Seison jaloillani, jotka ovat kuin spagettia. Ei pelosta, korkeus ei huimaa mua. Vaan tunnin intensiivisestä kiipeämisestä. Omin jaloin tai ei ollenkaan oli pelin henki, ja nyt olen siellä missä pitääkin. Machu Picchulla. Katseeni vaeltaa ympäriinsä. Paljoa eteeni en näe. Vieressä alpakka rouskuttaa ruohoa, mutta kaikki muu on vielä Perun varhaisen aamun kätköissä. Mutta kuin taikaiskusta juuri silloin aurinko heittää aamun ensimmäisen tervehdyksensä vuorten takaa. Machu Picchun sisäänsä kietonut sumuverho alkaa hälvetä ja ymmärrän seisovani ehkä maailman kauniimpien maisemien äärellä. Nyt ymmärrän, miksi Inkat rakensivat Machu Picchun juuri tänne. Täydelliseen paikkaan.
Machu Picchu on ollut mulle yksi niistä paikoista, jonne pääsystä olin haaveillut jo vaikka kuinka kauan. Viime vuonna kaverin kanssa tultiin tulokseen, että jonnekin reissulle olisi päästävä. Jonnekin vähän kauemmas. Ja koska me juhlimme synttäreitämme toukokuussa, viiden päivän välein toisistamme, oli varsin selvää, että silloin lähtisimme.
Peru oli loppujen lopuksi aika selvä kohdevalinta, sillä se tarjosi eksotiikkaa, huikeita maisemia, paljon tekemistä sekä luontokohteita. Sain lisäksi aikataulutettua reissumme niin, että pääsisin tuonne kaikista odotetuimpaan paikkaan juuri syntymäpäivänäni. Mikään synttärifani en ole, ajatus vanhenemisesta lähinnä raastaa mua, mutta noin huikeassa ja historiallisessa paikassa onneksi pystyi hetkeksi unohtamaan sen oman kärsimyksensä!
Machu Picchuille omin jaloin
Me haluttiin tehdä homma vähän vaikeimman kautta, kiivetä Machu Picchulle omin jaloin. Vaihtoehtojakin on. Inca Trail olisi ollut kaikkein houkuttelevin, mutta siihen ei aika riittänyt. Tämä oli sitten seuraavaksi paras idea. Teoriassa ja etukäteen.
Vaikka Machu Picchu ei olekaan Perun mittakaavalla kovin korkealla, vain noin 2 400 metrissä, oli korkeus silti enemmän kuin mihin kroppa oli ehtinyt tottua. Tunnin porrastreeni korkeassa ilmanalassa sai keuhkot tuntumaan rusinan kokoisilta. Puuskutin rappuja ylös tervassa kahlaavan höyryveturin lailla, kuvaustauot olivat hyvä syy yrittää vetää henkeä.
Aamu valkenee Machu Picchulla
Kiipeäminen kyllä sitten palkittiin Machu Picchun pääkallonpaikalle päästyämme. Jo matkan varrella olin kokenut lupauksia tulevasta, kun yön pimeys väistyi yltämme paljon nopeammin kuin Suomessa, ja lähes pilkkopimeä ympäristö alkoi saada hahmoja ja värejä. Vuorten herääminen uuteen aamuun oli taianomaista katsottavaa. Usvapilvet leijuivat ympärillä ja maailma oli niin kaunis, että teki mieli itkeä.
Jos olet Machu Picchulla heti aamukuudelta kun paikka aukeaa, älä siis panikoi, jos paikka hukkuu vielä sumuun. Aurinko vie yleensä suurimman sumuverhon mukanaan. Niin kävi meillekin. Yhdessä hetkessä maisema oli kuin esiripun takaa paljastunut. Siinä olivat ne hehkutetut rauniot. Ja taustalla, kirsikkana kakun päällä, ikoninen Wayna Picchun huippu. Se joka mielestäni täydellistää Machu Picchun maiseman.
Mihin aikaan päivästä Machu Picchulle kannattaa mennä?
Machu Picchulle kannattaa suunnata heti aamusta, jos vain mahdollista. Maailman herääminen uuteen päivään näyttää siellä jopa ylimaallisen upealta. Lisäksi siellä ei ole vielä liian kuuma, ja suurimmat turistilaumat loistavat vielä poissaolollaan. Mekin saimme varsin rauhassa kierrellä siellä aamun ensitunnit. Mennä kaikkialle minne jalat veivät, ilman että liikenne sumppuuntui tai hidastui.
