Kerran poistuin kotoa
Eurooppa Kaupunkilomat

Uudet suosikkini Köpiksessä: Christianshavn ja Frederiksberg

Mä oon käynyt Kööpenhaminassa neljästi. Viimeiset kaksi visiittiä ovat sijoittuneet parin viime kuun ajalle. Kaverini Assi muutti kesäksi töiden perässä Köpikseen ja hulluahan se nyt olisi jättää hyödyntämättä ilmaista majoitusta ja lähes paikallistunutta opasta, kun kerran voi.

Tätä kesää ennen Kööpenhamina on mun mielestä ollut kiva kaupunki. Kiva, muttei hullaannuttava, huumaannuttava tai koukuttava. Nyt olen eri mieltä. Kaksi viimeistä kertaa olen jättänyt Köpiksen taakseni haikein mielin ja pienet sydämenkuvat pupillien tilalla. Olin vihdoin löytänyt sen Köpiksen, mikä ihastutti mua!

Mun eka reissu Köpikseen oli takatalvinen pääsiäinen muutama vuotta sitten. Silloin tuli vähän shopattua ja vähän podettua orastavaa flunssaa. Kaupungista jäi silti fiilis, että joskus toiste, paremmalla säällä, voisi ottaa revanssin. Sen otinkin viime vuoden elokuussa. Säät suosivat, kaikki oli kivaa. Ja silti kaupunki jäi Malmön, jonne tuli myös yllätysretki tehtyä, jalkoihin.

Yritin kyllä tehdä reissusta omannäköisen: kierrellä niitä paikkoja, jotka kiinnostivat. Ei vain pakollisia nähtävyyksiä. Mutta silti joku puuttui. Kunnes tulivat kerrat kolme ja neljä ja löysin Kööpenhaminasta kaksi hyvin mun tyylistä, silti keskenään täysin erilaista paikkaa, joissa molemmissa viihdyin valtavasti.

Christianshavn

P7101685

Christianshavn sijaitsee Kööpenhaminan keskusta-alueen itäpuolella. Se on mielestäni rosoinen, hip, urbaani ja tyylikäs. Siellä sijaitsee myös pahamaineinen Christianian vapaakaupunki. Se on täynnä kiehtovia rakennuksia, kanaaleja, boheemia tuntua ja kaunista luontoa. Mielestäni jokaisen Christianshavniin suuntaavan tulisi tsekata seuraavat jutut:

Christiania

Kyllä. Heti meni suosituslistalle tuo paheiden ja salaperäisyyksien mekka! Mutta miksi? Mua nyt ei paljoa huumehommat kiinnosta, mutta Christianialla on onneksi niin paljon muutakin annettavaa. Meidän visiittimme ei ulottunut Pusher Streetille, tuolle paikan pahamaineiselle pääkadulle asti, missä valokuvaaminenkin on kiellettyä.

Sen ulkopuolella homma on onneksi sallittua, ja sitä tulikin tehtyä. Christiania on mielettömän kaunis kaikessa rosoisuudessaan, värikkyydessään ja boheemiudessaan. Ulkoasunsa perusteella asuisin siellä koska tahansa. Viehätyin sen äkkivääryydestä niin paljon.

IMG_2766

IMG_2715

IMG_2763

Christiania ulottuu suhteellisen suurelle alueelle. Mielestäni alueen parhaat palat ovat sen rannoilla. Veden äärellä lepäävä luonto on niin kaunista! Alueen laitamilla vaellellessaan ei mielestäni voi edes uskoa, että sen ytimessä tehdään laittomuuksia. Niin tyyni ja rauhallinen paikka se on. Joten heitä ennakkoluulot romukoppaan ja käy seikkailulle. Lähesty aluetta vaikka Amagerin suunnasta. Se antaa silloin parastaan.

P7101665

En oo missään nähnyt niin paljon etanoita kuin sateisessa Köpiksessä. Pakko muutama oli ikuistaa!

IMG_2712

IMG_2762

Copenhagen Street Food

IMG_2721

Taas ruksi seinään, kun tämä syömistä lähinnä välttämättömänä pahana pitävä bloggaaja suosittelee ruokapaikkaa! Mutta Copenhagen Street Food ihastutti mua valtavasti. Toki erittäin herkullisen ruokatarjontansa ansiosta, mutta myös sen boheemin ja välittömän ilmapiirin vuoksi. Paikka on isoon halliin tehty erilaisten ja -maisten ruokakojujen keskittymä.

