Kerran poistuin kotoa
Suunnitelmat

Matkahaaveet, ne maailman ihanimmat haaveet

Mun mielestä on ihanaa haaveilla. Se on omassa elämässäni tietynlainen henkireikä. Kun tajuaa, että on asioita, joita voi ihan oikeasti joskus tehdä ja saavuttaa, ja on paikkoja joissa voi vierailla, vaikka ne tuntuvatkin niin kaukaisilta. Hyvä haave on asia, joka pitää jopa mielialaa korkealla niinä hetkinä, kun maailma muuten murjoisi.

Matkahaaveet on ehkä yksiä parhaimmista haaveista. Niihin konkretisoituu niin paljon asioita, joita rakastan. Kun Maailman äärellä -blogin Heidi kirjoitti tovi sitten postauksen omista haaveistaan, niin luin sen melkein ahmien. Mä osasin niin samastua siihen ihanaan tunteeseen, jota haaveilu tuottaa. On ihanaa kuulla ja lukea, millaisista kohteista toiset ihmiset haaveilevat ja inspiroituvat.

P8081883

Mulla on matkahaaveita vaikka kuinka paljon. Koskaan en ole niitä varsinaisesti listannut. Ne ovat turvassa oman mieleni sopukoissa. Mutta postauksesta inspiroituneena ajattelin, että kyllä mäkin voisin kerrankin haaveilla ääneen täällä blogin puolella.

Haaveet, myös matkahaaveet, vähän tulevat ja menevät. Reilu vuosi sitten haaveilin paljon Aasiasta. Sitten kävinkin tänä vuonna Perussa, ja haavelistalle tuli paljon uusia kohteita sieltä suunnalta. Toki mulla on myös ne vakaammin haavelistalle kiinnittyneet haaveet, jotka pysyvät listalla varmasti siihen asti, kunnes ne aikanaan toteutuvat.

IMG_0893

Mä olen ollut tänä vuonna ihan älyttömän onnekas omien haaveideni toteutuksessa. Olen saanut mentaalisesti viivata listoiltani yli kolme mulle aika isoa juttua. NHL-peli Montrealissa oli alkuvuoden huikea toteutunut haave. Ehkä yhden suurimmista haaveistani, tai ainakin matkakohteista sain ruksia listaltani toukokuussa, kun pääsin käymään Machu Picchulla, vieläpä syntymäpäivänäni. Viimeisin yliviivaus on viime kuulta, kun vietin Irlannin reissulla yön ihan oikeassa linnassa.

IMG_8989

Mitä sitten on jäljellä? Jos ja kun multa kysyttäisiin tämänhetkisiä haaveita, niin lista näyttää seuraavalta:

Etelämanner

Jos mulle tarjoutuisi mahdollisuus matkustaa ihan minne tahansa, kohde olisi Etelämanner. Vaikka vihaan kylmyyttä yli kaiken. Mutta se on niin kaukainen, mystinen, eksoottinen ja huikean kauniin näköinen paikka, että olisin heti pakkaamassa kaikki talvivaatteeni ja välikerrastot, ja lähtisin matkaan!

Uusi-Seelanti

Tarvinneeko luontofanin ja esteetikon selitellä sen enempää? Jos Uusi-Seelanti olisi lähempänä, olisin varmasti jo vieraillut siellä kerran tai pari. Mutta agendana tällä hetkellä olisi se, että maa oikeasti kutsuisi reilun vuoden päästä.

Maailmanympärimatka pelkästään maailman saaria kiertäen

Kyllä, haaveeni ovat varsin vaatimattomia… Olen viime aikoina huomannut, kuinka paljon rakastankaan erilaisia saaria. Pieniä ja isoja. Niiden luonto on yleensä aivan omanlaistaan, ja on niissä myös usein oma tunnelmansa. Haluaisinkin joskus tehdä maailmanympärimatkan, jonka pit stoppeina toimisivat pelkästään saaret.

Vaellusreissut Grönlantiin, Färsaarille ja Lofooteille

Eräjormalasta päivää, luonto se vaan vetää mua puoleensa! Entistä enemmän luontokohteet ja niiden myötä vaellusmahdollisuudet kiinnostavat, ja näkisinkin tämän kolmikon täydellisenä jalkapatikkatriona.

