Kerran poistuin kotoa
Eurooppa Kaupunkilomat

Brno – kuin mua varten tehty kaupunki

Brno! Ei, en ole brutaalisti murahtelemassa teille, vaikka siltä saattaisikin kuulostaa. Tsekkiläisillä on ilmeisesti vain ollut taloudellisesti tiukat ajat kaupunkeja nimetessään ja ylimääräisistä vokaaleista ei ole haluttu turhaan maksaa. Brno siis ei ole satunnainen hassu äännähdys, vaan Tsekin toiseksi suurin kaupunki.

Ja lohdutuksen sanaksi, jos Brnon lausuminen tuntuu hankalalta, niin yritähän tilata Tsekissä jäätelöä paikallisella kielellä. Se nimittäin on zmrzlina. Niinpä. Kaikesta huolimatta, tai ehkä juurikin siksi, päätin pääsiäisreissullani tutustua tuohon veikeän haastavasti nimettyyn kaupunkiin.

IMG_9436

Mikä ihmeen Brno?

Brno sijaitsee Tsekin kaakkoisosassa lähellä Itävaltaa ja Slovakiaa. Wienistä sinne taittaa matkan junalla noin 1,5 tunnissa. Kovin runsailla ennakkotiedoilla en ollut kaupungin suhteen varustautunut. Tiesin että, siellä olisi linna ja Googlen kuvahaun perusteella se, erityisesti vanhan kaupungin osalta, näytti varsin ihastuttavalta.

Näillä eväillä lähdin siis matkaan, odotukset ehkä jossain ihan kivan oloisessa kaupungissa, mutta jo ensiaskelilla Brno kietoi mut lämpimään halaukseen, josta irtosin haikein mielin vasta jatkaessani matkaa Bratislavaan.

IMG_9367

Mikä Brnossa sitten oli niin mahtavaa? Brnossa on varmasti enemmän nähtävää kuin tekemistä, siis jos ei palkästään perusta siitä, että kiertelee ympäriinsä ja nauttii kaikesta kauniista. Mutta mä nautin juuri siitä.

Kaupunki oli historiallinen, värikäs ja persoonallinen. Sieltä löytyi linna sekä uusgoottilainen kirkko. Siellä oli hyvä heittää kartta hansikaslokeroon ja vain antaa jalkojensa viedä. Lisäksi ihmiset olivat ystävällisiä. Jos heittäisin kriteerejä siitä, millaisista kaupungeista tykkään, Brnon kohdalla saisin laittaa ruksin jokaiseen ruutuun.

Mitä Brnossa kannattaa tehdä?

Brno ei ole kovin suuri kaupunki, ja kaiken oleellisen voi ottaa haltuun päivässä – parissa. Tässä omat suositukseni siitä, mitä kaupungissa kannattaa kokea:

Vanhat rakennukset 

Brnon kaupunki on perustettu noin tuhat vuotta sitten. Vaikka tietenkään kaikkea tuolta aikahaarukalta ei voi enää ympärillään nähdä, Brnon vanhat rakennukset ovat hurmaavia. Se on erilaisten arkkitehtuurien iloinen sekamelska, värikäs ja kutsuva. Lisäksi kaupungista löytyy pieniä aukioita markkinakojuineen. Aurinkoisena kevätpäivänä ne olivat täydellinen lisä kaupungin fiilikseen. Tunsin olevani kaupungin kaduilla kuin kotonani.

IMG_9319

IMG_9322

IMG_9342

Špilberkin linna

Brnon lähistöltä löytyy useampikin linna. Kaupunkia vartioi Špilberkin linna ja kauempana sijaitsevat Veveřín ja Líšeňin linnat. Itselläni oli harmittavasti aikaa vain Špilberkille. Linnasta on tulossa vielä ihan oma postauksensa, sen verran paikasta tykkäsin. Špilberkin linna toimii myös museona ja on todella mielenkiintoinen paikka kierrellä ja tutkia.

