Kerran poistuin kotoa
Etelä-Amerikka Matkavinkit

Machu Picchu – vinkkejä paikassa vierailua varten

Machu Picchulla käynti oli yksi elämäni ikimuistoisimmista kokemuksista. Mutta sinne menemisen suunnitteluun liittyi jonkin verran pähkäiltävää aina lippujen hankinnasta ja jossain majoittumisesta itse paikan päälle pääsemiseen. Netti on pullollaan tietoa, mutta musta tuntui että jokaiselle vaiheelle oli pyhitetty oma sivunsa, mutta ei yhtään kaikenkattavaa “Näin suoriudut kaikesta” -opasta, joten päätin yrittää tehdä itse moisen!

Nämä vinkit ovat taas toki vain yhden henkilön kokemusten perusteella raapusteltuja, mutta toivottavasti hyödyttävät silti mahdollisimman monia. Tässä siis vinkkini Machu Picchun valloittamiseen:

LIPUT MACHU PICCHULLE

Tästä on varmasti hyvä aloittaa. Ilman lippuja kun paikan päälle on hankalaa päästä ja Machu Picchun porteilta niitä ei voi ostaa. Itse varasin liput etukäteen netistä, noin kolme kuukautta ennen käyntiä, sillä halusin saada liput tietylle päivälle.

Sivusto on mielestäni hieman raskas ja hankala, muttei kumminkaan ylivoimainen. Sieltä voi valita pääsylipun joko pelkästään Machu Picchulle, Machu Picchulle ja Huyana Picchulle (sama kuin Wayna Picchu) tai Machu Picchulle ja Montañalle. Ainakin Machu Picchu + Huyana Picchu ovat sen verran suosittu yhdistelmä, ja koska Huyana Picchulle pääsyä on rajoitettu, niin sinne liput kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen.

Liput maksetaan luottokortilla. Lippuvarauksessa kysytään koko nimeä, sukupuolta, kotimaata, ikää, matkadokumenttia (esim. passi) ja sen numeroa. Lipputilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi koodin, jota vastaan pystyt kirjatumaan sivuille ja lunastamaan lippusi.

HUOM! Machu Picchulle on tullut  2017 heinäkuussa rajoituksia kävijämääriin, alueelle pääsyn aikatauluihin sekä alueella liikkumiseen. Lue lisää tämän postauksen lopusta

KÄYNTI HUYANA PICCHULLA

P5180435

Machu Picchu, taustalla kohoaa Huyana Picchu

Huyana Picchu on se korkea huippu Machu Picchun taustalla, joka näkyy kaikissa ikonisissa Machu Picchu -kuvissa. Jos päätät mennä käymään Machu Picchulla, voit samalla varata lipun myös sinne. Kuten edellisessä kohdassa jo kirjoitin, tämän kanssa kannattaa olla hyvissä ajoin etukäteen liikkeellä.

Huyana Picchulle päästetään joka päivä vain 400 ihmistä. 200 ensimmäistä kello 7-8 aamulla ja toiset 200 kello 10-11. Jokainen vuorelle suuntaava kirjoittaa mennessään tietonsa vieraskirjaan ja esittää pääsylippunsa. Mennessä saa itselleen myös järjestysnumeron, jolla kuittaa itsensä elossa olevaksi alueelta poistuessaan.

Machu Picchu aukeaa kello kuusi, joten ensimmäiseen ryhmään haluavien tulee olla ripeitä. Me menimme jälkimmäisessä ryhmässä ja se sopi aikatauluihimme mainiosti. Ehdimme nauttia Machu Picchun aamun kauneudesta ja vähistä turistimääristä ennen huipun valloitusta. Nousu Wayna Picchulle voi olla rankka, koska paikka on korkealla (2 700 m) ja varsinkin loppua kohden portaat perille ovat varsin jyrkät. Tosin huipulta avautuvat huikeat maisemat palkitsevat rankan nousun.