Varsin kattava kierros tulikin heitettyä. Lepotaukokin oli pakko pitää. Mitä enemmän ja korkeammalle kiipesi, sitä pienemmäksi keuhkojen rusina tuntui kutistuvan. Tasamaa tai alaspäinmeno eivät olleet onneksi ongelma. Siinä auringossa istuessa ja elämästä nauttiessa sain ihastella myös paikan alpakoita. Siellä ne viipottivat onnellisina turistien seassa, vaikka teoriassa niiden pitikin pysyä hieman kauempana. Moni nopearefleksinen taisi ikuistaa eeppisiä kuvia.
Käynti Wayna Picchulla
Meillä oli Machu Picchun lisäksi varattu liput sille päivälle myös Wayna Picchun vuorelle. Jos sille mielii kiivetä, kannattaa olla siitä tietoinen jo etukäteen ja hyvissä ajoin. Sen vuoren saa päivittäin huiputtaa vain 400 henkeä, 200 aamuseiskalta ja seuraava 200 aamukymmeneltä. Meillä oli liput tuolle myöhemmälle nousulle, mikä sopi aikatauluihimme enemmän kuin hyvin. Jalat olivat hieman ehtineet toipua aamun ensimmäisestä noususta, ja lisäksi ehdimme kierrellä rauhassa Machu Picchun aluetta ennen niitä suuria turistimääriä.
Mä myönnän heti alkuunsa, että tuon päivän tuplakiipeily on fyysisesti rankin asia, mitä mä oon koskaan tehnyt. En ole mielestäni edes maailman huonimmassa kunnossa, ja toisaalta jalat olisivat kestäneetkin enemmän mitä keuhkot. Mutta kun ylöspäin mennessä nyt vaan olisi kiva hengittää, niin jos keuhkosi eivät vain haukkaa ilmaa kuten ovat tottuneet, niin rankkaahan se nousu on.
Toinen tunnin porrastreeni sille päivälle oli tappoa. Wayna Picchun huippu on vielä 300 metriä korkeammalla kuin Machu Picchu, joten ilma ohenee entisestään. Vinkkivitonen siis muille: sopeudu kunnolla korkeaan ilmanalaan, jos haluat nousta omin jaloin kummankin vuoren huipulle tai pick your battle, jos urakka tuntuu jo paperilla ylivoimaiselta. Machu Picchun huipulle voit mennä vaikka bussilla, mutta Wayna Picchun voit valloittaa vain omin jaloin (tai voithan yrittää lahjoa jonkun kantamaan sut reppuselässä…).
Mutta huipulla ei kaduttanut. Sieltä avautui niin huikeat maisemat sekä Machu Picchulle että ylipäätään koko alueen vuorille. Vasta siellä, alaspäin kuikuillessani tajusin, kuinka korkealla olinkaan. Kuinka hemmetin korkealle olin omin jaloin kavunnut. Olisin taputtanut itseäni olalle, jos olisin jaksanut.
Machu Picchun muotokin korostui tuolta vinkkelistä. Se todella muistutti kondoria. Eihän sitä siellä itse paikan päällä pönöttäessä tajua. Myös autotien jyrkkyyden paikalle pystyi kunnolla hahmottamaan vasta siellä toisella huipulla kököttäessään. Jyrkkää nousua jo moottoriajoneuvolle. Saati sitten niille, jotka menevät itse. Itsehän voi mennä myös tuota mutkittelevaa tietä pitkin, mutta teoriassa lyhyempi, tosin myös paljon jyrkempi porrasreitti halkoo tuota tieserpentiiniä. Jolla pituutta riittää. Onneksi näin kaiken sen vasta urakan jo suoritettuani. Voi olla, että muuten olisin tullut toisiin ajatuksiin.
Wayna Picchulta takaisin Machu Picchuun saavuttuamme paikka olikin jo aiempaa enemmän täynnä ihmisiä. Jonkin verran alueella vielä kiertelimme, mutta sitten alkoikin jo nälkä ja päivän urakka uuvuttaa kulkijaa. Olihan meillä takana jo reilu viisi tuntia raunio- ja vuoriseikkailua. Väsyneenä mutta ihan mielettömän onnellisena jätin sillä kertaa Machu Picchun taakseni. Todellakin sillä kertaa, olen nimittäin vakuuttunut siitä, että tuonne paikkaan palaan vielä takaisin!
Machu Picchusta on myös käytännön vinkkien säestämä postaus. Nyt halusin enemmänkin fiilistellä paikkaa. Romaanihan tästä olisi tullut, jos olisin vinkit vielä jatkoksi heittänyt. Mutta pysyhän kuulolla, jos mielit hyviä (ja kantapään kautta opittuja) neuvoja Machu Picchun valloitukseen!
Oletko sä käynyt Machu Picchulla? Tai onko paikka vielä vasta haavelistalla?
