Kerran poistuin kotoa
Yleinen

Kun reissu meinaa alkaa katastrofilla

Moi! Blogi on taas ehtinyt vaipua pieneen hiljaisuuden horrokseen, mutta se on onneksi vain ohimenevää. Blogia FB:n tai Instagramin puolella ovat ainakin varmasti huomanneet, että viimeiset pari viikkoa ovat täällä suunnalla menneet aivan mahtavan reissun pyörteissä. Pariviikkoinen hurahti niin USA:ssa, Perussa, Tanskassa kuin Ruotsissakin.  Ja onneksi hurahti, oli nimittäin ensi kertaa ihan liian lähellä, ettei näin olisi päässyt käymään.

Mä olen niitä ihmisiä, jotka aina luottavat vaistoonsa. Tai siihen sisäiseen tunteeseen siitä, onko homma ok vai ei. Pari päivää ennen tätä reissua mulla oli jatkuvasti tosi ahdistunut olo. Perhosia oli vatsassa, mutta tuntui, että näillä perhosilla oli astetta vankempirakenteiset siivet lyömässä vauhtia.

Muutenkin oli koko ajan jännittynyt, jopa ahdistunut olo. En (enää) ole yleensä kamala reissujännittäjä, mutta tällä kertaa pistin moiset kummat olot tiedossa olleen reissun piikkiin, olihan valtaosa siitä edessä Perussa, mulle aivan uudessa maassa ja maanosassa. Eikö sellainen siedäkin vähän jännittää?

IMG_0675

Lähtöpäivää edeltävänä yönä nyt ei ollut muutenkaan aikaa nukkua kuin pari tuntia ennen bussin lähtöä Helsinki-Vantaalle, mutta epänormaali olo ei oikein silloinkaan antanut myöden unelle. Sentään rättiväsyneenä onnistuin lopulta bussiin nukahtamaan. Ja siinä aamuvarhaisella unirypyt poskella itseni lentoasemalle kammetessani luin maailman epämiellyttävimmän tekstiviestin.

Norwegian, jolla mun oli tarkoitus lentää ensin Helsingistä Lontooseen ja sieltä edelleen Orlandoon, oli feilannut jotain ensimmäisen lentonsa kanssa. Lennon, jonka olisi pitänyt lähteä 7.30 aamulla, uusi lähtöaika olikin 14.45.

Muistan vieläkin sen tunteen, kun joku heitti 50-kiloisen kiven mun vatsan pohjalle lillumaan tuon viestin tavattuani. Fakta on toki se, että lennot on aina silloin tällöin enemmän tai vähemmän myöhässä tai niitä perutaan kokonaan.

Tämä vain oli mulle vähän kuin se ratkaiseva lento. Lento, jota ilman mun koko kahden viikon reissukorttitalo sortuu. Lento, jonka myöhästyminen periaatteessa heittää hukkaan ainakin seuraavan neljän päivän kaikki jo maksetut ja varatut jutut sekä yhdet mannertenväliset paluulennot. Ei ihme, että siinä aamukoomassa kylmäsi aika lailla.

IMG_0657

Norwegian lentää kahdesti viikossa Lontoosta Orlandoon. Ei joka päivä. Seuraava vaihtoehto olisi ollut kolmen päivän päästä. Harmi vaan, että seuraavalle reissupäivälle oli varattuna liput Wizarding World of Harry Potteriin ja sitä seuraavalle bussiliput Orlandosta Fort Lauderdaleen. Kahden yön hotelli Orlandostakin oli jo maksettu.

Lisäksi Fort Lauderdalesta pitäisi lentää bussimatkan jälkeen Limaan. Siellä seuraavana päivänä oli jo odottamassa maan sisäiset lennot Cuscoon, junaliput Machu Picchulle sekä pääsyliput samaan paikkaan. Näille kaikille, sekä myös toki paluulennoille Limasta Fort Lauderdaleen saisin heittää hyvästit, jos en pääsisi ajoissa Lontooseen.

Norwegianin suunnalta tuli sekä kenttähenkilökunnan että englanninkielisen puhelinasiakaspalvelun suunnalta tylyä toteamaa. Joko voit lentää viivästyneellä lennolla Lontooseen ja jatkaa sieltä kolmen päivän päästä Orlandoon. Senpäiväinen Orlandon-lento kun ei odottele myöhässä saapuvan Lontoo-lennon matkustajia. Tai osta itse korvaava lento Lontooseen, jos mahdollista, ja lennä sitten heidän kyydillä samana päivänä Lontoosta Orlandoon.