P5180447

Näiden näkymien takia huipulle kannattaa vaivautua!

MITEN PÄÄSTÄ MACHU PICCHULLE?

Halusit sitten taittaa matkaa Machu Picchulle Inca Trailin vaeltaen tai julkisia hyödyntäen, et voi välttää Cuscossa käymistä. Sinne kannattaa siis suunnata ensimmäiseksi. Me taitoimme matkan junalla, Inca Trailin suhteen en osaa siis vinkata.

Machu Picchun juuressa sijaitseva kylä ja junien päätepiste on nimeltään simppelisti Machu Picchu Pueblo, mutta tunnetaan myös nimellä Aguas Calientes. Juna on julkisilla liikkumisen ainoa vaihtoehto ja myös sangen hintava sellainen. Vaihtoehtoina ovat Perurail, jolla me matkasimme tai Incarail. Peruraililla matka alkaa Cuscosta lähdettäessä naapurikaupunki Poroyn juna-asemalta.

Matka Machu Picchu Puebloon taittuu 3,5 tunnissa ja huikeiden maisemien keskellä. Vaihtoehtoisesti voit nousta junaan myös noin puolimatkasta, Ollantaytambosta, jolloin matka halpenee jonkin verran. Cuscosta voi taittaa matkan Ollantaytamboon esimerkiksi collectivolla, paikallisella joukkoliikennevälineellä joka on yleensä minibussi tai henkilöauto.

Auto kerätään täyteen matkustajia, jotka ovat menossa samaan suuntaan ja lähtee ollessaan täysi. Me menimme tuon välin paluumatkalla henkilöautocollectivolla ja matkan hinta oli 15 solia/henki.

MACHU PICCHU PUEBLO – KYLÄ MACHU PICCHUN JUURELLA

Machu Picchu Pueblo, tuo pikkukylä Machu Picchun juurella, ei ole mikään huikea nähtävyys vaan syntynyt turismin puitteissa. Kylän on kiertänyt parissa tunnissa. Hienoja vuorimaisemia siellä on ihailtavaksi, mutta ei paljoa muuta ihmeellistä. Hostelleja ja hotelleja löytyy useampi, me esimerkiksi saimme hyvän hostellidormin 10 eurolla yö/henkilö.

Ravintoloitakin on edullisesta kalliiseen ja myös ruokakauppoja löytyy. Siellä on suotavaa viettää matkallaan ainakin yksi yö. Me vietimme kaksi, koska olimme vasta saapuneet Peruun ja sopeuduimme siellä pari päivää korkeaan ilmanalaan ennen matkan jatkumista vielä korkeammille seuduille.

Yleisin tapa on varmasti saapua paikalle edellisenä päivänä, nousta seuraavana päivänä Machu Picchulle ja lähteä iltapäivän tai illan junalla pois. Mutta ei ole huono viettää paikalla kahtakaan yötä. Machu Picchun seikkailun jälkeen oli ihana oikaista omaan sänkyyn, ottaa lämmin suihku ja saada puhtaita vaatteita päälle.

MACHU PICCHULLE NOUSU BUSSILLA

Näyttökuva 2016-6-12 kello 21.10.37

Mahcu Picchu Wayna Picchun huipulta nähtynä. Vieressä mutkittelee paikalle nouseva tie. Sen halki taas menee jalan nousijoiden käyttämä reitti.

Kylästä on Machu Picchulle lyhyt matka. Sieltä lähtee aamusta alkaen busseja, joiden kyydissä pääsee Machu Picchulle johtavan jyrkän rinteen ylös, ja toki myös alas. Yhdensuuntainen lippu maksoi 12 dollaria eli reilu 10 euroa, meno-paluu oli kaksi kertaa kalliimpi.

Bussilippuja voi ostaa etukäteen kylän bussiasemalta tai tarvittaessa myös Machu Picchulta, jos ei haluakaan tulla alas omin jaloin (kuten mulle kävi). Ostettaessa kysytään passia, sillä hinta on paikallisille edullisempi.