Lue myös nämä:
- Vinkit Machu Picchulle pääsemiseen
- Junalla Cuscosta Machu Picchulle
- Näin paljon maksoi 1,5 viikkoa Perussa
- Selviytymisopas Peruun matkaaville
Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:
FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU
62 Comments
destinationloma
4.6.2016 at 19:40Haha, juuri kirjoitin Machu Picchusta, mutta hieman erilaisesta näkökulmasta. Se päätyi juurikin tänään meidän kohdelistalle 4-vuotiaan poikamme toiveesta. Ostimme tänään Inkan Aarre pelin, jonka innoittamana menimme ihastelemaan kuvia Machu Picchusta. Vanhempien unelmalistalla se on ollut jo pitkään, mutta realistisesti sen toteuttamiseen menee vielä pari vuotta (jotta koko poppoo jaksaa kiivetä matkan ylös).
Noora
5.6.2016 at 21:06Aika hauska yhteensattuma 🙂 Kiva, että poikakin on niin innostunut paikasta! Varmasti kannattaa vielä odotella tovi, ennen kuin lähdette Machu Picchua valloittamaan. Itse tein viiden vanhana ensimmäisen ulkomaanmatkani, kun kävimme Kyproksella ja pakko myöntää, ettei siitä reissusta ihan hirveästi muistikuvia jäänyt…
Sateenmuru
5.6.2016 at 13:01Hehe, eipä ollut tullut mieleen aina Machu Picchun kuvia nähdessäni, että miten sinne ylös oikein käytännössä pääsee! Upeita kuvia, varmasti hyvät synttärimuistot. : )
Noora
5.6.2016 at 21:08Joo, ei mullakaan ollut kovin konkreettista käsitystä asiasta, ennen kuin aloin reissua suunnitella. Ja onneksi se nousun jyrkkyys selvisi vasta matkaa taittaessa, vaikka tiedossa toki olikin, ettei se mikään sunnuntaipiknik tule olemaan. Kiitos! Aivan mahtavat muistot kyllä tuosta jäi, oli kaiken rääkin arvoista 🙂
Lotta | Watia.fi
5.6.2016 at 16:49Haluisin käydä tuolla niin paljon! Inca Trail kiinnostaa ihan älyttömästi. Ei kai se auta kuin pistää tehden, että tulee lähdettyä. Ei varmaan kuitenkaan vielä seuraavan vuoden suunnitelmiin, tai edes kahden, mahdu. Mutta joku vuosi vielä mä valloitan myös tuon korkeamman huipun! Helppoa se ei varmasti ole, mutta itsensähaastaminen ja vuorien huiputtaminen on ihan parasta.
Noora
5.6.2016 at 21:12Inca Trail olisi kiinnostanut muakin, ja ihan kunnolla tehtynä nelipäiväisenä sellaisena. Reissu kokonaisuudessaan vaan olisi ollut sen verran lyhyt, että se olisi jo haukannut aimo annoksen Perun ajasta, joten se oli pakko jättää seuraavaan kertaan. Perulle kannattaa jättää hyvin aikaa, se on niin monipuolinen maa. Parempi siis mennä ihan kunnolla ajan kanssa, eikä vaan kiireellä. Mutta eiköhän sun lähitulevaisuuteen reissu mahdu 🙂 Helppoa homma ei kyllä ollut, jos lähtee kiipeämään molemmille vuorille, niin pohjakuntoa kannattaa rakentaa. Ja sopeutua korkeaan ilmanalaan kunnolla, jos vaan malttaa. Niin ei tunnu sitten homma niin pahalta! Itsensä haastaminen ja vuorien huiputtaminen kyllä on niin parasta. Ei ehkä olisi ollut niin täydellinen käynti tuolla, jos ei olisi hieman itsestään siihen antanut.
Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi
5.6.2016 at 18:51no huikeat on kyllä maisemat – on varmasti ollut vaivan ja odotuksen arvoista. Ihana, että kokemuksesi oli noin onnistunut, monellta ole kuullut, että sen odotuksen ja hehkutuksen jälkeen todellisuus ei enää teekään sellaista vaikutusta kuin oli toivonut.
Noora
5.6.2016 at 21:14Maisemat oli kyllä aivan uskomattoman upeat! Joo, kyllä mua etukäteen pelotti, että mitä jos käynti tuolla onkin tosi iso pettymys. Helposti paikat, joihin laitaa suurimmat odotukset, ovatkin sitä jollain tasolla. Ja voi ollakin, että jos me oltaisiin menty paikalle keskipäivän auringossa ja ryysiksen ollessa pahimmillaan, olisi kokemus ollutkin erilainen. Nyt kun sai olla aluksi paikassa melko rauhassa ja nähdä sen maagisen hetken kun yö muuttuu aamuksi ja koko paikka herää eloon, se kruunasi kaiken. 🙂
Maarit Johanna
6.6.2016 at 08:33Mun mies asui Perussa viime kesän, mutta ei päässyt tuolla käymään. Ihan hyvä, koska olisin ehkä tullut vihreäksi kateudesta 😀 Tottakai Machu Picchu on bucket-listalla, mutta pelkään enemmän kuin mitään noita serpentiiniteitä. Jo Alppien hyväkuntoisilla serpentiineillä pelkäsin ja uikutin kuollakseni, joten luulen, että tämäkin kohde saattaa jäädä haaveeksi vain. Onneksi mahtavia maisemia ja raunioita löytyy muualtakin. Nostan hattua teidän jalkojen voimien ponnistukselle!