P3267758

IMG_9402

Pietarin ja Paavalin katedraali

Kuten olen jo monesti myöntänyt, goottilaisissa kirkoissa on sitä jotain. Vaikka tupla-P:n kirkko onkin kiva sekoitus uusgoottilaista ja barokkityyliä, sen goottivaikutteet vetivät mua puoleensa. Vaikka se ei hienoin näkemäni goottilaishenkinen kirkko ollutkaan, se oli silti vierailun arvoinen. Sisältä se oli hieman tylsä, ainakin kaikkien Rooman huikeiden kirkkojen jälkeen, mutta ulkoapäin kiertelin sitä hyvän tovin tutkailemassa.

IMG_9347

 

P3267743

P3267747

Näköalapaikat

Jos ei ole jostain syystä sen kummemmin kiinnostunut linnoista (voiko näin tapahtua?), kannattaa Špilberkin linnalle silti kavuta. Alueelle pääsee maksutta ja linnan muurien ulko- ja sisäpuolilta on huikeat näkymät Brnon yli. Myös Pietarin ja Paavalin katedraali saa siitä perspektiivistä aivan eri mittasuhteet!

Kahden kovan P:n katedraalin lähistöltä löysin pari hyvää paikkaa lisää. Toinen on katedraalin takana, löytyy jos lähtee kirkon sisäänkäynniltä suunnistamaan juuri vastakkaiselle puolelle kirkkoa. Lisäksi katedraalin vieressä sijaitsevassa Denisovy sadyn puistossa kannattaa käydä samoista syistä. Sieltä on huikeat näkymät muun muassa Špilberkin linnalle!

IMG_9378

P3267763

P3267843

Lužánkyn puisto

Vaikka alkukeväästä paljas ja harmaahko puisto ei koskaan ole kaikkein kaunein vierailukohde, oli Lužánkyssa silti se ihanan rauhoittava vaikutus, mikä puistoilla muhun on. Sinne oli ihanaa lähteä aktiivisen päivän lopuksi nauttimaan laskevan auringon viime säteistä sekä kiireettömästä tunnelmasta.

Vaikka puisto ei ollutkaan vielä esteettisesti parhaimmillaan, antoi se silti jo lupauksen upeudestaan. Siellä oli jylhiä, iäkkäitä puita ja pieniä lampia. Lužánky löytyy kävelymatkan päästä kaupungin keskustasta, joten vaivaa sinne mennäkseen ei tarvitse liiaksi nähdä.

IMG_9456

IMG_9466

Brno on helposti käveltävissä, mikä on aina plussaa. Se on myös edullinen. Ruoka ei maksanut maltaita. Kävin syömässä yhdessä kiinalaisessa. Annos oli nuudeleita, kanaa ja vihanneksia ja niin suuri, etten meinannut jaksaa kaikkea syödä. Juoman kanssa hinnaksi tuli noin 3,5 euroa.

Englannilla pärjäsi kaupungissa varsin hyvin. Tosin saksan taitamisestakaan ei ole haittaa. Tsekki ei ole euromaa, mutta päivän visiittiä varten en jaksanut hankkia paikallista valuuttaa. Kortilla pystyin maksamaan melkein kaikkialla. Ainoastaan tuolla ravintolassa se ei käynyt, mutta heille kelpasi sen sijaan eurot.

Brnosta ei jäänyt siis kuin positiivista sanottavaa. Paljoakaan turisteja en paikan päällä nähnyt, joten jos haluat kappaleen tsekkiläistä kauneutta, mutta haluat nauttia siitä rauhassa, suosittelen Brnota lämpimästi. Joko vaihtoehdoksi Prahalle, päiväretkeksi Wienistä tai ihan vaan koska miksi ei!

Onko Brno sulle tuttu?