Ensimmäinen bussi Machu Picchulle lähtee 5.30 aamulla, ja matka ylös kestää puolisen tuntia. Kannattaa olla ajoissa paikalla. Kun me lähdimme viiden aikaan taittamaan matkaa jalan ylös, oli busseille jo monenkymmenen metrin jono.

MACHU PICCHULLE NOUSU JALAN

Jos haluat olla seikkailullisempi, voi Machu Picchulle nousta myös omin jaloin. Voit valita joko pidemmän ja helpomman reitin, kulkea bussienkin käyttämää serpentiinitietä ja olla valmiina hyppäämään pois alta aina kun bussi suhaa ohi. Tai valita serpentiinitien halki kulkevan jyrkemmän, mutta paljon lyhyemmän nousun.

Mulla kesti huipulle noin 1,5 tuntia. Tähän on mukaan laskettu myös kävelyaika Machu Picchu Pueblosta portaiden juurelle. Reitti on siis jyrkähköä kiviporrasta, suhteellisen hyväkuntoista mutta ei veitsellä leikatun tasaista, ja varsinkin aikaisin aamulla hieman haastavaa. Jos lähdet kiipeämään tavoitteenasi olla paikalla heti aamukuudelta, kun Machu Picchu avaa ovensa, ota mukaan taskulamppu! Katuvaloja ei ole kuin alkumatkasta ja sen jälkeen reitti on lähes pilkkopimeä.

IMG_0845

Tällaisissa olosuhteissa sujui nousu Machu Picchulle

LIPUNTARKASTUKSET

Matkan varrella kohtasimme kaksi lipuntarkastusta. Ensimmäinen oli Machu Picchun juurella, ennen nousun aloittamista ja toinen oli huipulla. Molemmilla kerroilla syynättiin sekä pääsylippu että passi. Muistaakseni lipunoston yhteydessä sanottiin, että myös lipunostoon käytettyä luottokorttia saatetaan kysyä.

Meillä ei näin käynyt, mutta kannattaa ottaa se varmuuden vuoksi mukaan, ettei matka tyssää siihen. Lippuun saa sisäänpääsyssä leiman. Jos olet menossa käynnilläsi myös joko Huyana Picchulle tai Montañalle, säilytä pääsylippusi myös tuota toista sisäänpääsyä varten!

MITÄ OTTAA MUKAAN ALUEELLE?

Mukaan kannattaa varata runsaasti vettä. Varsinkin, jos aikoo nousta itse Machu Picchulle ja/tai muillekin alueen vuorille. Alueelle saa tuoda pienehkön repun, isommat kantamukset tulee jättää säilöön alueen ulkopuolella oleviin lokeroihin.

Aurinkoisena päivänä eritoten on hyvä ottaa mukaan aurinkorasvaa, aurinkolasit sekä päähine, auringonpaahde siellä on aika armoton. Sateeseen kannattaa myös varautua. Vessoja ja ravintola löytyy alueen ulkopuolelta, mutta ei itse alueelta.

Alueelle ei saisi viedä ruokaa, mutta laukkuja ei pahemmin tarkistettu porteilla ja moni söikin eväitä missä huvitti. Tosin asiasta huomauteltiin, jos paikan henkilökunta evästelyn huomasi. Ymmärtääkseni alueelta voi poistua ja palata samalla lipulla yhden päivän aikana. Me tosin tätä emme tehneet, mutta useat nettilähteet kertovat poistumismahdollisuuksista. Lippu (ja passi) on siis syytä pitää hollilla, jos aikoo esimerkiksi käydä vessassa tai syömässä.

HUOM! Machu Picchulle on tullut 2017-vuoden heinäkuussa rajoituksia. Alueelle pääsyä on rajoitettu, enää et voi olla siellä koko päivää vaan joudut lippua ostaessasi valitsemaan, menetkö päivän ensimmäisessä (klo 6-12) ryhmässä vai myöhemmässä (12-17.30). Lisäksi alueella liikkumista on rajoitettu, mikä vaikuttaa myös ruokailuun ja vessassa käyntiin. Lue lisää englanniksi tästä

Toivottavasti tästä postauksesta oli sulle apua! Jos joku asia jäi silti askarruttamaan, kysy! Vastailen mielelläni.

