassa oli ihana kesä, samoin oli Ruotsin puolella Lundissa ja Malmössa, joihin tuli heitettyä päiväretki. Voin myöntää, että Lund valikoitui käyntikohteeksi puhtaasti Googlen kuvahaun annin perusteella, eikä se ollut ollenkaan huono veto. Se oli hurmaava, historiallinen ja valokuvauksellinen kaupunki. Malmökaan ei pettänyt, vaan tarjosi lisää kauniita taloja ja ihania puistoja laiskaa kesäpäivää varten.

malmö

Malmö

Kesäkuu

Kesäkuussa vaihdoin lentokoneen pitkästä aikaa laivaan, ja panin pystyyn Neuvostohenkisen risteilyviikon! Ensin tuli vietettyä kolme päivää Pietarissa, sieltä Suomeen palattuani suuntasin samana iltapäivänä vielä pariksi yöksi Tallinnaan.

pietari

Pietari

Pietari vei ensikertalaiselta melkein jalat alta. Palatseja, kirkkoja, historiaa, värejä, massiivisuutta. Sekä kauniita kesäpäiviä. Vaikka tiesin Pietarin olevan överi, se silti pääsi yllättämään. Tuntui, ettei kolme päivää riittänyt oikein mihinkään, mutta onneksi aina voi palata takaisin. Lisäksi pakko hämmästellä sitäkin, että Pietari oli niin edullinen, että reissua varten vaihdettu käteinen piti väkisin tuhlata (mm. syömiseen, mikä on mulle ennen kuulumatonta, mutta pietarilainen ruoka nyt vaan oli älyttömän herkullista), vaikka käteistä olikin mukana paljon alle 100 euroa. Huh.

tallinna

Tallinna

Tallinna on kohde, joka on valitettavan helppo ohittaa siksi koska se on niin lähellä. Nyt onneksi menin, ja maltoin mennä jopa vähän pidemmän kaavan kautta. Siellä tuli ihmeteltyä sateista Kalamajaa, auringossa kylpevää vanhaakaupunkia ja ilmeisen valitettavasti ensimmäistä ja viimeistä kertaa Patarein vankilaa. Onneksi olin siis kesäkuussa kaukaa viisas, muuten olisi jäänyt siellä käynti ikuisesti väliin. Patarei oli järkyttävä paikka, mutta samalla myös valokuvaajan unelma. Lisäksi Tallinna vei vihdoin mennessään. Nyt ymmärrän, miksi jengi haluaa sinne kerta toisensa jälkeen. Muutenkin kuin halvan viinaksen perässä. Ehkä sinne voisi jatkossa mennä kerran kesässä!

Heinäkuu

Heinäkuu ei ollut mulla lomakuu, mutta onneksi lähimaihin voi pyrähdellä myös viikonloppureissujen takia. Heinäkuuni oli aikamoinen déjà vu toukokuusta. Suuntasin taas Tanskaan ja Ruotsiin. Tälläkin kertaa Köpikseen, kaverini oli siellä kolme kuukautta kesätöissä, joten miksen kävisi häntä moikkaamassa parikin kertaa!

köpis

Kööpenhamina

Köpiksessä tuli seikkailtua pahamaineisessa Christianiassa, ja todettua, että se on vallan kaunis ja kuvauksellinen paikka. Ainakin pääkatunsa ulkopuolelta. Lisäksi menin hullaantumaan Copenhagen Street Foodin tarjonnasta. Viimein tänä kesänä löysin Köpiksestä ne mun suosikkijutut, jotka muuttivat mun ihastumisen kaupunkia kohtaan aika monta astetta vakavammaksi.

helsing

Helsingør

Koska Köpiksestä on niin näppärää tehdä päiväretkiä, ei tämäkään reissu jäänyt niitä vaille. Kohteiksi tällä kertaa valikoitui Helsing-kaupunkikaksikko, Helsingør Tanskan puolelta ja Helsingborg Ruotsista. Helsingørissa rakastuin paikan linnaan, Kronborgiin. Onnekkaiden sattumien kautta päästiin sinne vielä ilmaiseksi sisälle. Kyllä kelpasi! Helsingborg meni ilman suunnitelmia ja tietoa siitä, mitä kaupungissa kannattaisi edes nähdä. Jalat veivät kauniille näköalapaikoille ja sokkeloisille kujille. Taas yksi kaunis ja tunnelmallinen ruotsalaiskaupunki otettu haltuun.

