Blogini uudessa, Kun säästin rahaa ja kärsin -juttusarjassa kerrottavat tarinat kertovat siitä, kun penninvenytys on viety ehkä hippasen liian pitkälle. Tarinoilla ei ole dramaattisen kamalaa loppua. Ne eivät ehkä siinä hetkessä ole aiheuttaneet kuin hampaiden kiristelyä, lievää mielipahaa ja itsensä (ja nuukuutensa) sättimistä. Mutta ovat yleensä jälkeenpäin mainioita tarinoita ja hauskoja sattumia, joita kertoa reissun jälkeen. Tässä niistä kolmas:
Reissun päällä ollessa en taida olla ainoa, joka kuluttaa rahaansa epätasaisesti. Reissun alussa pätäkkää on kasassa sangen paljon, joskus valuutasta riippuen miljooniakin rahoja. Silloin rahaa käyttääkin yleensä avokätisemmin. Yksi jälkkäri tai herkkupala sinne, hassu tuliainen tänne.
Mitä pidemmälle matka etenee, sitä katoavaisemmaksi rahavaratkin osoittautuvat. Joko tili alkaa tyhjentyä tai ainakin käteisvarat huveta. Ja sitä alkaa kitsastella sen suhteen, mihin haluaa viimeiset roposensa käyttää. Näin meille kävi kaverini kanssa Limassa.
Olimme tahkonneet ympäri Perua puolisentoista viikkoa. Jäljellä oli enää myöhäinen iltalento maan pääkaupunkiin ja sieltä seuraavana iltana kotia kohti. Käteiskassakin oli sen mukainen, vähissä oli.
Perussa moni asia on edullista, mutta suhteessa maan hintatasoon taksiajelut, varsinkaan lentokenttiin liittyvät sellaiset, eivät ole halvimmasta päästä. Tässä näppärä ihminen päättikin, että voisi säästää. Pohdimme ennen Limaan saapumistamme, ottaako taksi hostellille vaiko ei. Perillä sisäiset laihialaisemme olivat nostaneet päätään, varsinkin kun huomasimme hostellin sijaitsevan kivenheiton päässä lentokentältä.
Harmi vaan, että lentokenttä on rakennuskompleksina suuri, ja niin oli myös kivenheitto.
Liman lentokentän ulko-ovista ulos astuttuamme ohitimme nohevina jokaisen perään huudelleen ja kyytiä tarjonneen kuskin. Tässä sitä säästetään! Turhaa maksaa muutaman minuutin matkasta mansikoita. Kävellenkin pääsee. Ja niin pääsikin.
Pari kadunväliä suoraan, sitten käännös oikealle ja parin kadunvälin jälkeen olisimme perillä. Helppoa kuin heinänteko. Paitsi, että polleudessamme olimme unohtaneet tarkistaa paikkojen välisen etäisyyden. Ei ollut ihan viiden minuutin kävely, ei. Taisi olla parin-kolmen kilometrin iltapuhde.
Koska olimme säästäneet myös laukuissa, taitoimme matkaa pelkillä käsimatkatavaroilla. Mistä johtuen lennolle oli pistetty pari ylimääräistä vaatetta päälle. Ne lämmittivät mukavasti taipaleella.
Pian huutelevat taksikuskit ja lentokentän valot olivatkin jääneet taakse. Autoja ajoi edelleen ohitsemme, mutta varsinaista asuinaluetta paikka ei ollut nähnytkään. Hylätynnäköinen tehdasalue aavemaisen hiljaisine nurkkine ja korkeine portteineen taitaisi olla parempi kuvaus.
Siinä kun tajusit taittavasi matkaa epäilyttävällä alueella, kellon lähetessä keskiyötä ja kaupungissa, jossa kidnappauksetkaan eivät ole tuntematon juttu, alkoi muukin kuin liiasta pukeutumisesta aiheutuva hikinoro virrata pitkin selkäpiitä.
Eikä karttasovellus näyttänyt hostellimme lähestyvän yhtään.
Lopulta, ehkä elämäni piinaavimpien minuuttien jälkeen, hostellin valot kajastivat kulman takaa. En ole koskaan tainnut olla niin helpottunut. Eikä tietenkään voinut muuta kuin yrittää näyttää lunkilta sen suhteen, että hommassa mitään hasardia olisi ollut. Normi iltakävely, mitä näitä onkaan.
No, myönnän kyllä, että en enää ikinä lähtisi moiseen hullutukseen. Kesken ei tosin voinut viheltää peliä poikki, koska ne turvalliset taksit olivat jääneet lentokentälle. Mutta ensi kerralla kyllä otan taksin ihan suosiolla!
Tästä pääset lukemaan sarjan aiemmat postaukset.
Ootko sä päätynyt reissuillasi epäilyttäville alueille? Tai itsekin säästänyt ja kävellyt, vaikka olisi ollut taksin paikka?
kuvat osoitteesta pixabay.com
Lue myös muut Kun säästin rahaa ja kärsin -postaukseni:
Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:
FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU
4 Comments
Jasmin / Wanderwall
12.8.2016 at 17:19Mulla menee just toisinpain eli reissu alussa oon aina hurja nuukailija ja sit jossain puolivalissa huomaan etta oon kayttanyt puolet vahemman rahaa kun olin suunnitellut 😀 siina vaiheessa on skipattu aika monta taksimatkaa ja kavelty kilometritolkulla saassa kun saassa paikasta toiseen parin kolikon tahden. Pahimmat on just niita keskella yota vahan vahemman turvallisissa paikoissa tallaamisia tai sitten niita 40 asteen helteessa tallattuja “lyhyita matkoja” 😀
Noora | Kerran poistuin kotoa
13.8.2016 at 23:53Haha toi linja vois toisaalta olla toimivamapi, että köyhäilee alussa kun on vielä energiaa ja intoa tehdä hulluja kävelyjä. Tosin ihan yltiöpäiseen säästöhulluuteen ei silloinkaan auta ajautua 😀 Joo toinen paha on kyllä sit noi “tulikuumassa ja vaan kulman taakse” – kävelyt. Tolla taktiikalla mentiin 30 asteen helteessä Budapestissa juna-asemalta hostellille painavien kantamusten kanssa ja “ihan siihen kulman taakse”, mikä olikin sitten joku puolen tunnin tarvonta… 😀
Janika / My Cup Of English Tea
12.8.2016 at 17:28Tästä tuli mieleen yksi vuosien takainen Bremenin reissu! Kaverimme kanssa päätimme myöskin kävellä takaisin lentokentälle, koska nimenomaan rahat oli loppu ja “reittikin on ihan suora, ei ainakaan eksytä”. No ei eksytty ei, mutta matkan pituus oli noin viisi kilometriä ja myös teidän reissuun samaistuneena päällämme oli muutama vaatekerta liikaa koska käsimatkatavaroihin ei olisi mahtunut enää mitään! Kaiken huipuksi vielä se, että lento lähti tosi aikaisin aamulla, joten muistaakseni lähdimme hotellilta kolmen aikaan yöllä tarpomaan kohti lentokenttää. 😀 Yksi kysymys tähän kaikkeen mulla vaan on, miksi? 😀
Noora | Kerran poistuin kotoa
13.8.2016 at 23:55Haha mäkin olisin kyllä melkein voinut nähdä itseni tekemässä ton saman kävelyn! Tukholmassa on joskus tullut käveltyä Siljan satamasta keskustaan, jonku 4-5 kilsaa, ihan vaan siksi kun oli aikaa ja rahaakin säästyi 😀 No, ainakin kunto kasvoi jos ei muuta…