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

10 Comments

  • Reply
    Katja
    18.6.2016 at 14:12

    Tää oli erittäin kattava postaus ja nyt pitää laittaa tämä ylös ja muistiin, jos toivottavasti joskus pääsen ihmettelemään Machu Picchua. On kyllä niin kerrassaan kaunista!

    • Reply
      Noora
      19.6.2016 at 10:08

      Mahtavaa, jos tämä tuntuu hyödylliseltä! Etköhän sä pääse Machu Picchua vielä ihmettelemään 🙂

  • Reply
    Hanna / Ranskatar reissaa
    19.6.2016 at 11:13

    Jes täytyy laittaa vinkit muistiin! Haluisin niin kovasti päästä käymään tuolla Macchu Picchulla 🙂

    • Reply
      Noora
      19.6.2016 at 11:45

      Kiva jos tulee vinkit käyttöön! Etköhän sä sinne vielä pääse 🙂

  • Reply
    Jaana
    3.7.2016 at 21:09

    Tämäkin tuli nyt bongattua, kuin tilauksesta! Lippu MP.lle on jo hankittuna, vuorostotaudin oireet vähän mietityttää tasaisen maan tallaajaa… miten sinulle/teille kävi niiden kans? Itse meinaan viettää 3-4 päivää Ollantaytambossa ja Aquas Calientesissa/MP.lla ennen korkeammalle siirtymistä.

    • Reply
      Noora
      3.7.2016 at 23:26

      Kiva, että löysit blogini ja sen Peru-postaukset 🙂 Mulla ei onneksi käynyt pahin mahdollinen vuoristotaudin kanssa. Mekin aloitettiin Peruun tutustuminen tuolta Machu Picchun kolkilta, mutta Machu Picchu Pueblosta. Yhden päivän ehdittiin siellä tottua korkeuteen ennen Machu Picchulle kiipeämistä. Toinen päivä ei olisi ollut pahitteeksi, mutta onneksi kovin pahoja oireita en korkeudesta saanut. Lähinnä ylöspäin mennessä, ylämäkiä kiivetessä ym. keuhkoista tuntui loppuvan kapasiteetti. Mutta tuolta suunnalta on varmasti hyvä aloittaa, korkeus on siellä maltillisempaa. Tuolta me sitten siirryttiin parin päivän jälkeen korkeammalle Cuscoon ja sieltä sitten muutaman päivän jälkeen vielä korkeammalle Titicaca-järvelle. Korkeuteen tottumiseen vinkeiksi sanoisin rauhallisesti ottamisen, veden juomisen ja oman kehon kuuntelemisen. Pieniä oireita varmasti jossain vaiheessa tulee, mutta jos tuntuu oikein pahalta, niin sitten kannattaa varmasti hakeutua lääkäriin.