Noora
6.6.2016 at 20:27Oho, on siis olemassa ihmisiä, jotka on käyneet Perussa, mutta ei tuolla 😀 Hei, älä jätä Machu Picchua väliin serpentiinitiekammon (vitsi suomi ja yhdyssanat <3) takia, tonne pääsee ilman niitäkin! Cuscosta Machu Picchu Puebloon (eli sinne kaupunkiin MP:n juurella) voi taittaa matkaa junalla, joka puksuttaa laaksossa joenvartta pitkin, ei siis serpentiinitiellä. Ja Machu Picchu Pueblosta voi (maltillisesti) nousta omin jaloin tuonne huipulle, joko sitä serpentiinitietä, jos se kävellen ei oo niin paha, tai sitten niitä rappusia. Jos menee aikataululla, jossa ei ole kiire mihinkään, niin ei se nousu niiin paha ole. Että reippaasti vaan 🙂
Pirkko / Meriharakka
6.6.2016 at 12:27Meille “riitti” käynti tuolla näköalajunalla Cuscosta Aqua Calientesiin ja siitä sitten bussilla, toki ihan loppumatka kävellen ylös. Ihan huikaiseva se näköala ensimmäisen kerran laaksoon niinkin oli 🙂 Ja hurjan mielenkiintoinen historia tuolla paikalla on – myös liittyen siihen, että se löydettiin (tai länsimaalaiset saivat siitä tietää) vasta suhteellisen myöhään.
Noora
6.6.2016 at 20:30Onneksi tuonne löytyy jokaiselle sopiva vaihtoehto paikan päälle pääsemiseksi 🙂 Näköalat sieltä huipulta oli kyllä aivan huimat, riippumatta siitä, miten on paikalle tullut. Toki aamu lisää draamaa, mutta varmasti paikka lumoaa ilman sitäkin. Paikan historia on kyllä kiehtova. On varmasti ollut onni, että Machu Picchu oli jäänyt niin kauaksi unholaan lähes kaikilta. Tuskin tuo paikka nykyisellään olisi, jos eurooppalaiset olisivat siellä käyneet muutamasata vuotta sitten riehumassa…
Teija / Lähdetään taas
6.6.2016 at 16:54Me käveltiin Inca Trail, ja se oli kyllä mahtava! Sanoisin, että matkanteko oli kenties jopa määränpäätä hienompi. Helppoa matkantekoa sinänsä, että kantajat ja kokit oli mukana, itse ei tarvinnut kuin kävellä hienoissa maisemissa kameran ja pienen päivärepun kanssa. Tuo korkea ilmanala ja lukemattomat rappuset toivat kyllä haasteensa. Muistan korkeimpaa kohtaa lähestyessämme laskeneeni kymmenen rappusta kerralla, jonka jälkeen hengähdin kymmenen hengähdystä, ja taas uudet kymmenen askelta ja kymmenen hengähdystä. Mutta ei se mitenkään ylitsepääsemättömän rankka ollut. Pää kai siinä eniten ratkaisee 🙂 Meiltä jäi tuo Wayna Picchu kokonaan välistä. Näyttääpä hienolta maisemat sieltä käsin!
Jos vielä toiste tuonne eksyt, niin suosittelen kyllä Inca Trailia.