Ei paljoa naurattaneet nämä vaihtoehdot. Onneksi, onneksi Finnairilta löytyi vielä sille aamulle vapaata tilaa heidän Lontoon lennoltaan. Voin muuten myöntää, että tuli ostettua elämäni kallein yksittäinen lento, 572 euroa. Teki mieli itkeä. Onneksi oli säästöjä.

Toisaalta kun muut vaihtoehdot lähinnä olivat koko reissun peruuntuminen tai niin monen päivän viivästys ja siitä seurannut jo valmiiksi maksettujen asioiden hukkaanheitto, niin ei auttanut kuin kaivaa kuvetta.

IMG_1614

Tämän jälkeen homma alkoikin lutviutua. Pääsin ajoissa Lontooseen, sain vaihdettua lentokentältä toiselle ja pääsin jopa jatkolennolle Lontoosta Orlandoon. Mikä sekin oli tosin lähellä epäonnistua, kiitos taas Norwegianin. Olin kaksi kertaa soittanut heille ja sanonut molemmilla kerroilla, etten halua lippuani peruttavan, sillä aioin lentää sillä sen toisen osan, kuten hekin sanoivat olevan mahdollista.

Lontooseen saapuessani olin vielä saanut boarding passinkin tulostettua Orlandon lennolle. Mutta kun yritin päästä koneeseen, sanoi portilla oleva virkailija, että Norwegian oli perunut lippuni… Onneksi mulla oli boarding passini kädessä todistamassa toista.

Jos siinä vaiheessa en olisi päässyt Orlandon koneeseen, kaiken säätämisen, kentänvaihtojen ja rahanmenon jälkeen, en tiedä mitä olisi tapahtunut. Mutta, loppu hyvin, kaikki hyvin, ainakin mahtavaa reissua muistellen. Palaan tosin varmasti vielä asiaan sen suhteen, heruuko Norwegianilta pennejä korvaukseksi.

Pakko antaa vielä erityiskiitos Finnairin aivan loistavalle asiakaspalvelulle tuona aamuna lentokentällä. Valitettavasti siinä panikoidessa mua palvelleen henkilön nimi unohtui mielestä, mutta niin kärsivällistä ja empaattista palvelua en ole koskaan ennen lentoasioissa saanut. Aivan mahtavaa <3

Onko teillä kokemuksia kamalista lentoviivästyksistä tai -peruuntumisista? Tai Norwegianin korvauspolitiikasta? 

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

16 Comments

  • Reply
    Jasmin / Wanderwall
    31.5.2016 at 14:53

    Apua 😀 mä oon sen verran vainoharhanen että en koskaan uskaltais suunnitella reissuja tolla tavalla yhden lennon varaan. Toisaalta viime viikolla tuli vaihdettua konetta tunnin vaihtoajalla ja kun kone oli vähän myöhässä niin pikkusen alkoi kuumottaa. Vaihtoehdot oli ehtiä sinne tai viettää yö San Salvadorissa. Vaikuttaa muuten tosi paljon tilanteeseen miten lentoyhtiö reagoi noihin juttuihin. Meille vakuutettiin että kyllä se kone on ja odottaa siellä tätä yhteyttä eikä tarvitse huolehtia. Aina ei tietty mahdollista mutta oli kiva ettei oltu ihan oman onnemme nojassa.

    Mä laittaisin matkavakuutuksen piikkiin? Ainakin mulla vakuutus korvaa kuluja jotka on seurannut lentojen peruuntumisesta tmv itsestä riippumattomista syistä?

    • Reply
      Noora
      31.5.2016 at 21:15

      No apua todellakin 😀 Mä ehkä nojauduin liikaa siihen aiempaan “Kun kaikki aina on mennyt putkeen” ja “On tässä silti useampi tunti kaikkien lentojen välissä” -fiilikseen ja luotin vaan, ettei mitään kamalaa tapahdu… Tosin tuskin siltikään tästä liikaa opiksi otan, vaan jatkossakin luotan siihen, että lennot lähtee silloin kuin pitää 😀 Tosin oon ehkä jatkossa tarkempi lentoyhtiöiden valinnan kanssa, varsinkin mannertenvälisissä lennoissa. Joo, varmasti riippuu hyvin paljon lentoyhtiöstä, miten homma hoidetaan. Vuosi sitten olin lentämässä Singaporesta takaisin Suomeen, lentojen piti olla Turkishilla mutta niiden Singapore-Istanbul -lento oli ylibuukattu ja sain sitten vaihtolennon sijaan lentää suoralla Finnairin lennolla Suomeen. Kyllä kelpasi olla kotona suunniteltua nopeammin. Vakuutusyhtiötä lähestyin juuri tänään tämän asian tiimoilta myöskin. Kattellaan mitä tapahtuu!

