Mulla oli tovi sitten, vuoden ensimmäisinä toiveikkaina ja melkein kesää enteilevinä päivinä töistä vapaapäivä. To do -listalla olisi ollut vaikka ja mitä, mutta päätin jättää sisätiloissa suoritettavat hommat autuaasti hamaan tulevaisuuteen ja lähteä ulos seikkailemaan.
Tampereessa on se niin mainio puoli, ettei keskusta-asujankaan tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, jos haluaa nauttia luonnosta ja sen kauneudesta. Puistoja, vettä tai metsiä löytyy lähes joka kulman takaa. Niin löytyy myös pari luontopolkua! Ajattelinkin, että mikä olisikaan parempi tilaisuus, kuin kaunis kevätpäivä, ottaa niistä pari haltuun.
Mulle testiin valikoituivat omakeksimälläni termillä varustetut urbaanit luontopolut Pyynikillä ja Iidesjärvellä. Sanon näitä urbaaneiksi luontopoluiksi siksi, että ne sijaitsevat hyvinkin lähellä Tampereen keskeisintä keskustaa. Jos ottaa lähtöpisteeksi vaikka Tampereen rautatieaseman, niin Pyynikin luontopolulle on siitä kävellen matkaa noin 2,5 km ja Iidesjärvelle vajaa kaksi. Ei paha.
Kumpikin luontopolku on mulle osittain tuttu jo ennestään. Kumpaakaan en ollut ainakaan luontopolkuajatuksella kiertänyt aiemmin, joten päätin nyt lähteä testaamaan, kuinka luontoisaan fiilikseen nämä kaupunkiasutuksen keskellä sijaitsevat luontopolut kävijän päästävät.
Pyynikin luontopolku
Pyynikin harju on merkittävä geologinen muodostuma ja sitä pidetään maailman korkeimpana soraharjuna. Pyynikistä tehtiin luonnonsuojelualue vuonna 1993. Luontopolulla pääsee tutustumaan harju- ja lehtokasvillisuuteen. Polku alkaa Pyynikin näkötornilta ja sen pituus on 4 kilometriä. Lainaus täältä.
Pyynikin näkötornille päästyäni en löytänyt mistään selkeästi merkittyjä suuntakylttejä sille, mistä luontopolulle tulisi ampaista. Toki voi olla, että vika oli mussakin. Olin liikkeellä vappuaattoa edeltävänä perjantaina ja tornille oli saapunut aika moni munkinhimoinen pörrääjä, joten Pyynikin näkötornin hujakoilla suunnan hakeminen oli lähinnä tahdikasta munkinhimoisten väistelyä.
Sinänsä reittivalinta on kai se ja sama, lähteekö kaupungista päin saapuessaan tornia kiertämään vasemmalta vai oikealta puolelta, kumpikin polku risteää myöhemmin samalle reitille. Itse kumminkin lähdin tornin oikeaa puolta, sillä näin olin itse reittikartasta tulkinnut. Reitin voi kiertää myös päinvastaiseen suuntaan ja lähteä Pyynikintorin vasemmalta puolelta meneviä portaita alas, mutta itse suosin vastapäivään kiertämistä. Siinä parhaat maisemat jäävät lenkin loppupuolelle!
Pyynikin luontopolun reitti kartalla. Musta tuntuu, että Rivo-Riitalla olisi sananen sanottavanaan reitin muodosta…
Luontopolun alku on hieman tylsää. Ollaan selkeästi metsässä, mutta silti välillä liikutaan autoteiden vieritse ja mennään ristiin isompien kävelyteiden kesken. Kumminkin vasta siinä hujakoilla, kun karttaan merkitty reitti saavuttaa lakipisteensä ja alkaa laskea alaspäin Tahmelantien mutkan mukana, reitti alkaa saada mielenkiintoa.