  • Reply
    Teija H.
    14.12.2017 at 06:20

    Moikka Noora!
    Palasin lukemaan sun Peru-kokemuksia ja vinkkejä ennen huomista Machu Picchuilua :D. Nyt ollaan Cuscossa josta tykkään tosi paljon. Mexico city- viikon jälkeen tää on tosi virkistävä paikka. Rauhallisempi, siistimpi ja nykyaikaisempi. On puhdas ilma ja hotellissa hyvä vedenpaine ja raikas vesi sekä kunnon voltit sähkössä. Ilmainen netti joka paikassa. Ruoka hyvää ja hinnat edulliset. Oon tosi posiivisesti yllättynyt.
    Olen myös onnistunut osan aikaa pakoilemaan 10 hengen meksikolais-matkaseuralaisiani joten olen pysynyt toistaiseksi suurin piirtein järjissäni. Eikä mulla kai ole ollut ainakaan vielä mitään vuoristo-oireita. Mua aina vähän huippaa ja päätä särkee lentojen jälkeen jonku aikaa joka tapauksessa joten meni samaan piikkiin. Meillä oli Lima-Cusco lennon kanssa takkuja joten olin aika naatti. Meidät myös kärrättiin Limassa hotellista kentälle naurettavan aikaisin joten ehdin nukkua vaan jotain 2 tuntia… Sit lento peruttiin viime hetkellä teknisten vikojen vuoksi ja seuraava lento lähti reilusti yli tunnin myöhässä ja se aika kyyhötettiin koneessa odottamassa. Ei ole vielä satanut kertaakaan, on ollu tosi aurinkoista ja lämmintä paitsi illalla ja yöllä mutta kai siihenkin on varauduttava huomenna.
    Hyvää joulua ja uutta vuotta sinne missä silloin lienetkin!

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      16.12.2017 at 19:18

      Moi Teija! Ihanaa kuulla sun kuulumisia 🙂 Voihan Machu Picchu, toivottavasti teillä oli mahtava reissu sinne! Mäkin tykkäsin Cuscosta paljon, paras kaupunki niistä mitä Perussa ehdittiin nähdä.

      Haha, voin kuvitella miten aina välillä suomalaisesti luikit matkaseuraa karkuun 😀 Mutta se tekee vaan hyvää, joten se suodaan sulle. Mullakaan ei varsinaisesti Cuscossa tullut vuoristotaudin oireita, huomasin niitä lähinnä silloin, kun noustiin kaupunkia reunustaville vuorille – siellä oltiin jo niin korkealla. Toivottavasti et edes ala vuoristotaudista kärsiä. Tylsiä noi lentojen ongelmat, mutta onneksi mitään sen suurempaa ei ole ollut. Ja parempi pieni myöhästyminen ja ehjä kone kuin jotain pahempaa.

      Hyvää joulua ja uutta vuotta myös sulle! Mä täällä Suomen kamaralla juhlin molempia, ensi vuonna sitten vasta lähden seikkailulle 🙂

  • Reply
    Timo
    9.4.2018 at 18:00

    Ja kiinnostavat vertailut jatkuu! 🙂 Mulla pisin omien kokemusten raportti oli tällainen:
    https://blog.kytta.net/2017/02/machu-picchu.html – juttuja on blogissa muitakin ja Flicrin kuvakansiossa loput kuvat kertoo enemmän kuin 1000 sanaa. ^^

    Me varattiin saman tien 3 yötä tuonne, kun haluttiin varmistaa sää olemalla saman tien kaks päivää paikalla. Oli lähes koko ajan sateetonta, mutta hyvin riitti raunioissa kiinnostavaa kierreltävää kahdeksikin päiväksi. Ja otettiin aamiainen laiskoina vasta klo 8, kun bussijonot oli koko ajan pitkiä ja hyvin ehdittiin kuutisen tuntia pyöriä paikalla molempina päivinä. Nousu tuli tehtyä sinne vastakkaiselle rinteelle ja huomasin, että siellä tarttee ötökkäkarkotinta – vajaa viikon näkyi mulla säärissä pieniä punaisia pisteitä, eikä mitään havaintoa mistä kohtaa ne tuli.

    • Reply
      Noora | Kerran poistuin kotoa
      11.4.2018 at 00:12

      Tuo kahden päivän taktiikka on varmasti mainio, ainakin jos on liikkeellä aikaan, jolloin sadetta saattaa saada niskaan todennäköisesti. Meillä tosiaan oli onni sään kanssa, vaikka aamulla vähän toiselta näyttikin. Eikä aikataulukaan olisi oikein antanut periksi vierailla paikassa kahden päivän ajan, vaikka nähtävää siellä varmasti olisi vaikka kuinka monelle päivälle.

Vastaa käyttäjälle Timo Cancel Reply