helsingb

Helsingborg

Elokuu

irlanti

Elokuussa suunnaksi valikoitui vihdoin Irlannin saari. Joka oli vielä vehreämpi, kuin olin pystynyt edes kuvittelemaan. Puolentoista viikon ajan tuli kierrettyä saaren pohjoisinta kolmannesta. Tukikohdiksi osuivat lähinnä rannikkokaupungit sekä Irlannin että Pohjois-Irlannin puolelta. Pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni talsimisesta Giant’s Causewaylla. Lisäksi yövyimme linnassa, ihastelimme irlantilaisia vuoria, luontoa, vanhoja raunioita ja rannikkomaisemia.

irlanti2

Irlanti oli mulle todella suuri positiivinen yllätys. Luonto saarella oli vielä paljon huikeampaa, kuin olin osannut kuvitellakaan. Pakko päästä sinne vielä uudestaan, saaresta jäi niin paljon näkemättä! Lisäksi ensi kesäksi houkuttaisi tehdä vaellusmatka vaikka Walesiin…

Oliko sulla kiva reissukesä? Entä vietettiinkö kesää samoilla kulmilla?

Lue myös nämä:


Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Rimma + LauraTravellover ja Muru Mou. Itsehän olen Instagramissa nimimerkillä @hallanvaara.

You Might Also Like...

24 Comments

  • Reply
    Terhi / Muru Mou
    6.10.2016 at 09:12

    En ollutkaan ainoa, joka kirjoitti IGTT-postauksen päättyneestä kesästä 🙂 Olen tainnut aikaisemminkin kommentoida, että sulla on ollut kyllä mieletön reissukesä! Minunkin oli tarkoitus käydä Lundissa, mutta jotenkin se sitten jäi… Kerran olin jo lähestulkoon lähdössä ja karttakin oli jo ladattu kännykkään valmiiksi, mutta taisinkin sitten keksiä jotain muuta tekemistä 😀 No, joku toinen kesä sitten!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      7.10.2016 at 11:10

      Joo, lokakuun alku tuntui hyvältä ajankohdalta summata menneen kesän seikkailut 🙂 Reissukesäni oli tosiaan varsin mieletön, ehkä tuo loman ja sitä myöden reissujen pilkkominen pitkin kesäkuukausia vaan tuntui jälkeenpäin siltä, että ei sitä oikein tullut missään käytyä. Vaikka tulihan sitä. Voi, toivottavasti saat lähdettyä Lundiin vielä joskus. Se oli mielettömän kaunis ja hurmaava kaupunki! En kyllä voi millään keksiä, mikä olisi ollut Ruotsin reissua parempaa tekemistä, mutta mä oonkin näissä asioissa vähän puolueellinen 😉

  • Reply
    sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa
    6.10.2016 at 19:29

    Olet kyllä valtavasti ehtinyt reissaamaan kesän aikana. Köpikseen minä en rakastunut ensisilmäyksellä, mutta silti siellä kiinnostaisi käydä uudelleen. Koska kuitenkin vähän jo lämpenin, mutta suhde vaatisi selvästi enemmän aikaa. Ja Pietari on överi, itse olen siellä käynyt vain päiväristeilyllä, mutta se mitä siinä ajassa ehti näkemään oli juurikin överiyttä.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      7.10.2016 at 11:14

      Joo, niin ehdin! Se vain piti tällaisen summauksen avulla todistaa myös itselle. Kun kaikki reissut puristi yhteen nippuun, niin se kokonaismäärä tuntui paljon konkreettisemmalta kuin pitkin kesää pienille annoksille ripoteltuna 🙂 Mä tykkäsin Köpiksestä yllättävän paljon jo ensivierailullani. Joka tapahtui muutama vuosi sitten pääsiäisenä, jolloin Tanskaakin helli talvikelit ja kaupunkiin saavuttuamme lunta tuli melkein vaakatasossa… Tylsempään kaupunkiin ei ehkä sen jälkeen olisi tullutkaan palattua. Anna ihmeessä Kööpenhaminalle uusia mahdollisuuksia, se on niin monipuolinen ja ihana!

  • Reply
    Hanna / Ranskatar reissaa
    7.10.2016 at 12:19

    Voi vitsi, miten paljon oot kerinnyt reissata kesän aikana! 🙂 Itse en päässyt edes naapurimaihin asti, vaan kesän reissut taisivat olla pari päivää Naantalissa ja luontoretki Raippaluodossa. Paitsi olihan minulla parin viikon lomakin elokuussa, jolloin kävin oikein Sloveniassa asti! 🙂 Toisaalta kesällä on myös kiva olla ihan vain Suomessa 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      7.10.2016 at 20:00

      No joo, olihan se aikamoinen kesä! Haha, eihän tollaisia pikkuvaltioita kuten Slovenia voi muistaa 😉 Mutta peittosit mut jossain! Mäkin vähän haaveilin Slovenian reissusta menneelle kesälle, mutta aika ei olisi riittänyt sille, niin piti jättää se tulevaan. Toivottavasti ens kesään 🙂 Mun Suomi-kesä jäikin sitten torsoksi, mutta ilmeisesti kaikkea ei voi saada.