  • Reply
    Kohtteena maailma / Rami
    31.5.2016 at 16:36

    Tässä oli aika hyvin kootusti syyt, miksi lennän aina johonkin isoon allianssiin koostuvilla lentoyhtiöillä, jotka reitittävät asiakkaan myöhästymisen jälkeen toista reittiä perille. Toki jostakin pieneltä saarelta ei pääse pois, jos sinne ei lennä kuin kerran päivässä koneet, mutta se on huomioitava varatekijänä reittisuunnitelmassa. Loppujen lopuksi siis selvisit pienellä kokonaiskatastrofimahdollisuuksiin nähden vaikka tuollainen summa kirpaiseekin.

    Omat myöhästymiset lennoilta on ollut sellaisia, että ei ole isompia harmeja aiheuttanut. Aina on löytynyt vaihtoehtoinen reitti, millä on päässyt kohtuullisessa ajassa perille. Paitsi lomalenolla, jossa vuorokausi kökittiin Arabiemiraateissa… Eli tämä merkittävin syy, miksi reissaan mielummin reittilennoilla kuin valmismatkojen lennoilla.

    • Reply
      Noora
      31.5.2016 at 21:19

      Joo, ehkä näin jälkeenpäin ajateltuna harvaan lentävä mannertenvälinen reitti yhtiöllä, joka ei leiki muiden yhtiöiden kanssa, ei ollut maailman paras idea. Se vaan oli monen kohteen pelaamisen kanssa edullisin ja teoriassa toimivin. Kantapää valitettavasti joskus opettaa 🙂 Eikä tämä olisi niinkään haitannut kotiin palatessa, pari päivää lisää lomaa ei ikinä kovin huono juttu ole… Totta tuo, että loppujen lopuksi selvisin vähällä, vaikka edelleen säästötiliä tuijotellessani vähän itkettää. Paljon pahemminkin olisi silti voinut käydä. Valmismatkoista mulla ei oikein ole kokemuksia. Sellaisella oon tainnut kerran pienenä lennellä, mutta näin myöhemmällä iällä ei ole ollut tarvetta. Eikä ehkä olekaan, jos taas haluaa jotain lentoriskejä yrittää minimoida…

  • Reply
    Kohtteena maailma / Rami
    31.5.2016 at 16:38

    Ai niin, piti vielä todeta se, että olihan kivan kuuloinen reissu muuten sulla. Eli postauksia odotellessa.

    • Reply
      Noora
      31.5.2016 at 21:20

      Kiitos! Se todella oli oikein mainio. Postauksia on tulossa roppakaupalla lähiaikoina, kunhan saan ensin nämä ikävät reissubyrokratiat rullaamaan 🙂

  • Reply
    Annika | Travellover
    31.5.2016 at 17:12

    Juuri kolahti sähköpostiin ilmotus, että jatkolentoa on siirretty tunteja eteenpäin. Kun piti olla vaihtoaikaa pari tuntia, sitä onkin turkasesti enemmän – ja mikä mahtavinta, aivan keskellä yötä. 🙂 Mutta tämä ei vaikuta oikeastaan muuhun kuin siihen, että voin varata yhden hotelliyön vähemmän ja toivoa, että saisin koko yön matkustettuani huoneen jo aikaisin aamulla.

    Mutta siis voin bain kuvitella, kuinka paljon on ottanut päähän maksaa melkein 600 turhasta, siis lentolipusta, joka sinulla jo oli. Kyllä laskevat Norskin pisteet rajusti, jos eivät ostamaasi lippua korvaa.