Nepaliin vuoria ihastelemaan

Vuorifanille tämä lieneen ykköskohde, siellä kun majailevat The Vuoret. Nepaliinkin haluaisin mennä ihan ajan kanssa, joten siksi lentolippuja en ole vielä varaillut.

Pääsiäissaari

Muistan kuulleeni Pääsiäissaaresta ensi kerran joskus lapsena, ja siitä lähtien saari patsaineen on kiehtonut. Siinä yhdistyvät saarikohde, historia ja arvoitukset, jotka kaikki ovat lähellä sydäntä.

Road trip läpi USA:n ja Kanadan kansallispuistojen ja muiden luontokohteiden

Alan tässä varmasti kohta jo toistaa itseäni sillä, että luontokohteet vaan vetävät mua puoleensa. Ja haluan nähdä niitä tavalla tai toisella. Sitä paitsi road tripit on aina mahtavia.

Romania

Draculan linna, vuoria, huikeaa luontoa, somia pikkukyliä. Sekä siellä asuva reissututtu, jota olisi kiva vihdoin päästä moikkaamaan.

Roswell

Salaliittoteorioiden ystävä tässä moi! Vaikka Roswell saattaakin pahimmillaan olla vain suuri huijaus, niin paikan ympärillä on niin paljon juonenkäänteitä ja mystiikkaa, että kyllähän vanhan X-files-suurkuluttajan pitää sinne päästä.

Falklandinsaaret

Syrjäiset saaret vaan vetää mua puoleensa. On se kiva, että mun listalle päätyi niin paljon näitä lähikohteita 😉

Jos tekisin vastaavan haavelistan seuraavan kerran puolen vuoden päästä, voisi kohdelista olla jo hyvinkin erilainen. Osa näistä kaikista mun realistisista ja helposti saavutettavista (köh köh) kohteista saattaisi olla käytynä, tai sitten uudet innostukset ja kiinnostavat paikat olisivat jyränneet osan alleen. Ehkä näitä pitäisi alkaa seurailla edes kerran vuodessa ja katsoa, miten lista elää.

Mikä on sun suurin matkahaave? Tai löytyykö sun haavelistalta samoja kohteita?

Postauksen kuvituksena niitä toteutuneita matkahaaveita.

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

10 Comments

  • Reply
    Tanja/Levoton matkailija
    20.9.2016 at 19:32

    Matkahaaveilu on ihan parasta! Mä tykkään myös suunnitella matkoja, sellaisiakin mitkä ei ehkä koskaan toteudu.
    Mulla on itse asiassa aika lailla samoja kohteita mun matkahaavelistalla 😀 Vaikka Uudessa-Seelannissa oon jo käynyt, niin mielelläni lähtisin sinne vielä uudestaan (toivon mukaan ens vuonna). Näiden sun mainitsemien paikkojen lisäksi voisin lisätä ainakin Mongolian, Trans Siperian junaradan, entisen Neuvostoliiton maat, joku nätti saari Oseaniassa… Lista on aika pitkä 😀 Taidan varastaa tän idean ja kirjoittaa oman matkahaavepostauksen jossain vaiheessa.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      20.9.2016 at 21:34

      Matkojen suunnittelu on myös ihanaa! On ainakin paljon ennakkovalmisteluja jo tehtynä, jos niitä pääseekin sitten toteuttamaan 😀 Mullakin olisi varmasti tullut noita sun luettelemia lisäkohteita mun listalle, jos olisin jatkanut sitä yli kymmenen kohdan. Niihinkin lähtisin mielelläni. Ja niin moneen muuhun. Afrikastakaan yhtään kohdetta ei mahtunut tuohon tänhetkiseen unelmalistaan, vaikka sielläkin on paljon kohteita, joihin lähtisin enemmän kuin mielelläni 🙂 Varasta ihmeessä idea, näitä on kiva lueskella!

  • Reply
    Katareissaa
    20.9.2016 at 21:28

    Hyvä lista! Ite kirjoitin vastaavan joskus viime vuonna, haaveilu on parasta <3 Tosi hauska idea toi maailman ympäri saaria pitkin, haluun kanssa! ?