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

50 Comments

  • Reply
    Sunna
    23.4.2016 at 23:20

    Minäkin kävin vasta Brnossa ja tykkäsin todella kovin! Majapaikkamme sijaitsi keskustasta muutaman kilometrin pohjoiseen, ja siellä seudulla oli kyllä aika shadya ja rumaa, joten helpotti kovasti, kun pääsimme aamulla keskustaan. Siellähän olikin nättiä ja siistiä! Erityisesti tykkäsin Brnossa keskustorin alle kaivetusta tunneliverkostosta, jonne pääsi kierrokselle ihan muutamalla eurolla.

    • Reply
      Noora
      24.4.2016 at 21:18

      Jes, kiva löytää muitakin Brnossa käyneitä. Sulla onkin sinne kivan lyhyt matka 🙂 Brno oli kyllä vähän shady keskustan ulkopuolella. Tuo puisto missä kävin oli vähän siellä laitamilla, mutta päiväsaikaan ei ollut yhtään arveluttavaa siellä seikkailla. Brno oli kyllä niin nätti! Mua kiinnosti ihan hirveästi noi tunnelijutut. Olin niistä etukäteen lukenut jostain. Mutta sitten kaupunkiin päästessäni unohdin koko jutun. No, mulla oli kyllä niin paljon näkemistä ja tekemistä jo maan päälläkin, mutta jos joskus kaupunkiin palaan niin noi mun pitää vielä tsekata!

  • Reply
    Jenni / Unelmatrippi
    24.4.2016 at 14:54

    Nimenomaan ihan vain kiertely ja katselu kauniissa kaupungissa on ihan parasta – ja vielä jos sieltä löytyy linna! Brnossa ei ole tullut käytyä, mutta todennäköisesti ensi kesänä käydään. Hyvältä näyttää, joten valitsen tuon vaihtoehdon “koska miksi ei!”. 🙂 Ollaan nimittäin menossa autoreissulle Eurooppaan viideksi viikoksi, ja tarkoitus on joka tapauksessa ajella Tsekin läpi. Prahassa on tullut jo käytyä, joten Brno voisi olla just passeli välietappi matkalla Wieniin ja Bratislavaan. Kiitos siis vinkeistä!

    • Reply
      Noora
      24.4.2016 at 21:20

      Kiertely ja katselu on kyllä niin parasta! Linna yleensä sitten kruunaa kaupungin kuin kaupungin 🙂 Oi, toivottavasti Brno mahtuu teidän matkasuunnitelmiin. “Koska miksi ei” on just paras syy käydä melkein missä tahansa! Brno kyllä sattuisi just näppärästi tuohon matkan varrelle, ja en tosiaan voi kuin suositella kaupunkia. Joten ole hyvä vinkistä, toivottavasti menette ja ihastutte niin kuin minäkin tein!

  • Reply
    Teija / Lähdetään taas
    24.4.2016 at 18:10

    Brno ei ole ollenkaan tuttu. En itse asiassa ole vielä käynyt ollenkaan Tsekeissä, en edes Prahassa. Taidan siis kuitenkin aloittaa siitä Prahasta, ja vasta sen jälkeen laajentaa aluetta. Mutta tosiaan, miksipäs ei. Vaikuttaa viihtyisältä kaupungilta.

    • Reply
      Noora
      24.4.2016 at 21:21

      Tsekissä kannattaa kyllä ehdottomasti käydä. Praha ei ole todellakaan huono paikka aloittaa. Se oli mun ensikosketukseni maahan ja se kaupunki kyllä hurmasi mut kauneudellaan. Jos ja kun siihen ihastuu, niin Brno on sitten hyvä jatke laajentaa Tsekin valloitusta!

  • Reply
    salaine
    24.4.2016 at 22:19

    Ei ole tuttu paikka. Nuo mainitsemasi alueet, Slovakia, Tsekki ns itäblokin eurooppa jne on juuri niitä, minne toivoisin pääseväni automatkalle. Siellä tuntuu olevan paljon hienoja paikkoja, mitä nähdä. Aika hiljaiselta näytti kylänraitti tuolla.

