Unelmista totta: NHL-pelissä Montrealissa!

Mun ensimmäiset lapsuusmuistot jääkiekosta on ajalta, kun olin muutaman vuoden ikäinen. Muistan kun mun isä katsoi telkkarista jotain jääkiekkopeliä, varmaan jotain arvokisoja. Vaikken pelistä sinänsä mitään ymmärtänytkään, niin muistan silti pelin tunnelman. Siinä oli se joku, joka kiehtoi mua syvästi.

Lisäksi muistan erityisen hyvin Jari Kurrin noilta ajoilta. Varmasti miehen erikoinen nimi jäi mieleen ennen savutuksia, mutta siitä se kaikki sitten lähti. Muutaman vuoden vanhempana mun huoneen seinille nousi muutama jääkiekkojuliste ja keräilin ahkerasti jääkiekkokortteja. SM-liigaa seurasin ehkä vähän siinä sivussa, enemmän kiinnosti NHL.

Vuosien saatossa keskityinkin enemmän kotoisan kiekkoliigan seuraamiseen ja niissä peleissä käymiseen, oli mulla silti aina se unelma siitä, että NHL-peliin on vielä päästävä. Olihan Suomessakin tarjolla mahdollisuus siihen, NHL-joukkueita kävi täällä pyörähtämässä. Mutta mä en kelpuuttanut. Enkä koskaan tehnyt sen suurempaa efforttia siihen, että olisin Jenkeissä reissatessani käynyt pelissä Floridassa tai New Yorkissa.

Montreal – mielestäni ikonisin jääkiekkokaupunki

Vaikka suurin osa NHL-joukkueista on amerikkalaisia, mulle Kanada on silti NHL-kiekon mahtimaa. Kun pari vuotta sitten kävi niin mainiosti, että tutustuttiin Assin kanssa Miamissa ollessamme amerikkalaiseen Adamiin, joka fanitti Montrealia, tiesin, että nyt on mun tilaisuus päästä toteuttamaan ne hullut unelmani. Lähteä NHL-peliin mulle ikoniseen jääkiekkomaahan ja siellä (ehkä vähän TPS-fanin silmin katsottuna) siihen ikonisimpaan kiekkokaupunkiin Montrealiin.

Aloin tietenkin ahneeksi siinä, kun tajusin pääseväni vihdoin toteuttamaan hullua unelmaani. En halunnut nähdä ihan mitä tahansa peliä, jos voin yhtään vaikuttaa siihen, mitä menisimme katsomaan. Mulla ei ole koskaan ollut yhtä suosikkijoukkuetta NHL:ssä. Enemmänkin oon seurannut kiinnostavien suomalaisten tekemistä.

Sillä perusteella valikoinkin haluamani pelin: mennään katsomaan kun ikoninen joukkue pelaa kiinnostavia suomalaisia vastaan. Lisäksi onnistuimme saamaan liput, joten se oli varmaa. Pelinä toimi Montreal Canadiens-Minnesota Wild. Peli, jonka katsojana en voinut kuin voittaa.

Kun saavuimme Montrealiin peliä edeltävänä iltana, sain jo heti esimakua tulevasta. Kun käveltiin Adamin kanssa hostellillemme, ohitimme jonkun todella hienon hotellin, jonka pihassa pönötti kukas muu kuin Mikael Granlund jakamassa nimmareita. Oli siellä jotain muitakin Wildin pelaajia, mutta no, en mä niitä tunnistanut. Suomalainen ujous kumminkin iski siellä oli jonossa kumminkin niin paljon porukkaa, etten jaksanut jäädä odottelemaan. Ehkä sitten ensi kerralla.

Centre Bell on todella urbaani jäähalli!

Seuraavana päivänä mulla oli kyllä vähän perhosia vatsassa. Onneksi ennen illan peliä kiersimme puoli Montrealia jalan, joten liikaa ei ehtinyt jännitysmielialaa lietsoa. Mutta siinä vaiheessa kun kiskaisin päälleni Adamilta lainatun Canadiensin pelipaidan ja suuntasimme Centre Belliä kohti, perhoset alkoivat vetää discobileitä mun sisuskaluissa.

Centre Bellin sijainnille on annettava plussaa, se on ihan keskellä kaupunkia! Me käveltiin sinne hostelliltamme ehkä kymmenessä minuutissa. Tosin jos jäähallia ei olisi koristeltu kaikella Canadiensiin liittyvällä, en välttämättä olisi tunnistanut sitä kiekkoilupaikaksi. Se oli niin neliskulmainen ja pelkistetty, että mulle se olisi mennyt isosta virastorakennuksesta.