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      20.9.2016 at 21:41

      Haaveilu on kyllä niin parasta <3 Eikä se haittaa, jos kaikki haaveet ei aina toteudu. Onhan ne jo silti melkein tehty, kun ne on itse haaveillut 🙂 Jes, meillähän on kohta joku bloggaajat goes maailman saaret -maailmanympärimatka kasassa 😀

  • Reply
    miija
    21.9.2016 at 09:30

    Uusi-Seelanti ja USA:n roadtrip kuuluu kans mun top 10:iin! 🙂 Näistä jenkkireissu tulee toivottavasti toteutumaan ensi vuonna jossain muodossa. Voisin haaveilla omaan blogiin tästä kanssa postauksen! 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      21.9.2016 at 20:10

      Ihanaa, jos saat Jenkkireissun pian toteutettua! Omat USA:n reissuni ovat kaikki olleet varsin mahtavia. Kirjoita ihmeessä säkin postaus tästä aiheesta 🙂

  • Reply
    Sunna
    21.9.2016 at 16:20

    Ihana ajatus, että listaa haaveita ja perusteita, sittenhän niistä tulee paljon todellisempia! 🙂 Ymmärrän hyvin, luontokohteiden perustelu on aikas helppoa. Kaupungeissa on kaikkialla sama idea (paljon taloja), mutta luonto täällä maapallolla vaihtelee hurjasti. Ja kas näin suututin varmaan jokaisen kaupunkimatkafanin. Ei siinä, hienoa hommaa sekin! Toivottavasti pääset ruksimaan kohteita listalta!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      21.9.2016 at 20:14

      Aivan totta, haaveiden perustelu jotenkin konkretisoi ne hajanaiset ja ehkä hieman romantisoidutkin mielikuvat joksikin paljon käsinkosketeltavammaksi! Kaupunkeja oli varsin hankalaa yrittää keksiä listalleni, vaikka kyllä niissäkin on kiva käydä. Mutta totta tuokin, että kaupungit perustuvat siihen samaan ideaan, kun luonto taas voi olla melkeinpä minkälaista tahansa. Toki moni suurkaupunki varmasti on niin monimuotoinen, että niissäkin riittäisi ihasteltavaa ja ihmeteltävää, mutta en niihin osaa kaivata samalla tavalla kuin luontoon. Nyt meitä on sitten kaksi, joita tuohtuneet kaupunkifanit voivat pommittaa 😀 Kiitos, mäkin toivon pääseväni ruksimaan näitä kohteita listaltani. Toivottavasti jossain välissä vaikka jokaisen 🙂

  • Reply
    Anna | Muuttolintu.com
    22.9.2016 at 00:46

    Mekin listaillaan haaveita harva se päivä. Paitsi että en edes kutsuisi niitä haaveiksi, ne on suunnitelmia 😉 Vaikka ne muuttuukin paljon eikä osa varmaan toteudu vielä vuosiin. Uusi-Seelanti on meilläkin korkealla listalla, ties vaikka satuttais samaan aikaan. Ja road trip USA:ssa tietenkin! Sinnekin vaan pitää varata paljon aikaa tai sitten tehdä useampi reissu… Sen sijaan Etelämanner ei oo meidän listalla ennen kuin muut paikat on koluttu, sen verran enemmän kiehtoo nuo lämpimämmät paikat 🙂

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      22.9.2016 at 21:02

      Haha, suunnitelmat todellakin on aivan eri asia kuin haaveet 😉 Mulla haavelista on se ensimmäinen “idealista”, jolta sitten asiat siirtyy sinne suunnitelmalistalle, kun sen aika on 🙂 USA:a ei kyllä varmastikaan yhdellä tai edes monella road tripillä vielä ehdi nähdä. Tai toki jos kiertää maata kuukausitolkulla, niin ehtii jo jotain. Mutta vaikka USA onkin hieman kaukana, niin itse mieluummin tekisin muutaman lyhyemmän road tripin kuin ymppäisin koko maan nähtävyydet yhteen suureen reissuun. Muakin sinänsä kiehtoo lämpimät paikat, tai niissä olen mieluummin. Arktisten alueiden luonto vaan tuntuu olevan niin mieletöntä taideteosta, että kylmyyden vihaajan on pakko antautua sen edessä 😀

Vastaa käyttäjälle Noora | Kerran poistuin kotoa Cancel Reply