    • Reply
      Noora
      25.4.2016 at 21:38

      Muakin kiinnostaisi kierrellä noita seutuja vielä enemmän ja autolla varsinkin. Silloin pääsee paljon joustavammin mielenkiintoisiin paikkoihin! Niitä tuolla tienoilla todellakin tuntuu olevan. Kyllä Brnossa väkeä riitti, ei nyt toki tungokseen asti, mutta oli aina joku jossain. Mulla vaan on pahana tapana ottaa kuvia, joissa on mahdollisimman vähän ihmisiä (häiritsemässä), joten se voi antaa vähän toisen kuvan vilkkaudesta 😀

  • Reply
    Anna / Muuttolintu
    25.4.2016 at 03:06

    Sait kyllä Brnon kuulostamaan aika houkuttelevalta. Tykkään kaupungeista, mihin voi tutustua vaan kävelemällä. Taas yksi paikka, mikä täytyy pitää mielessä, sitten kun joskus siihen suuntaan lähdetään.

    • Reply
      Noora
      25.4.2016 at 21:39

      Jes, hyvä jos onnistuin! Käveltävät kaupungit on myös mun suosikkeja. Ei samaa tarttumapintaa saa auton/bussin/metron/minkä lie kyydistä.

  • Reply
    Anna / Tämä matka -blogi
    25.4.2016 at 08:16

    Heh, tsekinkieliset paikannimet ovat kyllä haastavia. Ihan jo kirjoittamisenkin takia, saati sitten ääntämisen.

    Mulla tuli tuosta maisemasta jotenkin Puola mieleen myös.

    • Reply
      Noora
      25.4.2016 at 21:41

      Joo, tsekin ja myös esimerkiksi puolan kielessä on omat haasteensa. Joskus olen tehnyt kirjastokortteja niiltä nurkilta tulleille tyypeille ja nimien tavaaminen henkkareista on ollut astetta haastavampi operaatio… Puola tuli myös mulle mieleen. Samanlaista rakennuskantaa ja ihania värejä tuntuu sieltäkin löytyvän.

  • Reply
    Mika / Lähtöportti
    25.4.2016 at 09:37

    Brno on ollut omalla kohdelistalla jonkin aikaa, ei valtavan korkealla, mutta kuitenkin. Kiva siis lukea positiivinen kokemus kaupungista! Tekisi mieli käydä nyt tuossakin maassa, kun pala Slovakiaa tuli äskettäin nähtyä. Vinkkinä linnafanille Spišský hrad, jos lähdet joskus Slovakian pohjoisosiin seikkailemaan 🙂

    • Reply
      Noora
      25.4.2016 at 21:45

      Ei mullakaan Brno ollut koskaan ihan kaikkein korkeimmalla niillä “pakko päästä” -listoilla, mutta onneksi halvat lennot sattuivat lähelle ja pääsin tsekkaamaan kaupungin menoa. Ehkä juuri noi vähän altavastaajan asemassa olevat kaupungit ovatkin niitä positiivisimpia yllätyksiä juuri siksi, ettei niiden mainetta ja nähtävyyksiä ole liikaa hypetetty. On aito tilaisuus ilahtua ja yllättyä 🙂 Suosittelen kyllä Brnoa jos ja kun tilaisuus tulee kohdalle. Varmasti pitäisit siitä! Tuon linnan pistän korvan taakse, kiitos vinkistä! Joskus haluaisin kierrellä Eurooppaa vain linnoja bongaillen…

  • Reply
    Tanja/Levoton Matkailija
    25.4.2016 at 11:19

    Kivan näköinen kaupunki! Mä oon saanut muutaman kortin Bronista, joten joskus olen kaupungista kuullut. Oon vähän pohtinut jos lähtisi käymään Prahassa päin tänä vuonna, voisin yhdistää Bronin samaan matkaan 🙂 Kiva kuulla että kaupunkiin oli helppo tutustua myös kävellen, koska mun mielestä kävellen saa parhaimman kuvan ja tuntuman kaupungista.