  • Reply
    Heidi / Auringon alla
    7.10.2016 at 17:59

    Ihania kuvia! Tietty erityisesti tuo eka kuva Perusta, mutta myös Tallinnan kuvat herättävät matkakuumetta sille suunnalle 🙂 Olet kyllä ehtinyt paljon reissaamaan kesän aikana!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      7.10.2016 at 20:04

      Kiitos! Tuo Perun kuva on yksi omiakin suosikkeja. Mäkin olen alkanut potea akuuttia Tallinna-kuumetta tässä viime aikoina, mutta toisaalta se on vaan aivan hyvä asia 🙂

  • Reply
    Jenna / With huge passion for life
    7.10.2016 at 19:03

    Voi vitsi, miten kiva reissukesä sulla on ollut! Irlanti vaikuttaa ihastuttavalta. 🙂 Pietariin olisi kyllä päästävä.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      7.10.2016 at 20:05

      Oli kyllä oikein mahtava reissukesä, ei tarvitse jälkikäteen valittaa 🙂 Irlanti on niin ihastuttava! Teki melkein mieli tehdä tämä postaus pelkästään siitä, IG-materiaalia tuolta reissulta kertyi varsin mukava määrä. Pietariin kannattaa mennä, se on hyvin omanlaisensa kaupunki.

  • Reply
    Henna /suurin onni
    7.10.2016 at 21:46

    Onpa ollut mainio reissukesä ja aivan upeita kuvia! Monia kohteita, joista haaveilen, ja sitten loppuihin haaveilen paluusta. Pietari on näkemättä, se pitäisi ottaa agendaan pian. Havahduin tässä juuri Tallinnan kanssa samoin, että liian vähän tulee hyödynnettyä näitä lähinaapureiden helmiä.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      8.10.2016 at 10:33

      Kiitos! Pietari on onneksi varsin helppo kohde varsinkin risteillen, niin ei tarvitse edes sitä viisumia. Sen hankkimisen muka suureen vaivaan kun nuo aiemmat aikeet ovat aina kaatuneet. Ja ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka myös 🙂 Jotenkin nämä lähitienoot varmasti niputtaa helppojen tai tylsien kohteiden kategoriaan, vaikkeivät ne sitä olisikaan. Onhan se eksoottisempaa sanoa lähtevänsä vaikka safarille Afrikkaan kuin viikonloppureissulle Tallinnaan. Mutta ei kumpikaan onneksi huono ole!

  • Reply
    Teija / Lähdetään taas
    8.10.2016 at 09:08

    Heh 🙂 Olet tosiaan “jossain” käynyt 🙂 Usein sitä tarvitsee kyllä summata matkoja, ennen kuin oikeasti ymmärtää, että onhan sitä tullut käytyä. Ihania kuvia ja ihania matkoja 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      8.10.2016 at 10:34

      Joo, “vähän” tuli käytyä 🙂 Viime vuoden lopulla tein blogiini myös koosteen sen vuoden reissuista ja siinäkin taas havahtui tajuamaan sen, että vaikka ajallisesti pitkiä reissuja ei tullutkaan tehtyä, monta lyhyempää reissua oli silti aika monta reissua! Kiitos 🙂

  • Reply
    Pirkko / Schildt
    8.10.2016 at 19:13

    Reipasta matkustelua on kesääsi mahtunut! Minä tapaan aina väittää, että kesä kannattaa viettää kotimaassa, mutta touko-syyskuuta taaksepäin katsellen, niin ei se nyt meilläkään ihan niin mennyt. Toukokuun alussa olimme Wienissä, kesäkuussa Ahvenanmaalla (eikös se ole melkein ulkomaa), heinäkuussa Lofooteilla ja syyskuussa sitten mm. Kanadassa. Lomaviikkoja tähän kaikkeen kului vaan 3, joten talviloma mukaan laskien, niin jäi vielä marraskuulle kahden viikon risteilyn verran 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      8.10.2016 at 20:26

      Onneksi itseään voi joskus vähän huijata ja viettää sitten taas vaikka seuraavan kesän Suomen kamaralla 🙂 Ahvenanmaa on selkeästi ulkomaa. Puhutaanhan siellä ruotsia! Mun mielestä kaikilla voisi olla käytössä vaikka neljä viikkoa lomaa kesällä ja toiset neljä viikkoa jaettavaksi muulle osalle vuotta. Siitä mä pitäisin!