    • Reply
      Noora
      31.5.2016 at 21:25

      Auts, noi ei ikinä ole kivoja ilmoituksia! Ja tietenkin vielä yöaikaan. Jos homma olisi tiedossa hyvissä ajoin etukäteen ja päiväsaikaan, niin siitä sentään saisi mahdollisesti revittyä jotain iloakin. Pidän peukkuja aikaiselle huoneensaannille, mikään ei ole pahempaa kuin väsynyt ihminen ja tuskaisa hotellihuoneen odotus. Ja päähän tuo lipun hinta kyllä otti. Tosin yritin sen sitten aika nopsaan myös pistää syrjään. Se nyt oli sen hetken kakkajuttu, mutta en halunnut sitä takaraivoon koko reissun ajaksi häiritsemään 🙂 Nyt tosin on taas hyvä kaivaa se muistilokeroista ja hieman kiristellä hampaita, kun kiva reissu on takana 😀 Mullakin kyllä laskee pisteet Norskin suuntaan rajusti, jos tosta ei korvauksia tule. Katellaan mitä tapahtuu!

  • Reply
    Hanneli /duunireissaaja
    31.5.2016 at 17:19

    Mä välttelen välilaskuja aina kun suorat lennot ovat mahdollisia, sillä tuntuu että kaikkien suurimmat murheet ovat liittyneet aina vaihtoihin. Lakot on toinen juttu, jotka tuntuvat kolahtavan omiin duunimatkoihin vähän turhan suurella prosentilla. Lomalla ylimääräinen päivä mm. Madeiralla ei niin haitannut. Norwegianilta sai lakon yhteydessä palautukset melko kivuttomasti, samoin kaikki omasta aloitteestamme lähteneet aikataulumuutokset on heidän kanssaan ollut tosi helppo hoitaa.

    • Reply
      Noora
      31.5.2016 at 21:28

      Mäkin oon kyllä viime aikoina yrittänyt suosia suoria lentoja, varsinkin mannertenvälisillä lennoilla. Tai ainakin lentää yhtiöillä, joilla on enemmän pelivaraa ja vaihtoehtoja. Mulla vaan oli niin monen kohteen muuttujia tossa reissussa, että teoriassa Norski näytti järkevimmältä vaihtoehdolta. No, ehkä jatkossa mietin toiste, ennen kuin buukkaan siltä kriittisten hetkien lentoja. Kiva kuulla, että jollain on jopa hyviä kokemuksia asioiden setvimisestä Norskin kanssa, saa nähdä kuinka mun käy…

  • Reply
    Maarit Johanna
    31.5.2016 at 18:22

    Mun sisko lensi viime viikolla Rovaniemi-Helsinki-Lontoo Gatwick-Guernsey ja eikhän toki ollutkin Norski kolme tuntia myöhässä Helsingistä Lontooseen. Tiedottaminen olematonta ja pelkkiä olkien kohauttelua. Mie sitten koitin kotona järjestää toiselle vaihtoehtoista lentoja, kun vaihtoaikaa Gatwickiin oli varattu vain 2h 50min. Sillä myöhästymisellä sitten tietenkin estettiin jatkolennolle pääsy. Onneksi jatkolennon sai vaihdettua myöhemmäksi, mutta Norskin puolelta asiakaspalvelu ei ollut kovinkaan hyvää. En uskaltaisi välttämättä varata Norskilla mannerten välisiä varsinkaan kovin kiireisessä aikataulussa. Huh, onneksi sie pääsit matkaan! Mulla nimittäin ei tod olis ollu varaa ostaa tuota Finskin aamulentoa!

    • Reply
      Noora
      31.5.2016 at 21:34

      Tuttu tunne tuo olematon tiedotus ja olkien kohauttelu. Lentokentältä sain lähinnä aterialipukkeen ja puhelinnumeron Norskin aspaan, joka ei tietenkään sinä ajankohtana edes pelittänyt suomeksi. No, onneksi enkun puhuminen ei mulle aivan vierasta ole, niin sain hoidettua asiani myös kolmannella kotimaisella, mutta voi olla, että kaikilla ei käynyt yhtä hyvä säkä. Joo, en mäkään välttämättä enää uskalla kovin paljoa lennellä pidempiä lentoja Norskilla. Tai no toki riippuen reissusta. Jos tiedossa on viikko New Yorkissa, niin sitten ehkä, mutta jos taas pitäisi jatkaa lentokaupungista muihin maisemiin, niin tuskin enää norjalaisin siivin sinne riennän. Joo, onneksi pääsin matkaan. Onneksi oon syönyt elämäni aikana sen verran monta annosta puuroa siinä kun muut on käyneet ulkona syömässä ties mitä herkkuillallisia, niin säästötilillä oli sitä pelivaraa 🙂