    • Reply
      Noora
      25.4.2016 at 21:48

      Prahaa kyllä suosittelen todella paljon, ja entistä enemmän hyväksyntää lähtee molempien kaupunkien suuntaan. Vaikka ne eivät ihan vierekkäin olekaan, niin Tsekissä on edullista matkustaa 🙂 Kyllä, kävellen on parasta ottaa kaupunki haltuun. Kaikkien kiinnostavimmat jutut tuolla olivat ihan kävelyetäisyyden päässä. Paitsi ne pari muuta linnaa.

  • Reply
    Laura - Urbaani viidakkoseikkailijatar
    25.4.2016 at 15:49

    Muistin juuri, että minähän olen ollut tuolla ja samalle hassulle nimelle olen joskus naureskellut: ” Hei, me mennään Brrrrrnoon”. Siitä on kyllä jo niin monta vuotta, etten juurikaan koko pikaisesta reissusta enää edes muista. Taisin olla matkalla Prahaan ja Ryanairilla pääsi kätevästi myös tuonne, viettämään lennon odottelun muutamia tunteja. Kovin on tsekkiläistä maisemaa ja arkkitehtuuria. Ja ei ole kyllä matka eikä mikään esimerkiksi Wienistä, ja Brno on tosiaan huomattavasti edullisempi matkakohde.

    • Reply
      Noora
      25.4.2016 at 21:51

      Tuo nimi on kyllä herättänyt hilpeyttä ja ihmetystä. Aika monelle oon joutunut selittämään sitä, missä oonkaan käynyt. Tsekkiläiseltä tuolla kyllä näyttää. Paljon samoja elementtejä tunnistin kuin mitä aikoinaan Prahassa bongasin. Siitä syystä kiinnostaisikin tutustua Tsekkiin vielä enemmän, koska se vaikuttaa niin muntyyliseltä maalta.

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    25.4.2016 at 18:10

    Ei ole tuttu, mutta perusjutut tuntuvat kaupungista hyvin löytyvän, linna, kirkko, näköalapaikka. varmaan torikin 🙂

    • Reply
      Noora
      25.4.2016 at 21:51

      Mitä mikään kaupunki ilman toria olisi 🙂

  • Reply
    Anne | Metallia Matkassa
    26.4.2016 at 08:54

    Noniin, linnoja ja goottilaisia kirkkoja – olen täysin myyty 🙂 Kääk, milloinkohan sitä taas pääsisi kunnon roadtripille Eurooppaan, että näkisi kaikki nämä upeat paikat! Taidettiin Prahaan mennessä muutama vuosi sitten ajaa Brnonin ohi, mutta pysähdykselle ei aikaa silloin jäänyt.

    • Reply
      Noora
      26.4.2016 at 21:11

      Jes, meillähän on mahtavan samanlainen maku 🙂 Eurooppa on kyllä varsinainen aarreaitta, harmittavan aliarvostettu tosin, koska sen on niin turvallinen ja lähellä. Mutta Eurooppaa on kyllä ilo kierrellä! Ensi kerralla kannattaa sitten Brnossakin stopata.