Jos mä asuisin Köpiksessä, mä varmasti kävisin tuolla aivan liian usein ja painaisin 500 kiloa. Niin herkullisilta joka ikinen ruoka-annos näytti. Ruoka nyt ei ihan katuruuan hintaluokkaa ole, mutta mielestäni kaupungin hintatasoon nähden varsin edullista. Ja paikan värikkyys ja persoonallinen sisustus ihastuttivat.

IMG_2774

IMG_2778

Church of Our Saviour

Church of Our Saviour

Church of Our Saviour

P7101723

Jos et ole hengellisyyden perään niin ei se mitään. Käy täällä silti hulppeiden näköalojen perässä! Church of Our Saviour tai tuttavallisemmin Vor Frelsers Kirke tarjoaa tornistaan komeat näkymät Köpiksen joka kolkkaan. Kiipeäminen ei ole siitä pahimmasta päästä.

Suuri osa portaikoista on suht maltillista nousua. Kaikkein parasta on, että näköalatasanteelta pääsee vielä tuota kierretornia ylös, lähes huipulle asti. Siellä kekkuloidessani ymmärsin sanonnan “Huipulla tuulee” merkityksen. Siellä nimittäin tuuli. Onneksi portaikkoa reunusti sen verran jämäkkä kaide, ettei äitiä tullut liian ikävä.

P7101721

Frederiksberg

Toinen mua Kööpenhaminassa suuresti lämmittänyt paikka oli Frederiksberg. Ja tähdennettäköön heti, että Frederiksberg on Köpikselle vähän kuin Vatikaani Roomalle. Hassu pieni, oma alueensa kaupungin sisällä. Siinä missä Vatikaani nyt yleisimmin mielletään omaksi valtiokseen, Frederiksberg on “vain” oma kuntansa. Siellä sentään asuu yli 100 000 ihmistä, vaikka pinta-alaa on vain rapiat 8 neliökilometriä. Joten eipä siinä!

IMG_1547

IMG_1551

Frederiksberg ja Christianshavn eivät varmasti voisi keskenään erilaisempia olla. Siinä missä Christianshavn oli persoonallinen ja urbaani, oli Frederiksberg keskiluokkainen, pullantuoksuinen ja perinteinen. Mutta ehkä juuri siinä kaikessaan valtavan soma. Se ei yrittänyt teeskennellä mitään vaan oli oma hassu itsensä.

Frederiksbergin lämmön tunsi heti metrosta ulos astuttuaan. Tosin asiaa varmasti auttoi se, että toukokuun lopussa Tanskaakin helli aivan ihanan kesäiset ilmat.

Näyttökuva 2016-7-14 kello 19.12.14

P5280672

P5280701

Frederiksbergissä mut hurmasi sen aivan mieletön puisto, Frederiksberg have. Se oli ollut suurin motivaattorimme paikanpäälle lähtemiseen, mutta ei me Assin kanssa oltu etukäteen otettu selvää, mitä siellä olisi tarjolla.

Yllätys ja ihastus olikin suuri, kun se oli täynnä kaunista, vehreää luontoa, vettä, kaikenkirjavia kukkia ja lintuja! En ole mikään suuri lintufani, en edes erota useimpia lajeja toisistaan, mutta noita lintuja olisi voinut seurata tuntitolkulla.

Harmi, että me oltiin liikkeellä sen verran myöhään iltapäivästä, ettei ehditty nauttia puistosta niin paljon kuin olisi voinut. Jos jossain olisi puistopiknikin paikka niin täällä! Heinäkuisella käynnilläni taas oli sen verran sateiset kelit, ettei puistoon huvittanut mennä pitämään eväsretkeä.

P5280632

P5280640 P5280664

Onneksi Köpis on niin lähellä, että sinne on helppo lähteä uudemmankin kerran fiilistelemään. Haluan kauniina kesäpäivänä nauttia Frederiksbergin tunnelmasta kunnon eväiden kanssa. Lisäksi haluan päästä koluamaan Christianiaa vielä enemmän. Nyt ei ollut aikaa kaikelle hauskalle, sillä lennolle piti ehtiä. Myös miljoona ihanaa ateriaa jäi vielä katuruokapaikasta kokematta. Ehkä viimeistään ensi kesänä!