Noora
6.6.2016 at 20:36Inca Trail on varmasti ollut mahtava. Meillä vaan olisi aikataulujen puolesta ollut mahdollisuus vaan 1-2 päivän haikkiin, ja se olisi tuntunut jotenkin puolivillaiselta, joten päätettiin, että se saa tältä kertaa jäädä. Uskon, että siihen matkalle on mahtunut paljon mahtavia kokemuksia ja paikkoja. Sen verran, mitä itsekin siitä luin, niin vaikutti lupaavalta. Mulla oli vähän sama juttu noiden rappusten kanssa. Yritin aina tsempata seuraavalle tasanteelle tai mutkaan ja sitten annoin luvan pieneen lepoon. Varmasti mulle olisi ollut hieman helpompaa, jos olisin ehtinyt sopeutua korkeuteen päivän-pari lisää. Mutta ensi kerralla sitten tietää taas paremmin suunnitella, kun tietää miten kroppa reagoi. Wayna Picchun maisemat oli kyllä vaikuttavat. Kaiken sen kiipeämisen arvoiset! Haaveissa olisi, että joskus olisi vaikka kuukauden verran aikaa seikkailla noilla kulmilla, Perussa ja Boliviassa ainakin, niin sen Inca Trailin ehtisi ehkä sitten mukaan mahduttaa 🙂
Karoliina / From Karoliina
6.6.2016 at 20:40Oih, jonain päivänä vielä…! Aivan huikeita kuvia ja maisemia, kyllä varmasti tulisi itku tälle tytölle noita katsellessa <3
Noora
7.6.2016 at 19:56Kiitos! Kyllä noissa maisemissa kelpasi olla. Ja melkein itku pääsi täälläkin, niin kaunista siellä oli <3
Terhi / Muru Mou
7.6.2016 at 08:43Myyty! Tuonne olen jo halunnut pitkään, mutta tämän upean postauksen luettuani haluan sinne vielä enemmän! Minua vieläkin harmittaa se, kun Kuuban talveni jälkeen kaverit lähti seikkailemaan Etelä-Amerikkaan (mm. tänne) ja ympäripuhumisyrityksistä huolimatta mä lähdin Suomeen. Olin niin uupunut työskenneltyäni Kuubassa 4 kk, että halusin vain sivistyksen pariin ja äkkiä. Mutta jälkeenpäin on pikkasen kaduttanut…
Noora
7.6.2016 at 19:59Voi ei, harmi että Etelä-Amerikan reissu jäi aikanaan väliin. Mutta ymmärrän kyllä, väsyneenä ihminen tarvitsee lepoa. Ja jos sitä yrittää siitä huolimatta reissata, niin eihän kokemastaan nauti. Onneksi Etelä-Amerikka(kin) varmasti pysyy paikallaan vielä pitkään, joten revanssia pystyy jossain välissä ottamaan. Tosin olisihan Kuubasta ollut paljon lyhyempi lähtömatka kuin Euroopasta. Mutta pidetään peukkuja, että säkin pääset noita kulmia vielä valloittamaan 🙂
Meri / Syö Matkusta Rakasta
7.6.2016 at 10:43Ihan mun unelma! Muutama suuri unelma on ollut, toinen niistä Kiinan muuri (check) ja toinen olis sitten tämä! Jalallanikaan en ole vielä Etelä-Amerikan mantereelle astunut, mutta onhan tässä aikaa. 🙂
Noora
7.6.2016 at 20:01Kiinan muuri on taas yksi mun haaveista, ollaan siis vähän kuin tasoissa 😀 Mullakin oli nyt vasta ensimmäinen jalan lasku Etelä-Amerikkaan, joten hyvin säkin vielä ehdit 🙂 Unelmia on ihana päästä toteuttamaan!
Saana | Live now – dream later
7.6.2016 at 13:50Mulle tuli ihan hengästynyt olo jo tätä lukiessa! 🙂 Mahtavat ovat maisemat todellakin. Etelä-Amerikasta itselläni on koettuna vasta Brasilia, joten Machu Picchu ja Peru ylipäätään kuuluvat kumpikin vielä matkahaaveiden listalle.
Noora
7.6.2016 at 20:03Huh, mua taas vieläkin hengästyttää tämän reissun muistelu! Mulla Peru on toistaiseksi ainoa kosketus Etelä-Amerikkaan, mutta into lähteä tutkimaan lisää on valtava.
laura / to travel is to live
7.6.2016 at 16:00Omallakin listalla on tämä, upeita kuvia 🙂 Pitäis vähän lenkkeillä varmaan jo etukäteen, että sais kuntoa nostettua 😀 Korkeanpaikankammoisena vähän kyllä jännittäisi tämä kohde…
Noora
7.6.2016 at 20:07Kiitos! Ei siitä lenkkeilystä koskaan haittaa ole, varsinkaan matkailua silmällä pitäen 😀 Mulla oli onneksi tota reissua ennen töissä semmonen parin kuukauden liikuntahaaste, niin kuntoa tuli kohotettua siinä varjolla ihan kivasti. Mä tosin reissasin tuolla tyypin kanssa, jonka harrastuksiin lukeutuu mm. Ironman-kisat ja muut hullut urheilusuoritukset, niin ne omat ok-suoritukset näytti siinä rinnalla ihan säälittävältä… 😀
miraorvokki
7.6.2016 at 17:09Naurahdin vähän tuolle ikävuosiahdistukselle. Eiköhän noissa maisemissa ikävuodetkin unohdu! En ihmettele minäkään tämän postauksen jälkeen miksi tämä on rakennettu juuri tänne. Ehkä minäkin joskus pääsen tämän omin silmin näkemään 🙂 Huikeaa!