  • Reply
    Terhi / Muru Mou
    26.4.2016 at 13:25

    Brno ei ole tuttu, mutta ihan kivalta paikalta vaikuttaa. Vaikka tuskinpa siellä taitaa näkemistä riittää enempää kuin yhdeksi päiväksi? Plussaa siitä, että kaupunkia pääsee kiertämään kätevästi kävellen 🙂

    • Reply
      Noora
      26.4.2016 at 21:13

      Ei Brnossa kyllä moneksi päiväksi näkemistä ole. Yhdessä päivässä näkee varmasti jo kaikkein kiinnostavimmat jutut. Parikin päivää voi kaupungille halutessaan omistaa. Itse en olisi kahdesta päivästä pahastunut. Olisi hieman verkkaisemmalla tahdilla ehtinyt nautiskella enemmän kaikesta ja ehkä istuskella enemmän puistoissa ja toreilla ja nauttia fiiliksestä 🙂

  • Reply
    Annika | Travelloverblogi
    26.4.2016 at 13:57

    Kiva oli nähdä näitä kuvia ja kuulla, että paras tapa viettää päivää on vain kävellä ympäriinsä. Just niin mua! Kesällä Brno osuu reiteille ihan suunnitellusti. Kunpa silloin juuri ei olisi pahinta helleaaltoa, koska kuumassa ilman veden läheisyyttä on usein aika tukala. Mutta ei se lomalla haittaa!

    • Reply
      Noora
      26.4.2016 at 21:16

      Jes, kiva kuulla! Ympäriinsä käveleminen on kyllä niin parasta. Mä olin Prahassa muutama vuosi sitten kesäkuun alussa ja silloin siellä oli varsin lämmin, jotain 30 asteen hujakoilla. Pahin helle ja painostava ilma lähtikin sitten pois remakan ukkosen ja sitä seuranneen raesateen säestyksellä. Jos mulla olisi edelleen ne kengät, jotka mulla oli jalassa sinä reissupäivänä, niistä saattaisi pystyä edelleen puristamaan vettä ulos 😀 Mutta mahtavaa reissua Brnohon!

  • Reply
    Ansku BCN
    27.4.2016 at 10:37

    Heh, Brno tuli minulle tutuksi muutama vuosi sitten töiden kautta ja jouduin silloin monesti sanomaan nimen puhelimessa. Alussa piti hieman änkyttää :D. Järjestimme Brnoon tuolloin yhtä tapahtumaa ja harmitti hirveästi, kun en itse päässyt mukaan paikan päälle. Kivalta kaupungilta vaikuttaa!

    • Reply
      Noora
      27.4.2016 at 23:17

      Haha, voin vain kuvitella kuinka piinaavaa jatkuva Brnon ääneen hokeminen onkaan ollut 😀 Mulle jo noi muutamat ääneenmaininnat on olleet elämys! Harmi, ettet kaiken tuon jälkeen päässyt paikan päälle, toivottavasti joskus toiste tulee mahdollisuus.

  • Reply
    ankka
    27.4.2016 at 10:46

    Olen kerran tavannut ihmisen, joka ei ollut kiinnostunut linnoista. Hän oli Italiasta, joten hän on varmasti saanut jo varhain yliannoksen niitä. Sen sijaan härmässä ei saa yliannostusta linnoista ehkä ikinä. Minua viehättää tuo murahduskaupunki, koska Praha on turreutunut pilalle ja pääkaupungit eivät kuitenkaan hyvin edusta maataan. Sitä paitsi, pääkaupungissa on aina liikaa nähtävää, liikaa tungosta, liikaa stressiä. On paljon mielekkäämpi paeta pienempään kaupunkiin, jonka henki on aidompi.

    • Reply
      Noora
      27.4.2016 at 23:20

      Oho, vai että niitäkin on olemassa. Tosin ymmärrän kyllä että italialaisuudella on saattanut olla osuutensa asiaan. Varmasti on suomalaisia, jotka ovat kyllästyneitä järviin… Täällä ei linnayliannostuksesta kyllä ole pelkoakaan, vaikka Suomen maaperältäkin niitä onneksi muutama löytyy. Prahasta mulla ei kyllä pahaa sanottavaa ole, vaikka siellä tosiaan olikin paljon enemmän turisteja kuin Brnossa, tosin Prahassa kävinkin kesällä. Mutta kyllä Brnossa pääsi paljon lähemmäksi sitä aitoa elämää.