Metsä muuttuu monipuolisemmaksi ja alkaa tosiaan tuntua metsältä, ei vain puuistutelmalta asutusalueen kupeessa. Mutta vasta Haulikallion alueelle tultaessa sitä alkaa haukkoa henkeä. Pyynikki on ehkäpä suosikkipaikkani koko Tampereella ja taas nämä jylhät maisemat muistuttavat mua siitä, miksi. Huikean kaunista järvimaisemaa levittyy lähes silmänkantamattomiin. Lisäksi polku on ohjannut sen verran korkealle, että maisemiin alkaa olla esteetön näkymä, kunhan hieman puikkelehtii puiden välissä.
Haulikallion kulmilla tulikin vietettyä pitkä tovi kameran kanssa heiluen. En tiedä johtuiko seavarammista maisemista, mutta jotenkin myös ympäröivä metsä tuntui sillä suunnalla satumaisemmalta. Vaikka Pyynikillä käykin lenkkeililöjitä lähes solkenaan, eivät ne silti haitanneet luonnosta nauttimista. Paljon enemmän mua häiritsi alkumatkalla puiden välissä vilkkunut autotie.
Haulikallion pätkän jälkeen on mahdollista jatkaa matkaansa suoraan kohti Pyynikin näkötornia tai pidentää luontoretkeään koukkaamalla alaspäin kohti Pyynikintietä. Tässä vaiheessa aloin vihdoin huomata puissa reittimerkintöjä: punaisia ja sinisiä maaliläiskiä. Punaiset merkkaavat pidempää reittiä ja siniset lyhyempää.
Reitin risteymäkohdassa nämä varmasti tulevatkin tarpeeseen. Reitin loppumatka ei enää ole aivan yhtä huikaisevaa luontoelämystä, sillä polku kulkee taas autotien ja sen jälkeen hotelli Rosendahlin vierestä. Reittiä lyhentämällä olisi saanut nauttia loppumatkankin metsäisimmistä maisemista.
Pyynikin luontopolun plussat ja miinukset:
+ Todella kaunis luontopolku, pääsee näkemään huikeita maisemia
+ Reitit hyvin merkattu siinä vaiheessa, kun mahdollista erehtymisen vaaraa on
+ Maasto on helppokulkuista. Polku on tasainen ja leveä, mutta siltä voi myös poiketa, jos haluaa enemmän haasteita seikkailulleen
+ Reitin voi tehdä pidempänä tai lyhyempänä versiona, vaikka oman kiinnostuksen tai jaksamisen mukaan
+ Suuren osan ajasta tunsi olevansa luonnon keskellä
– Pyynikin näkötornin hujakoilla reittiviitoituksia ei näkynyt. Ei tuskin ongelma paikalliselle, mutta ulkopaikkakuntalaiselle ehkä.
– Reitin lopussa (tai jos tekee vain lyhyimmän reitin, eli suuntaa näkötornilta alas Pyynikintien suuntaan eikä mene ollenkaan Haulikalliolle) on paljon portaita
Pyynikin luontopolkua suosittelen lämpimästi sen helppokulkuisen maaston, huikeiden maisemien ja hyvien reittivariaatioiden vuoksi!
Iidesjärven luontopolku
Iidesjärvi on Tampereen tunnetuin lintujärvi. Sen pinta-ala on noin 65 ha. Järven itäpäähän rakennettiin lintutorni vuonna 1992. Iidesjärven luontopolku alkaa lintutornilta ja on pituudeltaan noin 7 km. Lintujen lisäksi reitiltä löytyy niittyä, luhtaniittyä ja rantapensaikkoa monipuolisine kasvillisuuksineen. Lainaus täältä
Vaikka netissä siis mainitaan, että Iidesjärven luontopolku alkaa lintutornilta niin anarkistisesti aloitin oman reittini juuri järven toisesta suunnasta. Lintutorni sijaitsee Muotialan hujakoilla, kun itse kaupungista päin saavuin Järvensivun päähän järveä, enkä viitsinyt keplotella itseäni enää viralliselle alkupisteelle.