  • Reply
    Tanja/Levoton Matkailija
    8.10.2016 at 23:41

    Sä oot ehtinyt käydä vaikka missä! Mua vähän harmittaa etten kesällä käynyt kuin Irlannissa, ei vaan ollut mahdollisuutta lähteä muualle.. Joku tykkää viettää kesän Suomessa, mulla ei niin ole väliä oonko Suomessa vai maailmalla, mieluiten toki olisin maailmalla 😉

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      11.10.2016 at 04:20

      Joo, olihan mun kesä loppujen lopuksi aikamoinen. Varmasti se siinä hetkessä harmittaa, että ei aina ole mahdollisuutta reissata niin paljon kuin haluaisi. Mutta toisaalta jos joskus omistautuu enemmän työntekoon ja säästämiseen, niin sitten taas myöhemmin pystyy lähtemään taas seikkailemaan enemmän 🙂 Mulla ensi kesä jää varmasti tämän kesän varjoon, juuri säästösyistä, joten nyt ehkä reissasin vähän varastoon 😀

  • Reply
    marikaw
    9.10.2016 at 12:34

    Siis mitä hittoa en oo lukenut sun Harry Potter maailma postausta, meen korjaamaan tilanteen ja kommentoimaan sata sydäntä. <3 <3 <3
    Mutta siis jo on ollu reissukesä sullakin. 😀 Ihanaa. Köpis on ollut mun to do listalla about ikuisuuden, mutta samalla tavalla kun Tallinna, se jotenkin jää multa huomioimatta kun tuntuu, että se on niin lähellä. Pitää ehkä lopettaa näin ajattelu ja tehdä vaan viikonloppureissu sinne.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      11.10.2016 at 04:25

      Haha, no onneksi pääset nyt sitten nauttimaan siitä postauksesta 😀 Käy ihmeessä Köpiksessä! Edes viikonlopun verran. Se on niin huippu paikka. Ymmärrän kyllä tuon, että lähellä oleviin kohteisiin ei tule kovin helposti lähdettyä. En mäkään varmasti kesän toista Köpis-reissua olisi tehnyt jos mun kaveri ei olisi asunut kesää siellä. Mutta onneksi tein! 🙂

  • Reply
    Annika | Travellover
    29.10.2016 at 13:23

    Oma kesäni meni tien päällä kokonaan. Lähdin kesäkuun alussa ja tasan kaksi kuukautta myöhemmin palasin. Reissujen määrässä “häviän” sinulle kirkkaasti, kun eihän minulla ollut kuin yksi. Jos toukokuu ja jos syyskuisen helteinen Italia on kesää, saan matkojen määräksi kolme. Mutta eipä määrällä väliä, koetuilla hetkillä ja ihanilla elämyksillä sen sijaan kyllä.

    Googlen kuvahaku! Kuinka monta kohdetta onkaan valikoitunut sen perusteella! Uusin esimerkki on Djerban saari Tunisiassa. Muutama kuva riitti vakuuttamaan, että saari on Tunisian-matkan osaksi saatava.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      29.10.2016 at 20:53

      Oi, mulle jää tuollaiset pitkät kesäreissut nykyisessä työssäni vaan haaveiksi. Tai ainakin, jos ei ole valmis ottamaan palkatonta lomaa. Onneksi tapoja lomailla on monia. Eikä mielestäni määrä ratkaise, vaan se laatu. Mulla on yleensä ollut tapana ripotella lomaa pitkin kesää, koska mua kiinnostaa erilaiset kohteet, ja osaan on kiva mennä kun kesä on alkamassa, toisiin taas loppukesän häämöttäessä. Joskus kyllä haluaisin viettää pari kesäkuukautta putkeen tien päällä!
      Googlen kuvahaku on kyllä korvaamaton matkainspiraatioiden lähde. Ihanaa että muutkin vannovat sen nimeen 🙂

  • Reply
    Rimma | RIMMA + LAURA
    2.11.2016 at 20:18

    Kiirettä on pitänyt kesällä! Mahtavia reissuja ja eniten sydäntä lämmitti tuo Irlanti, kun itse vietin siellä puoli vuotta vaihto-oppilaana 10 vuotta (!!!!!) sitten. Mahtavia maisemia, todella.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      2.11.2016 at 20:38

      Kyllä, aika haipakkaa oli kesäkin. Nyt sitten nämä vuoden ankeimmat kuukaudet voikin sitten viettää akkujaan lataillen 😀 Oi, Irlanti on varmasti ollut mahtava vaihtomaa. On muuten masentavaa, kun itselläkin on helposti yli vuosikymmen joistain asioista, jotka muka ovat tapahtuneet ihan vastikään. Mihin ne vuodet katoaa?

Vastaa käyttäjälle Noora | Kerran poistuin kotoa Cancel Reply