  • Reply
    Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi
    27.4.2016 at 23:09

    Vanhan arkkitehtuurin suurena rakastajana huumaantuisin varmasti Brnostakin. Olisin tosin kiitollinen muutamasta lisävokaalista 🙂

    • Reply
      Noora
      27.4.2016 at 23:27

      Varmasti hurmaantuisit! Suomesta voitaisiin varmasti lahjoittaa muutama vokaali, täällä kun niitä on käytössä niin paljon 🙂

  • Reply
    Outi/Maa Quzuu
    28.4.2016 at 23:28

    Kiva uusi tuttavuus. Euroopassa on varmasti niin paljon kauniita vanhoja kaupunkeja, jotka jäävät turhaan aina pääkaupunkien varjoon. Nuo linnat ja näköalapaikat erityisesti lämmittivät 🙂

    • Reply
      Noora
      29.4.2016 at 21:36

      Joo, niitä Eurooppa taitaa kyllä olla pullollaan. Esimerkiksi Bratislava, jossa kävin samalla reissulla, menee samaan kategoriaan. Se tosin maansa pääkaupunkina saattaa olla hieman enemmän tunnettu. Jos ei muuta niin nimenä 🙂

  • Reply
    Martta / Martan Matkassa
    29.4.2016 at 02:23

    Nimi kuullostaa tutulta törmäsin siihen varmasti kun tutkailin aikoinaan päiväretkiä Wienin reissua varten, kivan näköinen paikka ja varmasti käymisen arvoinen kaupunki, mikäli osuu lähelle!

    • Reply
      Noora
      29.4.2016 at 21:37

      Wienistä tuonne onkin mainio tehdä päiväretki, jos ei sen enempää noilla seuduilla ympäriinsä seikkaile. Joo, ei ehkä Brnoa varten kotoa tulisi lähdettyä, mutta jos on edes lähimailla niin vierailu kyllä kannattaa.

  • Reply
    Meri / Syö Matkusta Rakasta
    29.4.2016 at 10:01

    Näyttäää kauniilta lyhyen pysähdyksen kaupungilta. Mulla tulee monista kuvista jotenkin mieleen Tallinna? 😀

    • Reply
      Noora
      29.4.2016 at 21:38

      Tallinna on varmasti hyvin samankaltainen. Mulla ei ole Tallinna kovin hyvin hallussa, mutta vähän näkemäni perusteella uskaltaisin kompata. Ja esimerkiksi Bratislava, jonne jatkoin tuolta matkaani, oli todella samanlainen. Samoja värikkäitä taloja, vanhoja kirkkoja ja jopa hämmentävän identtinen linna löytyi sieltäkin 😀

  • Reply
    Liza in London
    29.4.2016 at 20:48

    Hei, olipa kiva postaus – mun ystävä asuu Brnossa ja on jo pitkään houkutellut mua kylään. Ei sillä, ettei kaverin tapaaminen pitkän tauon jälkeen olisi ollut jo itsessään riittävä syy lähteä matkaan, mutta tää sai mut kyllä entisestään vakuuttumaan siitä, että pitäisi vihdoin jo ottaa kutsusta koppi :).

    • Reply
      Noora
      29.4.2016 at 21:40

      Oi mahtavaa! Nyt ei kyllä enää ole yhtään syytä sille, että Brnossa käyminen tulisi jättää välistä 🙂 Paikallisopas tuo varmasti vielä oman lisänsä kaupunkiin kuin kaupunkiin!

  • Reply
    Heidi / Maailman äärellä
    30.4.2016 at 12:14

    Brno vaikuttaa tosi kivalta viikonloppukohteelta tai juuri yhdistettäväksi Wienin kanssa, niin kuin ehdotit. Tykkään tällaisista pikkukaupungeista, jotka voi ottaa haltuun kävellen. Mutta voi apua tätä kieltä. Italia on siitä ihana maa, että siellä on italiaksi ihana tilata jäätelöä, mutta Brnossa jäätelön tilaaminen paikallisittain voisikin olla haastavampi homma!