Ootko tutustunut samoihin Kööpenhaminan nurkkiin? Entä mikä on sun suosikkipaikka Köpiksessä?

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

12 Comments

  • Reply
    Stacy Siivonen
    17.7.2016 at 14:58

    Olen kolunnut samoja paikkoja ja minä olen suuri lintufani. Mitä tähän voi enää edes lisätä, minä olen niin tasan samaa mieltä koko tämän kirjoituksen kanssa! Sitä paitsi, nämä kaksi ovat myös minun suosikkipaikkojani. Minullakaan ei ole suurempaa kiinnostusta enää huumeita kohtaan, mutta Krisulassa oli kiva käydä esimerkiksi saunomassa tai jurtassa. Tosin ihmiset ovat aika pitkästyttäviä tötsypäissään, vähän niin kuin kännisten juttuja kuuntelisi. Mitä tulee laittomuuksiin, niin kyllä niitä harrastetaan Köpiksessäkin ihan joka paikassa ja tietysti pääasia on, ettei kukaan käy päälle tai ryöstä, siinä Kööpenhamina on niin mukava, ettei siellä tarvitse pelätä.

    • Reply
      Noora
      17.7.2016 at 22:13

      Lintufanina tuolla puistossa varmasti kelpaa olla. Mua vähän harmitti, etten ymmärrä linnuista sen enempää, mutta hauskaa niiden menemisiä oli silti katsella. Kivaa, että sullakin on samat suosikkipaikat. Vaikka ne ovatkin keskenään varsin erilaisia. Mutta mielestäni kummassakin oli tietty sama, rento ja leppoisa tunnelma. Kööpenhaminassa ei kyllä ole onneksi tarvinnut koskaan pelätä. Ei edes tuolla Christianiassa. Toki aina jokaisessa kaupungissa pitää pitää järki päässä, mutta turha pelätä asioita ainakaan muiden ennakkoluulojen vuoksi 🙂

  • Reply
    Venla / Breezes from my Atlas
    18.7.2016 at 08:44

    Mä ihastuin viime syksynä Köpistäkin enemmän Odenseen ja ristin sen äkkiä Tanskan Tampereeksi, sillä niin kotoisalta kaupunki tuntui! Christianshavnissa käytiin kaverin kanssa viikonloppuiltana, jo pimeän tultua, joten paikasta ei kauheesti saanu irti. Kierreltiin ilmeisesti just ne pelottavimmat kujat, joilla ei ollut edes katulamppuja ja joilla mm. kuvaaminen ja autolla ajaminen oli kielletty. Siinä meinas kyllä tulla äitiä ikävä – en olis yksin uskaltanu sinne. 😀 Samaisella visiitillä tietysti vielä eksyttiin, eikä meinattu millään löytää takas hostellille. Frederiksbergistä en ollu aiemmin kuullutkaan, mutta pitää laittaa korvan taa jos ja kun Kööpenhaminaan pääsee uudelleen!

    • Reply
      Noora
      18.7.2016 at 21:53

      Odense on mulla vielä käymättä, Tanskaa oon kiertänyt Köpistä lukuunottamatta varsin vähän. Mutta näin manselaisena pitää kyllä tuo kaupunki käydä joskus testaamassa ja katsoa, ollaanko samaan mieltä 🙂 Pimeällä varmasti oikein mistään paikasta ei saa paljoakaan irti. Christianiassa mun mielestä parasta oli sen värikkyys, boheemius ja luonto. Ei niitä kyllä pimeässä hahmota. Voin kyllä kuvitella, että äitiä meinasi tulla ikävä. Niin olisi varmaan tullut mullakin 😀 Suosittelen Frederiksbergiä, piknik-eväiden kera!

  • Reply
    Terhi / Muru Mou
    19.7.2016 at 14:14

    Frederiksbergin puisto on aivan ihana! Ja niitä lintuja tosiaankin voisi tuijotella ties kuinka kauan 🙂 Harmittaa kun tämä(kin) kesä on ollut säiden puolesta niin onneton, että ei ole puistoissa kovinkaan paljoa pystynyt olemaan.