  • Reply
    Hanna
    31.5.2016 at 19:37

    Voi näitä mukavia lentoyhtiökokemuksiahan meillä riitti maailmanympärimatkalla. Jossain kohtaa mietittiin, että voiko oikeasti olla ihmisillä näin huono tuuri lentojen kanssa. Alkuperäinen menolentomme peruttiin ja päästiin päivää myöhemmin lähtemään, sen takia menetettiin yksi hotelliyö, jonka oma vakuutusyhtiö onneksi korvasi, mutta miehen ei (näissä on vissiin aika paljon eroja yhtiöstä riippuen). Mun laukku ei tullut Brasiliaan asti ja odottelen edelleen TAP Portugalilta korvausta siitä, että jouduin lopulta hakemaan laukun taksilla Buenos Airesin kentältä. Fidzillä lennon peruuntuminen johtui pyörremyrskystä ja sitä soppaa selvitellessä tuli kivat 200 euron puhelinlaskut ja tosiaan aika monta hotellivarausta jäi siinä rytäkässä käyttämättä. Australian Ulurulta lähtiessä koneessa oli vika ja lähtömme myöhästyi reippaasti ja jännättiin, ehditäänkö jatkolennolle, joka onneksi oli sekin myöhässä. Niin ja hei, onhan kerran käynyt niinkin, että Lontoon reissu peruuntui Islannin tuhkapilvien takia, enkä edelleenkään ole sinne Lontooseen päässyt! Onneksi kuitenkin pääsit matkaan, vaikka varmasti tuo extralennon hinta kirpaisikin! Jään innolla oottelemaan juttuja Perusta 🙂

    • Reply
      Noora
      31.5.2016 at 21:40

      Voi apua! Teille kyllä mahtui ihan muutaman hengen edestä paskoja kokemuksia. Voin vaan kuvitella, miltä tuo kaikki on tuntunut. Mua kun edelleen korpeaa toi yksikin 😀 Mä olin Lontoossa silloin tuon tuhkapilven aikaan, tosin jo sen “loppupuolella”. Silloin tuli jännitettyä aika pitkään, että päästäänkö edes reissuun. Muistan kun lennettiin Lontoosta Suomeen, niin juuri sinä päivänä Briteissä oli suljettu taas tuhkapilven takia joitain hieman pohjoisempia kenttiä, vaikka pari päivää oli ollut jo ihan ok lento-olot. Että pakenin juuri alta pois… Mutta toivottavasti sä nyt pääset joskus Lontooseen, ei tuollainen lentokarma voi ikuisesti jatkua 🙂 Perusta on tulossa vaikka mitä juttua, kunhan vaan taas ehdin blogin pariin kaikilta näiltä byrokratian rattaissa pyörimisiltäni!

  • Reply
    Sara|Sara's Fab Life
    2.6.2016 at 12:48

    Mä oon TOOSI pahoillani sun puolesta.
    Mut musta vaan on kiva lukee näitä lentoyhtiöiden töppäys postauksia 😀 Turha kysyä miksi.

    Ei ole mulle vielä sattunut pahemmin myöshästymisiä. Helsinki-Singapore oli vain tunnin, mutta onnistui senkin kirimään kiinni. NewYork-Helsinki taisi olla 4-5h myöhässä. Ruokalippuja saatiin. Myös Sydney-Christchurck oli vain jonkun 3-4h myöhässä. Ei onneksi ollut vaihtolentoja. Frankfurtin kentällä juostiin seuraavalle lennolle, malesian sisäisellä myöhästyttiin mutta niitä meni tunnin välein.

    Minäkin jään odottelemaan postauksia…

    • Reply
      Noora
      2.6.2016 at 21:02

      Haha, mä kyllä ymmärrän. Munkin mielestä niitä on kiva lukea, silloin kun ne ei tuu omasta kynästä 😀 Sulla on käynyt kyllä hyvä säkä lentojen kanssa. Toi munkin oma oli kyllä vasta ensimmäinen kunnon lentokriisi, pieniä myöhästymisiä on toki matkaan mahtunut ennenkin. Mutta ei onneksi sellaisia, jotka olisivat paljon reissusuunnitelmia hetkauttaneet suuntaan tai toiseen. Postauksia yritän saada ilmoille mahdollisimman pian, oon niin täpinöissä Perusta, että pitää päästä jakamaan ilo 🙂

Vastaa käyttäjälle Jasmin / Wanderwall Cancel Reply