Noora
7.6.2016 at 20:09Haha, voin kyllä sanoa, että ikävuosiahdistukset ei oo mun kohdalla leikin asia 😀 Mutta tuolla sen kurjuuden onneksi hetkeksi unohti 😉 Toivottavasti pääset joskus itsekin tuonne! Vaikka mäkin olen jo jonkin verran maailmaa kolunnut, niin Machu Picchun kauneus oli kyllä silti omaa luokkaansa.
Paula - Viinilaakson viemää
7.6.2016 at 18:14En ole vielä käynyt mutta kuten kaikilla muillakin, listalla on. Mahtavia kuvia! Luulen, että en pystyisi molempia vuoria valloittamaan kävellen, sen verran huonot keuhkot on vaikka muuten kunto riittäisi.
Noora
7.6.2016 at 20:10Kiitos! Molempien vuorien valloitus voi tosiaan olla hieman haastavaa tuossa ilmanalassa, mutta onneksi toiselle pääsyyn on muitakin keinoja, niin voi sitten tarvittaessa keskittyä vaan Wayna Picchuun, jos siltä tuntuu.
Marjukka Katariina
7.6.2016 at 18:24Vau mitä maisemia! Aivan uskomattoman upeaa 🙂 Macchu Picchu kuluu kyllä myös minun haavelistalleni!
Noora
7.6.2016 at 20:11Upeaa tuolla oli kyllä! Onneksi sattui kohdalle vielä noin kaunis päivä. Edellispäivänä oli sääennusteissa aika pahakin sateen uhka, mutta onneksi se ei sitten toteutunut 🙂
salaine
7.6.2016 at 19:51Itse täytän 50 v talvella. Machu Pichu ja Peru on pitkään ollut yhtenä toivekohteena. Kyllä siellä kaunista on mutta kuinka päästä ylös ja miten on sen hapen saannin kanssa. Tuo on juuri sellainen paikka missä voisi vuosia tulla lisää. Yhtenä synttärinviettopaikkana olen myös ajatellut aavikkoa. On vain taivas, hiekka ja tyhjyys….
Noora
7.6.2016 at 20:14Happijutut on sen verran yksilöllisiä, että mitään varmaa en uskalla alkaa ennustaa, mutta tarpeeksi maltillisella sopeutumisella ja rauhallisesti ottamisella nuo korkeudet eivät vielä ole niitä kaikkein pahimpia. Tosin varmaksi ei tiedä, ennen kuin kokeilee. Toivottavasti säkin joskus pääsisit tonne viettämään synttäreitä, mulla ainakin oli ikimuistoinen päivä. Aavikko varmasti olisi myös unohtumaton kokemus!
Hanneli /duunireissaaja
8.6.2016 at 17:10Todella kaunista. Ja ihanaa kun pääsit toteuttamaan haaveitasi. Mä olen vähän laiska matkustamaan kauas, mutta tuonne lähtisin heti.
Noora
8.6.2016 at 19:33Oli kyllä ihanaa päästä toteuttamaan pitkäaikainen haave, ja vielä niin, että kohde oli oikeasti kaiken odotuksen arvoinen! Kyllä sitä kauaskin matkustaa, kun on tarpeeksi motivoiva kohde 🙂
Martta / Martan Matkassa
9.6.2016 at 01:02Upeat ovat näkymät ja varmasti kannattaa lähteä aikaisin liikenteeseen mikäli meinaa patikoida…
Noora
9.6.2016 at 20:14Aikainen lähtö on kyllä patikoinnissa eduksi, välttää suuret ihmismassat sekä saa nauttia aamun viileydestä.
Mira / Exploras
9.6.2016 at 01:34Kaunista kuvailua ja kuvia! Olin tuolla vuosi sitten, mieletön paikka, jota ei voi hehkuttaa liikaa! Kuten kirjoitit, on todella taianomainen hetki, kun utu väistyy ja kaupunki paljastuu.
Noora
9.6.2016 at 20:15Kiitos! Ei tuota tosiaan voi liikaa hehkuttaa. Siellä käytyä ymmärsi kyllä, miksi sinne niin moni muukin haluaa päästä käymään. Udun väistyminen oli kyllä taianomainen hetki, yksi kauniimmista mitä olen todistanut.
Stacy Siivonen
9.6.2016 at 08:04Mun mielestäni on kyllä hulluutta kulkea molemmat portaat, kun bussikin on keksitty, mutta ainakin kun minä olin siellä, oli Machu Picchun tunnelmaa latistamassa turrelaumat. Kyllä varmasti on vaikea saada kunnollista kuvaa, kun kädet tärisevät noususta ja kiipeilystä. Joskus tietysti pitää kokeilla fysiikkansa rajoja, mutta ehkä Machu Picchu ei ole oikea paikka eikä synttärit oikea päivä. Sanoisin, että pelkästään kierroksella tulee kävelyä sen verran, että ylimääräinen kiipeily kannatta unohtaa.
Anna / Muuttolintu
9.6.2016 at 08:55Haavelistalla. Niin paljon tuosta oon nähnyt kuvia ja lukenut juttuja, että tulee varmaan olemaan mahtava kokemus sitten joskus kun sinne pääsee ja näkee kaiken omin silmin!
Noora
9.6.2016 at 20:16Varmasti siitä tulee sullekin huikea kokemus! Toivottavasti pääset toteuttamaan sen mahdollisimman pian.
Teea | Curious Feet
9.6.2016 at 11:06Todella hienoja kuvia. En ole koskaan hehkuttanut Machu Picchua, mutta kieltämättä nuo maisemat ovat sellaiset, että todellakin ne haluaisi jossain vaiheessa elämää käydä omin silmin katsomassa. Pieni patikointi siihen kylkeen ei haittaa ollenkaan :). Harmi kyllä, koko Etelä-Amerikka on vielä tyystin käymättä. En edes tiedä mistä aloittaisi kun siellä suunnalla on niin paljon kaikkea kiinnostavaa 😀
Noora
9.6.2016 at 20:18Kiitos! Kyllä mä suosittelen tuolla käymistä, vaikkei se edes ihan ykköskohde olisikaan. Mulla oli vähän sama fiilis Etelä-Amerikan suhteen, että mistä sitä oikein aloittaisi. Useampi maa on kiehtonut jo pidempään, mutta kun sekä mua että reissukaveria molempia kiinnosti Perun anti, niin siitä oli sitten lopulta varsin helppo tehdä ensivierailun kohde 🙂
Anna / Tämä matka -blogi
11.6.2016 at 10:17Jonkinlaisella haavelistalla Machu Picchu on, mutta nyt jo myönnän suoraan, että en aio sinne kiivetä missään muodossa. Jos en pääse kantajan/bussin/laaman/helikopterin kyydissä – antaa olla.
Noora
11.6.2016 at 19:37Eiköhän sinne pääse vaikka lentävällä matolla, jos on valmis siitä tarpeeksi maksamaan 🙂
Missis L / Reissussa oon ja kohtaan sanua
11.6.2016 at 15:50Upea kokemus varmasti! Itse juuri Savojärvenkierroksen kiertäneenä (6km melkein tasamaata ) ja nyt jo ihan poikki, niin taitaisi jäädä mulla nousematta omin jaloin :-D. Mutta aivan mahtava, että jotkut jaksaa ja pystyy ja ennen kaikkea toteuttaa haaveita! Iso peukku!
Noora
11.6.2016 at 19:38Haha 😀 Onneksi kuntopohjaa voi vähän yrittää rakentaa, jos tietää että Machu Picchun valloitus on edessä! Kiitos, aika mahtavalta se itsestäkin tuntui.
Liza in London
12.6.2016 at 03:15Mäkin hengästyin jo pelkästä lukemisesta.. pitää varmaan ottaa joku kuntospurtti ennen tuonne lähtemistä jotta matkasta saa varmasti kaiken irti. Noiden maisemien eteen jaksaisi vähän treenatakin :).
Noora
12.6.2016 at 11:20Joo, ei pienestä kunnon kohotuksesta haittaakaan ole, jos tuonne aikoo suunnata. Mielestäni paljon omin jaloin menemällä sain paikasta vielä enemmän irti. Kyllä mullakin vilkkui noi maisemat mielessä joka kerta kun reissua ennen juoksin Pyynikillä portaita 😀
Kohteena maailma / Rami
12.6.2016 at 08:41On kyllä niitä paikkoja, minne täytyy mennä joskus. Ja kiipeämällä 🙂 Hyvä vinkki tuo Wayna Picchu!
Noora
12.6.2016 at 11:21Peukkua kiipeämissuunnitelmille! Eihän ne kaikille sovi, mutta se joka tykkää kiipeämisestä, saa varmasti paikasta todella paljon irti, kun pääsee omin jaloin seikkailemaan 🙂
Sanna I Siveltimellä
12.6.2016 at 12:04Mahtavia kuvia! Ja voin kuvitella sen voittajafiilisken tuolla huipulla 🙂 Mä niin haluun tänne kans! Pitää sitten kun asia on ajankohtaista palata tämän postauksen pariin, josta saa tsemppiä myös kiipeämiseen 🙂
Noora
12.6.2016 at 21:34Kiitos! Huipulla oli kyllä aikamoinen voittajafiilis 🙂 Toivottavasti tämä tarjoaa kiipeämiseen tsemppiä, vaikka se onkin vaativa urakka (varsinkin jos molemmat vuoret mielii valloittaa) niin mahdotonta se ei ole. Suomalaisella sisulla vaan eteenpäin! 🙂
Virpi /Täynnä tie on tarinoita
13.6.2016 at 09:35Paikka on vasta haavelistalla eikä tämä postaus yhtään helpottanut matkakuumetta tuonne! 🙂 Aivan tosi upeita kuvia! Ja huh minkä kiipeämisurakan olet tehnyt!
Noora
13.6.2016 at 10:33Hyvä ettei helpottanut, tarkoitus onkin saada kaikki lähtemään Peruun 😉 Kiitos! Aika urakka se kyllä olikin, mutta varsin palkitseva sellainen.
Sanna
14.6.2016 at 19:42Hienoja kuvia! Meillä olisi loppukesästä Perun matka edessä ja Inca Trail varattuna. Hieman kauhulla lueskelin tuntemuksia tuosta kiipeämisestä Machu Picchulle, toivottavasti itse jaksaa tuon koko neljän päivän reissun taapertaa :D. Mutta onneksi päivittäiset kävelymatkat eivät hirvittävän pitkiä ole, joten täytyy vain ottaa se oma aika ja kävellä sellaista vauhtia mitä kunto antaa myöten. Innolla kyllä odotellaan!
Mukava lueskella näitä sun Peru postauksia, saa napattua hyviä vinkkejä omaa reissua varten :).
Noora
14.6.2016 at 20:18Kiitos! Oi, mahtavan kuuloisia suunnitelmia sulla 🙂 Varmasti jaksat taapertaa siellä, kunhan vain maltat sopeutua korkeaan ilmanalaan rauhassa ja kuunnella kroppaa. Ja onneksi tuo vaellus ei ole mikään kisa, eli saa varmasti mennä just sillä vauhdilla kuin hyvältä tuntuu. Kiva jos postaukset miellyttää! Lisää on lähiaikoina tulossa, joten pysyhän kuulolla jos vinkit edelleen kiinnostaa 🙂
Heidi / Maailman äärellä
3.3.2017 at 22:38No nyt viimeistään tämä on omalla haavelistallani! Ja tietysti minäkin haluaisin huiputtaa molemmat vuoret jalkapatikassa. Upealta näyttää. Ja vielä alpakoitakin <3.
Noora | Kerran poistuin kotoa
4.3.2017 at 13:38Jes, sitten ei muuta kuin Perun reissua suunnittelemaan. Tulet varmasti rakastumaan sekä maahan että Machu Picchuun! Molemmat vuoret ovat huiputettavissa jalkapatikalla, kunhan vain tietää millaiseen urakkaan on lähtemässä. Korkeuksiin kannattaa sopeutua ensin pari päivää ja vettä kannattaa olla rutkasti mukana. Paljon se vaatii, mutta paljon se myös antaa 🙂 Alpakat <3
Mikko
10.10.2017 at 23:07Terve,
Helmi-maaliskuun vaihteessa olisi tarkoitus lähteä käymään tuolla. Nykyään se on ilmeisesti niin, että Machu Picchulle pääsee vain kerran päivän aikana, eli sinne ei voi enää palata Waynalle kiipeämisen jälkeen. Kumpikohan on järkevämpää, käydä ensin siellä ja vasta sitten Waynalla kuten te, vai toisin päin? Itse olisin päätymässä samaan kuin te, koska ajattelen, että sää voi olla vielä aamukiipeilyn aikaan pilvinen. Ehtiikö Machu Picchun näkemään riittävästi aamupäivän aikana ennen kiipeämistä?
Noora | Kerran poistuin kotoa
11.10.2017 at 12:36Moikka!
Itse en tuollaisesta muutoksesta ole kuullut, mutta vaikuttaa hyvin mahdolliselta, sillä siellä käy niin paljon turisteja. Mutta jos näin on, että Machu Picchulle ei enää pääse ennen ja jälkeen Waynan valloittamisen, niin suosittelisin ensin käymään Machu Picchulla ja kiipeämään vasta sitten Wayna Picchulle, ja mielellään myöhäisemmän nousun lipulla, jos mahdollista. Me olimme Machu Picchulla melkein heti kun sinne aamulla pääsi ja siellä oli verrattaen rauhallista. Muutamassa tunnissa ehtii jo aivan hyvin kiertää paikkaa. Itse olin Wayna Picchulle kiipeämisen jälkeen sen verran ihmisraato, että sen jälkeen en enää jaksanut kauheasti keskittyä Machu Picchun ihmettelemiseen. Joten jos pitää valita, niin ensin nauttimaan Machu Picchun maagisesta aamusta heti kun alueelle pääsee ja sitten päivän myöhemmällä nousulla Wayna Picchulle, niin ei pitäisi mennä pahasti pieleen 🙂
Parhaat matkakertomukset - seitsemän nojatuolimatkaa kotiin
31.3.2020 at 11:00[…] […]