    • Reply
      Noora
      1.5.2016 at 14:22

      Tsekin kieli on kyllä aika haastavaa. En lähtisi edes yrittämään paikallisella kielellä jäätelön tilaamista. Ties mitä hävyttömyyksiä vahingossa suustani pääsisi 😀 Onneksi tuolla pärjäsi perusasioissa englannilla. Italiaksi jäätelön tilaaminen on onneksi helpompaa.

  • Reply
    Johanna @ Out of Office
    30.4.2016 at 23:50

    Kiva kohde varmasti! 🙂

    Aina itsekin mietin tuota – miltä puisto näyttäisikään kesän vehreydessä alkukevään kaljujen lehtipuiden asemesta 🙂 Juuri Bellagiossa mietin aivan samaa!

    • Reply
      Noora
      1.5.2016 at 14:24

      Puistot kyllä pitäisi aina päästä kokemaan kesällä, juuri kun ne ovat parhaimmillaan. Voin kuvitella kuinka upea paikka tuokin silloin olisi, koska nytkin se oli puolikaljuna varsin viihtyisä 🙂

  • Reply
    Paula - Viinilaakson viemää
    1.5.2016 at 19:42

    Ihania vanhoja rakennuksia. Juuri tuollaiset vanhat Euroopan kaupungit on ihanan tunnelmallisia! Mutta en ollut koskaan tästä kaupungista kuullutkaan ennen, joten kiitos hyvästä infosta! Ja tuo nimi on ihan paras, en tosiaan tietäisi miten se lausutaan.

    • Reply
      Noora
      2.5.2016 at 10:07

      Ole hyvä, Brnoa on ilo markkinoida! Joo, en mäkään oikein tiennyt, miten se nimi olisi pitänyt lausua, mutta onneksi mun keskustelukumppanit tiesi yleensä vielä vähemmän 😀

  • Reply
    Kohteena maailma / Rami
    1.5.2016 at 20:16

    Brno on tuttu jääkiekosta, monet Tšekkoslovakian parhaat pelaajat pelasivat siellä 🙂 Sait kyllä kaupungin tuntumaan sellaiselta, että olisi ehdottomasti vierailun arvoinen.

    • Reply
      Noora
      2.5.2016 at 10:09

      Ha, vaikka oon pienestä asti seurannut jääkiekkoa, niin oon ehkä liian nuori muistaakseni Tšekkoslovakian kunnian päivät… 😉 Mutta kiva jos sain kaupungin tunnelman välitettyä, muhun se ainakin varsin pahasti iski!

  • Reply
    Vesa H.
    18.7.2016 at 14:05

    Itse olen tuon paikallisen valuutan osalta tullut siihen tulokseen, että yleensä pääsee (ainakin lähes) samoihin hintoihin ihan sillä, että nostaa rahaa paikallisesta Otto-maatista (vrt. rahanvaihto ennen reissua)

    P.S. Mahtava blogi, tuli löydettya sinun FB-päivityksesi kautta 🙂

    • Reply
      Noora
      18.7.2016 at 22:00

      Mäkin monesti nostan paikallista valuuttaa, ainakin Pohjoismaiden ulkopuolella, joissa yleensä kortilla pärjää paikassa kuin paikassa. Tuossa käteisen nostamisessa vaan on lyhyillä reissuilla huonotkin puolensa. Tai ainakin mulla meinaa usein jäädä ylimääräistä rahaa, joita sitten tuhlailee pois, joskus jopa ihan turhiin hankintoihin. Korttia käyttäessä ylimääräistä rahaa taas ei jää minnekään lojumaan 🙂 Ja hei tosi mahtavaa kuulla, kiva että löysit tänne! 🙂

Vastaa käyttäjälle Noora Cancel Reply