Iidesjärven luontopolun reitti kartalla.
Reitin alku, siis oma aloituspisteeni, sai luontopolun näyttämään sangen kauniilta. Vaikka järven toisella puolella pönöttikin uunituoreen näköisiä kerrostaloja, niin järvenrannan kasvillisuus loi silti illuusiota luontoelämyksestä. Mutta valitettavasti mun alkupisteestä mitattuna reitin ensimmäinen neljännes oli sen parasta antia.
Vaikka yritin pysytellä järven rannan tuntumassa, tuntui se ajoittain mahdottomalta. Reitin varrelle vaikutti osuvan ties mitä mullanvarastointipaikkaa, kasvimaata ja kieltokylttejä, jotka eivät edistäneet luontoelämyksen tunnetta eivätkä kyllä kaunistaneet luontopolkuakaan. Lisäksi varsin pian huomasin olevani maantiellä.
Työkaverini oli varoitellut mua siitä, että karttakuvasta poiketen reitti ei kiertäisi koko matkaa järveä ympäri ja näin olikin. Jostain syystä kuljin varsin pitkän tovin kävelytiellä katsellen ohi ajaneita autoja enkä luonnon mestariteoksia…
Lintutornikin jäi multa katsastamatta. Tajusin vasta liian myöhään, miten sinne olisi päässyt, jaksanut enää kääntyä sitä varten. Enkä edes löytänyt sinne vaihtoehtoista reittiä. Joko olen erittäin huono eräjorma edes kaupunkioloissa tai sitten järven ympäristön reittejä on muutettu siitä, miten ne on kartalla esitetty.
Pätkä välillä Muotiala-Vuohenoja oli siis kaikkea muuta kuin luontoseikkailua, ja mietinkin jo huijaamista ja bussin alleni nappaamista. Vain tajutakseni, ettei bussikortillani ollut rahaa… Järvensivun hujakoilla järvimaisemista pääsi nauttimaan taas paremmin, mutta suuri osa järven kiertelystä oli mielestäni ollut hukkareissua. Tai ainakaan en kierrosta tuollaisenaan kehtaisi luontopoluksi kutsua. Tulipahan kierrettyä, mutta en kyllä luontoseikkailut mielessäni kiertäisi toiste.
Luontopolkua parhaimmillaan…
Iidesjärven plussat ja miinukset:
+ Iidesjärvi itsessään on kaunista katseltavaa
+ Jos tykkää pitkistä lenkkireiteistä ja/tai hyvästä asfaltista jalkojen alla, tämä on reittisi
– Luontopolku on mielestäni harhaanjohtava termi Iidesjärvestä puhuttaessa
– Reitillä pääsee sangen vähän nauttimaan luonnon kauneudesta ja rauhasta
– Reittiä ei ainakaan tällä hetkellä päässyt kävelemään niin kuin kartassa oli esitetty. Tai ehkä olisi jos olisi halunnut todella villin seikkailun.
– Alun hiekkatiet olivat edellisen yön sateiden takia hankalasti käveltävää mutavelliä
En tiedä, kenelle suosittelisin Iidesjärven luontopolkua. Ehkä niille, jotka eivät uskalla mennä metsään karhujen pelossa? Voisin suositella kiertämään siitä Viinikan ja Järvensivun välisen osan, jos jotain, mutta koko reitti luontopolkuaspektista tuntui ajan tuhlaukselta.
Luontopolkujen karttojen kuvankaappaukset otettu täältä.
Haluatko sä sun luontoelämykset urbaanilla vivahteella, vai onko luonto parempaa, mitä kauemmas asutuksesta ja autoteistä pääsee?
LUE MYÖS NÄMÄ:
- Hervannan Suolijärvi – nimeään kauniimpi retkikohde
- Kävelykierros Pispalassa
- Pyynikin näkötorni – Tampereen parhaat näköalat
- Näsilinna ja museo Milavida
Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:
FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU
No Comments