Centre Bellin sisällä tunnelma oli sentään jo paljon kiekkoisampi. Joukkueen pelipaitoja ja värejä vilahti esiin ja ohi joka välissä ja muutenkin jengiä oli kuin pipoa. Paljon. Oltiin hallilla sen verran hyvin ajoissa ennen pelin alkua, että ehdittiinkin kierrellä sitä enemmän. Siellä näkyi Montrealin pitkä kiekkoperinne. Tuttujen pelaajien nimiä vilahteli ympärillä ja joukkueen historian tutkimiseen olisi voinut pistää vaikka kuinka pitkän ajan.

Yksi mulle pakollinen kohde oli tietenkin fanituotekauppa. Olisihan niitä tuotteita varmasti muualtakin saanut, mutta halusin tukea virallista instanssia. En tiedä onko hallissa niitä useampiakin, mutta se mihin me onnistuttiin itsemme änkeämään, oli tupaten täynnä. Hallitse ja hajoita -taktiikalla siellä ei päässyt etenemään. Lähinnä sitä pullahteli eteenpäin siinä missä ihmismassat velloivat ties mihin suuntiin.

Ostoskoriin tarttui pipo ja avaimenperä. Piposta olin erityisen mielissäni, onnistuin löytämään jonkun Old time hockey -teemaisen Canadiens -pipon vihreän ja harmaan väreissä. Olen nainen ja turhamainen ja mun mielestä Canadiensin perusväritys ei vaan toimi!

Pelin tunnelma välittyy yläkatsomoon asti

Vaikka istuttiin varsin korkealla, näki sieltä sentään pelin vielä aivan hyvin. Adam kertoi, että jäähallin yläkatsomoissa on myös paikkoja, jotka ovat niin korkealla ja huonossa kulmassa, ettei niiltä nää jäälle ollenkaan, kiitos kaikkien katossa roikkuvien screenien sun muiden. Eli jengi maksaa siitä, että se saa katsoa livepeliä jäähallin katon kuvaruutujen kautta. Se on jo omistautumista.

Koska aiempaa kokemusta kiekkopeleistä Montrealista mulla ei ole, niin en tiedä kuinka tavallinen lauantain runkosarjapeli vetää jengiä katsomoon, mutta kovin montaa tyhjää paikkaa en kyllä ympärilläni nähnyt. Centre Bell vetää sisäänsä yli 20 000 katsojaa, joten ihan kiitettävästi väkeä oli paikalla.

Jääkiekkopeli Kanadassa on elämys

Kanadassa kiekkokulttuuri on hieman erilaista kuin Suomessa, ainakin näin yhden pelin perusteella. Siinä missä Suomessa pelikatkot painottuva biisien soittamiseen, tuolla se oli yleisön show. Screenillä vilkkui koko ajan ties millä verukkeella valittuja faneja heilumassa, kannustamassa ja ties mitä tekemässä. Tosin, Suomessa tuollaisiin temppuihin suostuisivat ehkä ne kolme eniten humalassa olevaa juottolasta käsin peliä seuraavaa arjen sankaria.

Myös kannustuksen määrä tuntui olevan eri. Siinä missä Suomessa pidetään kiitettävästi meteliä lähes pitkin peliä, ellei omat ole jo maanrakoon lyötyjä, tuolla kannustaminen oli harvempaa. Mutta siinä vaiheessa kun Centre Bellin yleisö piti meteliä, se todellakin piti meteliä. Mulla tulee vieläkin kylmät väreet sitä ajatellessani. Huh!

Peli päättyi suuren osan kannalta valitettavaan Minnesota Wildin voittoon. Itseäni ei paljoa haitannut, Granlund teki pelissä kaksi maalia ja oli hienoa päästä näkemään Granlund eka kertaa pelaamassa livenä, Mikko Koivu taas pitkän tovin jälkeen. Ehkä illan olisi tehnyt ihan täydelliseksi se, jos Saku olisi vielä kiekkoillut Montrealin riveissä, mutta kaikkea ei voi saada. Pääsin jo nyt toteuttamaan niin suuria haaveitani, etten voi kuin olla onnellinen siitä kaikesta!

Vähän huonolaatuista, mutta silti blogin ekaa videokuvaa! Huikeaa pelinaloitusfiilistä tarjolla. Blogilla on nyt siis oma YouTube-kanavansa, jonne ehkä tulee jatkossakin videoita.

Oletko sä päässyt toteuttamaan reissuilla hulluja unelmiasi?

Lue myös nämä:

• Montreal – viehättävä yhdistelmä kotoisuutta ja suurkaupunkia
• Quebecin vanhakaupunki – maisemat kuin sadusta
• Matkahaaveet – ne maailman ihanimmat haaveet

---

Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU