Kerran poistuin kotoa
Yleinen

Hei hei mitä kuuluu

Moi!

Ajattelin tulla kertomaan teille pelkkien reissuhöpinöiden sijaan kuulumisia. Toki matkapainotteisia sellaisia. Mistäpä muusta matkabloggaaja osaisi puhua! Jotkut teistä saattavat muistaa, kun toukokuun lopussa palasin reissultani, joka vei mua muun muassa USA:an ja Peruun. Ja melkein oli viemättä.

Lyhyesti kerrattuna kahden viikon reissuni sisälsi yhteensä kahdeksan eri lentoa, joista jo ensimmäinen oli niin paljon myöhässä, että näytti hetken siltä, että saan hyvästellä koko reissuni. Jotta estäisin tulevan katastrofin, jouduin pulittamaan uusista, eri yhtiön lennoista ja Lontoon suunnalla bussista lentokentältä toiselle yhteensä noin 600 euroa. Tästä laitoin heti kotiin päästyäni korvausvaatimuksen Norwegianille, joka siis meinasi olla tulppana reissuni onnistumiselle.

Norwegian lupasi korvauksia!

Kovin positiivissa merkeissä en odottanut korvausvaatimukseni käsittelyä. Olin kuullut ja lukenut aika monelta suunnalta, että Norwegian taitaa heitellä heiltä korvauksia haluaville ei voittoa -arpaa. En tietenkään itse olisi taistelua siihen päätökseen jättänyt, 600 euron lovi reissukassassa ei ole maailman mukavin juttu.

Joten ilmeeni oli vähintäänkin hölmistynyt, kun sain yhtiöltä sähköpostia, jossa ilmoitetaan heidän ilomielin (!) korvaavan kaikki vaatimani kulut. Ehkä tilanteen symboliikkaa lisää vielä se, että sain tuon ilahduttavan viestin kun istuin Helsinki-Vantaalla, odottamassa Köpiksen koneeseen pääsyä. Melkein teki mieli vetää siinä hetkessä pieni voitontanssi!

IMG_2618

Eikö oo aika komea linna!

Tästä voinkin rakentaa sitten aasinsiltaa itse viime viikonloppuun. Rikostov… reissukaverini Assi muutti kesäksi Kööpenhaminaan töiden perässä kolmeksi kuukaudeksi, ja minä ihanana ystävänä onnistuin käydä moikkaamassa Assia peräti kahdesti tänä aikana. Viime viikonloppuun mahtui taas monia hauskoja seikkailuja, käytyjä paikkoja ja iloisia sattumia.

Muitakin hyviä juttuja

Kaikkein onnekkain sattui Helsingørissä, jonne olimme päätyneet alkuperäisten suunnitelmien sijaan, koska tajusimme että siellä sijaitsee aivan huikean upea Kronborgin linna. Seisoimme linnan ulkopuolella piha-alueella kuvaamassa, kun joku nainen lähestyi meitä kahden pääsylipun kanssa ja kysyi haluaisimmeko ne, koska ne olivat jääneet häneltä ja hänen mieheltään käyttämättä! No toki halusimme. Linnaan oli muutenkin ollut tarkoitus mennä käymään, mutta lähes parinkympin säästö per nenä lämmitti mieltä suuresti.

IMG_2434

Helsingøristä löytyi patsas, jonka pinnasta sai otettua loistavia, peilitalohenkisiä selfieitä!

Näissä tunnelmissa uusi viikko ja kotimaan arki ei tunnu taas ihan niin pahalta. Onneksi hyviä juttujakin välillä sattuu. Mä olin henkisesti jo varautunut siihen, etten nää enää ikinä rahojani ja että kituutetaan loppu reissuvuosi sitten vähemmillä reissuilla ja pienemmillä budjeteilla. Nyt ei sitten tarvitse kumminkaan ihan niin paljon kukkaronnyörejä kiristellä.

Onko teille käynyt onnekkaita reissusattumuksia?

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

8 Comments

  • Reply
    Maarit Johanna
    11.7.2016 at 14:38

    Hei loistava juttu! Onneksi noita puoltavia päätöksiäkin tulee ajoittain 🙂 Noin iso lovi reissukassassa ei tosiaan olis mikään hauska juttu. Mie vaan pidän sormet ristissä, että meidän Norskin lento elokuussa Lontooseen ja takaisin menisi ja tulisi ajallaan…

    • Reply
      Noora
      11.7.2016 at 19:40

      Eikö! Jännitti vielä sen sähköpostin lukeminenkin, koska se oli kirjoitettu niin muodollisella englannilla. Jokainen lause alkoi suurilla valitteluilla ja pelkäsin koko ajan, missä vaiheessa tulee se “valitettavasti et saa mitään” -lause. Mutta ihanampaa näin 🙂 Pidän omia peukkujani sekä sulle että myös itselleni, meillä on elokuussa siskon kanssa saman lafkan lennot Dubliniin ja kun on katsellut tossa viime aikoina uutisia niiden henkilökuntapulasta ja perutuista lennoista niin ei paljoa naurata…

  • Reply
    Elli
    11.7.2016 at 14:50

    Onnittelut korvauksista ja ilomielistä nimipäivää! ;D

    • Reply
      Noora
      11.7.2016 at 19:41

      Kiitos, täähän oli ihan hurja onnittelukanava ;D Sulle myös lupsakkaa valenimipäivää 😀

  • Reply
    Ansku BCN
    12.7.2016 at 09:53

    Hei mahtavaa, onneksi olkoon! Minulla on täällä juuri menossa Norskin sivujen selaaminen juurikin korvausten toivossa, edellinen lentoni Lontooseen kun oli pahasti myöhässä. Ihan noin isosta ongelmasta ei minulla ole kyse kuin sinulla, mutta ilmeisesti olen oikeutettu jonkinlaiseen rahalliseen korvaukseen. Fingers crossed…

    • Reply
      Noora
      12.7.2016 at 16:00

      Kiitos, varsin huojentunut olo kyllä on! Tsemppiä korvausrumbaan, se ei ole mitään herkkua. Mulla kesti vastauksen saamisessa se melkein 1,5 kuukautta. Asiaa varmasti nopeutti se, että raapustin hakemuksen englanniksi ja liitin oheen kaikki mahdolliset todisteet mulle syntyneistä ylimääräisistä kuluista. Peukkujenpidot lähtee sinne suuntaan, että voitat taistelun ja jaksat viedä sen eteenpäin, jos ensimmäisellä kerralla tulee kielteinen päätös! 🙂

  • Reply
    Meri / Syö Matkusta Rakasta
    12.7.2016 at 13:37

    Voe apuva, multa oli mennyt jotenkin ihan ohi toi sun kirjoittama katarstrofipostaus ja nyt sen luin… Kauheeta!!! Mutta ihan mieletöntä että saat nyt korvaukset. Ei mikään ihan pikkusumma kyseessä. En tiedä mitä olisin itse tehnyt sun tilanteessa, ei olisi varmaan ollut mitään säästöjä millä uutta lentoa maksaa. 😀

    Mulla on kerran kestänyt yli puoli vuotta, että olen saanut Ifiltä korvausta peruuntuneeseen matkaan matkavakuutuksesta, vaikka oli lääkärintodistus kiireellisestä leikkauksesta jne. Ja kyseessä oli siis valtava 170e summa. On mennyt sittemmin vakuutusyhtiö vaihtoon. 🙂

    • Reply
      Noora
      12.7.2016 at 16:05

      Joo, ei kyllä ollut mun elämäni tähtihetkiä tuo aamu lentokentällä 😀 Mutta nyt on kyllä tosi helpottunut olo. Se tosiaan, ettei mikään pikkusumma ollut kyseessä, ahdisti entistä enemmän. Mutta ehkä myös lisäsi sitä päättäväisyyttä, että helkkari ette mun rahoja vie! Onneksi mulla noita säästöjä oli. Aina oon ollut sangen säästäväinen luonne ja nyt se kyllä palkittiin. 🙂

      Aikamoista, että tuossa päätöksessä kesti noin kauan. Mulla on tällä hetkellä vakuutukset Ifissä ja yhtiö on kyllä menossa vaihtoon heti kun ehdin miettiä mitä tilalle. Vähän eri syistä kyllä kuin sulla, mutta tuntuu että sieltä ei kyllä saa rahoilleen minkäänlaista vastinetta…

Vastaa käyttäjälle Noora Cancel Reply