    • Reply
      Noora
      19.7.2016 at 19:51

      Mulle sattui kyllä onnenpotku, että toukokuun lopussa oli niin ihana sää. Tuo puisto ei varmasti olisi iskenyt yhtä lujaa harmaana sadepäivänä. Siksi kyllä harmittikin, että heinäkuu meni synkemmissä merkeissä, enkä päässyt tuonne uudelleen. No, ensi kerralla ehkä sitten taas 🙂

  • Reply
    Kohtteena maailma / Rami
    21.7.2016 at 11:12

    Itse olen puolenkymmentä kertaa Köpiksessä käynyt ja pitkälti voin samaistua postauksen paikkoihin. Toi streetfood oli itselle uusi juttu, laitetaan muistiin!

    • Reply
      Noora
      22.7.2016 at 16:21

      Siellä Streetfoodissa kannattaa ehdottomasti käydä. Jos tällainen, jonka mielestä syöminen on lähinnä välttämätön paha, innostuu siitä, sen on pakko olla hyvä 😉

  • Reply
    Heidi / Maailman äärellä
    23.7.2016 at 22:04

    Minä olen vain kerran käynyt Köpiksessä ja ei tietenkään ollut kaikkeen ihanaan aikaa. Risteilystä tykkäsin ja epämääisestä samoilusta pitkin ja poikin. Käytiin myös siellä Christianian pahamaisella kadullakin, mutta ei se päivänvalossa iankaan niin pahamaiselta tuntunut, kun siellä oli liuta muita turisteja samaan aikaan. Frederiksbergin puisto näyttää houkuttelevan vehreältä. Pitää panna korvan taakse seuraavaa reissua varten!

    • Reply
      Noora
      24.7.2016 at 10:26

      Niinhän se aina menee, että reissuilla ei ikinä ehdi tehdä ja nähdä kaikkea mitä aikoi. Mutta onneksi ne jutut voi tehdä sitten seuraavalla kerralla 🙂 Pitäisi joskus tsekata se Christianian pääkatukin, niin näkisi onko sen kulmilla ja muulla Christianialla suurestikin eroa. Frederiksbergin puistoa suosittelen kyllä lämpimästi!

  • Reply
    Mika / Lähtöportti
    27.7.2016 at 01:03

    Terveisiä Kööpenhaminasta ja kiitos tästä postauksesta! Olin kyllä lukenut samoista kohteista muualtakin ja käynyt Köpiksessa ennenkin, mutta juttusi vahvisti hyvin ajatuksiani käymisen arvoisista paikoista. Tehtiin tänään äkkiväärä kävelykierros Christianiassa. Kovin oli kuvauksellinen ja leppoisan oloinen paikka, silmiinpistävän paljon muitakin lapsiperheitä liikkeellä. Pusher Streetillä näytti kyllä kauppa käyvän, mutta ei tuokaan katu kauniina kesäpäivänä mitenkään pelottavalta vaikuttanut. Ja tuo Copenhagen Street Food… ihan mieletön paikka. Huikeaa ruokaa. Sääli vaan, ettei kovin monesta kojusta pysty kerralla syömään 😀

    • Reply
      Noora
      27.7.2016 at 13:06

      Terkkuja Köpikseen ja kiitos kiitoksista! : ) Mahtavaa, että postauksesta välittyi noiden paikkojen mahtavuus. Christianiassa oli kyllä yllättävän paljon lapsiperheitä liikkeellä myös silloin kun me siellä pyörittiin. Jos en olisi tiennyt missä seikkailemme, niin en olisi paikkaa sen perusteella Christianiaksi arvannut. Pusher Street pitää kyllä joskus tsekkailla ihan kuriositeettina. Ihan samaa mieltä oon tuosta Street Foodista, niin mieletön paikka. Muakin jäi harmittamaan, että vatsa ei vetänyt kuin yhden pääruuan ja yhden jälkkärin verran! No, onneksi Köpikseen saa aina halpoja lentoja, seuraavaksi taidankin mennä tyhjällä vatsalla 😀

Vastaa käyttäjälle Noora Cancel Reply